Tutkimukset toistuvien keskenmenojen syistä

Kookos22

Oman äänensä löytänyt
Hei,
Onko teillä kokemuksia tutkimuksiin hakeutumisesta toistuvien keskenmenojen takia? Saako teidän kokemuksen mukaan julkisella puolella apua näihin asioihin, aika moni on tainnut hakeutua yksityiselle?

Itselläni oli juuri 3. peräkkäinen keskenmeno puolen vuoden sisällä. Kaikki tapahtuneet rv 5 tai 6. Lapsia ei ole ennestään.
Varasin lääkäriajan terveyskeskuksesta (tai siis olen kiireettömässä jonossa..).

Mitähän tutkimuksia/kokeita on odotettavissa? Kannattaako pyytää jotain tiettyä tutkimusta?
Ja mikä tärkeintä, onko tutkimuksista ollut hyötyä ja löydetty joku syy keskenmenoihin?

Kuulisin mielelläni kokemuksia. Pelko siitä, ettei mitään syytä löydy tai mitään apua ei ole tarjolla, vaivaa mieltä.
 
Veeru

Vauhtiin päässyt keskustelija
Pahoittelut menetyksistänne!:Two-hearts: Itsellä taustalla alle 1,5v vuoden sisään viisi keskenmenoa rv 5-8. Meillä alkoi tulla 1v yritystä kahden km:n jälkeen, joten hakeuduimme jo silloin tk:n kautta tutkimuksiin. Lähetteen naistenpolille kirjoittanut tk-lääkäri määräsi tuolloin muistaakseni alkukokeiksi verensokerit, keliakian ja kilpirauhasarvot. Julkisen tutkimuksista tuli kuitenkin hylky, koska km:iä olisi pitänyt olla enemmän ja tuo vuoden yritys katkeaa aina alkaneesta raskaudesta. Hylyn jälkeen hakeuduimme yksityiselle ja, kun kolmas tuli, päätimme jatkaa tutkimuksia yksityisellä, kun siellä oli jo pyörähtänyt hyvä hoitosuhde käyntiin. Ei siis omakohtaista kokemusta julkisen tutkimuksista, mutta käsitykseni mukaan siellä katsotaan kilpirauhasarvot, ferritiini (?), keliakia, prolaktiini, verensokerit, tukostaipumus ja kromosomit sekä mieheltä että naiselta. Ehkä tämän lisäksi joitain perushormoniarvoja, kuten keltarauhasarvo? Joku muu voi korjata/täydentää, jos omaa kokemusta julkiselta.

Näiden yllä olevien lisäksi meiltä on tutkittu yksityisellä seuraavat:
-vasta-aineet (S-Leuk Ab), eli varmistetaan, etten hylji miehen kudoksia
-D-vitamiini
-miehen ROS arvo (mittaa siittiöiden stressitasoja tms)
-keskenmenneen alkion POC -näyte, eli nähdään oliko alkio kromosomaalisesti normaali vai ei
-EMMA+ERA+ALICE -näyte kohdusta. EMMA -testi kertoo kohdun mikrobiomista; onko se suotuisa raskaudelle. ALICE testi taas kertoo onko kohdussa mahdollisesti jokin piilevä tulehdus, tätä voidaan hoitaa antibiooteilla. ERA testi taas on tarkoitettu lähinnä IVF:ää varten. Se kertoo milloin kohdun limakalvo on suotuisimillaan alkion kiinnittymiseen. Siitä saatava tieto auttaa IVF alkionsiirron ajoitukseen. Me emme ole menossa IVF:ään, mutta tuo ERA oli lähinnä kätevä tehdä samalla. Ja jos siinä olisi joku suuri poikkeavuus, saattaisi IVF auttaa myös meitä ajoittamiseen.

