Vakuutus lapselle

Dodomino

Vauhtiin päässyt keskustelija
Onko kukaan täällä ottanut lapsiturva ja syntymättömän lapsen vakuutusta?
Tai jotain muuta vastaavaa vakuutusta?
Mistä olette ottaneet, millaisia ja minkä hintaisia?
Jos jollain aiemmalla lapsella ollut, onko ollut tarpeellinen?

Itse kävin lähivakuutukselle viemässä hakemuksen ja odottelen päätöstä.
 
Mä oon kysynyt tarjousta kolmesta paikasta: If, Tapiola ja Pohjola. Kaikkein edullisin ja fiksuin on Tapiolassa ja ajattelin että voisin ottaa sen sieltä. Se tosin edellyttää sen, että kotivakuutus pitää siirtää sinne myös. Koirien vakuutukset on jo muutenkin siellä joten se olis musta ihan ok.

Jokatapauksessa aion ottaa sen. Mun huonolla tuurilla tulee kuitenkin jotain hirveitä korvatulehduskierteitä ja muita vaivoja. Tulee turvallinen olo kun ottaa vakuutuksen, eikä se ole hirveän kalliskaan.
 
Meidän perhe on todennäköisesti päätymässä siihen, että vakuutusta ei oteta. Aluksi pidettiin vakuutusta itsestäänselvyytenä, haettiin esittelylippusia ja lappusia, mutta keskustelu tutun vakuutusalalla olevan ihmisen kanssa valaisi hieman asiaa. Jos asuu paikkakunnalla, jossa ei löydy vaihtoehtoja julkisille terveydenhuoltopalveluille (yksityisiä lääkäreitä ei ole saatavilla / jonot on pitkät / ei päivystystoimintaa), toimii julkinen terveydenhuolto jopa paremmin. Joskus alan parhaat osaajat löytyvät julkiselta puolelta.

Saa nyt nähdä, miten tehdään. Kattava tapaturmavakuutus tietysti hankitaan.
 
Me olemme päätyneet ottamaan mukulalle vakuutuksen Lähivakuutuksesta, koska kaverillani on sama yhtiö ja hänen kokemuksensa korvauksista ja yhtiön toiminnasta on todella positiivisia. Hänellä näet kaksi lasta, jotka sairastavat melko paljon ja toinen useampaan kertaan leikattukin ja hyvin on saanut rahat takaisin.

Minulla ei ole ollut lapsena vakuutusta, enkä juurikaan sairastellut korvatulehduskierteitä tai mitään muutakaan. Ennen en ollut ajatellutkaan vakuutuksen ottamista lapselle, mutta nyt on tuttavapiirissäni niin monta esimerkkiä siitä, kun lapsilla on esim juuri korvatulehduskierteitä ja pääsee heti yksityiselle lääkäriin ja kunnon hoitoa. Kylämme terveyskeskus on niin epäluotettava, että sinne en kyllä lastani vie. Olen sen verran kuullut tarinoita siitä, miten varsinkin pienten lasten hoito takkuaa monin tavoin. Ja haluan, että lapseni saa parasta mahdollista hoitoa.:)

Tässä siis oma kantani asiaa. Jokainen tietysti päättää niin, kuin parhaaksi näkee. Itse mieluummin maksan "turhaan" vakuutusta, kuin koitan haalia kasaan rahoja lapsen leikkaukseen samalla, kun leikkausjono on useamman kuukauden.
 
Me tullaan hyvin varmasti ottaa vakuutus lapselle. Asutaan Helsingissä ja täällä kuitenkin yksityiset palvelut on hyvin saatavilla aina. Nyt vaan mietitään, että pitäisikö se ottaa ennen syntymää eli seuraavan 2 viikon sisällä viimeistään vai vasta sit 2 kk syntymän jälkeen. Onko teillä/tutuilla kokemusta, missä vaiheessa esim korvatulehduskierteet voi alkaa? Pelottaa, et jos eka tuleekin ennen tota 2 kk ikää niin jää ulos vakuutuksesta...
 
Tuttuni lapsella alkoi ennen ku oli sen 2kk ja niin on jääny sen jälkeen kaikki korvatulehduksiin liittyvät käynnit korvaamatta. Eli me aiotaan kyllä niin sanotusti varata se vakuutus, et tulee voimaan samantien muksun synnyttyä. :)
 
Meillä on Pohjolan vakuutuspaperien täyttö menossa vauvaa varten. Jos lapsi tulee erittäin tapaturma-alttiiseen isäänsä, vakuutus tulee enemmän kuin tarpeeseen, jos taas äitiinsä, hän tulee olemaan ikänsä terve kuin pukki. Ainakin tämän ekan lapsen kohdalla haluan pelata varman päälle ja vakuuttaa!
 
