Vaadinko liikoja?

[Durina]

Heippa kanssasisaret! Tahtoisin kysyä teiltä jotain jonka tähden varmaankin pidätte mua typeränä (pidän itsekin itseäni typeränä ja ehkäpä vähän itsekkäänäkin)
Eli asiaan:

 Lopetin tupakanpolton luonnollisestikin heti kun sain tietää olevani raskaana (tosi alussa, menkat ei ollu ku muutaman päivän myöhässä) Ja mun mieheni tarjoutu lopettamaan myös, sillä hänellä on myös omia terveydellisiä syitä olla tupakoimatta. Olen tämän tästä kehunut itseäni ja miestäni kuinka hienosti ollaan oltu tupakoimatta ja vähän aikaan sitten löysinkin tupakka-askin mieheni taskusta (vahingossa). Kysyin häneltä että onko hän sortunut, hän sanoi ettei ollut. Mulla sitten jotenkin kilahti ja hain sen askin ja kysyin miksi hän valehtelee ja hän sitten myönsi. Mulle jäi olo, että hän ei ole yhtä kovasti tässä raskaudessa mukana kun ei ole valmis lopettamaan tupakanpolttoa, vaikka sehän on typerästi ajateltu! Jokaisen aikuisen oma asiahan se on, tiedän olevani itsekäs mutten pysty olla ajattelematta niin.

 Toinen asia on, että mieheni tykkää alkoholista, niinku varmasti moni muukin ihminen. Kaikki onkin oikein hyvin kun hän  juo olutta, mutta kun mennään viinanpuolelle.... [:@] Se ei vain sovi hänelle, hän vetää joka kerta ns. "överiksi". On niin kännissä että örveltää ja on vaaraksi sekä itselleen että ympäristölleen. Hän kiukuttelee, uhkailee, haukkuu kaikkia, jopa minua ja seuraavana päivänä ei muista koko asiaa. Viimeksi homma meni niin puihin että pelkäsin oman turvallisuuteni vuoksi ja menin yöksi ystävieni luo jotta mieheni saisi nukkua känninsä pois (hän ei siis ole väkivaltainen vaan niin humalassa ettei tunnu tajuavan omaa voimaansa ja kun koittaa tulla lähelle, meinaa vahingossa litistää mut ja huitoo ilmeisesti vahingossa)
Olen tätä kestänyt vaikken siitä pidäkää, mutta viime kerta laittoi minut miettimään, mitä jos lapsi olisikin jo maailmassa ja mieheni olisi käyttäytynyt noin? En tahdo että vauva joutuu kokemaan mitään vastaavaa koskaan. Seuraavana päivänä mieheni ei tietenkään muistanut mitään ja soitteli perääni että mihin kummaan olen mennyt kun en ollut kotona. Selitin tän asian miehelleni ja hän oli tosi häpeissään, pahoillaan. Hänkin ymmärsi ettei voi olla kyseisessä kunnossa kun vauva tulee. Niinpä minä sanoin miehelleni että yhdetkin överikännit vielä niin minä lähden ja vien mahan mukanani. Hän ymmärsi senkin, ja sanoi jättävänsä viinan mielellään meidän vuoksi.

 Alitajuntaani jäi kuitenkin kalvamaan taas kysymys: "Vaadinko liikoja?"
Olen ollut yleensä erittäin ymmärtäväinen, kiltti ja rauhallinen persoona. Nyt raskausaikana olen ollut välillä niin kauhea etten yhtään ihmettele että mieheni välillä vetää perseet ja nollaa, sitä paitsi hän tekee raskasta työtä ja melkolailla elättää meidät, kun itse olen työttömänä. Koitan siis syyttää hormooneja, vaikka epäilen sisimmissäni että vika on ihan minussa itsessäni.

Nyt pyydänkin teiltä, kertokaa oma mielipiteenne, ehkäpä jollakulla on samansorttisia "ongelmia" ?
Mikäli olen mielestänne todellakin itsekäs niin haukkukaa mua vähän että pystyisin tyhjentämään keltaisen nesteen päästäni. Ja anteeksi kun tarina venähti näin pitkäksi.

