Uskossa olevat odottajat ja äidit

Keskustelun 'Äitien kohtauspaikka' aloitti pinguliini:), 4 maalis 2015.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. dadapls Ihastunut foorumiin Marraskuun äidit 2019

    Tsemppiä! Jospa nyt saisit syliin asti :Heartred
    • Tykkää Tykkää x 1
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  2. marsupilami Naimisissa foorumin kanssa Toukomammat 2017 Maalisäidit 2020

    Onnea lillimaaria! Toivotaan että raskaus sujuu tällä kertaa mallikkaasti ja saatte pienen syleiltäväksi :Heartred :smiley-angelic001
    • Tykkää Tykkää x 1
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  3. Enni Naimisissa foorumin kanssa

    Saanko tulla tänne huutelemaan ja kysymään mielipiteitä maailman menoon..

    Uskon kyllä Jumalaan, mutta en ole ns. uskovainen ehkä ennemmin tapauskovainen, jos näin saa sanoa. Ollaan yritetty saada toista lasta vuoden, yksi lapsi ollaan aiemmin saatu maailmaan asti. Yrityksessä kesti esikoisen kohdallakin yli vuosi. Nyt toisen yritysaikana tärppäsi kerran, mutta meni kesken rv 12.

    Haluaisin mielipiteitä ja ajatuksia ja vertaistukea. Miten ihmeessä em. asiat voi hyväksyä ja käsittää? Miksi toiset saa lapsia helposti ja niin paljon kuin haluaa, enemmänki? Miksi Jumalalle se minun vauva ei ollut "niin tärkeä" että olisi saanut syntyä, kun häntä niin kovasti ja pitkään toivoimme? Minun kavereilla ja tuttavilla on kaikilla jo toinen tai kolmas tulossa. Heiltä tulee kommentteja, milloin tekin laitatte uuden alulle ja olishan meille yksikin riittänyt, mutta tulipa toinenkin jne.

    Oon todella surullinen näistä ja mietin, mikä minussa on niin huonoa, ettei yhtäkään lasta helpommalla suoda, vai suodaanko enempää enää ollenkaan. Ja mitä tein väärin, että yksi lapsen alku annettiin ja tapoin senkin jotenkin. Että se oli nyt joku merkki, että sinulle ei enempää tipu kun et siitäkään selvinnyt. En ole kertonut kenellekään yrityksestä, enkä halua kertoakaan. Enkä kerennyt onneksi kertoa keskenmenneestä raskaudestakaan. Ei siis ole ystäviä, vain jotain lapsen kerhokavereiden äitejä yms. enkä halua omia henkilökohtaisuuksia tuntemattomalle kertoa.

    Oon nyt pyöritellyt asioita mielessäni useamman kuukauden ja alkaa pää hajota. Olen yrittänyt kaikkeni ja silti se ei vaan tunnu kenellekään riittävän. Keskenmenon jälkeen ollaan luvan saamisen jälkeen vasta yksi kierto keretty yrittää uudelleen. Lasten lukumäärän lisäksi oli toiveita myös ikäerojen suhteen, toivoimme 2-3 vuotta. No, ensi kuussa jos ei tärppää ei enää toteudu sekään. Tuntuu tällö hetkellä, että ihan kaikki Jumalasta kuunkiertoon on minua ja minun unelmia vastaan. Olen tämmöinen äiti - ihminen, ja aina eniten ja vain toivonut sitä omaa perhettä, ja omia lapsia. Tuntuu tosi musertavalle ajatella, ettei ehkä mikään unelmista toteudu. Toki, vasta vuosi mennyt tätä yrittäessä, eihän se loppujen lopuksi paljoa ole. Mutta kaiken muun kanssa yhteen laskettuna, tuntuu jotenkin liian raskaalta. Tämä ihminen ei nyt jaksa kantaa kaikkea mitä hänelle on annettu, siitäkin taas tulee jo huono omatunto ja syyllisyys että näistä edes kirjoitan ja ilkeän valittaa. Koska monilla paaaaljon vaikeampaa ja raskaampaa. Mutta ei ole nyt ketään, kelle voisin kertoa ja joka ymmärtäisi edes vähän. Ja tietysti mietin,, jos esim sen toisen lapsen saan, tuleeko taas kaksinkertaiset traumat/arvet tästä yritysajasta ja hirveä ylimääräinen möykky kannettavaksi mukaan. Ja katkeruus myös nostaa päätään, myönnän.

    En väitä tietenkään, että muille lapset tulee helpolla tai elämä on aina juhlaa. Tuntuu vain itsestä usein joukossa ainoana ei-raskaana-olevana ja yksilapsisena siltä. Enhän toki heidän taustoja tiedä, kun omien tuttujeni vaan, mitä ovat itse halunneet kertoa. Silti tuntuu, että aina siinä ryhmässä /porukassa mihin itse kuulun milloinkin, olen se huonoin ja epäonnistuja, ja nykyään myöskään en edes lapsia osaa tuoda maailmaan. Kysymykset uudesta vauvasta saa aina itkun kurkkuun enkä tiedä mitä sanoa.

