Jonkin verran. Kiusattiin kouluaikana aika runsaasti, sain kuulla olevani vähän kaikenlaista, ulkonäöstä luonteeseen, niin tuntui että jatkuvasti olin vääränlainen. Koin itseni lihavaksi ja rumaksi, vaikka näin jälkeenpäin kun katson siltä ajalta olevia kuvia, olin alipainon rajalla ja ihan sievä tyttö. Koskaan en oikeastaan ole meikannut, ellen ole menossa juhlimaan. Lyhyt jakso joskus kasilla-ysillä taisi olla, kun käytin meikkiä. Muistan kun joku siitäkin nälvi, että etkö panosta itseesi. Sanoin, että en tarvitse meikkiä, niin eivätköhän nämä alkaneet kiusata että se on niin paskantärkeä että luulee olevansa kaunis ilmankin
Ujohan minä olin ja arka, häpesin sitä mitä olin, mutta toisaalta kuitenkin koin, etten halua tehdä niin kuin muut käskee. Paineita oli tuolloin kyllä ihan kauheasti. Oma sisarenikin loi niitä aika paljon, haukkui ettei tytön sovi kulkea hupparissa ja rikkinäisissä farkuissa jne ja vihjaili useampaan otteeseen, että olen pyöreä. Hän on kovasti aina tykännyt ehostaa itseään, niin ei oikein ymmärtänyt etten minä ole innostunut. Toisaalta minusta joskus tuntui, että hän nälvi minua siksi, koska on aina itse ollut tikunlaiha ilman naisellisia muotoja ja minä olen kropaltani paljon kurvikkaampi.
Nykyään paineet kokee hieman eri tavalla. Haluaa näyttää omalta itseltään ja laittaa itseään sen näköiseksi kuin parhaalta tuntuu. Paineet tulee sitten siitä, jos ei ole vaikkapa rahaa ostaa mitään omaa silmää miellyttävää vaatetta tai kaikki kivat on vauvanpukluisina pesukoneessa
Muuten olen varsin tyytyväinen siihen, millainen olen. Aina on jotain parannettavaa, mutta kelpaan ihan näinkin. Kyllä sitä välillä ajattelee, että kumpa joskus jaksaisin laittaa hiuksiani enemmän. Tai sitten harmittelee, kun kerrankin olisi laittanut sitä ripsiväriä, sitä ei löydä mistään ja sitten tuntuu alastomalta, kun nyt olisi tahtonut laittaa ja se jää pyörimään päähän.
