Vakuutukset

Me ei otettu esikoiselle (nyt 3v) vakuutusta, koska vakuutusten hinnat olivat niin pilvissä kun niitä raskausaikana katselin. Olemme olleet tyytyväisiä julkiseen terveydenhoitoon.

Aina tarvittaessa on julkiselle puolelle päässyt tosi nopeasti, ja kaikki lapsen vaivat on hoidettu hyvin, aivotärähdyksestä sairauksiin. Yleensä on päässyt niin nopeasti hoitoon, että kun aamulla soittaa niin puhelimessa kysytään "kuinka nopeasti pääsette paikalle?" ja on tullut kiire että ehtii paikalle ajoissa. :) Ei siis toistaiseksi mitään valitettavaa julkisesta hoidosta (nimenomaan siis lapsen hoidosta).

Tämän kokemuksen perusteella ei aiota hankkia syntyvällekään lapselle vakuutusta. Lapsethan voivat olla hyvinkin erilaisia ja tämä toinen voi olla vaikka kuinka sairas verrattuna esikoiseen, mutta luotan silti julkiseen.

Ja sitä paitsi haluan käyttää julkista puolta, ettei sitä tällä menolla ajeta alas kokonaan.
 
Me otetaan vauvalle vakuutus heti ens viikon ru:n jälkeen :) Todennäköisesti samasta vakuutusyhtiöstä, missä on auto-, asunto- ja henkivakuutuksetkin.
 
Otin vakuutuksen esikoiselleni. Pyysin tarjoukset kaikista vakuutusfirmoista joista sen vaan sai (jostakin syystä osa kieltäytyi antamasta tarjousta, jostakin syystä vakuutusalalla tuo "asiakaspalvelu" on mitä on :D) ja valitsimme niistä "parhaan".

Valitettavasti emme hoksanneet 100€ omavastuu-osuutta joka oli vakuutuksessamme. Eli jos lapsen käytät lääkärissä ja lasku on 120€, saat vakuutusyhtiöltä 20€ kun lähetät kuitit sinne jo maksetusta reissusta lääkäriin. Tällöin siis kannattaa säästää kuitit esim. vuoden ajalta ja lähettää ne kerralla, omavastuu on silti 100€ vaikka sinne laittaisi 2000€ kuitit kerralla.

Tämä toimi ihan hienosti vauvavuonna sillä mieheni oli hyvässä työssä jne, säästimme kuitit vuodelta ja lähetimme ne saaden "omamme pois".
Mutta sitten meille tuli ero ollessani uudestaan raskaana ja mieheni ilmoitti ettei hän enää maksa mitään vakuutuksia yms. Lapsemme kustannuksia. Siitä lähtien olen ollut niin pienituloinen että vaikka vakuutuksen olisin saanut juuri ja juuri maksettua, ei varaa ollut käyttää lasta enää yksityisellä ollenkaan (laskujen jälkeen käteen jäi silloin meillä 150-200€ kuukaudeksi elämiseen, eipä siitä laiteta 100€ lääkäriin mitenkään kun sitten ei ole rahaa ruokaan).

Eli vaikka vakuutus olisi, kun on tarpeeksi köyhä sillä ei kuitenkaan tee yhtään mitään. Onneksi on ollut terve lapsi niin tämä kuin myöhemmätkin ja nykyään ei ole onneksi ihan niin tiukkaa kuin aikanaan oli. Tässä vaan yksi kertomus muiden joukkoon, en ota muuten kantaa siihen onko vakuutus lapselle tarpeellinen. :)
 
Me on otettu vakuutus pienelle. On sitte voimassa het syntymästä lähtien. Osaks se otettii senkin takia kun asutaan "tuppu kylässä" ja täällä tuo kunnallinen terveyden huolto on aikas kankeeta :/ lähitapiolasta otettii ja siirrettiin sinne samalla kaikki vakuutikset, hyvät aleet saatiin. Omavastuu tuossa vauvavakuutiksessa on meillä 50e.
 
Tietääkö joku minkä hintasia ne lapsivakuutukset on? Oon tarjouksia pyytäny syntymättömän lapsen vakuutuksista, mutta lapsivakuutuksista ei voi pyytää tarjousta ilman lapsen sosiaalitunnusta. Tai varmaan jostain voi, mut aattelin että helpompi aluks kysästä täältä :D Eli jos ottaiskin vakuutuksen vasta kun lapsi on 2kk ikäinen. Ja ollut terveenä siihen saakka, niin onko se vakuutus sitten paljon halvempi verrattuna tuohon syntymättömän lapsen vakuutukseen? Onko kellään kokemusta?
 