    Miten te näitä ajattelette? En jotenkin pysty ajattelemaan, että näin on vaan tarkoitettu ja se pitäisi hyväksyä ilman katkeruutta ja vihaa.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 7
  4. Rebzu Aloittelija

    Itsellä kanssa uskovana ja melkein 3 vuotta toista lasta toivoneena on tullut välillä katkeruuden tunteita ja mietittyään miksi toiset saa vauvoja toivomattakin ja toiset yrittää vuosia eikä siltikään välttämättä saa. Tuskin kukaan uskova täällä maan päällä osaa vastata tuohon kysymykseen.
    Itselläni ehkä vaikeinta on ollut aina just kun menkat on alkanut. Keskenmenon jälkeen tuntui myös ensimmäiset päivät, jopa viikot vaikeilta ja olin tosi pettynyt. Jostain se toivo alkoi kuitenkin vaan nousta ja nousi ajatuksia mieleen, että ehkä siinä pienessä oli joku vika eikä se olisi selviytynyt. Ja ehkä keskenmenon ja lapsettomuuden kokeneena pystyn nyt olemaan paremmin jollekin vertaistukena kun tiedän vähän minkälaisia tunteita ne herättää.

    Minulta vähemmän ihmiset kysyivät milloin meille tulee lisää lapsia, mutta silloin harvoin kun joku kysyi niin vastasin (kysyjästä riippuen), että ei ne lapset oo itsestään selvyys tai ei aina onnistu vaikka kuinka toivoisi. Uskoville olen tainnut vastata jotenkin, että jos Jumala suo tms. Mutta ei se aina helppoa ole ollut. Tai seurata vierestä, kun muut tulee raskaaksi.

    Itse olen kasvanut uskovansa perheessä, joten luulen, että sitä on jo aika nuoresta asti oppinut, että me ei vaan ihmisinä useinkaan nähdä tai tiedetä miksi joitain asioita tapahtuu, esimerkiksi sairaudet. Tai ihan mikä tahansa asia. Niillä asioilla voi olla suurikin merkitys meidän tulevaisuudessa vaikka sillä tapahtuma hetkellä tuntuisi, että asia/tapahtuma aiheuttaa vaan tuskaa ja kipua meidän elämään.

    Henkilökohtaisesti minä voin ainakin myöntää, että joskus tulee kyllä kanssa painittua noiden asioiden kanssa, on pettymystä ja surua, kyseenalaistamista. Sekundaarisen lapsettomuuden myötä on itsekin pohtinut, miten päästä yli tästä lapsitoiveesta ja milloin.
    • Tykkää Tykkää x 2
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
    • Tyhmä Tyhmä x 1
  5. dadapls Ihastunut foorumiin Marraskuun äidit 2019

    Harmi että näin on käynyt :sad001 Mulla on tullu vastaan yhtä sun toista mistä oon katkeroitunu ja ollut vihanen. Ei se lohduta kun sanotaan että kaikella on tarkotuksensa, mutta niin se tavallaan on. Jos en olis sairastunut ikinä, en usko että olisin tässä ja nyt, tälläinen kun olen nyt. Uskon että meidän käsitys elämästä ylipäätään on tosi vajaa. Vähän kun lapsi ja vanhempi. Lapsi ei ymmärrä miks ei saa syödä karkkia joka päivä ja vanhempi koittaa sitä selittää, joskus onnistuen ja joskus saa vaan itkupotkuraivarit. Jumala kyllä tietää kaikesta kaiken, meidän aivot ei vaan voi käsittää niin suurta kokonaisuutta, niin montaa tekijää.

    Sillon kun saatiin tietää että kaks vauvaa on menny taivaaseen, ja yks enään kyydissä mukana olin _tosi_ vihanen. En osannu iloita tästä yhdestä vaan oikeesti kävin aika synkissäkin ajatuksissa. Yritin itteänikin huijata että kaikki on okei, tässäkin on joku suunnitelma. Yks ilta vaan romahdin itkemään että ei tää oo okei, miksi en saanu pitää kaikkia, teinkö jotain väärin? Sosiaalisessa mediassa vaan tuli kuvia kuvien jälkeen kolmosista, kaksosista ja isoista perheistä. En oikeestaan vieläkään pysty pitämään tunteitani kasassa jos nään monikkolapsia. Miksi Jumala antaa ja vie sen heti pois? Oon nähny sellasen kuvan missä on piirrettynä Jeesus ja pieni lapsi. Lapsella on kädessä pieni nalle ja hän ei siitä halua luopua. Jeesuksen selän takana on paljon isompi ja hienompi nalle ja Hän sanoo ”luota minuun”. :happy119

    En vieläkään oo saanu tähän sellasta ”päätöstä” tai päässy asian yli, mutta paras mitä voi ajatella on se, että taivassa kaikki on hyvin! Siellä ei oo kipua, surua eikä yksinäisyyttä. Meidän kaksi pientä on nyt siellä Jumalan luona, hyvässä hoidossa. Eipä mee päivääkään kun en mieti että mitä jos asiat oliskin menny toisin. Tietenkin mieleen tulee asioita esim, jos kaikki kolme olis selvinnyt ja mä olisin ite vaikka kuollu sektiossa. Ehkä tällä minimoitiin haitat tulevaisuudessa. Jumala suojelee meitä, välillä niin että se sattuu. Vaikka me kuinka vihattais Häntä kaiken tän takia niin Hän ei vihaa meitä, vaan antaa aikaa parantua, mutta mielellään auttaa siinä. Hänellä on hyvä sunnitelma johon välillä ei auta kun luottaa sokeasti.

