Työttömyys

[starletti]

Tiedän tiedän, saan olla tytön kanssa kotona ja seurata hänen elämäänsä...Mut mulla on paha olo, kun omasta työelämästä on jo vuosia. Opiskelin ja nautin elämästäni, mut nyt en saakaan tehdä mitään alalla, johon valmistuin. Ja turha hakea muillekaan aloille, kun sinne vielä vähemmän kokemusta. Päivä päivältä olo on pahempi ku eilen, kun epätoivoisena kattelee vapaita työpaikkoja, joihin mää en kelpaa. Mies kiukkuaa iltasin, että mitä mää taas mökötän. Kuinka sitä sit yrittäs vääntää toiselle, että haluu töihin, kun toinen puhuu kokoajan irtisanoutumisesta. Mut mitäs mää...pienii nää mun mielenongelmat kun maailmassa on paljon pahempaakin...mutkun oma pää on jo niin täynnä ettei enää kestä repeemättä. Puuh

 

[Iiii-saaa]

Heips!

Kuulostaa inhottavalta, ymmärrän sua kyllä täysin. Miksi et saa tehdä omalla alallasi töitä? Et siis edes myöhemmässä vaiheessa saa tehdä töitä alalla vai häh? Miksi et voisi mennä johonkin muualle töihin? Mitä miehen irtisanoutuminen vaikuttaa ja mihin?

Ite valmistuin 2009 alalle, missä työtarjonta huono. No, nyt sitten olen ollut pojan kanssa yhden vuoden kotona ja pakko se on opiskelemaan suunnata (toisaalta odotan innolla, toisaalta olisi kiva mennä vaan suoraan _TÖIHIN_). Pääsykokeet seuraavalla viikolla.
Mua ahdisti raskausaikana, koska tiesin etten pääsisi heti varmoihin töihin raskauden jälkeen.

Miten on muuten sun jaksaminen kotona? Mulle tämä vuosi on ollut tarpeeksi lapsen kanssa kotona, olen yksinhuoltaja ja mielelläni aloitan nyt uutta vaihetta elämässäni.. Mun piti ensin olla 3 v lapsen kanssa kotona, mutta oma jaksaminen alkaa olla huonoa ja pelkään myös, että sitten myöhemmin on vieläkin hankalampi opiskella tai tehdä töitä, jos ei nyt mene.....

Tsemppiä sulle!

 

[starletti]

Mila, sillä että en saa tehdä omalla alalla töitä, tarkoitin, että työn saaminen on lahja jota mulle ei oo vielä suotu. Eilen teki tosi pahaa lukee lehdestä uutinen, että samasta koulutusohjelmasta tänä keväänä valmistuneista 90 % on työllistynyt. Nii, tässä vaan mietin joka päivä, että mussa on pakko olla jotain vikaa (nainen miehisellä alalla?), kun en kelpaa mihinkään firmaan. Ja muualle töihin...eipä oo ollu kellään kiinnostusta, vaikka olen itseäni tarjonnut. Ja mitä miehen irtisanoutumiseen tulee...sillä tarkoitin sitä, että mieheltä ei riitä ymmärrystä siihen, että haluaisin töihin, kun hän itse manaa joka päivä ja yö omaa työpaikkaansa, josta haluaisi jäädä kotiin (siis mullahan on aivan mahtavaa aikaa tämä kun SAAAAAAN olla kotona). Uudelleen koulutus on toki yksi vaihtoehto, mut tuntuu et se ois ittensä pettämistä ja myöntämistä, että 5 vuotta oon haaskannu elämästäni. Opiskelijana oon tosi tunnollinen ja sitoutunut, mut tiedän, että nyt kun on tuo tyttö elämässä, niin en mä pystys hoitamaan opiskeluja enää niin hyvin kuin haluisin. Lehdessä oli taas ilmotus, että järjestävät jatkokoulutusta vastavalmistuneille, vaan yllättäen 30 vuoden ikäraja. Minä siis liian vanha edes lisäkouluttautumaan *kele.

 

[Iiii-saaa]

Aaaa, no sittenhän voisi ajatella, ettei oo niin suuri hätä.. Ajattelin, että sulla on joku työkykyä haittaava juttu :) Kunhan vaan malttaa, niin eiköhän sutkin jonnekin oteta toivottavasti (tai, varmasti siis otetaan! ;) ).. Vaikka kyllähän tuo työttömyys varmasti ärsyttää, niin kuin itsekin hyvin tiedän..

 

[malin]

työttömyys on pitkän päälle todella uuvuttavaa kun koko ajan pitää olla miettimässä mihi on varaa eikä kelan tuella elä..

 

[maarinen]

Niin ja onhan siinä sekin "uuvuttavuus", että oma ammattitaito on "telakalla". VArsinkin jos sattuu olemaan semmonen duuni, josta OIKEESTI tykkää!

Ymmärrän. Minä en ite enää täällä uudella paikkakunnalla pysty saamaan samanmoista työtä kun edellisellä. Se pistää välillä melkeen itekettämään. MUTTA sitte siinä märehtiessä huomaa muistavansa myös sen"ihanan" työpaikan kaikki paskamaiset asiat, eikä enää ollenkaaan kaipaa takaisin!

Meillä loppui työsude irtisanomiseen ja väen runsaaseen vähentämiseen. Minä satuin olemaan yksi niistä vähennettävistä ja siitä sitten lähti ajatus muuttaa maalle . Ja ottaa elämä uudelleen haltuun, toisella tavalla. Itse. Ja hiljaalleen parantua böön-autista.

Onhan tässä paljon enemmän hienoja päiviä, kun huonoja. Ei tarvi sietää työkavereita... Ei pomoa... Mutta eipä tosin ole sitä palkkapäivääkään... (ja pomo on alaikäinen, parivuotias naispuolinen "tiukkapipo") Että että!

SIllon tällön oon omia hommia haalinu keikkaluontoisesti. Ja koitan pitää ammattitaidon rippeistä kiinni seuraamalla aikaa.. Mutta eihän se ole sama asia kun sen tekeminen!