Tunneside sikiöön

[kkira]

Tuli mieleen eräästä ketjusta täällä, että onko teillä jo tunneside mahassa olevaan vauvaan?

Mulla on tunneside muodustunut ja rakastan ihan hirveästi vatsassani liikkuvaa olentoa. :) Muutenki tuntuu, että kommunikoin vauvan kanssa. Esim. Kun vauva ei ole liikkunut reilu tuntiin tai jopa kahteen, niin vatsan silittelyllä tai ajattelulla onko vauvalla kaikki hyvin saan pienet potkut. :D tai ehkä ajattelen hulluja.

 

[Lurua]

Mulle on myöskin muodostunut vahva tunneside jo heti, kun liikkeet alkoi tuntua :) Rakastan aivan valtavasti omaa pikkuista ja oon niin kiitollinen jokaisesta liikkeestä jonka tunnen Iltaisin meillä on aina yhteinen hetki ennen nukkumaanmenoa, kun rasvailen masua ja pikkutyyppi alkaa heti tökkimisen takaisin​

 

[Anjuska86]

Kyllä mä sitä rakastan, mutta voi olla että rakastan enemmän sitä ajatusta. En mä sitä pikkutyttöä vielä tunne. Mä luulen että se oikee tunnelataus iskee sitten syntymän jälkeen.

 

[LiLLY]

Esikoisesta tunneside syntyi vähitellen synnytyksen jälkeen, mutta tässä tokassa raskaudessa on kyllä side jo tullut. Viimeksi raskaudessa ja synnytyksessä ei osannut pelätä mitään ja ajatteli että kyllä niitä vauvoja nyt lisää tulee jos ei tämä onnistukaan... no sitten kävi niin, ettei ekan jälkeen alkanutkaan kuulua lisää vauvoja. Nyt kun 7 vuoden jälkeen vihdoin raskauduin uudestaan (olin siis jo luopunut toiveesta) niin nyt kyllä pelkää kaikkea mahdollista mitä voisi vauvalle sattua. Tuntuu että tää on mun ainut ja viimeinen tsäänssi saada lapsi. Olen siitä kyllä todella kiitollinen ja siksi side varmaan nopeasti muodostuikin.

 

[Citrus]

.

 

[SenjoraG]

Minullakin jo vahva side vatsassa olevaan vauvaan. Juttelen hänelle yleensä aamuisin ja iltaisin, tai ainakin silloin kuin hän liikehtii. Iloitsen vallan paljon hänen olemassa olostaan ja kun hän liikkuu koen, että hän jotenkin kommunikoi minulle. :D Odotan niin hänen tapaamistaan

 

[Pampero]

Täytyy myöntää, että mulla ei kyllä ole vielä sidettä tähän tulokkaaseen. Esikoisen odotuksessa mulle ei muodostunut raskausaikana mitään sidettä, eikä synnytyssalissa eikä kyllä koko sairaalassakaan. Se tuli myöhemmin kotona kyllä. Toista odottaessa se tunneside tuli jotenkin aika heti... Nyt ei ole vielä tullut mutta luulen että se johtuu siitä, kun lapset (etenkin pienempi) vie niin paljon aikaa ja huomiota, ettei tässä oikein pysty vielä edes käsittämään että uusi vauva tulee :)

Ekan kohdalla kaikki oli niin uutta ja pelottavaa, ettei sidettä varmaan sen takia tullut. Toisen kohdalla esikoinen oli jo aika iso lapsi ja oli aikaa vaalia ajatusta vauvasta ja keskittyä itseen ja raskauteen. Varmaan elämäntilanne vaikuttaa omiin tunteisiinkin. En kyllä osaa nyt mitenkään panikoituakaan, tiedän että vauva on ihana ja vie sydämen kun tulee

 

[Mimael]

Kyllä täälläkin esikoista odottaessa masu asukista välitti, tottakai. Onhan sitä jo vastuussa pienestä ihmisenalusta ennen syntymää mm omilla ruoka ja juomavalinnoilla jne jne. Ja saa harjoitella tietyn tyyppistä vanhemmuutta ja suhdetta vauvaan. Ja syntymä on aina merkittävä tapahtuma, kaikille. Samoin ekat viikot ja kuukaudet menee esikoisen kanssa pitkälti uuden opettelussa. Vuorovaikutustahan ei aluksi paljoa ole, kun vauva ei itke, hän on tyytyväinen, thats it... Se voi joskus yllättää esikoistaan odottaville. Alku voi olla rankka ja sitä voi ihmetellä kun vauva vain vaatii ja vaatii ja itse pitää jaksaa antaa ja antaa ehdoitta. Näinhän me kaikki tehdään, Mutta se rakkaus omaan lapseen, se tunne mikä menee miljoonasti ohi puolison rakastamisesta, se ehdoton ja hurja voima tuli kuvioihin kyllä paljon myöhemmin. ONNEKSI olin tähän varautunut, ystäväni tiesi kertoa ettei tämä hurja voima ja tunne välttämättä tule heti ja se on varsin normaalia ja tavallista. Mulla meni pari kuukautta esikoisen kanssa , ennenkun pääsin kokemaan sen hurjan hekuman omaan lapseeni. Tämä tiedoksi ensikertalaisille, aina elämä ei mene kuin leffoissa. Serkullani oli todella vaikea alku eikä tätä tunnetta syntynyt ekana vuotena ollenkaan! Olivat niin rikki, väsy ja hajalla että tämä vahva tunne ja rakkaus tuli vasta ekan vuoden jälkeen! Sekin normaalia...