 

[starletti]

No tupakanpoltosta en sano mitään, sillä siitä en tiedä. Mutta tuo alkoholi...Sinä et vaadi mitään liikaa. Sinun ei tarvitse olla mielinkielin vain sen takia, ettei miehesi joisi. Hän ei juo sinun "kauheutesi" tai työn raskauden takia tai siksi, että elättää sinut. Syitä hän voi kertoa, mutta todellisuudessa hän juo itsensä takia. Juomisen lopettamiseen ei kukaan voi vaikuttaa. Voit uhkailla miestäsi, mutta muista, että muista toteuttaa uhkauksesi. Siinä ei ole järkeä, että sanoo lähtevänsä, jos mies tietää, ettet kuitenkaan lähde. Ja muista myös se, ettet voi luottaa siihen, että mies ei ole juomatta vauvan syntymän jälkeen. Kaikki muu unohtuu, kun tulee se juominen mieleen. Minä en jaksa uskoa siihen, että kaikki paranisi puhumalla, kuten moni ihminen väittää. Minä elin nelisen vuotta alkoholistin kanssa ja olen tyytyväinen, että suhteesta lähdin. Olihan meillä paljon hyvää, mutten silti unohtanut pahoja aikoja. Sinä et tarvitse elättäjää eikä työttömyys jatku ikuisuuksiin. Ei ole oikein, että joudut lähtemään kotoa toisen juomisen takia. Pidä huoli, ettei vauvan tarvitse sellaista kokea.   

 

[Kaika]

Durina

Tämä siis on mielipiteeni.

Olet aivan normaalisti reagoiva ihminen.

Miehesi on pettänyt lupauksensa (tupakoimattomuus) ja päälle vielä valehteli asiasta.
Mielestäni sanan pitäminen on osa luottamusta ja sen rakentamista.
Luottamus on tärkeä asia parisuhteessa, ehkä jopa tärkein.

Alkoholista sitten taas.
Mä en tule koskaan ymmärtämään, miksi meillä Suomessa aina jotenkin hyväksytään örveltäminen.
Sehän on melkein alkoholistin hyysäämistä.
Jos ei osaa käyttää alkoholia, niin sitten ei käytä.
Ja jos ei osaa olla käyttämättä tai on pakko saada, niin eiköhän siinä ole jo vähintään tapajuopon merkit täyttyneet, jos ei jo alkoholistin.

Jaksamista sulle!

Toivottavasti saatte asiat oikeille raiteille ennen vauvan syntymää!

 

[katusutariina]

tuo tupakan poltto.. Itse oon lopettanut tupakanpolton, kun tulin raskaaks. Tää on nyt siis kolmas kerta = kolmas raskaus. Typerä minä, kun aina alotan uudestaan.. tiedän ja se siitä. Ei kaikki kykene lopettamaan, ei edes kaikki äidit, joille tuo raskaus on paljon konkreettisempi asia alunalkaen, vaikka kuinka haluavat. Saatika nyt sitten isä, jotka yleensä tajuaa oikeesti tuon lapsen tulon paljon myöhemmin. En mä tuosta tupakanpoltosta vetäis mitään hirveitä poruja nokkaan, se on se ihan oma asia. No tietysti, ajat sen pihalle tupakalle, etkä anna polttaa esim autossa, jos sä tai sitten myöhemmin lapsi, oot siellä.
Mutta tuo viina. Taitaa olla vaan surullinen tosiasia, että harvalle suomalaiselle miehelle viina sopii. Sun miehes ei siis heittäydy varsinaisesti väkivaltaseks, ole onnellinen siitä, moni muu ei voi olla. En nyt kuitenkaan tarkota, että sun pitäs ajatella että monella muulla on paljon pahemmin, joten sun tarvii vaan kestää. Ei se niin ole! Mikäli sä koet olevas vaarassa, poistu paikalta, niin kuin teitkin. Puhu miehes kanssa asiasta ja kato mitä se oikeesti ajattelee. Suurinosa miehistä varmasti häpeilee seuraavana päivänä käytöstään, mutta sillä ei ole mun mielestä mitään merkitystä, jos se heti seuraavana viikonloppuna tekee samat. Tuo uhkaus, että sä lähet, ei välttämättä ole tässä se paras ratkaisu, mutta mistä mä tiiän. Itsehän sä parhaiten miehes tunnet. Harva, siis todella harva, jättää ne seuraavat överit vetämättä (jossain vaiheessa), jos se juomisen tarkotus on tähän mennessä ollut se nollaaminen.
Mulla oli vähän vastaava tilanne edellisen miehen kanssa. Erottiin, mutta syynä ei todellakaan ollut juominen, vaan ihan vaan.. lopahtaminen. Ei ollut mitään muuta kuin ystävyys jäljellä. Sovittiin silloin ekaa odottaessa, että juoda saa, ja övereitä voi vetää, mutta himaan ei ole sillon mitään asiaa. Ja tää koski nyt niin mua, kuin exääkin [:D] Nukkukoon kaverillaan ja selvitköön siellä. Meillä ei siis myöskään juotu lasten läsnäollessa, kuin silloin tällöin tyyliin kesällä grillatessa tölkit olutta. Meillä toimi, suosittelen.

