Ultrat

Mörkö1

Oman äänensä löytänyt
Itselläni ultraan vielä reilu viikko mutta jos ensimmäiset ehtivät jo käydä niin olisi kiva kuulla kuumisia:) Ja mitä kaikkea siellä tehdään. Itse tiedän vain että verikokeet otetaan mutta tehdäänkö muuta? Kyllä sitä päivää odotetaan!!
 
Justiinsa tultiin ensimmäiseltä ultrakäynniltä, ja pitää kyllä aloittaa valituksella: neuvolalääkäri oli ihan tökerö; ei esitellyt ollenkaan itseään eikä ollenkaan huomioinut tulevaa isää. Muutenkin oli ihan hiljainen nyhverö (vanhempi nainen). Eikä ollut edes kamera-ultra niin ei saanut kuvaa mukaan. Mutta tärkeintä oli, että siellä oli se pieni tökkönen, jolla sykkii sydän. emoticon Ikää sillä on 8+2 eli ihan niin kuin olin itse laskenutkin. Neuvolan laskuri näyttää 8+6 mutta laskettu aika 10.8.11 ei kuulemma muutu, kun eroa ei ole yli viittä päivää... itse pitäydyn kuitenkin tuossa 14.8. kun sen oon tänne ja tuohon laskuriin jo laittanut. Eihän se laskettuaika kuitenkaan ole niin justiinsa...

Sain lähetteet labraan. Parin viikon päästä pitää käydä verinäytteissä. Tutkivat HIV:n, syfiliksen,  Hepatiitti B:n ja veriryhmän. Sekä tekevät Down-oireyhtymän riskin arvioinnin. Sitten tulee kotiin kutsu KYS:iin ultraan, jossa tehdään se niskaturvotus-ultra. Toivottavasti sieltä sais sitten kuvaakin mukaan... :)

Pissatulehdusta ei löytynyt näytteestä, joten sitä ei sitten kai ole... Mitä lie oireilua tämä sitten. Toivottavasti ens yönä saisi nukuttua.
 
Mulla oli ultrassa lähes samanlaiset kokemukset kuin Kcatrilla. Lääkäri vetäisi verhon eteen ja sanoi miehelle, että voit sitten katsoa ruutua tuosta. Ja eipä muuta.
Mutta kuvassa näkyi epämääräinen lumiukon näköinen tyyppi, jonka sydän sykki vinhaa vauhtia emoticon
Ja samat testit pitää tehdä kuin Kcatrinkin.
Ja viikkoja on nyt 8+0.
Onnea kaikille ultrareissuille!
 
Ihania uutisia teillä!!! Toivon huomiselle samaa.. Jännittää niin paljon, etten pysty mihinkään.. Vanhat jutut tuolla takaraivossa jyllää, mutta mikään ei viittaa ollenkaan mihinkään huonoon! Yritys olla positiivinen on hurja!

Kirjoittelen huomenna, että miten meni.. kyllä voi ihmislapsi jännittää!
 
Eilinen ultrakäynti oli vielä parempaa kuin osasin ikinä kuvitella.
Lääkäri oli tosi mukava ja rento. Sillä aikaa kun mie kävin ottaa vaatteet pois niin se selitti miehelle mitä kaikkee tässä nyt tapahtuu ja mitä siellä näytössä tulee näkymään... ja siellähän se pikku öttiäinen oli. Noin 6 mm pitkä pikku ihminen.. tai no ei sitä oikein ihmiseksi vielä hahmottanut. Tyyppi oli oikein tiukasti kiinni ihan oikeassa paikassa ja ne sydämmen äänet sai väkisinkin kyyneleet silmiin. emoticon

Viikot vastasi sitä mitä olin itsekin laskenut. Eli laskettu aika pysyy siinä 25.8. Öttiäisellä on nytten siis ikää 6+6 vk.

Saatiin vielä kuvatkin mukaan ja niitä eilen sitten skannattiin koneelle että säilyy tallessa pidemmänkin aikaa.
 
Noniin! Nyt on ultrassa käyty!

Siellä sellainen pieni ihmisen alku oli! Hämmentävää.. Mun laskujen mukaan tänään olisi 7+5, mutta mittaa oli 16mm, joten lääkäri sanoi, että 8+2! Eli hyvin on kasvanut ja kaikki on paremmin kuin hyvin!!

