tyttö vs poika

Rosalina

Foorumin legenda
Kesäkuunmammat 2015
Eräs tutun tuttuni sanoi tietäneensä jo raskauden alusta kumpaa odottaa, ja tiesikin sit loppupeleissä ihan oikein.:)

Onko kellään ollu vastaavaa? Olis hauska kuullu kuinka yleistä se on, että äiti vaistoaa asian etukäteen.

Ite vaistosin tämän raskauden etukäteen, mutta se nyt on hieman eri asia...;) Nyt kuitenkin on sellanen fiilis että tyttö olis matkassa, en jostain syystä osaa ajatella että olis poika. Mulla ei kyllä niin kovin vahva ja erehtymätön ole tämä tunne..
Mut kertokaas jos on kelläkuulla osunu intuitio kohilleen.emoticon
 
Kyllähän noita aina kuulee! =)
Itsestä tuntui alusta asti että poika tulee ja samoin itse asiassa miehestäkin. Mutta koska oman sukuni puolesta on oikeastaan pelkästään tyttöjä kävi muutamia kertoja mielessä se että vaikka itsestä tuntuu että tulee poika niin eiköhän sieltä kuitenkin tyttö tule. :D

Mutta poika tulossa, joten periaatteessa olimme oikeassa, vaikka muutamia kertoja tyttö kävi mielessä, etenkin silloin kun joku asiasta mainitsi että tyttö tulee.
 
Moikka!

Mulla oli jonnekin viikoille 18-19 saakka ihan poikaolo, sittemmin oon huomannut ajattelevani automaattisesti aina tyttöä, kun lapsesta puhutaan. Nyt viikolla 29 tuntuu ihan ehdottomasti siltä, että tyttö sieltä on tulossa ja tunne on tosi voimakas. 
En siis ole etukäteen kysellyt mitään ultrissa, mies ei tahdo tietää ja minä möläyttäisin joka tapauksessa asian (: 

Mutta jepah, palaan ehkäpä tuon noin kymmenen viikon päästä kertomaan, kumpi sieltä lopulta tuli ;)
 
Meillä kaikki ovat veikanneet tyttöä. Vatsan muodosta, sykkeistä ja mieliteoista ym päätellen.
Itellä on jotenkin poika olo.. Kaupassakin huomaan tutkivani vaan poikien vaatteita..?!?!
Mutta toukokuussahan se sitten selviääemoticon
 

Heippa!

Itse ehkä salaa haaveilin tytöstä..mutta tunsin voimakkaasti että poika tuolla vatsassa köllöttelisi, ja poikahan siellä emoticon
 
Minä olin aika varma että tyttö olisi tulossa, rk ultrassakin alkuun veikattiin tyttöä, mut heti perään kätilö peruikin puheensa kun pikkunen haaruksiaan paremmin vilautti ja maailman ihanin poika sieltä tulikin♥
 
Mulla on ollu vahva fiilis alusta asti, että poika tulee. Hankala vaan, ku ei tunnu nimeä pojalle löytyvän :DDDD. Oon lukenu kaikki maholliset palstat ja etunimilistat netistä läpi ja jokainen on hyi :D. Tytölle olis nimi ollu valmiina jo iät ja ajat. Aivan sama kai se on, kumpi tulee. Kunhan tulee!
 
Poikaolo oli heti oikeestaan alkuunsa. Tosin, saattoi osittain johtua miehestä, joka aina puhui pojasta :) Rakenneultrassa kysyin, että poika se vissiin on ja niinhän se synnytyssalissakin paljastui mahtavaksi mieheksi :)
 
Mä sanoin jo aika alussa että kaks poikaa siellä on..Mies oli sitä mieltä että tyttöjä tulee tai ainakin toinen on tyttö.
Mutta kaks poikaa tuolla näyttäis olevan.. :D
 
Mulla oli jo ennen plussaamista sellainen olo, että tämä pikku otus on poika. Koko ajan ollut todella vahvasti sellanen fiilis ja pari kuukautta sitten varmistuikin, että pikkujätkähän se siellä pitää pirskeitä :) Edellisen kohdalla olin varma, että se olisi tyttö. Harmi kyllä, sitä emme saaneet koskaan selville :(
 
Poika olo oli ekasta ja poika tuli. Nyt on ollut jotenkin sekava olo (johtuneeko anopista ja hänen luuloistaan) mutta ehkä enempi tyttö olo. Poikaa ovat kyllä sanoneet tämän olevan.
 
Mies on sitä mieltä että poika on tulossa, kuten on suurin osa sukulaisista ja kavereistakin. Sykealueesta sekä mahan muodosta johtuen minäkin yritän järkeillen poikaa ajatella, mutta tunnepuoli on kuitenkin melkein koko raskauden sanonut mulle että tyttö olisi tulossa :D

En tiedä kumpi on tulossa, selviää sitten syntyessä. La on 4.3. joten ihan hirveen kauan ei enää tarvitse odotella. Yritän muistaa tulla kertomaan täällä sitten voittiko järki vai tunne ;)
 