Vielä tuosta POC -näytteestä. Jos keskenmennyt alkio on kromosomaalisesti normaali, tiedetään että joku muu tekijä aiheuttaa keskenmenon. Mitä useampi keskenmeno naisella on, sitä todennäköisemmin syy ei ole alkioissa. Tämä pätee sitä vahvemmin, mitä nuorempi nainen on kyseessä. Nelikymppisillä suuri määrä keskenmenoja voi selittyä epänormaaleilla alkioilla, mutta 30 vuotiaalla epätodennäköisemmin (toki joskus myös nuorella naisella voi olla poikkeuksellisen paljon epänormaaleja munasoluja). Jos epäillään, että syy on alkioissa, voidaan yksityisellä tehdä IVF:n yhteydessä alkiodiagnostiikkaa, jolla varmistetaan, että siirrettävä alkio on normaali ja toistuvista keskenmenoista kärsivälle ei ainakaan koidu alkiosta johtuvaa uutta keskenmenoa.

Toivottavasti tästä oli jotain apua. :Two-hearts:
 
MM

Satasella mukana keskusteluissa
Siinä vaiheessa kun meillä oli takana 2*km, onnistunut raskaus ja taas km, niin pääsin ihan neuvolan terkkarin kautta labroihin, jossa katsottiin ainakin kilpirauhasarvoja (osittain itse netin kautta tulkittuna...) ja olisin ehkä päässyt keliakiatestiinkin, mutta se oli otettu multa jo muutamaa vuotta aiemmin negatiivisena vatsavaivojen takia, ja olin ollut jo useamman vuoden lähes gluteenittomalla, niin ei sitten nähnyt syytä testiin.
Sitten iski korona ja päätettiin pitää taukoa yrityksestä. Kesällä ekan piikin jälkeen tuli hormonihäiriöitä, jatkettiin yritystä , mutta en tullutkaan raskaaksi, niin kävin taas kyselemään apua. Pääsin lääkärille, joka laittoi labroihin prolaktiinin ja tukostaipumuksen. Kovin paljoa enempää ei ilmeisesti voi ennenkuin on joko 3 peräkkäistä km tai vuosi yritystä, sanoi että turha laittaa lähetettä. Mutta sitten ilmeisesti voitais ottaa vielä jotain muitakin labroja ja tutkia myös miestä. Vaikkei syytä näistä vielä olekaan löytynyt, niin onhan se hyvä tietää ettei esim piilevä keliakia tai kilppari ole syynä. :smiling-eyes:

Ilmeisesti d-vitamiini, ferritiini, ehkä myös b12 ja folaatti kannattais tarkistaa. Itse otatin nuo tässä välillä ennen lääkäriä yksityisen labran kautta, nyt vaan pitäis tietää mitkä olis oikeasti hyvät arvot raskautta ajatellen. Muut viitearvoissa, ferritiini alle eli mulla se voi vaikuttaa.

Jos nyt rahaa ei ole ihan yllinkyllin, niin katsoisin kyllä eka mitä julkinen puoli tarjoaa, kun olette jo noinkin lähellä avun saamista.
 
MM

Satasella mukana keskusteluissa
Vielä tuosta POC -näytteestä. Jos keskenmennyt alkio on kromosomaalisesti normaali, tiedetään että joku muu tekijä aiheuttaa keskenmenon. Mitä useampi keskenmeno naisella on, sitä todennäköisemmin syy ei ole alkioissa. Tämä pätee sitä vahvemmin, mitä nuorempi nainen on kyseessä. Nelikymppisillä suuri määrä keskenmenoja voi selittyä epänormaaleilla alkioilla, mutta 30 vuotiaalla epätodennäköisemmin (toki joskus myös nuorella naisella voi olla poikkeuksellisen paljon epänormaaleja munasoluja).

Osaatko kertoa joitain vaihtoehtoja toistuville keskenmenoille, jos syy ei olisi epänormaaleissa munasoluissa/alkioissa? Itselläni aloittajasta poiketen 3*km viikoilla 6-10 ja yksi ihan onnistunut raskaus, nyt ikää 35v. Eli periaatteessa mun ja miehen soluilla on mahdollista raskautua, sekä mun kropalla mahdollista kasvattaa&synnyttää vauva, mutta jostain syystä vain on vaikeaa. Ei pitäis olla keliakiaa eikä kilppariongelmia, folaattia syöny vaihtelevalla aktiivisuudella ekasta raskaudesta lähtien, on labroissa viitteissä, samoin D&B12. Mitä vielä voisi/kannattaisi helpommin tutkia tai huomioida ennen virallisia lapsettomuustutkimuksia?
 