 

[kariina]

Komppaan katusutariinaa tuossa juopottelussa. Meillä oli aloittajan kans, ei samasta syystä, vaan samantyyppistä keskustelua juopottelusta. Ite sanoin, että en ala aikuista miestä kieltämään, mutta saatan jossain vaiheessa sanoa loiventelusta ja sitten kun sanon, sanon kerran ja mahollisesti häivyn samalla. Keskutelu käytiin yhessä olon ensimmäisen puolen vuoden aikana. Ei olla asiasta sen jälkeen keskusteltu, mutta meni selvästi perille kerralla. Juopottelu on selvästi vähentynyt muutenkin sen jälkeen. Toki lonkun pari saattaa ottaa nykyisinkin liki viikottain, mutta siihen se monesti jää. Kännit on vähentynyt. Mies oli jo aiemmin mietinyt vähentämistä. Viimeinen niitti tais olla neuvolasta saatu alkoholinkäytön riskitesti nyt raskauden alussa. Oli aika hiljainen poika sen testin tehtyään...

 

[Jonsuuni]

Mä lopetin tupakoinnin heti kun sain tietää olevani raskaana. Mies polttaa edelleen, mutta en vaadi sitä lopettamaan oma on asiansa. Sisällä meillä ei polteta, käy ulkona tuuletus parvekkeella ja auto tupakointi on kielletty. Syy on se että mies suojelee autonpenkkejä tuhkalta ja mahdollisilta tupakan polttamilta rei'iltä. Alkoholia ottaa sillon tällön,enkä sietäis jos menis siihen et samaan tahtiin kiskois nytki kun sillon joskus et joka saakelin viikonloppu. Maaliskuussa on meillä laskettu aika ja oon ite myöntyny siihen menee kun haluu juomaan ennenkun lapsi syntyy, nimittäin haluan sen että osallistuu ihan yhtälailla tohon lapsen hoitoon sitkun se on syntyny. Enkä ala kyl mitään juoppoo kattelee kun on sit pieni lapsiki. Mut eipä toi halua kotoa mihkä lähtee eikä juoda useesti. Haluaa kuulema olla mun kanssa kotona. Aika useesti oon ehdottanu jo viikolla että menis välillä kavereiden kanssa baariin tai niien kanssa kahville, on hermostunu ja kysyny et mikähän ongekma siinä on jos hän tahtoo olla mun kanssa kotona? Sit vaan oon vastannu että ajattelin vaan että jos haluisit mennä johki niin asia on ok. Mut ei halua useesti mennä, kun haluaa nauttia mun seurasta ja olla läsnä tässä raskaudessa.

Mun mielestä et vaadi ton alkoholin käytön suhteen liikoja. Raja se sillä juomisellakin on. Kauheeta jos se vielä mesoo kännissä sitkun teillä on siinä se pieni vauva. Vaikuttaa kaikki tollaset kuitenkin lapsiin aina. Sun miehes kannattais hakee tohon kyl jotain apua, en usko että selvii omin avuin ja se mitä taas noihin lupauksiin tulee et muuttuu... Voihan toki pitää paikkanasa mut aina sitä oottaa koska se taas yhtäkkiä tempasee ne överi kännit.

