Vain yksi lapsi?
- Ketjun aloittaja Tindell
- Aloituspäivämäärä
Itsestä tuntuu, että haluan vain yhden lapsen ihan taloudellisistakin syistä. Olenko itsekäs kun näin ajattelen?
Ei elämänlaatu ole siitä kiinni, onko sisaruksia vai ei. Kasvatuksella pystyy ihmeisiin. Minulla on kaksi lasta joilla on pieni ikäero ja heidän kanssaan ei tarvinnut miettiä miten oppivat tulemaan toimeen lasten kanssa. Kolmas on nyt yksin taapero ja kyllä on hankalaa harjoitella kun ei ole läheisiä lapsikavereita. Luotan, että päiväkodissa oppii.
Jotkut haluavat yhden lapsen, toiset taas kymmenen. Ei siinä ole mitään itsekästä minun mielestäni.
Ukkoni on vanhempiensa ainut lapsi, epäitsekäs ja rakastava, onnellisen lapsuuden elänyt ja fiksusti kasvatettu.
Myös entinen ystäväni on ainut lapsi, mutta pilalle hemmoteltu, tottunut saamaan kaiken mitä keksii haluta ja todella itsekäs.
Että kyllä se on paljolti kasvatuksesta kiinni.
Ukkoni on vanhempiensa ainut lapsi, epäitsekäs ja rakastava, onnellisen lapsuuden elänyt ja fiksusti kasvatettu.
Myös entinen ystäväni on ainut lapsi, mutta pilalle hemmoteltu, tottunut saamaan kaiken mitä keksii haluta ja todella itsekäs.
Että kyllä se on paljolti kasvatuksesta kiinni.
Itse olen ainoa lapsi: ensimmäinen yritelmä ja "vanhalle" äidilleni ei enempää suotu vaikka yritystä oli. En lapsena osannut kaivata sisaruksia vaikka kavereilla kaikilla niitä oli, meiltä löytyi koira joka oli kovin tärkeä. Myös ystävien merkitys korostui. Hemmoteltu en todella ole, vanhempani tekivät hyvää työtä minua kasvattaessan. Tunnen muitakin vapaaehtoisesti yhden lapsen perheitä, joille yksi lapsi on sopinut elämäntyyliin. Lapsiluku se on missä muutkin.
Komppaan edellisiä - tunnen monia ihania ihmisiä, jotka eivät ole kärsineet omasta ainukaisuudestaan yhtään. Sisaruksissa ja ainoana lapsena olemisessa on molemmissa hyviä puolia ja haasteita, ja kasvatus ohjaa vahvasti sitä, kummat puolet korostuvat. Olin itse ainoa lapsi ensimmäiset 6 vuotta, ja ihan hyvin olin oppinut toimimaan muitten lasten kanssa hoidossa ym. tilanteissa ilman sisaruksiakin. Kuulemma joskus pyytelin vanhemmilta isoveljeä. 
Summa summarum, yksi on ihan hyvä lapsiluku, en ole ajatellut sitä mitenkään ihmeellisenä. :) Lapsen saaminen on niin arpapeliä anyways, ettei määrään välttämättä pääse edes itse vaikuttamaan.
Summa summarum, yksi on ihan hyvä lapsiluku, en ole ajatellut sitä mitenkään ihmeellisenä. :) Lapsen saaminen on niin arpapeliä anyways, ettei määrään välttämättä pääse edes itse vaikuttamaan.
Ihana kuulla, ettei kukaan ole saanut traumoja ainokaisuudestaan 
! Meillä lapsi pääsisi väkisinkin kontaktiin muiden lasten kanssa jo hyvin pienestä, kun ei ole hoitovapaalle varaa jäädä, jos nyt siis edes saan sitä ensimmäistä
. Harmittaa vähän kun omat sisarukset on jo sen verran vanhempia, että heidän lapsetkin ovat jo isompia ja pienemmällä ikäerolla olevat sisarukseni eivät lapsia luultavasti edes hanki (tosin näin minäkin luulin).. Saman ikäluokan serkku olisi ollut hyvä leikkikaveri
. Miehen ainoa sisko taas ei yrityksistä huolimatta ole saanut lasta hedelmöityshoidoista ja koeputkista huolimatta 
, syytä ei tiedetä miksei se onnistu.