Jos toistuvien keskenmenojen syy ei ole epänormaaleissa alkioissa/munasoluissa voi syynä olla noiden sun listaamien lisäksi esim. joku seuraavista (näiden lisäksi varmasti vielä paljon muita ja tutkimus maailmalla kehittyy koko ajan):

-matala progesterontaso tai muut hormonaaliset ongelmat
-tukostaipumus (täähän sulla vissiin olikin testattu). Tukostaipumuksiaksin on vissiin paljon erilaisia ja mun ymmärryksen mukaan se antifosfolilipiditesti testi ei välttämättä kerro kaikista. Usein selittämättömissä toistuvissa keskenmenoissa määrätään verenohennuslääke, vaikka tukostaipumusta ei kokeissa olisi löytynyt.
-vasta-aineasiat, eli että nainen ns. hylkii miehen kudoksia
-matala ferritiini
-miehen ja naisen karyotyypit, eli että jompi kumpi kantaisi ns. epänormaalia kromosomia piilevänä vaikka itse olisi "terve"
-kohdun bakteerikanta tai krooninen tulehdus
-kohdun anatomiset seikat (sulla varmaan olisi kyllä huomattu ultrassa)
-immunologiset seikat, luonnolliset tappajasolut yms (Suomessa näitä asioita ei oikeen testata, mutta lääkehoitoa on olemassa)

Totuus kuitenkin on, että nykytestauksella toistuvien keskenmenojen syy jää selvittämättä jopa puolessa tapauksista.

Ja huom.! en ole lääkäri, joten voi olla että yllä käytän joistain vääriä termejä yms. :D
 
Kookos22

Oman äänensä löytänyt
Kiitos Veeru ja MM vastauksistanne.

Jospa pääsisin nyt julkisen kautta tutkimuksiin, kun tuon lääkäriajan lupasivat laittaa kuitenkin.
Jouduin käymään tuon ekan viestini jälkeen vielä ultrassa kohdunulkoisen raskausepäilyn takia, kun tuli outoja kipuja, vaikka keskenmenovuotokin oli jo lähes loppunut. Mitään ei onneksi löytynyt.
Tuon ultran yhteydessä lääkäri sanoi, että jos näitä keskenmenoja tulee vielä lisää, niin sitten voitaisiin alkaa selvittää syitä. Samoin myös terveyskeskushoitaja varoitteli, että julkiselle on kovat kriteerit päästä mihinkään tutkimuksiin. Että saapa nähdä, tutkivatko kuitenkaan vielä mitään.
Päätettiin pitää nyt taukoa yrittämisestä ainakin tuohon lääkäriaikaan asti.

Minkä hintaisia nuo tutkimukset suunnilleen ovat yksityisellä? Mietin, että voisiko siellä käydä jotain tutkituttamassa jo ennen tuota lääkäriaikaa. Siihen kun voi mennä se 3kk, että saa sen ajan.
 
MM

Satasella mukana keskusteluissa
Kiitos Veeru vastauksesta. :smiling face with heart-eyes:

Joo, tukostaipumus on testattu ja nyt tässä pyhien aikana oli tullut tulokset omakantaan, pari arvoa on hieman viiterajan yli. Eli onkohan se sitten yhtenä syynä, nyt vain odottelen kärsimättömänö lääkärin soittoa tuloksista. Ilmeisesti pitäisi kontrolloida, eikä tehdä lopullista tulkintaa yhden verikokeen perusteella.

Ferritiini on matala, sitä tässä nyt koitan saada nostettua mahdollisimman nopeasti. Sitä en tiedä mitä on aiemmin ollut, kun ekan kerran testattu nyt syksyllä.