    Ja myös tällänen näkökulma: en usko että tää oli Jumalallekkaan helppo tehtävä. Hänellä toki on valta antaa ja ottaa elämä eikä siihen oo mulla mitään sanottavaa. Mutta se että nämä olivat Hänen luomia lapsia, ja Hän joutu heidät ottamaan pois meiltä tietäen tän tuskan. Tuli mieleen sellanen elokuva kun ”the shack”, suosittelen! Tosi surullinen ja tunteita herättävä, vähän taitellista vapautta ottanut mutta mun mielestä sanoma tulee siinä perille. Se autto mua ymmärtämään tätä. Jumala kuitenkin antoi oman Poikansa meidän puolesta, jotta me voidaan saada ikuinen elämä. Hän tuli maan päälle kärsimään meidän synneistä. Hän tietää mitä on tuska ja menetys! Sen suurempaa rakkautta ei ole. Ja Hän teki sen tietäen, että moni ihminen ei i k i n ä tule rakastamaan Häntä.

    Tää on sellanen aihe mitä on monen vaikea ymmärtää. Itsekkin kovaa vauvakuumetta koin ihan niin pitkälle että en öisin saanut enää nukuttua ja itkin miettien että saanko ikinä pientä nyyttiä syliin, miten minusta voisi muka tulla äiti kun olen näin rikkinäinen. Mutta Raamatussa lukee:
    ”Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.”

    Paras mikä mua on auttanu on ihan vaan Jumalalle juttelu. Sen ei tarvii sisältää mitään raamatullista, ihan vaan kertoa miltä tuntuu. Hän rakastaa kuulla meidän ääntä ja se myös auttaa itseä kun saa sanottua asioita ääneen tai itsekseen. Ennen kaikkea meitä kehotetaan etsimään Jumalan valtakuntaa ja sillon meille annetaan kaikki mitä tarvitaan. Mun kohdalla nää kaudet elämässä kun missään ei ollut mitään järkeä kasvatti tosi paljon, ja jälkeenpäin niitä ymmärtää ihan eri tavalla. Siinä hetkessä se on vaan vaikeeta nähdä valoa. Ei ole väärin tuntea näin, etkä ole epäonnistunut. Joskus vaan pitää mennä pidempää reittiä kun muut, vaikka se onkin epäreilua :hug003

    Tästä tuli aika teologinen vastaus, toivottavasti en nyt lyö raamatulla päähän :D Nää tuli nyt vaan mieleen. Jos haluat voin rukoilla asian puolesta (varmaan muutkin voi)? Kovasti tsemppiä ja jaksamista! Tänne voi kyllä laittaa ajatuksia millon vaan:Heartred
    • Tykkää Tykkää x 3
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1
  6. Enni Naimisissa foorumin kanssa

    Kiitos vastauksista :) Sainpa muuten erikoisen hyvin nukuttua, kun en taas yötä pyöritellyt asioita vaan ennen nukkumaanmenoa kirjoitin ne tänne "ylös" :grin

    Ymmärsin mitä tarkoititte. Mukava päästä juttelemaan muiden samaa kokeneiden kanssa. Ei olla siis vielä missään tutkimuksissa käyty, eli en tiedä vaikka vika olisi joku pieni, helposti korjattava tms. Normaalissa tarkastuksessa olen käynyt ja kertonut asioista, ei löydetty mitään endoa tms eikä kierrossa ole häiriöitä. Tuntuu niin pahalle, kun kohta muiden vauvat syntyy ja joudun mennä katsomaan ja lahjomaan niitä. Olin vielä syksyllä iloinen kun ajattelin että olen tällä toisella kierroksella eka, joka saa kertoa iloisia uutisia.

    Sekin tuottaa huonoa oloa, kun näitä mietin, enkö osaa olla iloinen meidän yhdestä lapsesta. Minulle sentään yksi annettu, toisille ei sitäkään. Toki hän on tärkein maailmassa minulle, mutta ei se vaan poista sitä kaipuuta sydämestä.