Itseni on kasvatettu arvostamaan pieniä asioita ja erilaisia ihmisiä, aion samoja arvoja korostaa lapselleni, jos se minulle suodaan. Toki nykymaailma on paljon julmempi ja materialistisempi, kuin missä itse olen kasvanut..
! Meillä lapsi pääsisi väkisinkin kontaktiin muiden lasten kanssa jo hyvin pienestä, kun ei ole hoitovapaalle varaa jäädä, jos nyt siis edes saan sitä ensimmäistä. Harmittaa vähän kun omat sisarukset on jo sen verran vanhempia, että heidän lapsetkin ovat jo isompia ja pienemmällä ikäerolla olevat sisarukseni eivät lapsia luultavasti edes hanki (tosin näin minäkin luulin).. Saman ikäluokan serkku olisi ollut hyvä leikkikaveri. Miehen ainoa sisko taas ei yrityksistä huolimatta ole saanut lasta hedelmöityshoidoista ja koeputkista huolimatta , syytä ei tiedetä miksei se onnistu. Itseni on kasvatettu arvostamaan pieniä asioita ja erilaisia ihmisiä, aion samoja arvoja korostaa lapselleni, jos se minulle suodaan
. Toki nykymaailma on paljon julmempi ja materialistisempi, kuin missä itse olen kasvanut..
molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa, eikä kumpikaan ole varmasti toistaan parempi tai huonompi. Vain erilainen.
Ulkosuomalainen
Näppärä viestien naputtelija
Minä taas olin perheeni ainokainen ( sisaruksia sain kun olin 19v ja itse jo äiti) ja aina toivoin itselleni sisarusta. Ystäviä ja kavereita kyllä oli enkä yksin ollut koskaan. Silloin jo lapsena päätin, että jos vain saan niin haluan mahdollisimman monta lasta, ettei omani tarvitse olla yksin ainoana.
Onneksi sain neljä ihanaa pientä tyttöä 5 vuoden sisällä, nyt tämä viimeinen iltatähtönen ikäväkyllä joutuu elelemåän ilman lähisisarusta kun asutaan eri maassa ja ikäeroa on jo hyvin paljon.
Onneksi sain neljä ihanaa pientä tyttöä 5 vuoden sisällä, nyt tämä viimeinen iltatähtönen ikäväkyllä joutuu elelemåän ilman lähisisarusta kun asutaan eri maassa ja ikäeroa on jo hyvin paljon.
Itse olen ainoa lapsi, enkä koe kärsineeni siitä koskaan. Minua ei ole koskaan hemmoteltu, enkä todellakaan ole juuri koskaan saanut, mitä haluan. Kavereita minulla ei oikeastaan ole ollut koskaan, ei aikuisiälläkään, olen erakkoluonne.
Oma lapseni jää ainoaksi taloudellisista syistä (lahjamunasoluhoidot ovat kalliita), ja myös oma ikäni on este sille, etten voi enää saada lapsia, ja se on ollut minulle suuri suru. Mietin usein, miksen lähtenyt nuorempana vaikka sitten itsellisenä naisena "lapsentekoon" Mutta eipä sille enää mitään mahda.
Toivon, että pystymme kasvattamaan lapsestamme muut huomioon ottavan ja muutoinkin yhteiskuntakelpoisen ihmisen. Niin monesti katson lastamme ja mietin, miten hän suhtautuisi sisarukseen (poika on nyt 1,5v), ja miten ihanaa olisi kokea vauva-aika uudelleen. Mutta tämä meni nyt näin minun elämässäni. Onneksi pojalla on päiväkodissa myös saman ikäistä seuraa, ja oppii siellä ihmissuhdetaitoja varmasti hyvin, ainakin paremmin kuin kotona, kun kotona on vain äiti, isä ja hän.
