Ura vai perhe?

Vargynja

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Valitsetko uran vai perheen? Kumpi on tärkeämpi? Vai tarvitseeko valintaa tehdä? Saako ne sopimaan yhteen?

Itselläni taitaa olla tällä hetkellä hyvin perhe-elämään sopiva "ura", mutta hieman sattuman ja pakon sanelemana. Toisaalta jos nyt olisin hakemassa työtä nykyistä isommilla työtunneilla, arvotan kyllä perheen ylemmäs. En siis halua palata ainakaan ihan heti kaupanalan töihin ilta- ja yövuorojen vuoksi, koska haluan olla illalla kotona lapsen/lasten kanssa. Mitä sitten pian alkavien äitiysvapaiden jälkeen teen onkin iso kysymysmerkki.
 
Valitsen perheen, ehdottomasti. Yhdestä työpaikasta irtisanouduin, koska siellä valitettiin lapsettomuushoitojen poissaoloista, ja totesin, että tulkaapa sitten kokonaan toimeen ilman minua.
Samaan aikaan irtisanoutui myös esimieheni, joka sitten äitiyslomani jälkeen rekrytoi minut alaisekseen seuraavaan työpaikkaansa, jossa ei poissaoloista nipoteta. :grin Siellä olen edelleen toisenkin lapsen jälkeen, ja työpaikka joustaa mukavasti.
 
Mieheni takoo kun rauta on kuumaa, lähes asuu töissä. Kehui juuri minua, arvostaa kun pidän talon lähes yksin pystyssä. Aion olla kotiäitinä niin kauan kuin on taloudellisesti mahdollista, etätöitä voin tehdä, vielä ei ole hinkua kaupan vuorotöihin ja lähiesimiestutkintojen pariin.
 
En ole kokenut, että pitäisi valita ura tai perhe. Olen ollut paljon kotona lasten ollessa pieniä ja olen tehnyt lyhyempää työviikkoa, mutta työpaikka on joustanut. Ilman perhettä olisin varmasti samassa työpaikassa kuin nytkin.
 
Kyllä on pitänyt valita. Kieltäydyin eräästä uudesta tehtävästä perheen vuoksi - työ olisi sisältänyt matkustelua ja töitä suomalaisten toimistoaikojen ulkopuolella.
 
Ehdottomasti perhe, tosin hyvin siihen on saanut työnkin mahtumaan.

Esikoista alettiin yrittämään jo silloin kun vielä opiskelin, mutta ehdin valmistua, saada vakipaikan ja suorittaa lisäkoulutusta työn ohessa ennen kuin tärppäsi. Samassa työpaikassa olen nyt neljättä odottaessa edelleen, tehnyt nyt tunnin lyhyempää päivää lasten päivähoito aikataulujen takia ja se on sopinut työnantajalleni hyvin, vähennetään toki palkasta. Mies on jokaisesta jäänyt myös kotiin, koska mulla parempi palkka, mutta viihtyisin kyllä pidempäänkin lasten kanssa kotona, jos talous sen sallisi.
 
En ole koskaan ollut kovin uraorientoitunut, joten ei ole ollut ongelma olla kotona lasten kanssa. Toisaalta jatkuvasti silti kaipaa jonkinlaista aivojumppaa, joten olen suoritellut avoimen yliopiston kursseja aina välillä, nytkin ajattelin aloittaa yhden kurssin. Eli tässä ohessa osaaminen karttuu, josta toivottavasti sitten työelämään palatessa on hyötyä. Tosin olen pohtinut, onko ammattini sellainen, mitä oikeasti haluan vielä jatkossa tehdä. Haluaisin kyllä jatkaa kouluttautumista. Siinähän se ongelma sitten tuleekin, kun opiskellessa tuloja on huomattavasti vähemmän. Saa nähdä mitä jatkossa tulee tehtyä, mutta perhe todennäköisesti silti tulee olemaan ykkösenä.
 
Ensin oli ura ja sitten tuli lapsia ja tärkeysjärjestys muuttui pikkuhiljaa. Ura yhä kyllä odottaa, mutta en osaa varmaksi sanoa palataanko enää. On nähnyt niin erilaista mahtavaa elämää tässä kotivuosien aikana, että tuntuisi haaskaukselta palata samaan hommaan..
Töitä täytyy toki ihmisen elääkseen tehdä, mutta niitä on niin monenlaisia.
 