 

[Durina]

Tuhannet kiitokset kaikille vastaajille! En tiedä tulinko hullua hurskaammaksi, mutta päivä kerrallaan etiäpäin :) 

 

[Quara]

ALKUPERÄINEN: starletti
Mutta tuo alkoholi...Sinä et vaadi mitään liikaa. Sinun ei tarvitse olla mielinkielin vain sen takia, ettei miehesi joisi. Hän ei juo sinun "kauheutesi" tai työn raskauden takia tai siksi, että elättää sinut. Syitä hän voi kertoa, mutta todellisuudessa hän juo itsensä takia. Juomisen lopettamiseen ei kukaan voi vaikuttaa.

 
Tässä olen Starletin kanssa täysin samaa mieltä, niin vaikeaa kuin tämä alkoholiongelmaisen kanssa eläessä onkin myöntää. Isäni joi ja ex-mieheni joi, joten siitä tiedän jotain. Aika moni täällä on kirjoittanut nimenomaan ex-miehistään.
 
Sinun ämpärissäsi on laidat, joiden yli jossain vaiheessa läikkyy tai ei läiky. Kaltaisiasi on paljon, mutta harva uskaltaa kirjoittaa tänne selviämisvinkkejä. Suurin osa meistä kirjoittajista on niitä, jotka ovat joskus vaikean päätöksen tehneet ja lähteneet eikä meidän mielipiteemme tuo ratkaisua. Koska alkohioliongelmaisen kanssa eläessään kysyy jatkuvasti itseltään: onko tässä järkeä? Ja jos joku sanoo, että ei ole, lähtee puolustusralli päälle: hän on kuitenkin selvinpäin ihana, ei tarkoita pahaa, ei ymmärrä itseään, mitä tekee jne.
 
Niin kauan kuin on rakkautta jäljellä, ei uhkauksia lähtemisestä pysty toteuttamaan.

 

[Durina]

Niin kauan kuin on rakkautta jäljellä, ei uhkauksia lähtemisestä pysty toteuttamaan.

Quara , juuri tuota minä pelkään vaikken sitä haluaisi myöntää...

 

[Silmu]

Mulla taitaa olla asiaankuin asiaan mielipide, mutta siis

mielestäni et vaadi liikoja tuon alkoholin suhteen. Tupakointi ei yhtä suorasti vaikuta sinun tai lapsen elämään jos hän esim. polttaa ulkona ja toimii asian kanssa huomaavaisesti. Tupakointi on inhottavaa, mieheni polttaa viikonloppuisin enkä yhtään pidä siitä hajusta ja ajatuksesta että hän tuhoaa keuhkojaan jne. mutta ei sitä voi toista käskemällä saada lopettamaankaan. Meillä nyt on puhuttu siitä että kun se lapsi tulee niin jos se sitten lopettaisi..

Tuo alkoholi ja uhkaava käytös.. Suomi taitaa olla täynnä suhteita ja naisia jotka kaikesta huolimatta jäävät suhteeseen jossa ajoittain esiintyy vastaavaa. Itsekin olen sen kokenut enkä todella voi sanoa miten se on mahdollista. Mies kävi kimppuuni ja lähdin pois ja sanoin että se suhde oli siinä. Mutta siitä huolimatta jotenkin vaan palattiin yhteen. Suhdetta kesti vielä 3 vuotta ja vaikka toista väkivaltaista kohtausta ei tullut, niin luottamus oli mennyt ja muutenkaan suhde ei vaan toiminut millään tasolla. Uskottelin itselleni että vika on vain minussa kun olen niin hankala jne. jne. Myöskin huomasin suhteen aikana miettiväni jo sitä miten mies suhtautuu jos hänet jätän, ja täytyy sanoa, että kun ero tapahtui niin en kyllä uskaltanut häntä millään tavalla provosoida. Ja olen varoittanut nykyistä miestäni siitä että jos joskus exään törmätään niin en tiedä mitä tapahtuu.

No pointti on ehkä se että et ole mielestäni itsekäs ja vauvan tullessa ja raskaana ollessa sitä väkisinkin pohtii näitä asioita ja haluaa turvallisuutta ja luottamusta. Mielestäni se on luonnollista.