Ja ultrattu on kyllä niin monta kertaa sekä vatsan päältä, että sisäkautta keskenmenoissa ja raskausaikana, että ei kyllä pitäis olla mitään poikkeavaa. :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes: Toki jos nyt parissa vuodessa tullut jotain uutta, mutta se ei sitten selitä aiempia km.

Täytyy toivoa, että syynä olis vain tuo ferritiini ( ja ehkä tukostaipumus?) niin olisi helpommin hoidettavissa kuntoon. :Slightly Smiling Face:
 
MM

Satasella mukana keskusteluissa
Kiitos Veeru ja MM vastauksistanne.

Jospa pääsisin nyt julkisen kautta tutkimuksiin, kun tuon lääkäriajan lupasivat laittaa kuitenkin.
Jouduin käymään tuon ekan viestini jälkeen vielä ultrassa kohdunulkoisen raskausepäilyn takia, kun tuli outoja kipuja, vaikka keskenmenovuotokin oli jo lähes loppunut. Mitään ei onneksi löytynyt.
Tuon ultran yhteydessä lääkäri sanoi, että jos näitä keskenmenoja tulee vielä lisää, niin sitten voitaisiin alkaa selvittää syitä. Samoin myös terveyskeskushoitaja varoitteli, että julkiselle on kovat kriteerit päästä mihinkään tutkimuksiin. Että saapa nähdä, tutkivatko kuitenkaan vielä mitään.
Päätettiin pitää nyt taukoa yrittämisestä ainakin tuohon lääkäriaikaan asti.

Minkä hintaisia nuo tutkimukset suunnilleen ovat yksityisellä? Mietin, että voisiko siellä käydä jotain tutkituttamassa jo ennen tuota lääkäriaikaa. Siihen kun voi mennä se 3kk, että saa sen ajan.

Itse otin Puhti laboratorion raskautta suunnittelevan testipaketin, reilu satanen. Tämä oli ennenkuin tiesin pääseväni ehkäisyneuvolan lääkärille. Tosin itse olin eniten kiinnostunut nimenomaan ferritiinistä, D-vitamiinista ja folaatista, että olihan tuossa testipaketissa tavallaan turhiakin, mutta yksitellen näytteitä keräämällä olisi tullut paljon kalliimmaksi, eikä noita olisi välttämättä tutkittu julkisella, ainakaan vielä tässä vaiheessa. Ja onhan siinä se hyöty, että sitten kun sen lääkärin lopulta näkee, niin on jo valmiiksi antaa tuloksia tulkittavaksi. :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes: Toiset lääkärit ei ehkä tykkää liiasta omatoimisuudesta, mutta mulle osuneelle lääkärille oli ihan ok ja hyödynsi tuloksia. :White Smiling Face: Ja voi itse netissä diagnosoida itseään. :Smiling Face With Open Mouth And Closed Eyes:
 
Pitääpä tilata tuo Puhti -laboratorion paketti! Kiitos vinkistä.
Täytyy toivoa, että löytyisi jotain helposti korjattavaa vitamiinipuutosta, joka aiheuttaa nuo keskenmenot. Hieman epäileväinen olen kyllä, että mitään löytyisi, kun olen aina ollut perusterve, urheilen ja syön sellaista monivitamiinilisääkin. Toki eihän nuo vitamiini- yms. puutokset välttämättä oireile mitenkään, tai ei itse hoksaa niitä oireita.

Minulle muuten terveyskeskushoitaja sanoi tuossa viime viikolla, että hänelle oli synnytyslääkäri kerran sanonut, että naisilla näyttää olevan jonkinlainen keskenmenokiintiö. Voi olla, että niitä aluksi tulee useampia ja sitten raskaus onnistuu. Tai voi olla, että ensin tulee onnistunut raskaus ja sitten monta keskenmenoa putkeen. Tiedä sitten, kuinka todenperäinen tämä väite on, mutta ihan lohduttava ajatus kuitenkin, että nämä joskus voisi loppua ja raskaus onnistuakin, varsinkin jos mitään keskenmenoja selittävää syytä ei löydy.
 