    Kyllä olen ajatuksia Jumalalle kertonut ja rukoillut lasta tuhansia kertoja. Sekin tavallaan turhauttaa, kun tiedän että olen kaiken voitavani tehnyt ja pyytänyt. Että miksei Hän anna vaikka pyydän, itken ja rukoilen. Miehelle näistä on turha puhua, hän hokee vaan, että oottele rauhassa kyllä se sieltä tulee. Ei ymmärrä näkökantaani, epätoivoani, oloani eikä mitään tukea saa. Onneksi löysin teidät :)
    • Tykkää Tykkää x 2
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1
  7. Enni Naimisissa foorumin kanssa

    Sitäkin oon miettinyt, oonko ollut niin huono äiti, ettei siksi anneta enempää lapsia. Toivoin esikoistakin niin kovasti, ja silti en olisikaan jaksanut hoitaa, kun hän huusi koko ajan eikä nukkunut. Olen tietenkin parhaani yrittänyt ja niin hyvä ollut, kun olen pystynyt. Omasta mielestäni. Jaksamisen rajoilla ei aina toimi kovin hienosti.. Niin ajatteleeko Hän, ettei tuo kestä enempää kantaa. Antaisi sitten jonkun merkin edes, ettei yritetä ihan turhaan jos ei sitä lasta meille suoda. Itsestäänhän sitä ihminen vikoja etsii, vaikka ei välttämättä mitenkään omiin toimiin asiat liittyisikään.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 3
  8. dadapls Ihastunut foorumiin Marraskuun äidit 2019

    Tää on just se mitä on vaikea ymmärtää kun pyytää muttei saa :sad001 Tuskin oot ollu huono äiti, parhaasi olet tehnyt ja se riittää! Nyt ainakin huomaa että tää sai sut löytämään tänne, miettimään näitä uskon asioita enemmän. Jospa se oli mitä Jumala tällä hakee? En usko että Hän loputtomiin teiltä lasta panttaa sehän on raamatussa kirjoitettu käskykin, täyttäkää maa.

    Mulla tuli sama fiilis näistä kolmosista sillon että oonko niin heikko etten kolmea kestä. Olishan siinä tullu paljon vaikeuksia taloudellisesti ymv, mies sitten sanoi että nyt tämä lapsi saa kolminkertaisen rakkauden :sad010Mua jo valmiiks vähän ahdistaa että miten tämän jälkeen, kun pieni ikäero meilläkin oli toiveessa mutta tähän asti (hyperemeesi oletettavasti) on ollu niin vaikeeta että en tiiä oonko ihan heti valmis uuteen kierrokseen. Tai että tuleeko edes toista, jos ei olekkaan meistä kiinni. Kaverilla on kaks lasta 7v ikäerolla ja hyvin toimii sekin:love017
    • Tykkää Tykkää x 1
  9. Rebzu Aloittelija

    Kyllä itselläkin on joskus ollut ajatuksia, että oonko tehnyt jotain väärin tai niin "pahoja" syntejä/virheitä, että Jumala rankaisee niistä näin. Nämä ajatukset on pyörinyt pahimpina pettymyksen aikoina. Sitten on tullut taas toivo, usko ja luotto Jumalaan.

    Itsekin odotin ja toivoin ihmettä ensin kaksi vuotta ennenkään hakeudutaan lapsettomuustutkimuksiin. Joskus kaduttaa, että odotin niin pitkään, koska ikäero esikoiseen on päässyt kasvamaan jo aika isoksi. Oon vaan yrittänyt löytää nyt hyviä puolia isosta ikäerosta ja työntää syrjään negatiiviset ajatukset. Yrittänyt ajatella niinkin, että aina ei pienelläkään ikäerolla lapsista tule hyviä kavereita toisilleen vaan voi olla enemmän mustasukkaisuutta ja erimielisyyksiä. Nyt esikoinen on saanut nauttia pidempään huomion keskipisteenä olemisesta ja osaa jo ehkä paremmin ymmärtää ja antaa tilaa seuraavalle vauvalle. Ja on omatoimisempi, joten ei tarvitse niin paljon huolehtia hänestä vaan pystyy olemaan pienissä jutuissa apunakin vauvahoidossa. Kovasti on kyllä jo pari vuotta odottanut, että meille tulisi vauva.

    Yksi asia on ärsyttänyt itseä jos on kertonut lapsitoiveesta jollekin. Kun vastaus on ollut tyyliä "lopetatte vaan stressaamisen ja yrittämisen". Joo, helppohan se on sanoa, jos itse saa lapset suunnilleen heti kun lupa on annettu. Mutta kun toive on kova niin voi olla vaikea olla täysin yrittämättä. Ei mekään siinä kahden ensimmäisen vuoden aikana niin paljon kuitenkaan yritetty, että oltais ovulaatiota testailtu/seurattu. Eikä mulla olisi se stressaamattomuus auttanutkaan mitään, koska kuukautiskierrot oli epäsäännölliset ja tutkimuksissa löytyikin monirakkulaiset munasarjat. Eli en ovuloinut kun aika harvoin. Lääkkeet auttoi siihen.