 

[undulaatti]

Hei Durina!
 
Meillähän oli ehkä vähän vastaavaa ongelmaa ilmassa yhteen aikaan...
Kesällä, kun vauva ei vielä ollut edes mahassa asti, joimme tosi useasti molemmat ja tappelimme AINA kännissä. Suurimmaksi osaksi johtui miehen sairaalloisestakin mustasukkaisuudesta, osin minunkin kärsimättömyydestä ja kiivaasta luonteesta. Myönnän, että osaan olla aggressiivinen humalassa, eikä se viina minulle sovi, olen temperamenttinen luonne muutenkin. Tästä yksi hyvä esimerkki, että miehelläni on ollut jopa musta silmä kesällä tälläisen riitakännin jälkeen... Ikinä ei ole meinannutkaan minuun kajota, mutta minä taas olen heti huitomassa jos humalassa häneen hermostun. (älkää nyt kuitenkaan kuvitelko, että kaikkia olisin lyömäss tai olisin muuten väkivaltainen.. ikinä en ole elämässäni lyönyt ketään muuta, kuin tuota nykyistä miestäni humalassa.. jos ei siskon lyömistä pienenä lasketa :D) Miehellä taas se ongelma, että pakkaa humalassa hermostuksissaan lennellä tavarat seinille. Ei minun päälleni kuitenkaan ikinä. No, nyt kun minä en ole voinut ottaa, otti mies aluksi aika useinkin välillä ja aina vaan ne riidat jatkui, vaikka minä olin selvinpäin. Kaikki päätyi siihen, että mies istui putkassa yön, nakkeli mikrot sun muut. Sinä yönä pakeninkin äitini luo evakkoon ja päätin, että tähän on tultava muutos, enkä takaisin palaisi enää jos vielä toistuisi. Suhteemme oli tuon jälkeen tosi huteralla pohjalla. (tapahtui siis tuossa marraskuussa..) Terapiaankin olimme menossa, mutta se vähän jäi. Tuo ilta kuitenkin muutti kaiken, ehkä oppi mieskin kantapään kautta. Sen koommin mies ei ole edes juonut kunnolla, kuin pari kertaa, ihan ilman riitoja. Juomaan häntä ei enää edes huvita lähteä, eikä muutenkaan mihinkään ilman minua. Liekö pieni pelko alkoholiin nykyään? Aluksi ajattelin, että "onko se nyt sitten oikein, että emme tästä lähin uskalla ottaa alkoholia vain tuon takia, että silloin tulee typeriä riitoja ja joutuu pelätä eroa?" Sittemmin olen ymmärtänyt, että mitä hemmetin väliä! Ei alkoholi ole tärkeää, hauskaa voi olla ilmankin, joten mitä sitten vaikka siihen liittyisi jonkinlainen pelko? Miestä ei huvita lähteä mihinkään ilman minua, eikä ole ongelmaa olla ilman alkoholia, niin miksi tämä ei olisi meille hyvä vaihtoehto?! Ei ole siis minkäänlaista ongelmaa olla ilman! Mies juo kyllä vieläkin melkein viikottain, mutta vain parin saunakaljan muodossa. Joskus sortuu enempäänkin, mutta ei enää haasta riitaa tippaakaan. Olen tästä täällä palstallakin kertonut ja moni oli aika "kielteisellä" kannalla, kun kerroin tästä viimeisestä niitistä ja minua kehotettiin lähtemään tai hakemaan apua kunnolla vihdoinkin. No, kumpaakaan en tehnyt ja silti elellään onnellisesti nykyään ilman sen suurempia riitoja! (en silti sano, että kukaan täällä olisi huonoja neuvoja antanut! korvaamaton apu on tältä palstalta kyllä löytynyt edes siinä mielessä, että saa johonkin purkaa! [:)])
 
Toivottavasti kirjoituksestani oli sen verran apua, että joku edes tajuaa, että se ryyppäämisen lähes kokonaan lopettaminenkin voi olla vaihtoehto! Ei se alkoholi elämässä niin tärkeää ole [:)]

 

[TuijaKoo]

Et vaadi liikoja kun vaadit viinan jättämään. Minun mieheni juo joka viikko 8-14 litraa keskiolutta, eikä suostu radikaaliin vähentämiseen. sain haukut niskaani kun uskalsin pyytää vähentämään ja kerroin mikä on suurkuluttajan raja.AIheesta paisui taas kerran kunnon riita ja sain kuulla kaikki mahdolliset haukut ja esiin vedettiin taas kerran kaikki tekemiset ja tekemättä jättämiset. Mies sai maalattua minusta kuvan syypäänä kaikkeen mikä hänen elämässään on hullusti.
Mielessäni pyörii avioero, koska sain kuulla, että elämä kanssani on kauheaa.

