Univaje, unettomuus, yöhulinat jne.

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Onko teillä ollut kausia, kun kunnen yöunet olisivat kuin taivaanlahja?

Meillä sekä 4v, että 11kk herättävät minut useita kertoja yössä. Sitten välillä ei uni vain itsellä tule, vaikka muut nukkuisivat. Helpottaa kun miettii, ettei tätä vaihetta enää useita vuosia kestä..:shy:
 
Ekan ja tokan lapsen vauvavuonna oli paljon unettomuutta. Siis silloin kun muu perhe nukkuu ja yösyöttö oli hoidettu kävi itse jo niin kierroksilla, että ei saanut unta ja lopulta kelloa vilkaistessa huomasi, että kohtahan tuo taas herää jo seuraavan kerran. Myös kaikki ihan pienetkin vauvan äänet sai minut täysin hereille, joten nukuin pitkään korvatulppien kanssa. Tokan lapsen kanssa sentään tajusin puhua asiasta lääkärissä ja sain unilääkket ja kierteen välillä katkaistua. Kolmannen lapsen kanssa ei ollut mitään uniongelmia ja usein nukahdinkin itse jo kesken syötön.
Myös töissä ollessa satunnaisesti on kausia kun on ollut vaikea (liian väsyneenä) nukahtaa ja siitä tulee helposti kierre. Satunnaisesti sitten unilääkkeillä taas katkaissut sen jos melatoniini ei ole auttanut.
 
Poika alkoi vetää zetaa kellon ympäri kun täytti 6vk. Sen jälkeen oli vain muutama huonosti nukuttu yö koko vauvavuoden aikana. Mutta kun mittariin tuli 1v, alkoi oikein kunnon yöperseilyt ja unet huononi kaikilta.
Ratkaisuksi keksimme siirtää pikkumiehen omaan huoneeseen ja pitää vielä unikoulun päälle. Nyt unta riittää taas yli tarpeiden.
 
Meillä nukuttiin hyvin 4-8kk. Nyt kohta 10kk täyttävä heräilee monta kertaa yössä seisoskelemaan pinnasängyssä. ( opettelee kyllä juuri kävelemään tuetta) Välillä on jano, välillä lumiaura on herättänyt ja välillä vain haluaa kainaloon, jossa ja pyörii kuin kello, välillä potkii joko minua tai isää naamaan. Isä nukkuu joskus sohvalla, jos hänellä on heti aamusta kokous.
 
Takaisin
Top