En osaa sanoa summaa, mut mielestäni se on huomattavasti halvempi ottaa jo syntyneelle lapselle vakuutus. Mut kuka sulle on sanonut, ettei lapselle voi tarjota vakuutusta ennen kuin on sotu?! Meillä on jo vauvan vakuutus voimassa vaikkei sotua tietenkään voi olla ennen kuin on syntynyt.. Ja esikoisella myös vakuutus hankittuna jo ennen syntymää.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
No ainakin LähiTapiolan sivuilla on esimerkkihinnasto. Siinä 2kk-2v lapsen vakuutuksen hinta on 403,38 eur/vuosi, omavastuu 100 euroa. (Ja pk-seudulla vielä hieman kalliimpi...)

Mun mielestä aika suolanen hinta. :rolleyes:
 
^^ tuossa kaksi eri vakuutusta
- syntymättömän lapsen vakuutus, otetaan voimaan jo raskaus aikana,yleensä rv 12 jälkeen.
- lapsivakuutus tulee voimaan 2kk syntymän jälkeen.
jos ei ole jo syntymättömän lapsen vakuutusta,niin lapsi vakuutuksen saa hakea vasta,kun lapsella on sotu. Muuten yleensä vakuutus muuttuu automaattisesti syntymättömän lapsen vakuutuksesta lapsi vakuutukseen,kun käy ilmoittamassa sen saadun sotun..
olispas sekavasti selostettu.
 
Minä yritin kysellä jo kuukausi pari sitten tarjouksia muutamasta eri vakuutusyhtiöstä vauvavakuutukselle, mutta yhtäkään tarjousta ei ole tullut. Joten ilman vakuutusta mennään.
Jos vakuutusyhtiötä ei sen vertaa kiinnosta, että lähettää tarjouksen (edes sähköpostilla), niin en minäkään ala kyllä enempää kyselemään.
 
kannattaako sitä lapsivakuutusta ottaa jos kerran lapsi syntymän jälkeen terve? Meillä ONNEKSI vauvavakuutus esikoisella meinaan nyt kun maitoallergian kanssa vaihdettaisiin toiseen firmaan niin karsisivat KAIKKI iho- ja suolisto-oireet pois korvauslistalta viideksi vuodeksi...päätettiin sitten pysyä nykyisessä firmassa ja ottaa toisellekin sama vakuutus, voihan sen sit päättää jos ei ole tarvetta. Mut ilmeisesti se on sen rajoittumattomuuden takia kalliimpi kuin lapsivakuutus.
 
Kyllä se mun mielestä siinäkin vaiheessa vielä voi kannattaa ottaa, vaikka vauva olisikin ollut sen 2kk terve. Jos tulee pari vuotiaana esim. korvatulehduskierre, tai jos myöhemmin selviää jotain allergioita jne. Tietty siinä on juuri se riskinsä, että jos on ennen sitä 2kk todettu jo joku "ongelma" niin sitä se uus vakuutus ei sitten katakaan. Oisin ehkä valmis ottaa sen riskin, jos siinä samalla säästäis jonku verran. Tota ennen syntymää otettavaa vakuutusta meillä ei taida olla varaa ottaa...
 
yleensähän niissä on se varausmaksu joku 80-100€ joka maksetaan odotusaikana, sit kun lapsi on syntynyt muuttuu se lapsivakuutukseksi ja tulee normaalisti maksuun yhessä, kahessa, kolmessa erässä. Ja muistaakseni varausmaksu vähennetään sitten vakuutusmaksuista. Riippuu yhtiöstä. Itse en ole perehtynyt noihin vakuutusten hintaeroihin, kun me päätettiin ottaa jo ennen syntymää. Me ollaan oltu niin onnekkaita että ollaan saatu vakuutukset "lahjana" lapsille. Omavastuu kyllä maksetaan itse :)
 
Muokattu viimeksi:
niin ja tottakai kannattaa sitten ottaa 2kk iässä jos siltä tuntuu :) oma päätöshän se on tärkein, kun itse sen päätöksen kanssa elää :)
 
Takaisin
Top