Lääkäri oli oikein mukava ja otti hyvin molemmat huomioon! Hassusti oli isälle oma tv, jottei tarvinnut sitä toimenpidettä katsella! Näin yksityisellä tampereen keskustassa!

Nyt voi siis vähän huokaista ja jäädä odottamaan neuvolaa, joka on ensi keskiviikkona!
 
Heippa!

Me käytiin ekassa ultrassa (myös eka raskaus menossa) maanantaina, eli 3.1. Viikkoja ei silloin ollut kuin 6+5, ja yllätys oli suuri kun siellä olikin kaksi pientä sydäntä läpättämässä emoticon  Meillä on ollut vähän vaikeuksia saada raskautta alulle ja oltiin jo menossa hoitoihinkin, mut ei nyt ehdittykään :) Pelotti kuitenkin hirveesti ennen ultraa että jos ei siellä olekaan mitään..

Mun mies on ulkomaalainen, ja siinä meni hetki että se ymmärsi mitä tapahtuu kun mä vaan purskahdin itkuun enkä saanu sanottua mitään hetkeen! Mutta hoitajat oli tosi ihania, toivat mulle vaan nenäliinaa ja yrittivät saada molempia pikkuöttiäisiä yhteiseen potrettiin, hih. Mies puristi mun kättä ja tuijotti ruutua, olipahan kyllä kokemus! Sitten piti mennä takaisin töihin ja olla niinkuin ei mitään! Mutta arvaatte varmaan miten loppupäivän työnteko sujui emoticon

Haleja teille kaikille, ja tsemppiä jatkossakin ultriin :)
 
Janatuinen: Voi että! Ihania uutisia teillä ollut ultrassa! :)
Toivottavasti kaikki menee hyvin pikkuisten kanssa.
 
Tuli tässä muuten mieleen, kun näitä teidän ultrakuulumisia lueskelin, että monella on mies pistetty verhon taakse tai katteleen omasta telkkarista, eli teidät on varmaan ultrattu alakautta. Jännä, että ne tekee noin. Luulis, että mies on tuohon mennessä nähny naisensa vaikka minkämoisesta kulmasta ja asennosta, eli tuskin ketään miestä hirvittäis katsella sitä toimenpidettä. Kuulostaa jotenki tosi hassulta tuo :D. On kerta sen lapsen alullekki panneet, niin miksi ei vois ultrassa olla siinä vieressä. Mitähän ne meinaa siellä synnytyksessä tehä, laittaa siteen silmille ja nenän ja korvat tukkoon :DDDDD

Heitänpä tännekki meidän ultrakuulumiset, jos joku ei tuolta toisesta topicista ollut lukenut. Eli me käytiin kaks kertaa varhaisultrassa samalla rahalla Meri-Oulun neuvolassa. Maksoi 50 euroa, ultran teki vatsanpäältä kokenut kätilö. ensin käytiin viikoilla 6+2 ja sitten 7+3 (29.12.2010). Molemmissa kaikki hyvin ja kätilö sanoi, ettei tämä tapaus ole ainakaan pois tulossa. Sydän löi kovasti ja oli oikealla paikalla kiinnittyneenä koko katkarapu. Toisessa ultrassa näkyi jo käsiä ja jalkojakin. Ei olla vielä varattu NP ultraa, koska ei olla käyty edes ensimäisessä neuvolassa. Se meillä olis 10.1.2011. Piti olla tänään, mutta jouduin työn takia vaihtamaan aikaa.
 
Voi kiitos onnitteluista :) Tunteet vaihtelee tosiaan ihastuksesta pelkoon, että miten jatkossa kaikki menee. Mutta samat kai ne on fiilikset yhdenkin kanssa!

Tuosta miehen asemasta ultrakäynnillä sen verran, että meillä mies istui ensin mun jalkopäässä, kunnes hoitaja huomas sanoa että vois olla kivempi olla tuossa mun vieressä, hehe. Siitä näki sit samalle näytöllekin hyvin, ja pääsi pitään kädestä kiinni :)
Mutta kaipa noissa tilanteissa voi itsekin kysyä hoitajilta että voisiko mies olla siinä yhtälailla mukana kuin itsekin, jos sitä siis haluaa?

