Unet

Onda

Piirimestaruustason postaaja
Kesäkuiset 2023
Oletko nähnyt unia raskaudesta, synnytyksestä tai vauva-ajasta? Millaisen unen näit viimeksi?

Voi tulkita unia tai vaan kertoa niitä.
 
Viime yönä näin nyt ekan vauvaunen. Asuttiin jostain syystä jossain etelässä ja meillä oli ranskalainen kirjailija kämppiksenä/naapurina. Vauva oli noin viikon ikäinen tuhisija ja muistan miettineeni, että meidän pitää ripustaa paljon verhoja, ettei kaiku häiritse naapuria, kun vauva kasvaa ja alkaa pitää enemmän ääntä 😄 Tummatukkainen, nappisilmäinen pieni poikavauva.

Oon itse ollut väreiltäni niin tumma vauvana, että äidiltäni oli kuulemma huonetoverien osalta udeltu isäni etnistä taustaa. Bava oli kuitenkin varsin keskisävyinen väreiltään - muuten aivan kuin isänsä ollut pienenä, mutta mun tummaakin tummemmat silmät. Eli unen vauva tuntui kyllä oikein omalta.
 
Näin päivää ennen positiivista raskaustestiä unta olevani raskaana :D olin ihan maassa, koska ajattelin, että tuo tarkoittaa, etten varmasti ole raskaana. Vaan toisin kävi :Heartred
 
Olen tässä kierrossa jo ennen kuin sain plussa testiin nähnyt tosi outoja unia :D Nyt toissa yönä näin unta raskaudesta ja pohdimme siinä tyttöjen nimiä, vaikka olen ollut alusta asti ja ennen plussia varma, että tulossa on poika! Aamulla ällistyneenä miehelle tätä kerroin ja hän vaan chillisti totesi "voi hyvin olla tyttökin" :P
 
Näin hirveän painajaisen siitä, että kerroin ystävilleni (jotka siis oikeastikin tietävät kahdesta edellisestä, kemialliseksi jääneestä raskaudestani) olevani nyt ihan oikeasti raskaana, ja he ei ollenkaan onnitelleet, vaan kysyivät, että miksi meille kerroit, eihän tuo ole vielä yhtään varmaa, mitä jos se menee kesken:Angry Face:

Oikeassa elämässä mun ystävät ei tietenkään ikinä reagoisi näin, mutta tää on varmaan sitä, kun prosessoin sitä, kuinka varhaisessa vaiheessa haluan kertoa ja kelle...
 
Mun on pakko tulla kertomaan siskoni näkemästä unesta just mun raskaudesta ennen, kuin itsekään tiesin! 😁 Hän siis näki pari päivää ennen plussaa unta siitä, että oli hoitamassa minun vauvaani, ja joutui pyykkäämään kestovaippoja urakalla 😂 hän ei ole lapsia koskaan hoitanut, eikä tiedä vielä tästä raskaudestakaan tai edes siitä, että yritetty ollaan. Meinasin antaa vaipan jouluna hälle sitten 😁
 
Mun on pakko tulla kertomaan siskoni näkemästä unesta just mun raskaudesta ennen, kuin itsekään tiesin! 😁 Hän siis näki pari päivää ennen plussaa unta siitä, että oli hoitamassa minun vauvaani, ja joutui pyykkäämään kestovaippoja urakalla 😂 hän ei ole lapsia koskaan hoitanut, eikä tiedä vielä tästä raskaudestakaan tai edes siitä, että yritetty ollaan. Meinasin antaa vaipan jouluna hälle sitten 😁

Ihan paras lahja! 😄 Mä tykkään kans harrastaa tollasia siskolle!
 
En muista unesta paljoa, kun heräilin yöllä, mutta olimme saaneet tytön. Muistan miettineeni, että ollaanko tässä nyt saamassa kuitenkin vielä joskus kolmaskin lapsi, kun isoäitini sanoi aikanaan, että puolisoni saa poikia, monikossa. Hän oli sellainen enneunien näkijä.
 
Mä näin toissayönä unta että me oltiinkin taas klinikalla menossa pakastealkion siirtoon mut ei päästykään koska lääkäri alkoi yhtäkkiä päivittelemään että joku arvo olikin nyt liian korkea ja tämäpä nyt tuli yllätyksenä ja hohhoi se ihmettely jatkui. Muistan että olin supernärkästynyt siinä unessa kun lääkäri ei millään suostunut selittämään että mikä arvo se nyt oli ja miten se muka selvisi vasta tässä kohtaa ja tuli niin yllätyksenä. Olin jo valmiiks ärsyyntynyt kun heräsin 😁
 
Viime yönä rintoja särki niin pirusti, että jopa unessa joku vanha rouva mulle ystävällisesti vinkkasi, miten niitä hieromalla voisi helpottaa kipua ja saada maidon liikkeelle 😅 heräsin siinä sitten tähän särkyyn yöllä ja meinasi jäädä unet siihen.
 
Mä näin toissapäivänä unta, että olin Naistenklinikalla joka oli täynnä porukkaa (siis aivan käytäviä myöten täynnä) ja olin juuri synnyttänyt, vaikka lapsi näytti unessa paljon isommalta (?). Lapsella oli myös piirteiltään tosi vaalea, mitä kumpikaan meistä ei ole :D jossain vaiheessa mä sitten havahduin siinä unessa, että hukkasin sen lapsen sinne sairaalaan eikä sitä enää löytynyt mistään. Ja sitten heräsinkin aika pian. Meni oikeasti aamu pilalle ton unen takia, kun ajattelin tän nyt olevan joku merkki keskenmenosta ja muutenkin oli eka aamu hetkeen kun oli suht hyvä olo :D sitten ajattelin, että ehkäpä toi uni oli vaan mun pelkoa siitä keskenmenosta.
 