    Suosittelen, että kannattaa hakeutua tutkimuksiin vuoden yrittämisen jälkeen tai jo aiemmin jos pystyy. Itsellä venyi hakeutuminen, koska jotenkin koko ajan toivoin, että Jumala tekisi ihmeen ilman apukeinoja ja joskus ajattelin, että hoitoihin hakeutuminen, jotenkin vähentäisi uskoa siihen, että Jumala voi tehdä ihmeen. Vaikka toisaalta ajattelin, että Jumala voi käyttää lääkäreitä ja lääkkeitä apuna auttaessaan tai parantaessaan ihmisiä.
    • Tykkää Tykkää x 2
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1
  10. lillimaaria Tuttu foorumilla Tammiäidit 2020 Elomammat 2017

    Enni ❤ Sun teksti on pitkälti sellaista, minkä olisin voinut itsekin kirjoittaa pari vuotta sitten. Me yritettiin toista yli 2v ja neljän keskenmenon jälkeen se ihme lopulta suotiin, vaikka olin jo luopumassa toivosta.

    Tunnistan niin nuo ajatukset katkeruudesta, itsesyytökset, miksi-pohdinnat ja se pohjattoman yksinäisen tunteen, kun tuntuu, että kaikki ympärillä saa vauvoja tuosta vaan ja vain mun sisällä ne joko ei ota alkaakseenkaan tai sitten kuolee alkuunsa. Ja sen tuskan joka kuukausi kun kierto taas alkaa, vaikka kuinka olis yrittänyt laskea päivät ja ajoittaa ja olla muka stressaamatta jne.

    Samoina vuosina meidän sekundäärisen lapsettomuuden kanssa lähipiirissäni saapui ainakin kolme vauvaa ns vahingossa. Tuntui ihan käsittämättömältä, miksi me ei saatu pitää vauvojamme ja toiset sai niitä haluamattaankin. Tämä sai mut lopulta ajattelemaan, että jokaisen vauvan, joka tänne saapuu, on kuitenkin tarkoitus syntyä, ihan riippumatta vanhempiensa suunnitelmista. Eihän ne pienet ihmeet voi lopulta olla mitään vahinkoja, vaan Luojan luomia ja rakastamia. Ja samalla jouduin ajattelemaan, että jostain syystä on tarkoitus ettei kaikki pääse syntymään. Oudolla tavalla tämä logiikka lohdutti mua. Kaikki on kuitenkin isommissa käsissä.

    Jokaista syntymätöntä pientäkin on kuitenkin meidän perheessä rakastettu alusti asti. Ja on mulla yhä joskus ikävä etenkin häntä, jonka raskaus ehti mennä 12 viikkoon asti. Ei se ikävä ole pois mun syntyneiltä lapsilta tai vähennä kiitollisuuttani heistä (vaikka siis tunnistan niin hyvin myös tuon ajatuksen ja muistan sitäkin pohtineeni). Samoin lopulta saapunut pikkuveli ei korvaa ketään niistä menetetyistä pienistä. Hän tuli ihan vain omaksi ihanaksi itsekseen tähän maailmaan. Samoin sekään, että meillä oli jo esikoinen, ei vähentänyt surua toisista. Ei yksi lapsi korvaa toista.

    Eikä se, että jollain ei ole yhtään lasta, vähennä mitenkään omaa surua toisen kaipuussa, vaikka sitäkin mietin, onko mulla oikeus näin surra kun tiesin heitäkin, jotka ei saaneet ainuttakaan. Mun mielestä suruja ei tarvitsisi vertailla, vaan jokaisella on oikeus surra omia menetyksiään tai haaveita joista joutuu luopumaan.

    Mun uskolle ja jumalasuhteelle tämä keskenmenojen matka oli raskas. Pahimmillaan koin että Jumala ei vain jättänyt vastaamatta rukouksiin vaan melkein löi niillä päin mua. En ymmärrä syitä näihin enkä välitä ulkopuolisten selityksistä. Tyydyn siihen, että maan päällä kaikkea ei voikaan ymmärtää. Jumalan tahto on käsityskykymme ulkopuolella. Siihen voi lopulta kuitenkin yrittää luottaa että se tahto on hyvä, kaikesta huolimatta.

    Sekundäärisestä lapsettomuudesta puhutaan tosi vähän. Sitä mun kokemuksen mukaan myös paljon vähätellään. Oon miettinyt, johtuuko se osittain nimityksestä. Aina vedotaan siihen, ettei kyse ole "oikeasta" lapsettomuudesta, ja näin rinnastetaan se ongelmaan, jota pidetään sitten vielä isompana. Ei niitä mun mielestä tarvitse vertailla, vaikka monet tunteet mulla oli samoja kuin lapsettomuutta kokevilla. Mutta ei tuossa mitään sekudääristäkään ollut, kyllä se suru aika kokonaisvaltaista oli. Kokemus sekundäärisestä lapsettomuudesta on yhä osa mua, vaikka toinen pieni lopulta tulikin.

    Mun mielestä parempi termi voisi olla sisaruksettomuus, siitä siinä paljon on kuitenkin kyse. Mulla meinasi sydän särkyä kun näin kuinka esikko hoivasi muita pieniä ja mietin saako hän koskaan omaa sisarusta, jonka kanssa nauraa ja höpsöttää. Laskin yritysaikana ikäeroja kunnes luovutin, se ei ollut meidän käsissä. Toivotun kahden vuoden sijaan tuli 4v2kk. Valtavan rakkaita ovat toisilleen.