Tällä viikolla tuli hyväksytty päätös varauksesta! :)
Sen varausmaksun kun maksaa ja ilmoittaa lapsen tiedot syntymän jälkeen on vakuutus voimassa!
Eihän tuo mikään hirmu halpa ole, mutta mieluusti maksan sen JOS sitä sitten tarvitsisikin. :)
 
Päätettiin eilen miehen kanssa, että otetaan Fenniasta vakuutus kun lapsi on syntynyt. Sen saa heti kun on kotiutunut sairaalasta, jolloin kovin suurta riskiä ei ole, että ekat korvatulehdukset tai vastaavat ois tullu. Hintaa sille tulee meidän bonareilla 230 € vuodessa ekat kaks vuotta ja sen jälkeen hinta tippuu. Korvaa hoitokulut 17 000 € sairautta kohti ja omavastuu 50 €, lisäksi pysyvästä vammasta 50 000 € ja kuolemasta 5 000 €. Meille lähinnä tärkein tuo hoitokulujen korvaaminen ja pieni omavastuu.
 
Me käytiin ottamassa vakuutus Pohjolasta, koska sieltä meillä on kaikki muutkin (auto-, asuntovaunu-, talo- ja henkivakuutukset).
Otin vaan selvää, että jos me otetaan muut vakuutukset pois, niin ei tarttis vaihtaa lapsen vakutuustusta. Ei tarvinnu, joten se ratkaisi tän päätöksen.
Kuukauden lopussa tulee päätös ja lasku...
 
Me otimme vakuutuksen Lähivakuutuksesta, tosin meinasi tulla vähän hoppu asian kanssa kun olin jostain saanut päähäni että asia on hoidettava viimeistään 2kk ennen laskettua aikaa mutta se onkin 3kk... Nyt on siis paperit vetämässä ja odotetaan päätöstä että varaus hyväksytään jotta saadaan vakuutus voimaan heti syntymästä!

 
Mäkin otin lähivakuutuksesta, tosin odottelen päätöstä. Voi olla ettei saada kun mulla on niin paljon sairauksia
 
Me ei ensin ajateltu ottaa vakuutusta , mutta sitten viime hetkillä jätin hakemuksen kuitenkin Tapiolaan (meillä on siellä muutkin vakuutukset). Mulla tuli siihen yksi kyllä vastaus (aiempi raskausmyrkytys) niin halusivat kopion neuvolakortista. Tänään tuli myönteinen päätös eikä siitä löytynyt mitään poissuljettuja asioita kuten olin pelännyt.
 
Mekin laitettiin varaus Pohjolaan, ihan vaan siksi, kun kaikki on aina sidoksissa kotivakuutukseen ja meillä nyt keskitettiin muutkin vakuutukset pohjolaan....silläkin verukkeella, että kohta joutuu ottamaan taas lainaa asuntoon ja sitten vakuutuksia voi maksaa asuntolainan bonuksilla :)...elikkä kytkykauppan ja alennuksien toivossa. Muuten olisin kyllä edelleen kääntynyt tapiolan puoleen, mutta niillä ei oikein toimi noi muut vakuutukset (siis hinnat).
 
Mulla meinas vastustaa tän vakuutuksen kanssa.. oli se merkintä "hematooma istukan alla", joka todettiin 31.3. varhaisultrassa joka tehtiin viikoll 9+x.... sen takia oli kauhea selvitykset että siitä.. "milloin todettu, koko, seuranta".. ja kun sitä ei oo seurattu kirjallisesti mitenkään!! Aina vaan ultrassa (niskaturvotus ja rakenne) sanottu mulle että "ei näy enää"..
No mä sitte lähetin niille kopion siitä mun ekasta ultrakuvasta, josta näkyy koko ja pvm millon todettu.. sitte lääkäri sano et kopio niistä rakenneultran teksteistä pitäis riittää, koska siellä ei oo mainintaa siitä hematoomasta = ok..
Tänään sain sitte tietää et se hakemus on hyväksytty.. Ei menny ku yli kk!! Ja se tässä v*tutti eniten et kun se vakuutus pitää ottaa 3 kk ennen laskettua aikaa.. se ehti mennä ohi.. eli jos Pohjola oli evänny tän vakuutuksen en olis ehtiny sitä enää mistään muualta ottaa....
Mut onneksi se nyt saatiin ja nyt odotellaan laskua kotiin......
 
Me otettiin vakuutus Pohjolasta. Perjantaina tuli ilmotus että hyväksytty ja maanantaina tuliki jo sitte lasku postissa :) Yllättävän nopeesti se päätös sieltä kumminkin tuli.
 
Takaisin
Top