Unelma-ammattisi
- Ketjun aloittaja Vargynja
- Aloituspäivämäärä
Lapsi kysyi juuri tänään tuota, enkä kyllä osaa vastata mikä se olisi. Ei ollut oikein lapsenakaan mitään.
Eipä ole täälläkään vielä tiedossa mikä se voisi olla, lapsena sitä osasi haaveilla eri tavalla. Lapsuuden unelma-ammatit olivatkin opettaja, kampaaja ja näyttelijä. 
Mikään näistä ei toteutunut, ei tosin enää ole niin kiinnostustakaan niihin.
Mikään näistä ei toteutunut, ei tosin enää ole niin kiinnostustakaan niihin.
Pilkki24
Seurustelun sensei
Miulla olisi aina pitänyt olla jotain missä saa olla ohjaksissa ja mennä kovaa. 
Fyysiset rajoitteet ovat olleet isoimpana esteenä.
Nyt iän myötä on alkanut kiinnostamaan erilainen aivojumppa ja tekisi mieli lähteä opiskelemaan, kun on vähän alkanut hahmottumaan mitä sitä voisi isona tehdä.
Nyt esteenä on tuo perhe mikä on tässä elätettävänä.
Jotain ihmisen on kuitenkin aina henkensä ja järkensä pitimiksi tehtävä. Jos en olisi töissä tai opiskelemassa niin harrastaisin varmasti paljon. En ole sen luonteinen, että jämähtäisin vain kotia pitämään. Olen joskus joutunut olemaan muutaman kuukauden ilman työtä ja muutuin jo siinä ajassa vähän passiiviseksi ja masentuneeksi. Oli pakko keksiä uusia harrastuksia, etten muuttunut sohvalla makaavaksi amebaksi.
Fyysiset rajoitteet ovat olleet isoimpana esteenä. Nyt iän myötä on alkanut kiinnostamaan erilainen aivojumppa ja tekisi mieli lähteä opiskelemaan, kun on vähän alkanut hahmottumaan mitä sitä voisi isona tehdä.
Nyt esteenä on tuo perhe mikä on tässä elätettävänä. Jotain ihmisen on kuitenkin aina henkensä ja järkensä pitimiksi tehtävä. Jos en olisi töissä tai opiskelemassa niin harrastaisin varmasti paljon. En ole sen luonteinen, että jämähtäisin vain kotia pitämään. Olen joskus joutunut olemaan muutaman kuukauden ilman työtä ja muutuin jo siinä ajassa vähän passiiviseksi ja masentuneeksi. Oli pakko keksiä uusia harrastuksia, etten muuttunut sohvalla makaavaksi amebaksi.
syllogismi
Jostain jotain jo tietävä
En todellakaan oo unelma-ammatissa, enkä edes tiedä mikä sellainen nykyään olisi. Rikkaan ja rakastavan puolison hemmoteltu kotirouva ehkä. 
Olen kuitenkin oikein hyvässä ammatissa, johon vaadittavasta korkeakoulutuksesta selvisin suuremmitta tuskitta ja jossa sekä palkka että vapaa-ajan määrä on kohdallaan.
Harrastin klassista musiikkia pitkään ja kävin musiikkipainotteiset yläkoulun ja lukion, ja niistä piireistä jäi ehkä jotenkin päälle asenne, että ammattiin/työhön - mikä se sitten ikinä onkaan - pitäisi olla joku hirveä sielun palo. Taiteilijaa musta ei tullut (rahkeiden puuttumisen siihen hoksasin onneksi jo hyvin nuorena), mutta päädyin ensin lukion jälkeen ihan väärälle alalle yliopistossa, kun valitsin pääaineen oikeastaan vain sen perusteella, missä olin ollut koulussa kiinnostunut, ja ajattelin että kyllä se varmaan jaksaa loppuelämän kiinnostaa. No ei jaksanut.
Useampi vuosi meni haahuillessa, mutta onneksi sitten keksin 25-vuotiaana kokonaan uuden suunnan elämälle, ja valinta on tähän asti osoittautunut oikeaksi. Sielun palo ei suuntaudu työhön vaan ihan muihin asioihin.
Ensimmäinen haaveammatti (ehkä 4-vuotiaana) oli poliisi, koska vaarini oli eläköitynyt poliisipäällikkö. Vielä nykyäänkin mietin että ei se välttämättä ihan kaikkein huonoin valinta olis mulle ollut (mutta en kyllä missään vaiheessa oo edes harkinnut poliisikouluun pyrkimistä)
Olen kuitenkin oikein hyvässä ammatissa, johon vaadittavasta korkeakoulutuksesta selvisin suuremmitta tuskitta ja jossa sekä palkka että vapaa-ajan määrä on kohdallaan.Harrastin klassista musiikkia pitkään ja kävin musiikkipainotteiset yläkoulun ja lukion, ja niistä piireistä jäi ehkä jotenkin päälle asenne, että ammattiin/työhön - mikä se sitten ikinä onkaan - pitäisi olla joku hirveä sielun palo. Taiteilijaa musta ei tullut (rahkeiden puuttumisen siihen hoksasin onneksi jo hyvin nuorena), mutta päädyin ensin lukion jälkeen ihan väärälle alalle yliopistossa, kun valitsin pääaineen oikeastaan vain sen perusteella, missä olin ollut koulussa kiinnostunut, ja ajattelin että kyllä se varmaan jaksaa loppuelämän kiinnostaa. No ei jaksanut.
Useampi vuosi meni haahuillessa, mutta onneksi sitten keksin 25-vuotiaana kokonaan uuden suunnan elämälle, ja valinta on tähän asti osoittautunut oikeaksi. Sielun palo ei suuntaudu työhön vaan ihan muihin asioihin.Ensimmäinen haaveammatti (ehkä 4-vuotiaana) oli poliisi, koska vaarini oli eläköitynyt poliisipäällikkö. Vielä nykyäänkin mietin että ei se välttämättä ihan kaikkein huonoin valinta olis mulle ollut (mutta en kyllä missään vaiheessa oo edes harkinnut poliisikouluun pyrkimistä
)