    Näiden vuosien jälkeen musta on tuntunut erityisen hyvältä törmätä eri paikoissa aina välillä ihmisiin, jotka sittenkin ymmärtää, kuten vaikka nyt tämä keskustelu. Etten ollutkaan ainoa, joka on kokenut tämän, vaikka siltä on ajoittain tuntunut. Voimia. ❤
    • Sympatiaa Sympatiaa x 3
    • Tykkää Tykkää x 1
  11. Enni Naimisissa foorumin kanssa

    lillimaaria, kiitos. Koen myös edelleen itseni lapsettomaksi, vaikka sen yhden sainkin. Juuri tuolta minustakin tuntuu. Plus se, ettei ensimmäinenkään kovin nopeasti tullut, aiheuttaa vielä lisää tuntemuksia, että miksei tällä kertaa voisi päästä helpommalla. Ihanaa, että olette toisen kuitenkin saaneet. Meidän esikoinen myös tykkää tosi paljon vauvoista, ja olen miettinyt milloin alkaa ihmetellä, miksi kavereiden äitien masuissa on vauvat muttei meidän. Tavataan usein myös hänen pienempää kaveriaan jota innokkaasti vahtii ja hoivaa. Ja vaikka on kovin äidin perään, koskaan ei ole mustis jos äidin sylissä on joku muu, enemminkin innoissaan. Jotenkin kurjaa ajatella, kun en omien sisarusteni määrään ja elämäämme voinut vaikuttaa, etten voisi tehdä sitä nytkään omassa perheessäni.

    Raha-asiatkin mietityttävät, jos julkisella kaikki on kovin näennäistä ja hidasta, ei meillä ole varaa mennä yksityiselle. Parempina aikoina kävin siellä samoilla asioilla, melkein koko kuukausituloni verran maksoi 15 min käynti jossa ei edes tehty muuta kuin perustarkastus. Kamalaa, jos lapsen saanti jäisi kiinni rahasta. Toivotaan, että näin ei käy.

    Ja tosiaan, ehkä se auttaa itseäni tässä, että löysin tänne. Olen kyllä aina aiemminkin näitä ajatellut, mutta ei ole ollut ketään kenen kanssa livenä näistä jutella. Uskon kuitenkin, että Jumala tietää ketkä uskoo, vaikka ei olisikaan ns. himouskovainen. Olen aina ajatellut että taivaaseen pääsevät Jumalaan uskovat ihmiset, ei uskovaiset. Että hän ei erottele meitä, vaan huolii kaikki. Eli ei tarvitse mennä liiallisuuksiin tässäkään asiassa, etenkään jos ei se itselle tunnu omalta. Ketään tietenkään väheksymättä, elämässä pitää olla muutakin sisältöä. Yritin ystävystyä aiemmin alaliikkeiden ihmisten kanssa esim samalla luokalla ollessa, mutta en kelvannut heille ystäväksi. Enhän kuulu mihinkään "lahkoon" ja olen siis tuomittu helvettiin, koska en ole oikea uskova. He eivät voineet olla kanssani vapaa-ajalla ja muutenkin tunsin heidän seurassaan suurta huonommuutta, vaikka ei mistään tämmöisistä keskusteltukaan. Minulle ei mikään uskonto, status, ammatti, sukupuoli, ulkonäkö tms ole koskaan merkinnyt mitään, jos ihmisten kemiat osuu yksiin. Erilaisuus on rikkautta ja minusta on mukava kysellä muilta ja jakaa mielipiteitä vaikka ne olisivat kuinka erilaisia. Onneksi ei enää aikuisena tarvitse yrittää olla mitään. No, nyt menikin taas vähän alkuperäisen aiheen vierestä :hilarious:
    • Tykkää Tykkää x 1
  12. marsupilami Naimisissa foorumin kanssa Toukomammat 2017 Maalisäidit 2020

    Itse oon ajatellut että Jumala sallii vastoin käymiset että etsisimme Häntä, ja Hänen apuaan. Ja koettelemuksissa meidän uskomme mitataan.
    Itsellä kun tänä vuonna ollut keskenmeno, ja 2v poika joutui pariksi viikoksi sairaalaan keuhkokuumeen takia, piti mennä leikkaukseen asti. Niin itseä lohdutti se että mielummin menen pimeän laakson poikki Jeesuksen kanssa, kuin ihanan laakson poikki ilman Häntä. Ja raamatun sanat "kuka voi olla meitä vastaan, kun Hän on puolellamme" ei kukaan eikä mikään :)
    Ja koettelemuksissa me kai kasvamme, ainakin itse olen lähentynyt Jumalan kanssa vastoinkäymisissä, ja enemän avautunut silmät sille kuinka katoavaista tämä maan päälinen elämä on.
    • Tykkää Tykkää x 4
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1
  13. Rebzu Aloittelija