Jos nyt pitäisi jompi kumpi valita, eiköhän se olisi perhe, mutta onneksi ei tarvitse. Olin kotona siihen asti että kukin lapsi oli 2-3-vuotias, mutta en ole kotiäitityyppiä enkä sitä pidemmän päälle jaksaisi. Noinakin vuosina opiskelin osan ajasta ja tein freelancertöitä.

Toisaalta en myöskään haluaisi painaa aamusta iltaan asti töitä ja esim. matkustella paljon niin, että olisin viikonloppujakin säännöllisesti poissa. Niin uraorientoitunut en ole. Sopivassa suhteessa molempia siis.

Tällä hetkellä teen melko täyttä työaikaa (puolikas työaika yhdessä paikassa, 15 h / viikko toisessa ja loput freelancertöitä), mutta koska seassa on tosiaan friikkutöitä, voin niitä ajoittain halutessani vähentää. Lisäksi haluaisin hakea maisteriopintoihin (nyt löytyy alempi korkeakoulututkinto), mutta siinä mietityttää tuo Gingerin mainitsema raha. Täydellä työajalla ei aika oikein riitä opiskeluun, mutta juuri nyt ei oikein ole varaa jättää osaa töistä poiskaan. Tällä hetkellä suoritan joitain kursseja avoimessa yliopistossa, jotka sitten vähentävät opiskeluaikaa, jos sitä maisterin tutkintoa alan tavoitella.
 
En ole koskaan ollut erityisesti uran perään, mutta tykkään työstäni, ja huolena on, että organisaatiouudistuksen jälkeen en enää pääsekään takaisin yhtä vaativiin/mielenkiintoisiin tehtäviin.

En vielä tiedä milloin palaan töihin, koska en halua viedä lasta hakemaan päiväkodista jotain nuha/testi/muutama aivastelu/testi-kierrettä. Silti, kieltämättä, aikuiskontaktejakin olisi kiva saada, varsinkin nyt kun ei oikein uskalla mennä yhtään minnekään. Kaikki mahdolliset paikat vaativat lisäksi nykyään maskin, joten aika paljon ollaan neljän seinän sisällä tai ulkona kiertämässä samoja reittejä.(Käytän maskia terveydellisistä syistä vain jos on pakko, kuten ruokakaupassa, bussissa tai neuvolassa) Mies kyllä tekee parhaansa, mutta tekee pitkää päivää.

Vuodenvaihteen jälkeen tulotkin tippuvat taas huomattavasti, kun kotihoidon ”tuki” alkaa. Onneksi miehen palkka on sen verran hyvä, että talous ei siihen kaadu.

Esikoisen päiväkodin aloitus ( ja töihin paluu) oli niin paljon helpompaa ja vaikka hän aloittikin päiväkodissa jo 1,5 vuotiaana, hän on pärjännyt todella hyvin.Ja laskin juuri, että lapsi on ollut kipeänä koko viiden vuoden päiväkotiuransa aikana SEITSEMÄN kertaa ja tässä ovat mukana myös ne kerrat kun lääkäriä ei tarvittu. Nyt tämän testauspakon aikana eskarilainen on onneksi pysynyt terveenä. :)
 
Ei ole tarvinnut valita. Ennen lapsia hakeuduin alalle ja organisaatioin joka kiinnostaa ja motivoi. Lapset tein ja firma jousti, joustaa edelleen. Ja samalla olen edennyt ihan korkeimpaan johtoon asti - nykyään minä sanelen organisaation perhepolitiikan ja se on joustava ja perhemyönteinen. Työnantajan joustaessa myös työntekijät joustavat vuorollaan tarvittaessa, ja työ ei ole kenellekään se ykkösasia elämässä (jos on perhettä).
 
Lähtökohtaisesti perhe on ollut uraa tärkeämpi mikä on tässä vaiheessa vähän hassua, kun se prehe puuttuu eikä urakehityskään ole ollut kovin kummoista. Tehnyt vähän sitä sun tätä ja vaikka se oma ala ja intohimo on löytynyt ja koulutusta on, oman alan työpaikka vieläkin puuttuu. Nyt sitten esikoista odottelen ja työn ohessa opiskelen lisää, että sille haluamalleni alalle vihdoin pääsisin joskus äitiysloman jälkeen.
 
Itse olen ollut kotiätinä kohta kymmenen vuotta. Pätkääkään en kadu sitä, että olen saanut nähdä lasteni kasvavan ja olen saanut heitä itse hoitaa niin pitkälle kuin mahdollista. Nyt kuitenkin haaveilen oman alan löyämisestä ja töihin paluusta hiljalleen vaikka sitä saa toki odotella hieman, sillä nuorimmainen on vasta puolivuotias...
 
Takaisin
Top