Mä näin toissayönä unta, että olin tavallaan tarkastuksessa, mutta se oli isompi huone, vähän ku joku koulun pieni sali, joka oli sisustettu olohuonemaisesti, mutta mukana kaksi sairaalasänkyä. Siellä oli meitä odottajia kaksi ja kätilö tuli kertomaan, että ensin käynnistetään tämän toisen synnytys ja sitten on meidän tytön vuoro syntyä. Niinpä minä odotin salin nurkkaan viedyllä sairaalasängyllä kun toinen synnytti keskellä tuota huonetta, ja sulattelin sitä, että jaa tyttö! 😄 No toinen sai synnytettyä ja kun oli mun vuoro, tuli lääkäri sanomaan, että on vielä niin varhaista, että mun synnytys on vasta paljon myöhemmin. Antoi päivämäärän milloin tulla synnyttämään ja lähetti kotiin. Muistan pohtineen, että miten ne aluksi sit sano mun synnyttävän, jos kerta on niin kaukana vielä.

Että sellainen synnytysuni 😄 mutta niin, että unen mukaan ois tulossa tyttö, se oli tärkeintä! 😄 Viimeksikin näin unia tytöstä ja oikein innolla odotin poikaa ❤️
 
Näin todella kummallisen unen, missä meille oli syntynyt poikavauva. Vauvaa kärrättiin minulle syliin vaaleassa huoneessa ja ihmettelin että "Mutta kun minä olen yhä raskaana, mistäs tämä tupsahti?!"

Jolloin paljastui että tämä vauva oli syntynyt sijaissynnyttäjän avulla. Kyllä hämmensi unessa ja vielä enemmän hereillä!

Mitäköhän tämä tarkoittaa? :D
Enneuni? Saadaan sijoitusvauva? Vai hormoonihuurujen kuumeuni?
 
Näin todella kummallisen unen, missä meille oli syntynyt poikavauva. Vauvaa kärrättiin minulle syliin vaaleassa huoneessa ja ihmettelin että "Mutta kun minä olen yhä raskaana, mistäs tämä tupsahti?!"

Jolloin paljastui että tämä vauva oli syntynyt sijaissynnyttäjän avulla. Kyllä hämmensi unessa ja vielä enemmän hereillä!

Mitäköhän tämä tarkoittaa? :D
Enneuni? Saadaan sijoitusvauva? Vai hormoonihuurujen kuumeuni?
Mä näin esikoisen aikaan kanssa, että vauvoja vaan tuotiin mun syliin, vaikken muistanut synnyttäneeni. Veikkaan, että tällä kertaa saattaa nähdä realistisempia, ku eihän ennen ekaa kertaa voinut tietää yhtään, mitä se oikeasti on. Synnyttäminen siis.
 
En nähnyt synnytysunta vaan unta pienestä lapsesta. Siinä oli joku noin viisivuotias pieni ujo tyttö, joka yritti tehdä jotain (en enää muista mitä) ollessamme jonkinlaisessa tapahtumassa käymässä. Hän ei onnistunut ja seisoi lysyssä pää alhaalla, että ei hän uskalla. Kumarruin, halasin ja muistan, että sanoin "Ei se kulta haittaa. Äidin rakkain ujo pieni tyttö" Herätessäni vasta tajusin, että tosiaan hänhän voisi olla meidän pieni sitten 5 vuoden päästä ❤️
 
Mä veikkaan, että näin ekan synnytysunen.

YKSITYISKOHTAVAROITUS!

Näin unta, että olin vuotanut verta mutta samalla selvästi kuin valkovuotoa ja vettä. Eli todennäköisesti multa oli lähtenyt siis limatulppa siinä unessa. Makoilin unessa sen jälkeen sohvalla ku oli menkkamaiset kivut, mutta myös kuin olisin "täynnä" jostain syystä.

Vaara ohi.

Eka kun havahduin unesta, mietin, että ei taas, joko taas pitää lähteä soittamaan päivystykseen, kunnes hoksasin nähneeni unta. Ja vasta oikeasti valveilla tajusin, mistä unessa saattoi olla kysymys. En ole vielä nähnyt noin "aitoa" unta. Tarkoitan siis aitoa sillee, että tuolta se voisi tuntua, kun synnytys alkaa. Muu siinä unessa ei sit aidolta tuntunutkaan 😄
 
Muokattu viimeksi:
Mä veikkaan, että näin ekan synnytysunen.

YKSITYISKOHTAVAROITUS!

Näin unta, että olin vuotanut verta mutta samalla selvästi kuin valkovuotoa ja vettä. Eli todennäköisesti multa oli lähtenyt siia limatulppa siinä unessa. Makoilin unessa sen jälkeen sohvalla ku oli menkkamaiset kivut, mutta myös kuin olisin "täynnä" jostain syystä.

Vaara ohi.

Eka kun havahduin unesta, mietin, että ei taas, joko taas pitää lähteä soittamaan päivystykseen, kunnes hoksasin nähneeni unta. Ja vasta oikeasti valveilla tajusin, mistä unessa saattoi olla kysymys. En ole vielä nähnyt noin "aitoa" unta. Tarkoitan siis aitoa sillee, että tuolta se voisi tuntua, kun synnytys alkaa. Muu siinä unessa ei sit aidolta tuntunutkaan 😄

Olipas todentuntuinen! En oo itse nähnyt yhtään unta raskauteen, synnytykseen tai vauvaan liittyen. Toki en oo mitään unia nähny koko raskauden aikana. Ehkä tää just johtuu tästä unettomuudesta, en pääse niin syvään uneen 🤔
 
Takaisin
Top