    Enni, me käytiin julkisella puolella. Ei olisi ollut varaa yksityiseen. TK lääkärin lähetteen jälkeen meni 4-5 kk kun päästiin ensikäynnille lapsettomuuspolille. Toki jonotusaika riippuu varmasti paljon paikkakunnasta. Ei enää tuo aika tuntunut pitkältä siihen verrattuna, että oltiin jo 1,5 vuotta toivottu ja odotettu.
    • Tykkää Tykkää x 1
  14. lillimaaria Tuttu foorumilla Tammiäidit 2020 Elomammat 2017

    Onpa surullista, että oot saanut tällaista kohtelua uskovilta. Meitä ihmisiä on joka lähtöön, niin kristittyjä kuin muitakin. Itsekin koin jossain vaiheessa ulkopuolisuutta porukoissa, jotka tulivat pitkän linjan uskovista kodeista, oma lapsuudenperheeni kun ei ole uskossa ja löysin srk-piireihin omillani teini-ikäisenä.

    En ihan tarkkaan hahmota, mitä tarkoitat himouskovaisella. Tiedän että on liikkeitä, joissa määritellään itsensä paremmaksi uskovaksi kuin liikkeen ulkopuoliset, mutta nämä lienee kuitenkin vähemmistössä. Se ei toki poista sitä, ettei uskon varjolla saisi koskaan kohdella toisia kaltoin.

    Meidän ystäväpiiriin kuuluu paljon nuoria perheitä, jotka ottavat uskonsa todesta ja ovat lähellä yhtä tai toista herätysliikettä. Ja silti ovat ihan järkeviä ja tavallisia ihmisiä. :) Sellainen perhe ajattelen meidänkin puolisoni kanssa olevan. Olemme luterilaisia emmekä kuulu mihinkään järjestöön, mutta mielellään käydään vaikkapa kristillisillä kesäjuhlilla, milloin missäkin.

    Kovasti sitä aina toivoo, ettei esim media lähtisi tuomitsemaan vaikka kaikkia herätysliikkeitä tai kristittyjä yleensä jonkun ikävän tapauksen tai yksittäisten ihmisten takia...
    • Tykkää Tykkää x 2
  15. lillimaaria Tuttu foorumilla Tammiäidit 2020 Elomammat 2017

    Oi, pakko vielä sanoa että Dadapls, oon tosi pahoillani, että kaksi vauvaa meni teiltä jo taivaaseen. ❤ Paljon siunausta tämän yhden pienen kanssa, toivottavasti hän saa nyt tulla syliin asti!
    • Tykkää Tykkää x 1
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  16. Enni Naimisissa foorumin kanssa

    Dadapls, minä en huomannut edes pahoitella sinun menetystäsi, anteeksi huomaamattomuuteni :sad001 Onneksi teille yksi vahva sisupussi jäi, toivottavasti kaikki menee hyvin hänen kanssaan loppuun asti :)

    Ja samat sanat jokaiselle km, kkm ym menetyksien kokeneille, on nää vaikeita juttuja :dead:

    Lillimaaria, tarkoitin himouskovaisella ketä vaan uskovaa, jonka usko on mielestään parempaa kuin muiden. Enkä tietenkään luule, että kaikissa liikkeissä syrjiviä on, minulla vain sattuu olemaan useampi kokemus aiheesta. Enkä yrittänyt muuttua heidänlaisikseen kelvatakseni kaveriksi, vaan kelvata ihan itsenäni. Meillä ollaan ihan perus luterilaisia, mutta ei sen kummemmin arjessa uskonto näy. Seurakunnan jutuissa käydään lapsen kanssa kyllä :)

    Tuli varmaan vain mieleen siitä, kun olin iloinen että moni teistä toivotti tervetulleeksi tänne muitta mutkitta. Olen täällä käynyt ennenkin lukemassa, mutta en ole osannut enkä uskaltanut kirjoittaa mitään :bag:

    Vielä vajaa viikko olisi testaamiseen aikaa :rolleyes: Saattaa olla kovat paineet, jos en ole raskaana nyt, kun omassa mielessäni enää yksi kierto tän jälkeen aikaa onnistua. Siis silloin tulee vuosi täyteen, sekä menee se 2-3 vuoden ikäero umpeen. Eihän mikään oikeasti siihen lopu. Mutta olisi kyllä tyhmää, mennä töihin ja laittaa lapsi hoitoon pieneksi hetkeksi, kun toivoisin saavani olla lasten kanss kotona niin pitkään kuin mahdollista.
    • Optimistinen Optimistinen x 1
  17. dadapls Ihastunut foorumiin Marraskuun äidit 2019

