Komppaan edellisiä - tunnen monia ihania ihmisiä, jotka eivät ole kärsineet omasta ainukaisuudestaan yhtään. Sisaruksissa ja ainoana lapsena olemisessa on molemmissa hyviä puolia ja haasteita, ja kasvatus ohjaa vahvasti sitä, kummat puolet korostuvat. Olin itse ainoa lapsi ensimmäiset 6 vuotta, ja ihan hyvin olin oppinut toimimaan muitten lasten kanssa hoidossa ym. tilanteissa ilman sisaruksiakin. Kuulemma joskus pyytelin vanhemmilta isoveljeä. 
Summa summarum, yksi on ihan hyvä lapsiluku, en ole ajatellut sitä mitenkään ihmeellisenä. :) Lapsen saaminen on niin arpapeliä anyways, ettei määrään välttämättä pääse edes itse vaikuttamaan.