Veeru

Vauhtiin päässyt keskustelija
Tuo terveyskeskushoitajan jakama ajatus "keskenmenokiintiöstä" kuulostaa lohduttavalta, kiitos kun jaoit tämän Kookos22! :red-heart:

Voi hyvinkin olla, että syy löytyy jostain "perusarvosta", kuten vaikkapa matalasta progesteronista tai ferritiinistä. Tukostaipumuskin tosiaan pitäisi olla verenohennuslääkkein suht hyvin hoidettavissa! Toivon, että teidän molempien kohdalla joku syy löytyisi, koska tämä selittämättömyys ei ole kivaa...
 
Kookos22

Oman äänensä löytänyt
Sain tänään nuo Puhti -laboratorion testitulokset. Ferritiini oli 28 μg/l ja D-vitamiini vähän alle viitearvon.
Ilmeisesti tuo ferritiini olisi hyvä olla yli 50 μg/l.
Eli ainakin rautalisää ja D-vitamiinia täytynee alkaa syömään.
 
Veeru

Vauhtiin päässyt keskustelija
Tämä on kyllä mielenkiintoista, että monella useamman km:n saaneella tuntuu olevan ferritiini alhainen. Sulla tosin ei niin surkea kuitenkaan, mulla oli 12 :rolling: Mutta joo, ainakin meidän lääkärin mukaan se pitäisi olla vissiin siellä 50 kieppeillä mielellään. Jos rautalisät ei nosta tarpeeksi, niin on olemassa myös mahdollisuus käydä suonensisäisessä rautatankkauksessa yksityisellä. Tämä on tosin melkoisen kallista, noin 300 euroa. Rautalisän kautta arvojen nostaminen osalla ihmisistä vaan kestää tosi kauan ja joillain ei ota noustakseen niilläkään.
 
Oho, no on ollut kyllä matala sulla tuo ferritiini! Jos ymmärsin oikein noista sun aiemmista viesteistä, niin se ei ilmeisesti kuitenkaan selittänyt noita toistuvia keskenmenoja?
Ja joo, samaa tuossa eilen googlettelin, että ferritiinin nostaminen on hidasta, jos ei sitten käy rautatiputuksessa.
Oisko sulla hyviä vinkkejä, minkä merkkistä rautavalmistetta kannattais ostaa? Ilmeisesti C-vitamiini tehostaa raudan imeytymistä ja sitten taas kahvi ja maitotuotteet hidastaa.
 
No se voi olla kyllä osaltaan selittävä tekijä, mulla on ollut hankaluuksia pitää sitä ylhäällä vaikka kävin tankkauksessa tuon surkean arvon jälkeen. Sillä se saatiin muistaakseni 56:een, mutta nyt oli pudonnut taas 30:een. Eli asioilla voi olla joku yhteys eikä se matala arvo varmasti ainakaan tilannetta paranna...vaikea siis sanoa onko se ollut syynä tai esim. osasyynä mun km:iin.

Mulle lääkäri on suositellut Sideralia. Se toimii jotenkin erilailla kuin muut, on vatsaystävällisempi ja sen voi ottaa mihin aikaan tahansa vuorokaudesta eikä vaikuta ruoka-aineet tai kahvi käsittääkseni sen imeytymiseen. Siinä on C-vitamiini mukana. Sideral on vaan tosi kallista, meillä on ajatuksena että tilattais netistä vastaavaa valmistetta ulkomailta edullisemmin, jos löytyy. Voin palata tähän, jos on antaa joku vinkki :smiling-eyes:
 
Veeru

Vauhtiin päässyt keskustelija
Pakko jatkaa vielä vähän tätä ferritiiniasiaa. Kävin ottamassa tuon kontrollin, jossa ferritiini oli 30 julkisella, kun mulla oli jäänyt sinne roikkumaan lähete (tuloksen tulkitsijana siis yksityinen lapsettomuusklinikka, mutta toki hyödynsin ilmaisen labran). Mua huvitti, kun tomera tk-hoitaja kommentoi puhelimessa tuota 30 tulosta jotenkin, että "tämä on tosi hyvä arvo, kaikki väliltä 15-100 (en muista tarkkoja numeroita mitä käytti, jotenkin noin) on normaaleja, eli oikein hyvä ferritiini sulla!"

