T
TarTar
Vieras
Kaipaisin muiden näkökantoja. Tilanne siis tämä;
Olin miehen luona käymässä. Kerroin hänelle etukäteen että pelkään kulkea yksin myöhään ulkona. Oli puhetta että hän saattaa minua, mutta saattamisen pituudesta ei ollut tarkempaa puhetta.
Kun kävelimme kotiini päin kerroin taas pelostani. Kerroin minkälaiset kohdat minua pelottaa eniten. Hän rauhoitteli että ei minulla ole mitään oikeaa syytä pelkoon. Kun matkaa kotiini oli noin reilu kilometri, hän sanoi kääntyvänsä nyt kotiin. Se oli juuri sellainen kohta mistä olin aiemmin kertonut että pelkään siinä eniten. Oli lähemmäs puoliyö. Sanoin että en haluaisi kävellä yksin, mutta hän vetosi väsymykseensä, ei millään jaksaisi enää kulkea pidemmälle. Ylpeyteni ei antanut periksi anella tai vaatia miestä saattamaan, vaan annoin hänen lähteä ja sanoin että hän on oikeassa, eihän minulla ole oikeasti mitään hätää.
Hän pyysi laittamaan viestin kun pääsen kotiin (mieleni teki kysyä että miksi hän kaipaa perillepääsyviestiä, jos kerran kulkeminen on täysin turvallista! Enhän päivisinkään sellaista laita) ja lähti. Jäätyäni yksin tunsin vain voimatonta kiukkua. Tuntui todella pahalta että hän jätti minut siihen, vaikka olin juuri kertonut että pelkään juuri sellaista kohtaa eniten.
Olisin toivonut että hän saattaa kotiin asti. Ainakin sen inhottavan paikan ohitse (muutama sata metriä). Varmasti olen hölmö pelkoineni, mutta silti pidin sitä itsestäänselvyytenä. Jos myönnän pelkääväni kuinka toinen voi silti jättää siihen yksin? Ei ainkaaan herrasmies
Tuntui todella pahalta ja mietin kertooko tämä (muiden muassa) miehen todellisesta luonteesta. :/
Olin miehen luona käymässä. Kerroin hänelle etukäteen että pelkään kulkea yksin myöhään ulkona. Oli puhetta että hän saattaa minua, mutta saattamisen pituudesta ei ollut tarkempaa puhetta.
Kun kävelimme kotiini päin kerroin taas pelostani. Kerroin minkälaiset kohdat minua pelottaa eniten. Hän rauhoitteli että ei minulla ole mitään oikeaa syytä pelkoon. Kun matkaa kotiini oli noin reilu kilometri, hän sanoi kääntyvänsä nyt kotiin. Se oli juuri sellainen kohta mistä olin aiemmin kertonut että pelkään siinä eniten. Oli lähemmäs puoliyö. Sanoin että en haluaisi kävellä yksin, mutta hän vetosi väsymykseensä, ei millään jaksaisi enää kulkea pidemmälle. Ylpeyteni ei antanut periksi anella tai vaatia miestä saattamaan, vaan annoin hänen lähteä ja sanoin että hän on oikeassa, eihän minulla ole oikeasti mitään hätää.
Hän pyysi laittamaan viestin kun pääsen kotiin (mieleni teki kysyä että miksi hän kaipaa perillepääsyviestiä, jos kerran kulkeminen on täysin turvallista! Enhän päivisinkään sellaista laita) ja lähti. Jäätyäni yksin tunsin vain voimatonta kiukkua. Tuntui todella pahalta että hän jätti minut siihen, vaikka olin juuri kertonut että pelkään juuri sellaista kohtaa eniten.
Olisin toivonut että hän saattaa kotiin asti. Ainakin sen inhottavan paikan ohitse (muutama sata metriä). Varmasti olen hölmö pelkoineni, mutta silti pidin sitä itsestäänselvyytenä. Jos myönnän pelkääväni kuinka toinen voi silti jättää siihen yksin? Ei ainkaaan herrasmies
Tuntui todella pahalta ja mietin kertooko tämä (muiden muassa) miehen todellisesta luonteesta. :/