Oma lapseni jää ainoaksi taloudellisista syistä (lahjamunasoluhoidot ovat kalliita), ja myös oma ikäni on este sille, etten voi enää saada lapsia, ja se on ollut minulle suuri suru. Mietin usein, miksen lähtenyt nuorempana vaikka sitten itsellisenä naisena "lapsentekoon"
Mutta eipä sille enää mitään mahda.Toivon, että pystymme kasvattamaan lapsestamme muut huomioon ottavan ja muutoinkin yhteiskuntakelpoisen ihmisen. Niin monesti katson lastamme ja mietin, miten hän suhtautuisi sisarukseen (poika on nyt 1,5v), ja miten ihanaa olisi kokea vauva-aika uudelleen. Mutta tämä meni nyt näin minun elämässäni. Onneksi pojalla on päiväkodissa myös saman ikäistä seuraa, ja oppii siellä ihmissuhdetaitoja varmasti hyvin, ainakin paremmin kuin kotona, kun kotona on vain äiti, isä ja hän.
Minä olen kärsinyt ainoana lapsena olosta. Minulla on isän puolelta vain pari serkkua ja äidin puolelta ei yhtään. Olen serkuksista nuorin ja ainut tyttö. Ystävät eivät ole riittäneet korvaamaan sukua. Kateellisena olen seurannut ystävien, serkkujen ja miehen sisarussuhteita. Se on vaan niin erityinen suhde etenkin silloin, kun sisarukset ovat läheisiä ja hyvissä väleissä. Nuorena ahdisti myös olla yksin kaiken huomion ja odotusten kohteena. Raskausaikana se ahdistus hiukan nosti päätään uudestaan, kun pelkäsi pojan menettämistä oman itseni lisäksi niin monen muunkin kovasti häntä odottavan puolesta. Nyt iän myötä on alkanut ahdistaa myös sukulaisten vanheneminen. Voi tulla päivä, kun vain minä ja poika ja pari serkkua ollaan ainoat suvun edustajat. Serkuilla ei ole perheitä. Se ei enää tunnu edes kaukaiselta tulevaisuudelta, kun ystävät jo menettäneet vanhempiaan ja serkut äitinsä eli minä tädin.
Meillä oli suuria vaikeuksia saada lapsi. Ikääkin on jo paljon, mutta aiotaan yrittää toista. Yksi suuri syy toisen yrittämiseen on halu yrittää antaa pojalle sisarus.
Meillä oli suuria vaikeuksia saada lapsi. Ikääkin on jo paljon, mutta aiotaan yrittää toista. Yksi suuri syy toisen yrittämiseen on halu yrittää antaa pojalle sisarus.
Uusperhesatu
Asioista perillä oleva
Sisarukset ovat vain yksi elämää määrittävä tekijä. Sen lisäksi on lukuisia muita, joten sisarusten puute ei varmasti tee lapsesta automaattisesti itsekästä tai onnetonta. Kasvatuksella ja kodin ilmapiirillä on varmasti paljon suurempi vaikutus. :)
Minulla on kaksi veljeä, ja jotenkin minulle oli itsestään selvää että haluaisin useamman lapsen. Nuorempi isoveljeni oli paras ystäväni etenkin varhaislapsuudessani, ja minusta on mukavaa nyt aikuisena, kun on ihmisiä, jotka jakavat saman taustan kuin minä. Mutta jos olisin elänyt ainoana lapsena, minulla olisi varmasti liuta muita asioita, joihin peilaisin itseäni ja joita muistelisin lämmöllä. En usko, että olisin onnettomampi kuin nyt, saati itsekkäämpi. :)
Sekin on hyvä muistaa, että sisarusten olemassaolo ei ole tae mistään. Kaikki sisarukset eivät tule ollenkaan toimeen tai välttämättä ole myöhemmin elämässä edes tekemisissä toistensa kanssa.
Minulla on kaksi veljeä, ja jotenkin minulle oli itsestään selvää että haluaisin useamman lapsen. Nuorempi isoveljeni oli paras ystäväni etenkin varhaislapsuudessani, ja minusta on mukavaa nyt aikuisena, kun on ihmisiä, jotka jakavat saman taustan kuin minä. Mutta jos olisin elänyt ainoana lapsena, minulla olisi varmasti liuta muita asioita, joihin peilaisin itseäni ja joita muistelisin lämmöllä. En usko, että olisin onnettomampi kuin nyt, saati itsekkäämpi. :)
Sekin on hyvä muistaa, että sisarusten olemassaolo ei ole tae mistään. Kaikki sisarukset eivät tule ollenkaan toimeen tai välttämättä ole myöhemmin elämässä edes tekemisissä toistensa kanssa.