Ekaan neuvolaan sain ajan ensi viikolle, siellä varmaan selviää taas lisää pienten elämien kehityksestä emoticon Tuo eka ultra oli siis keskussairaalassa, naisten polilla..

Leppoista loppiaista!
 
Meillä kanssa eka ultra oli eilen ja oli todella ihana nähdä, että pienellä kaikki kunnossa, kun edellinen meni kesken marraskuussa. Lääkäri kehui tosi nopeaa raskautumista. Viikkoja oli 7+3.

Nyt kuitenkin kaikki hyvin. Mulla sama kuin Janatuisella, että mies on ulkomaalainen, mutta ultraava lääkäri otti tämän oikein hyvin huomioon. Selosti kaikki erikseen englanniksi myös miehelle.
 
Mulla oli eilen eka ultra ja vk on nyt 10+1 :) siis on se nii uskomaton näky kun toinen on vasta niin pienen pieni niin aivan näkyi selvästi minimini vauva.sielä se äitille huiskutti kättä.uskomatonta.itkiä tirauttelin sitten kotimatkalla ja vielä kotonakin ku liikutuin niin <3
 
Varhaisultrassa käynti on kaiketi aika yleistä? Pitääkö se mennä teettämään yksityiselle? Paljonkohan maksaa..?
Olen ihan aloittelija esikoisen kanssa näissä niin en tiedä mistään mitään.:)
 
Kun meet ekalle neuvola käynnille niin ne siel yleensä jo varaa sen ajan tohon ekaan ultraan, yleensä se eka ultra on sit toi niskapoimu/turvotus-ultra, mis ne myös kattoo (kait ne jo tuol kattoo) niin verenvirtauksia sekä äidin et alkion/sikiön et on ok, ja mittailee pienen asukin kokoa et vastaako viikkoja vai muuttuuks la. Ja yleensä kaupunki tarjoo 2 ilmasta ultraa, toi np-ultra ja sit sillo keskiraskaudes se rakenne ultra :) Mä oon kans käyny ku Oulussa asun niin tuol Merioulun äitiysneuvolas(yksityinen) niin sit muuten vaa välil ultras, niinku kävin viikoil 6+4 toteaa raskauden ku lokakuus tuli km ja menkkoja ei sen jälkee tullukaan.

Mul vast tammikuun lopus toi np-ultra ja helmikuus neuvolaki vast.
 
siis näin mä muistelen esikoisen kohalt et oli 2 ultraa vaan :P et se eka ultra oli toi np-ultra :)
 
Kiitos, tämä valaisi jo paljon! :)
Mitä se ultra yksityisellä maksoi? Siitä kai saa kela korvauksia?
Itellä ois niin kova hinku kans nähä tuo pikkunen jo ja pitäis helmikuuhun odottaa ultraa.
 
Mä asun ite Oulussa ja täällä toimii tollanen merioulun neuvola, yksityinen, siel maksaa 50e, joten en oo ees miettiny mitää kelakorvauksia ku ei nii iso summa oo. Muual en sit tiedä, kylhän ne maksaa varmaa 100€ luokkaa, niinku yksityiset lääkärit yleensäki :s En tiiä sit, ainaki joskus kyselin niin pitäs olla lääkärin lähete sinne ultraan että jos nuin vaa haluaa ite mennä niin ei sais kelakorvausta, en ole kyllä yhtään varma. Mullaki tammikuun loups vasta ultra, kävis kyl joulukuus tuol yksityisel mut on tohonki pitkä aika ku on nii epävarma olo et onko edes raskaana :D (vainoharhaisuutta?)
 
Suahili90: Itse kävin Helsingissä Lääkärikeskuksella varhaisultrassa katselemassa pikkuista ja hintaa tuolle reissulle tuli 197 €. Siitä saa jotain kelan kautta pois, mutta ne täytyi erikseen hakea kelalta yhdellä yksinkertaisella kaavakkeella jonka sai mukaan lääkäristä. 
 
Ekassa ultrassa käyty. RV 9+5 ja aikaa vastaava naperonalku löytyi ja sydän sykki.

Niskaturvotusta ei täkäläisellä aatamin aikaisella ultralla voitu mitata ollenkaan ja kuvaakaan ei saatu mutta selvisi kuitenkin, että joku siellä masussa köllöttelee.
 
Takaisin
Top