Meillä oli jostain syystä isännän kanssa molemmilla hirveän vahva tunne, että tyttö sieltä tulee... ei osannut edes muuta vaihtoehtoa miettiä. No, rakenneultra oli tuossa viikko sitten ja pieni mieshän siellä asustaa! Nyt on täysin tottunut tohon ajatukseen ja oon aivan haltioissani emoticon . Liekö johtunut ajatus tytöstä siitä, että itsellään ei koskaan ole ollut veljeä, niin ei osannut ajatella poikaa omalle kohdallekaan. Mutta onpahan monet veikkaillu mahan muodostakin että tyttö olis tulossa vaan vikaan taitaa mennä tuokin juttu... on se jännä :)
 
Olin 1. raskauden alussa aivan varma, että poika tulee, en vain osannut ajatella saavani kuin pienen poikavauvan. Mieheni kuitenkin sanoi heti, että tyttö on tulossa ja itsekin aloin siihen ensimmäisen parin kuukauden aikana kallistua, ihan jo pahoinvoinnin takia. Ja vuoden ikäinen tyttöhän meillä nyt sitten onkin.

Myös tässä raskaudessa olen voinut (hieman vähemmän) pahoin, mutta silti sekä minä että mieheni olemme täysin varmoja, että on poika tulossa. Nimikin meillä on ainoastaan pojalle. Osin voi tietysti olla mielikuvastanikin kiinni. Minun puolen suvussani on nimittäin kaikilla perheillä ensimmäinen lapsi tyttö ja toinen poika. Poikaa nyt kuitenkin odotetaan meille ainakin rakenneultraan asti, vaikka tytön kanssa ei uskaltanut mitään sukupuolesta sanoa.
 
Noh nyt ollaan niin alussa että ei voi olojen perusteella sanoa mitään vielä mutta tyttöä tästäkin veikkaan ..
Nimittäin sanoin ystävälleni että sitten tytöt saa sen ison huoneen :)
Ja naurattaa ajatuskin että sieltä poika tulisi koska olen saanut kolme tyttöä peräkkäin.Tietenkin tämäkin olisi...

Ensimmäinen oli siis poika ja olin varma siitä että poikahan se.

Tytöistä tiesin sanoa olojen perusteella jo että tyttöjä ovat.
Tämän kolmannen  tytön odotusaikana sanoin että pistän pääni pantiksi että on tyttö,että ei millään voi olla poika.
Samalla sanoin että uskaltaakohan sitä näin ees sanoa kun  kaikki muut ennustuksetkin on aiemmin menneet oikein.?

Niin tai näin..ihana terve lapsi siis anyway toiveissa, oli sitten kumpi vain :)
 
keskustelun aloittaja kyllä halusi kuulla, jos intuitio on mennyt kohdilleen, mutta vastaan silti :)
Mulla oli niin tyttö-olo kun olla ja voi ja kaikki oireet oli tyttöä (syke, järkyttävä pahoinvointi viikolle 19 ymymym.) ja järkytys oli hienoinen kun mahasta putkahtikin pieni herrasmies :D Mutta rakkain tuo on enkä pettynyt ole. Olin vaan NIIN varma tytöstä...

 
No mulla ainakin tuntemukset pitäny paikkansa(en tiä mistä johtuu)
eka oli poika sitte tuli tyttö, ja raskaudet ihan erilaiset.
 
Mulla oli ihan super vahva tyttö olo esikoisesta ihan alusta asti ja ostelinkin parit mekot jo ennen noita paljastavia ultria. Tyttöä veikattiin ultrissa ja tyttö tulikin!

Nyt sitten odotan toista ja tästä on ihan samanmoinen fiilis! Pakko olla tyttö :D Saa nähdä kuinka mamman käy :D
 
Mulla oli esikoista odottaessa  niin vahav poika fiilis, että miehen kanssa mietittiin vain ja ainoastaa pojalle nimeä ja poikahan sieltä tuli ! Ja juuri sen näköinen kun olimme ajatelleetkin.
Nyt on niiin vahva tyttö fiilis ja sama juttu, ihan asusta asti ollu. Nyt ollaan jo tytölle nimikin päätetty ja äitini kanssa puhuttiin, että voisi tytölle tehdä oman itsetehdyn kastemekon ;D 
Saas nähdä kuinka käy. Selvää ei aiota ottaa... Niin joo  ja pikkukakkosen sydämensyke oli viime neuvolassa 159 ja Turo-Eemilillä ei koskaan ollut noin korkeat äänet; vaan alusta asti maksimissaan oli 145. [:
 
Mulla kans ollu aivan olo koko ajan että tyttö tulee ja ehkä aina salaa oonkin vähän haaveillu että ensin tulis tyttö enkä edes osaa pojan nimiä keksiäkään, mikään ei oikee tunnu hyvältä. Mutta niin tai näin onnellinen olen kunhan sieltä pieni terve vauva vain tulis. emoticon
En edes missään vaiheessa ollu ajatellu että selviteltäis tuota sukupuolta, mutta sitte aivan yllätyksenä mies halusi että otetaankin selvää. Sanoi että on niin kovasti halunnu poikaa, että pelkää että jos vauva onkin tyttö ni tulee semmonen ihan pikkiriiikkinen harmipistos, eikä halua että mikään semmonen pilaa synnytyskokemusta. Sanoi kuitenkin, ettei pettynyt ole jos on tyttö mutta kuitenkin... Hankalaa selittää, mutta ymmärrän mitä mieheni tarkoitti.
 
Takaisin
Top