Mä olin ennen väkivaltaisessa suhteessa. Kertaakaan mua ei ns. hakattu, mutta oli kaikenlaista pienempää: tönimistä, repimistä, hiuksista kiskomista, fyysistä estämistä, kiinnipitämistä jne. Fyysinen väkivalta on mielestäni kosketusta, jota toinen osapuoli ei halua.
Henkinen sitten taas... No, se voi olla tosi monimuotoista. Tässä mun ex-suhteessani se oli mm. uhkailua, haukkumista, syyttelyä, solvausta, pelottelua jne. Kerran eksä uhkasi jättää mut Irlannin maaseudulle mökkiin, josta en olisi päässyt mitenkään pois, etenkään myöhään illalla. Monta kertaa esti mua nukkumasta jos sitä yritin hänen raivotessaan, tuli hakkaamaan lusikalla metallista sängynrunkoa ja ravistelemaan jne. Usein hän myös haukkui ulkonäköni päästä varpaisiin.
Häpeä varmasti värittää monien kokemuksia. Niin minunkin. Olinhan aina ajatellut, että lähtisin ensimmäisestä väkivallan merkistä. Enkä sitten lähtenytkään. Ja omalla kohdallani tunsin myös häpeää siitä, että olin mennyt "hankkimaan" lapsen sellaisen miehen kanssa. Toisaalta lapsen saaminen pelasti minut: Hänen synnyttyään tajusin, etten voisi kasvattaa lastani sellaisessa ilmapiirissä. Lähdin, kun lapsi oli kuusiviikkoinen. En ole katunut. :)