    Kiitos lillimaaria ja Enni :Heartred

    Ihanasti kirjoitit marsupilami:love7

    Mun mielestä nää ”himouskovat” ei käyttäydy kauheen raamatunmukaisesti. Sanotaan älä tuomitse (mikä on joskus vaikeeta kun kattoo tätä maailman menoa) ja rakasta vihamiestäsikin. Se että ajattelisi olevansa parempi uskova kun muut on väärin. Tottakai saa rakkaudella korjata jos toinen ei oikeasti ymmärrä mitä tekee, mutta ei ikinä sillä kehuskella olevansa parempi. Ikäviä kokemuksia sulla, nää on pahoja kun jää vääränlainen kuva. Minä aikoinani sain kuulla kun yritin miehen seurusteluaikoina viedä helluntaiseurakuntaan (olin vielä evlut virallisesti sillon), kun hänen isänsä mielestä helluntalaiset on hulluja ja tuomitsee vaan kaikki helvettiin. No empä oo itse yhtään rakkaudellisempaa seurakuntaa löytänyt kun tämä, mutta varmasti näissäkin eroja. Jos sattuu just joku itsestään liikoja luuleva ”uskova” kohdalle selittämään niin varmasti siinä vähän huono fiilis jää kyseisestä srk. Mutta sen takia on erilaisia paikkoja missä voi käydä ja valita itselleen sen kodin missä tuntuu siltä :) Tärkeintä on usko ja että sen kautta haluaa miellyttää Jumalaa itse eikä pakosta, jolloin ajan kautta jää nämä pahat teot vähemmälle. Eli pakko ei ole tehdä hyvin vaan kiitoksena pelastuksesta voimme tehdä niin. Oon välillä vähän huono selittämään, toivottavasti tajusitte mitä tarkotin :D

    Musta on hauska kun tulee esille että me ollaan uskossa, ja sitte jotkut kaverit ihmettelee että mutta sähän oot ihan normaali:grin Miehelle taas yksi sanoi että ”se selittää paljon” mutta ihan kohteliasuutena otettiin se :D Normaalisti mekin käydään kaupassa, nukutaan ja eletään, ihmisiä kun ollaan:wink
    • Tykkää Tykkää x 3
  18. Enni Naimisissa foorumin kanssa

    Dadapls, Hauska :grin Ehkä oletetaan vieläkin että uskonto näkyy päällepäin kuten ennen vanhaan, tai sitten näillä joillain tietyillä liikkeillä kuuluu nykyäänkin näkyä. Minusta sekin on jo sitä "liikaa", ettei saisi itse valita ulkonäköään sen puitteissa kun se on mahdollista. Tietenkin silti kunnioitan kirkossa tai hautajaisissa etikettejä yms, mutta normaalissa arjessa.
    • Tykkää Tykkää x 1
  19. dadapls Ihastunut foorumiin Marraskuun äidit 2019

    Joo niimpä. Se on eri asia hilluuko kaduilla puolialasti mutta yks srk tuttu sanoi hyvin tästä, hän ei naisia ala neuvomaan miten pukeutua kunhan he muistavat että joillakin voi olla ongelmia (seksiaddiktiot yms) asian kanssa joten heitä ajatellen sovelias pukeutuminen. Ettei tahallaan ala häiritsemään. Eli järjen puitteissa ihan vapaasti saa käyttää mitä tykkää :) Tai muutenkaan ulkonäköön liittyen.
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  20. Jos luoja suo... Tuttu foorumilla Elokuun äidit 2019

    Dadapls:lle myös lämpimät osanotot minulta ja kaikille muille saman kokeneille :Heartred

    Tärkeintä uskossa oma sydämen usko. Että uskoo, että Jumala on kolmiyhteinen; Isä, poika ja pyhähenki ja että Jeesus sovitti ristillä syntimme. Saimme anteeksiannon ja armon, emme tuomiota!

    Muistettava silti on, että meitä on kehoitettu parannukseen, ettei tietoista syntielämää tulisi jatkaa. Mutta siinä auttaa itse Herra Pyhän henkensä kautta. Oman tahdon voimin ei yarvitse yksin yrittää. Siksi Jumala haluaa henkilökohtaisen suhteen jokaisen kanssa! Eli rukoilkaa, rukoilkaa, että Pyhä Henki avaisi Raamatusta juuri teille ne toivon ja lohdun sanat ja opettaisi sitä kautta. Mulle kaikki on avautunut tällä tavoin ja opin koko ajan uutta.

    Parasta on jälkikäteen katsoa taaksepäin ja huomata, että niille kamalimmillekin tapahtumille oli tarkoituksensa, aikansa ja paikkansa. Juuri siksi olen tänä päivänä juuri minä ja pystyn mm. sen kaiken kamalan kokeenena auttamaan muita vastaavassa tilanteessa olevia. En ole koskaan ollut näin onnellinen, mitä olen tänä päivänä, eikä multa puutu mitään! Ulkopuolella olevat saattaisi nähdä asiat toisin, etenkin materiaalin ja omaisuuden kautta, mutta tunnen olevani valtavan rikas! Ja sellainen luotto ja usko, että hädän päivää ei tule, Jumala pitää meistä huolen kaikissa tilanteissa. Nykyään rukoilen asioista, että Herra, tapahtukoon sinun tahtosi, koska tiedät ja näet parhaiten mikä juuri minulle on parasta.
    • Tykkää Tykkää x 3
    • Voittaja Voittaja x 1

Jaa tämä sivu