Sen verran lisään että vaikka lapsena en kaivannut sisaruksia niin ymmärrän JojoK:n pointin täysin. Minullakaan ei ole äidin puolelta serkkuja, isän puolelta 4 joista olen vanhin, joten läheiset ystävät oli tosiaan perheeni - ja muutama on pysynyt hiekkalaatikolta näihin päiviin asti. Mutta. Näin vanhemmiten tilanne on hieman muuttunut. Kun viimeinen isovanhempani kuoli muutama vuosi sitten, tajusin että isäni on suvun vanhin. Se oli jotenkin pelottava huomio. Sittemmin ollaan pidetty vuosittain yhteyttä serkkujen kanssa ainakin meidän lasten synttäreillä (serkuillani ei ole lapsia, meidän lapset on suvun ainoat toistaiseksi). Kun vanhempani vanhenevat, pelkään sitä kun joudun huolehtimaan heistä yksin. Pelkään sitä päivää kun joudun kohtaamaan heidän hautajaisensa yksin - suku on toki mukana mutta kukaan ei jaa samanlaista surua. Nyt olen saanut vähän lohtua siitä että minulla on omat lapseni jotka jakavat rakkauteni vanhempiani kohtaan. Lisäksi lapsillani ei ole läheisiä serkkuja, miehen puolen serkut kun ovat ulkomailla eli heillä ei ole omanikäisiä sukulaisia (ei ehkä tulekaan, kaikki mun serkut jo yli 30v ja lapsettomia..). Siksikin olen onnellinen että lapsillani on nyt ainakin toisensa.
Eli joo, vaikka ainoa lapsi voi kasvaa tasapainoiseksi ja lapsuus voi olla hienoa aikaa, aikuisena näitä asioita voi alkaa kaipaamaan eri tavalla.
Eli joo, vaikka ainoa lapsi voi kasvaa tasapainoiseksi ja lapsuus voi olla hienoa aikaa, aikuisena näitä asioita voi alkaa kaipaamaan eri tavalla.
Ei se ole itsekkyyttä jos ajattelee aluksi että haluaa vain yhden lapsen.
Minäkin ajattelin niin että katsotaan nyt enste kuinka tämän yhden lapsen kanssa menee. Raskaus oli helppo ja vauva-aikakin suht helppo niin kyllä se toive toisesta lapsesta nosti sitten jossainvaiheessa päätään
Kun käytiin esikoiselle vaunuja katsomassa, niin eräs myyjä esitteli tyyliin phil&teds sisarusrattaita niin aattelin hiljaa mielessäin et härreguud! Ei olla vielä saatu ensimmäistäkään lasta ja tuplia esittelee
nyt äkkiä pois tästä kaupasta...!
No. Nyt meillä on kolme lasta. Juu, ei ole taloudellisesti kannattavaa, mutta ne pienet vauvat ja lapset vaan on niin ihania
Me ollaan toivottu ja kuumeiltu yksi lapsi kerrallaan ja se on ollu meille hyvä. Ei oo etukäteen tehty tarkkaa suunnitelmaa siitä montako halutaan. Nyt tuntuu sille että meidän perhe on tässä. Voimavarat ei riittäis isompaan perheeseen.
Minäkin ajattelin niin että katsotaan nyt enste kuinka tämän yhden lapsen kanssa menee. Raskaus oli helppo ja vauva-aikakin suht helppo niin kyllä se toive toisesta lapsesta nosti sitten jossainvaiheessa päätään
Kun käytiin esikoiselle vaunuja katsomassa, niin eräs myyjä esitteli tyyliin phil&teds sisarusrattaita niin aattelin hiljaa mielessäin et härreguud! Ei olla vielä saatu ensimmäistäkään lasta ja tuplia esittelee
nyt äkkiä pois tästä kaupasta...! No. Nyt meillä on kolme lasta. Juu, ei ole taloudellisesti kannattavaa, mutta ne pienet vauvat ja lapset vaan on niin ihania
Me ollaan toivottu ja kuumeiltu yksi lapsi kerrallaan ja se on ollu meille hyvä. Ei oo etukäteen tehty tarkkaa suunnitelmaa siitä montako halutaan. Nyt tuntuu sille että meidän perhe on tässä. Voimavarat ei riittäis isompaan perheeseen.
