Tunteet hukassa?

Kuulostaapa kurjalta tuo sun tilanne. :/ Tuonhan pitäisi olla juuri sitä ihanaa aikaa, kun vauva on vihdoin syntynyt ja pääsette tutustumaan toisiinne ja alottelemaan uudenlaista arkea. Tietysti se on varmasti myös rankkaa, sinulle ja puolisollesi, kun kaikki on uutta ja univelkaakin ehkä kertyy ja hermot kiristyy vauvan itkiessä. (Näin ainakin kuvittelen, että voisi olla. Meidän esikoinen syntyy maaliskuun lopulla...)
Älä yritä pitää pahaa oloa sisälläsi. Avokkisi ei näe pääsi sisään. Hän ehkä huomaa, että sinulla on mieli maassa, mutta ei välttämättä älyä kysyä, mikä sinulla on. Ole rehellinen häntä kohtaan ja kerro, että tunnet itsesi voimattomaksi ja uupuneeksi. Älä osoittele avokkiasi sormella ja sano, että "kun sinä aina sitä ja tätä", vaan kerro hänelle omasta voinnistasi. Omille tunteilleen ei voi mitään, mutta minua usein auttaa, kun saan avattua suuni ja puhuttua asiasta.
Toivon mukaan avokkisi on ymmärtäväinen ja tahtoo tehdä jotain sen eteen, että sinä voisit paremmin, ja sen myötä ehkä suhteenne myös!
 
Onko sulla ketään siinä lähellä kuka voisi tulla auttamaan että saisit levättyä edes hetken? On tuo kyllä aika aivotonta toimintaa sun mieheltäs suoraan sanottuna anteeksi. Hänen pitäisi auttaa sua ja olla tukena :( Sun miehes pitäis mennä itteensä ja laittaa järjestykseen tärkeimmät asiat eli sinut ja vauvan. Voimia sulle! Toivottavasti sun miehes järkiintyy.  Ja nauti ihanasta kääröstä <3 
 
Muista että kun äiti voi hyvin niin lapsikin voi hyvin...sitä vaan että vauva vaistoaa todella herkästi. Minkä ikänen sun vauvas on? Tossa asiassa ehkä pitää vaan kannustaa isiä että uskaltais olla enempi vauvan kanssa että sä alkaisit saamaan pikku hiljaa sitä omaa aikaa esim vaikka tunnin kävely ihan ittekses. Mulle oli silloin vauva aikana iso helpotus että pääsin kaupassa käymään niin se teki jo paljon :D
 
Kannattaa ottaa neuvolassakin asia puheeksi. Ehkä jos saisit miehesikin tulemaan mukaan neuvolaan ja juttelisitte siellä yhdessä asioista?
 
Voi kurja mikä tilanne!:( Mulla tulee olemaan varmaan sama tilanne... Odotetaan ekaa lastamme ja mies tehnyt viimeisen vuoden aikana kaikkea kurjaa enkä pysty unohtamaan/käsittelemään asioita. Kotona saan nyttenkin aina kun pitkän työpäivän jälkeen tulen kotiin, niin alkaa siivoamaan miehen sotkuja. Menee pari minuuttia ja taas saa olla siivoamassa. Ei myöskään auta missään muissakaan kotitöissä, ei niin missään. Pelottaa miettiä miten tulee tulevaisuudessa käymään vauvan kanssa, kun miehelle menee työt ja oma hyvinvointi kaiken edelle:( luultavasti minä hoidan kaiken.

Toivoisin myös että mieheni tekisi uudelleen kaiken, että saan syyn lähteä suhteesta. Toisaalta en halua lähteä, koska luulen etten pärjäisi yksin. Tuntuu että olen hänen kanssaan vaan pakosta:( Mutta, jos taas lähtee niin asiat voisi olla paljon paremmin!:)
 
Saanko kysyä sulta ninspe että minkä takia hankit lapsen tuollaisen miehen kanssa kun jo nyt mietit tuommoista?
 
no nää mitä hän on touhunnut niin on tapahtunut tässä ihan lähiaikoina jolloin olin jo raskaana. ja multa näköjään puuttuu tuolta vuoden edestä puolen vuoden!
 
Teidän tilanne kuulostaa tosi kurjalta... :( Saattaahan tietysti olla myös niin että isäksi tuleminen on vaan niin valtavan pelottavaa, mutta sitä pelkoa ei vaan osaa pukea sanoiksi, ja sitten se oireilee tuollaisena vastuun pakoiluna...  Jos saat tilaisuuden niin kokeilkaa olla kaikki kolme yhdessä, niin että isukki saisi tutustua pienokaiseen turvallisesti sun avustuksella ja hänellekin tulisi pikkuhiljaa varmempi olo vauvan kanssa olemisesta. Voimia & tsemppihalaukset täältä!
  
 
voi tuota miesten herkkää kunniantuntoa... :) meil oli vähän samoja oireita aluksi, ei tosin noin rajusti mutta kumminkin. Ja neuvoja ei kyllä varsinkaan saanut antaa.... Homma lähti kyllä paranemaan aika nopeasti kun mies muutaman kerran löysi mut töistä kotiin tullessaan vauva sylissä nojatuolista itkemässä kun vesiputous silkkaa väsymystäni... se ei ollu mitenkään suunniteltua, mä oon vaan semmonen että kun tarpeeksi väsyn niin vesihanat aukee. Siitä se kumminkin tajus että vois auttaa enemmän, ja kun alkuun pääsi niin alkoi itse kyselemään neuvojakin aina sillon kun koki niitä tarvitsevansa. Nykyään se on mielellään tytön kanssa niin paljon kun vaan työt antaa myöten... Toivottavasti tuo teilläkin kääntyy vielä parhain päin!
 
Meillä oli TÄYSIN samanlaista esikoisemme synnyttyä eli reilu vuosi sitten,reilun puoli vuotta jaksoin itsekseni tehdä kaiken,kunnes kuppi meni nurin ja päätin avautua miehelleni,asiallisesti ja määrätietoisesti.
Kerroin mielipiteeni mieheni toiminnasta ja toiveistani ja päädyimme sellaiseen ratkaisuun,jos hoidamme esikoista vuoropäivinä nämä päivittäiset vaipanvaihdot,syöttämiset,juottamiset jne... Hienosti on toiminut ja suosittelen. Tää ainakin toimii meillä :) 

Tosin mikäli teidän tilanteessa ei tapahdu muutoksia,kannattaa alkaa miettimään muita vaihtoehtoja... Eli pärjäisitkö paremmin yksin ja muun tukiverkoston kanssa vai haluatko edelleen olla ns. yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja. Musta tuntui siltä,että tosissaan olin poikamme ja mieheni huoltaja,mä tein aivan kaiken. 

Toivon todella,että saatte keskusteltua asiat halki,poikki ja pinoon,että saisitte molemmat tasapuolisesti omaa aikaa ja tasapuolisesti voitte olla lapsenne kanssa :)

Kannattaa näissä asioissa olla HYVIN määrätietoinen ja tehdä selväksi mitä tapahtuu,mikäli miehen käytös ei muuta sua ja lasta kohtaan. Toki lapsen syntymä on myös miehille iso mullistus,eikä miehet edes yleensä ymmärrä naisten hormoniheittelyitä. Mä kun oon raskaana ja hormonit on mega voimakkaat,niin yrjö lentää ja luonne on kuin kävelevällä aikapommilla.

 
Takaisin
Top