Jos huutaminen on tapa, niin pitemmän päälle lapsi ei kuuntele edes sitä huutamista. Tätä on nyt väsyneenä vaikea selittää, mutta kyllä, jokapäiväinen huutaminen vaikuttaa lapsiin ja sillä voi olla seurauksia ihan aikuisenakin. Esim. joskus töissä jonkun osan valmistus meni väärin ja työntekijä (mies) korotti ääntään ja manasi niitä tyypillisiä suomalaisia voima-kirosanoja ja kun olin siinä vieressä, niin jähmetyin aivan täysin. En kestä kuunnella minkäänlaista huutoa enkä kiroilua enkä raivonpuuskia.
Ja meillä kotona, kun olin lapsi, niin äidin tyypillinen kommunikointikeino oli huutaminen, kiroileminen ja käsittämättömät raivonpuuskat. Myös fyysistä käsiksikäymistä oli.
Nyt kun olen itse äiti, niin ymmärrän kyllä tiettyjä tunnetiloja ja riittämättömyyden tunnetta ym.
Mutta pää punaisena huutamista en ymmärrä. Kun se ei hyödytä mitään, se ei kasvata ketään, kukaan ei opi siitä mitään.
Minusta kuulostaa että olet väsynyt äiti. Kenties sinulla joko ei ole muita keinoja kuin huutaminen tai voimavaroja käyttää niitä.
Kun syystä tai toisesta pinna on tiukilla tai sitä pinnaa ei vain ole, tuntuu että kaikki ärsyttää, kaikki on huonosti, eikä kestä mitään. Meille sanottiin perheneuvolassa, että sitten kun vanhemmalla menee hermo, peli on jo menetetty. Ja niinhän se on, vanhemman pitäisi osata olla aikuinen. Mutta myös vanhempi on ihminen jolla on tunteet. Ja voi olla huolia, stressiä, mielenterveyden kanssa ongelmia. Olisi tärkeää saada tukea, ei jäädä yksin asioiden kanssa. Lapselle voi kertoa, että on pahoillaan karjumisesta, jokainen tekee virheitä. Tietty vaaratilanteita tulee ja joskus tulee hätä ja tulee karjaistua.