Hei!
Synnyttin esikoiseni vasta neljä päivää sitten. Synnytyksen yhteydessä minulle jouduttiin tekemään eppari pitkittyneen ponnistusvaiheen vuoksi. Ponnistusvaihe kesti melkein 2h ja synnytin lopulta imukupin avulla. Muuten eppari ei tehdä, jos sille ei ole todellista tarvetta.
Itse epparileikkausta en tuntenut synnytyksen aikana, koska lääkäri puuduttu hyvin. Kieltämättä siinä tilanteessa muut kivut olivat paljon suurempia.
Leikkauksen jälkeen haavaa on kolottanut, mutta kipulääkityksen ja jääsiteiden avulla on menty eteenpäin. Kaksi ensimmäistä päivää haava oli kipeä. Lisäksi istumista tuli välttää, joten wc.ssä piti käydä ns. kyykkypissalla ja muistaa joka wc käynnin jälkeen suihkutella haavaa.
Epparileikkauksen jälkeen suositellaan liikkumista, jotta haava lähtee paranemaan hiljalleen. Joten vähän kerrallaan on hyvä liikkua, vaikka liikkuminen tuntuukin aluksi hassulta.
Nyt voin jo sanoa, että eppari ei kolota yhtä pahasti, mitä leikkauksen jälkeen. Joten kyllä epparileikkauksesta selviää. :)