Niin olen jo kerran eronnut alkoholistista. Ehkäpä minä saan miehen juomaan. Mieli on ihan maassa.

 

[ginessa]

Et sä saaTuijaKoo miestäs juomaan!!Höps!

Se vaan on niin että kaikille ei kaikenlaiset elämäntilanteet  sovi,toiset ryyppää läpi elämän yhdessä,toiset vähänaikaa ja kasvavat sitten erilleen kun ei enään toiselle maistu.
Toi alko on kuin tauti,itse alkoholistiperheessä kasvaneena,väkivaltaisessa sellaisessa.
Läheisiä ympärillä jotka käyttää alkoa ja pillereitä.
Raasut.
Ei sovi mun elämäntyyliin-itsekin pari alkoholisti idioottia jättäneenä..
se on helppoa silloin kun tietää mitä itse jaksaa ja elämältään haluaa.
Mä en halunnut sellaista.[:-]
Mitään mikä itselle ei sovi ei tarvitse sietää eikä jaksaa!
Koittakaahan olla vahvoja sen takana,päätitte mitä hyvänsä!![;)]

 

[Quara]

ALKUPERÄINEN: TuijaKoo

Niin olen jo kerran eronnut alkoholistista. Ehkäpä minä saan miehen juomaan. Mieli on ihan maassa.

 
Kukaan ei tosiaan saa ketään juomaan vaan juominen on oma valinta. Alkoholistit on siitä "ihania", että osaavat kyllä aina löytää syyn jostain muualta. Kun aikanaan jätin ex-mieheni, jouduin hänen ruikutus/haukuntapuheluita kuunnellessani monta kertaa sanomaan, että itsehän sanoit, että elämä kanssani oli kamalaa. Se vaati kyllä melkoisesti voimia, että jaksoin. Se on aivan käsittämätöntä, että kaksikin vuotta eron jälkeen hän koki tarvetta muutaman kuukauden välein soittaa kännissä ja alkaa haukkua minua "kylmäksi ja hulluksi, kun jätin hänet vaikeana hetkenä." Ja edelleen toistin hänelle hänen syytöstensa mukaisesti, että "tuskinpa minusta olisi tueksi ollut, olenhan kylmä ja itserakas narsisti. Ja hullu, jonka takia joudut juomaan kauheasti viinaa." Kyllä se siitä sitten ajan myöä hiljeni. Mieshän ei olut juuri koskaan kotona, vaan ryyppyreissuillaan. Piti muistuttaa, että millinkas häntä olisi edes ehtinyt tukea?
 
Olin silloin 24-vuotias ja kysyin iteltäni, lähdenkö tästä nyt vai joskus lapset kainalossa? Onneksi lähdin silloin. Elämämme menivät kyllä niin täysin erilleen sen jälkeen. Minä jatkoin opintoni yliopistossa loppuun, ex-mieheni opiskelut jäivät lukion jälkeen. Edelleen hän dokaa ja on ravintolassa töissä, mikä onkin hyvä duuni alkoholiongelmaiselle: öiden jälkeen pääsee vielä joka ilta baariin.
 
Sinussa TuijaKoo ehkä kuitenkin on jotain äidillistä ja huolehtivaa, jos jo toisen alkoholistin kanssa elät. Alkoholistihan yleensä hakeutuu sellaisten seuraan, joiden uskoo tilannetta kestävän. Ja tarkoitan tällä sitä, että tuo äidillinen ja huolehtiva piirre on loistava ominaisuus. On kohtalon ivaa ja huutava vääryys, että toistamiseen joku käyttää sitä kohdallasi hyväkseen.