Ainokainen tai sisaruksia, molemmilla tavoilla varmasti tulee onnellisia ja hyviä kansalaisia. Lasta ei tehdä, vaan niitä tulee. Eli kaikki on varmasti ihan ok, eikä siitä kannata ottaa vanhempana paineita. Elämäntilanteita on niin paljon erilaisia.
Kaikesta tästä huolimatta on ollut ihana seurata miten omien lasten sisarussuhde on kasvanut ja miten se tuleekaan kehittymään. Myös näin vanhemmiten on oma veli tullut paljon tärkeämmäksi. Omien vanhempien ja muiden sukulaisten vanheneminen on helpompi elää jaettuna. Isän kuollessa oli paljon parempi tehdä järjestelyjä kahdestaan. Eli nyt olen enemmän kuin iloinen, että meitä on kaksi, minä ja veljeni.
Kaikesta tästä huolimatta on ollut ihana seurata miten omien lasten sisarussuhde on kasvanut ja miten se tuleekaan kehittymään. Myös näin vanhemmiten on oma veli tullut paljon tärkeämmäksi. Omien vanhempien ja muiden sukulaisten vanheneminen on helpompi elää jaettuna. Isän kuollessa oli paljon parempi tehdä järjestelyjä kahdestaan. Eli nyt olen enemmän kuin iloinen, että meitä on kaksi, minä ja veljeni.
Nessae
Oman äänensä löytänyt
Lapsen omalla persoonalla on varmasti eniten vaikutusta siihen, kaipaatko hän myöhemmin niitä sisaruksia.
Olin ainoa lapsi, kunnes yksinhuoltaja isäni meni uusiin naimisiin ja he saivat yhdessä monta lasta, tuolloin olin seitsemän. Halusin aina sisaruksia ja tunsin olevani aika yksinäinen, uudet pikkusisarukset olivat uskomattoman tärkeitä vaikka ikäero oli suuri. Ja on ne edelleen!
Meille on tulossa toinen lapsi pienellä ikäerolla. Ajattelin, että jos meille vanhemmille joskus tapahtuisi vaikka jotain, lapsilla olisi toisensa. Muutenkin toivon, että pitävät toisistaan huolta ja toistensa puolia.
Mutta toisaalta aina sisaruksista ei tulekaan keskenään kovin läheisiä ja jotkut lapset ovat onnellisia juuri siitä siitä, että ovat ainoita. Että ei minusta ole itsekästä toivoa vain yhtä lasta, vanhempien tyytyväisyys ja onni kai se on kuitenkin suurin etu lapselle.
Olin ainoa lapsi, kunnes yksinhuoltaja isäni meni uusiin naimisiin ja he saivat yhdessä monta lasta, tuolloin olin seitsemän. Halusin aina sisaruksia ja tunsin olevani aika yksinäinen, uudet pikkusisarukset olivat uskomattoman tärkeitä vaikka ikäero oli suuri. Ja on ne edelleen!
Meille on tulossa toinen lapsi pienellä ikäerolla. Ajattelin, että jos meille vanhemmille joskus tapahtuisi vaikka jotain, lapsilla olisi toisensa. Muutenkin toivon, että pitävät toisistaan huolta ja toistensa puolia.
Mutta toisaalta aina sisaruksista ei tulekaan keskenään kovin läheisiä ja jotkut lapset ovat onnellisia juuri siitä siitä, että ovat ainoita. Että ei minusta ole itsekästä toivoa vain yhtä lasta, vanhempien tyytyväisyys ja onni kai se on kuitenkin suurin etu lapselle.