Nyt asian kokeneena, oma suhtautuminen on varsin eri. Nyt kun tietää mihin on ryhtymässä, ei mun juuri tarvi asiaa miettiä. Tiedän mihin kaikki johtaa, millainen on vauva vuosi, saati sitten kun hän on taapero ja kuinka ihanaa on hullaantua tästä uudesta tulokkaasta. Nyt ei tarvi asiaa miettiä, tai tressata, tulee kun tulee.. todennäköisesti aikaisemmi nyt kun silloin, luulisin. En malta odottaa niitä ekoja viikkoja, esikoisesta ne meni ihan sumussa eikä jostain syystä otettu juuri valokuviakaan!?! Masussa tätä pikkuista on hauska verrata esikoisen puuhiin, kuinka erilailla käyttäytyvät, kukahan siellä on? :)

 

[Lurua]

Vaikka mulla nyt onkin jo vahva tunneside vauvaan, pelkään silti juurikin tuota, että vauvan synnyttyä, en tunnekkaan tuota mittaamatonta rakkautta heti. Tiedostan kyllä, että niin voi käydä ja se on ihan normaalia, mutta jotenkin vaan pelkään, että tunnen itseni huonoksi äidiksi sitten ja tyyliin masennun siitä. Varsinkin näin ensimmäistä odottaessa tukevaisuuden näkee niin ruusunpunaisena, vaikka tiedän jo yläasteella pientä siskoani paljon hoitaneena (äidin viihtyessä siihen aikaan baarissa melkein enemmän kuin kotona) ettei se elämä tule olemaan pelkkää ruusuilla tanssimista todellakaan. Siksi oon yrittänyt miestäkin valmistaa mahdollisiin koliikkeihin,valvomisiin ym, ettei hän luule mun haaveiluja kuunnellessa, että kaikki tulee olemaan kokoajan helppoa

 

[Citrus]

.

 

[Iituliina]

Kyllä varmaan jonkinmoinen tunneside on kehittynyt, kun huomaa itse lässyttävän ja jokeltavan mahalleen? Tiedä sitten mitä tunnekuohua se on kun se syntyy vai tuijotanko vaan vauvaa että mitä tälle nyt pitää tehdä? Toisaalta odotan niin paljon että saan meidän vauvan rinnan päälle ja isä odottaa samaa myös, että saa nyytin syliin. Toisaalta pelottaa ajatus että jos olenkin liian huono äiti tai ajattelen asiat liian maalaisjärjellä, ainakin välillä tuntuu että nykyään pitäis olla kaiken maailman härveleitä, tarvikkeita, käydä kasvatuskursseja yms.. ja itse taas aina pyrin maalaisjärjellä ajattelemaan kaiken.

 

[jarmin]

Kyllä tämä on jo ihan meidän vauva Välillä pittää toiselle jutella ja mulla ainakin vauva vastaa melkein heti potkulla tai kääntymällä jos kädellä vähän tunnustelee! Ja joka ilta tuleva iskä viettä hetken masuasukin kanssa pää painettuna mun mahalle ja juttelee niitä näitä. Lauletaan myös unilaulu ennen nukkumaan menoa. Toisten korvaan kuulostetaan varmaan ihan tärähtäneiltä, mutta joo, hyvin vahva tunneside:)

 

[OLento]

Huomaan, että haluan viettää paljon aikaa vauvan kanssa jo nyt. Aloillaan oleminen ja yhteyden tunteminen tuntuvat tosi hienolta. Kaikenlaista tekemistä talonrakennuksesta töihin ja opiskeluun olisi tarjolla, mutta kummasti hiljaisuus ja vauvan liikkeiden kuuntelu ja niihin vastaaminen tuntuvat eniten vetävän puoleensa. Toki myös vauvan vaatteiden pesemiset ja tarvikkeiden järjestelyt ovat merkittävässä osassa. Pesänrakennus käynnissä, vaikkakin tässä kohtaa muuttolaatiokoihin :). Selvästi siis olen jo nyt kiintynyt.

 

[Tuikkis]

Täällä sama homma OLento! Kummasti jää muut tekemiset kun "vauvan kanssa hengailu" on mieluisampaa! :D


Sent from my iPhone using Vau Foorumi

 

[puapru]

Nyt, kun touhuaa tuon esikoisen kanssa, huomaa että selvästi vähemmän "huomioi" tai muistaa tätä tulevaa lasta. Toki iloitsen ja kuulostelen liikkeitä, joita totisesti tuntuu pitkin päivää, mutta silti vähemmän kuin ensimmäisessä raskaudessa. Tunnen välillä jopa huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä siitä, että esikoinen on niin paljon isommassa roolissa tällä hetkellä.. Järjellä tietysti tiedän, että tämä on ihan normaalia ja asiaankuuluvaa - onhan tuo esikoinen tuossa kädenulottovilla ja jatkuvaa huolenpitoa vailla! Mutta silti...

Eilen illalla tuumasin isännälle, että on Nasu-Elmiinalla kova paikka tulla tämän siskon kaveriksi, kun sisko on niin mainio tapaus, ja tätä olen nyt sitten mielessäni vatvonut. Mitäpä siis jo en tykkääkään uudesta vauvasta yhtä paljon kuin esikoisesta, mitä jos hän onkin minun mielestäni tyhmä ja ruma jajajaja..... Ja taas tiedän, että tämä on ihan hullua ja järjetöntä ajatella näin, koska eihän omasta lapsestaan syntymän jälkeen noin ajattele, mutta.... Miksi mielen pitää temppuilla???