Ja sitten lapsettomuuslääkärin kommentti tuohon arvoon oli heti, että "suosittelen Ferinject-suonensisäistä tankkausta" ::rolling::rolling:.

Kovin siis jakaa kenttää tämä ferritiniiasia, enkä itse kanssa tiedä mitä aina siitä pitäisi olla mieltä, mutta tutkimusta on olemassa matalan ferritiinin ja km:ien yhteydestä.
 
Joo todellakin oikein hyvä arvo raskautta yrittävälle :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes: Lueskelin eilen useita samantyylisiä kokemuksia täältä jostain viestiketjusta.
Minulla on ensi viikolla se lääkäriaika, niin saa nähdä, mikä on kommentti tuosta minun 28 μg/l arvosta.
En tiedä, mitä siellä sanoisi, että saisi lähetteen tutkimuksiin.. Ei kyllä jaksaisi enää yrittää ilman niitä tutkimuksia, vaikka noita km:iä "vasta" 3 onkin.
 
Pidetään peukut pystyssä, että pääsette tutkimuksiin! Ja ainahan voi yrittää "ruinata" julkiselta tuota rautatankkausta, olen kyllä ymmärtänyt että eivät sitä anna, mutta aina voi kysyä!! :smiling-eyes:
 
MM

Satasella mukana keskusteluissa
Mulla oli 13 :Grimacing Face: Kyllä julkisellakin lääkäri ihan suoraan sanoi, että pitäis olla korkeampi ja kyseli mitä rautavalmisteita olin jo kokeillut ja miten vatsa sietänyt (omatoimi labroilla ja lääkäriajalla väliä 1-2kk). Päädyin siihen, että olen syönyt älyttömästä hinnasta huolimatta 1*sideral aamuisin, kun saa ottaa samaan aikaan ruoan, maitotuotteiden yms kanssa. Ja sitten iltaisin pari kolme kertaa viikossa ferrodania tai yhtä muuta rautaa c-vitamiinin kanssa pari tuntia maidottoman iltapalan jälkeen, näitä toisia vatsa ei kestä montaa päivää putkeen, niin täytyy vaihdella ja pitää välipäiviä. Sideral ei tee mitään.

Täytyy toivoa, että olis käynyt nousemaan. Vielä on vaiheessa, että saanko kontrollit julkisen kautta vai pitääkö nekin maksaa itse.
 
No on se sinullakin sitten ollut kyllä matala! Kumminkohan päin tämä menee: toistuvat keskenmenot voivat johtua matalasta ferritiinistä vai toistuvat keskenmenot aiheuttavat matalaa ferritiiniä.. Varmaan sekä että.

Katsoin noita rautavalmisteita, niin tuossa Sideralissa näyttää olevan rautaa 30mg. Esim. Mehiläisen sivuilla sanotaan, että tyypillinen suositus matalaan ferritiiniin on 100mg rautaa kahdesti päivässä. Onkohan tässä kyse juuri tuosta imeytymisestä, että paremmin imeytyvää rautavalmistetta ei tarvitse syödä "ylenmäärin" ja tavallista pitää syödä paljon, että edes pieni osa siitä imeytyisi?
 
Sideralin 30mg vastaa normivalmisteiden 100 mg! tämä on tosiaan vähän hämäävä, mutta lääkäri selitti tämän mulle!

Tuo on muuten MM hyvä idea, että ottaisi Sideralin lisäksi vielä jotain normirautaa! Mulla se tosin taitaa tulla raskaus monivitamiinissa, kun siinähän on kanssa rautaa. Sen mä taidan kyllä ottaa raudan imeytymisen kannalta väärän aikaan, eli aamupalan ja kahvin jälkeen :rolling: Ei pysty junailee kaikkea 100%....
 
Top