Ja siis täytyy kyl sanoo että tuo esikoispoika ja seuraavana oleva tyttö ovat kokonaisuudessaan kuin yö ja päivä. Toinen luonteeltaan 'kova' ja toinen pehmyt. Toinen on motorisesti taitava ja toinen taas kömpelö. Yhdessä ne ei ole kun siitä pakosta että ovat sisaruksia. Mut toisaalta, erossa kun ovat niin jälleennäkemisen ilo on suuri :)
Tää kolmas lapsukainen on sekä pojan että tytön silmäterä edelleen saas nähdä minkälainen luonne hänelle kehittyy (vaikuttaa mukavalle tyypille) ja kumman sisaruksensa kanssa tulee jatkossa viettämään enemmän aikaansa.
Tää kolmas lapsukainen on sekä pojan että tytön silmäterä edelleen
saas nähdä minkälainen luonne hänelle kehittyy (vaikuttaa mukavalle tyypille) ja kumman sisaruksensa kanssa tulee jatkossa viettämään enemmän aikaansa.
Towanda
Asioista perillä oleva
Itselläni on 8 v. vanhempi sisko, joten hänen kanssaan oli ihan eri kuviot lapsena. Ollaan myös luonteiltamme täysin erilaiset.
Veli on 3 v. nuorempi ja totta kai lapsena leikittiin koko ajan keskenämme, kun maalla ei asunut muita lapsia lähellä. Oltiin myös jatkuvasti toistemme kurkussa kiinni, tapeltiin ihan aikuisikään asti. Olisin lapsena kaivannut ja tarvinnut myös ihan kaveriseuraa - olin sosiaalisesti tosi kömpelö kouluun mennessä ja näin ollen myös kiusattu, samoin veljeni.
Siskoni asuu ulkomailla, näemme hyvin harvoin. Veljeäni en ole nähnyt vuosiin, sillä hän on pahasti alkoholisoitunut eikä halua enää pitää yhteyttä. Se on kyllä aika surullista.
Eivät sisarukset tuo automaattisesti onnea. Itse tunnen pari ihmistä, jotka ovat läheisiä sisarustensa kanssa, muilla on lähinnä muodolliset välit ja joillain ei minkäänlaisia välejä.
Veli on 3 v. nuorempi ja totta kai lapsena leikittiin koko ajan keskenämme, kun maalla ei asunut muita lapsia lähellä. Oltiin myös jatkuvasti toistemme kurkussa kiinni, tapeltiin ihan aikuisikään asti. Olisin lapsena kaivannut ja tarvinnut myös ihan kaveriseuraa - olin sosiaalisesti tosi kömpelö kouluun mennessä ja näin ollen myös kiusattu, samoin veljeni.
Siskoni asuu ulkomailla, näemme hyvin harvoin. Veljeäni en ole nähnyt vuosiin, sillä hän on pahasti alkoholisoitunut eikä halua enää pitää yhteyttä. Se on kyllä aika surullista.
Eivät sisarukset tuo automaattisesti onnea. Itse tunnen pari ihmistä, jotka ovat läheisiä sisarustensa kanssa, muilla on lähinnä muodolliset välit ja joillain ei minkäänlaisia välejä.
Olen itse sillä kannalla, että yksi on liian vähän. Yksi on, haluaisin lisää, mutta tällä hetkellä ei ole mahdollista yrittää. Kolme voisi olla ideaali lapsimäärä. Lapsuudenperheessäni olen nuorin kolmesta, mutta asuin vain äitini kanssa. Isosiskoni ovat puolisisaruksia, toinen oli syntyessäni jo aikuinen, toinen asui oman äitinsä kanssa. Kaipasin kovasti sisarusta ja äitini ollen aika epävakaa persoona, olisi ollut todella kivaa jakaa tuntemukset ja lapsuuden kivut jonkun kanssa. Tämän pohjalta koen, että sisaruus on todellä tärkeää. Lähipiirissä ystäviäni seuranneena, hyvin moni tuntuu olevan kiitollinen sisaruksistaan ja kokee heidät voimavaroina. Omat välini puolisisaruksiini ovat hankalat, toiseen olisi hyvät välit, mutta näemme harvoin välimatkan takia, toinen taas asuisi lähellä, mutta ikäero on iso ja olemme erittäin erilaiset ihmiset.