Uuden vuoden suunnitelmat

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Aiotteko te juhlistaa uutta vuotta jotenkin? Meillä taitaa mennä aika tavallisen päivän tapaan. Illalla saatetaan käydä katselemassa muiden ampumia tulitteita ja polttaa tähtisadetikkuja.
 
Me käydään varmaan katsomassa lapsille järjestettyä ilotulitusta ja sitten kotona syödään jotain hyvää, skoolataan ja pelataan lautapelejä isojen kanssa sitten, kun ollaan saatu kaksi pienintä nukkumaan. :) Ehkä käydään myös saunassa. Puolilta öin mennään terassille katsomaan naapureiden raketteja. Ei mitään kovin ihmeellistä, mutta jotain pikkuisen arki-iltaa spesiaalimpaa. :)
 
Kaupunki järjestää pienen ilotulituksen jota meinataan koko perhe mennä katsomaan. Sitten kotiin. Perheen pienin on vasta vajaa 5kk niin haluan hänet omaan sänkyyn nukkumaan ajoissa. Pääpaino meillä taitaa uuden vuoden juhlinnassa olla tänä vuonna ruoassa.
 
Ollaan jo muutaman vuoden käyty ulkona syömässä ja sitten katsastamassa kaupungin ilotulitus klo 18. Tänä vuonna jätetään väliin kun ei haluta viedä 4kk vauvaa sinne paukuttelun keskelle, ensi vuonna sitten taas. Varmaan ollaan kotona ja tsekkaillaan kauempana ammuttuja raketteja, ehkä syödään hyvin.
 
Takaisin
Top