Tulevasta vauvasta kertominen ja reaktiot

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Orak
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
O

Orak

Silmät suurina ihmettelijä
Hei.

Meistä jotkut ovat varmaan jo pikkuhiljaa kertoilleet perheilleen ja muille läheisilleen onnellisesta uutisesta. Kysyisinkin siis, miten olette sen tehneet? Milloin kerroitte ja minkälaiset olivat reaktiot?

Itse olen kertonut vasta kahdelle ystävälleni, jotka tiesivät aikaisemmasta keskenmenostani sekö siitä, että meillä on yritys päällä ollut jo pari vuotta. Molemmille kerroin ihan suoraan sanomalla, että meille tulee vauva. Toinen sanoi ensiksi olevansa iloinen ja sen jälkeen olevansa vielä ihan rauhakseen uutisen kanssa. Toinen alkoi selittää, että oli pohtinutkin milloin olisin uudestaan raskaana, sillä keskenmenon jälkeen uusi raskaus alkaa usein suhtnopeasti. Myös hän onnitteli.

Tuleville isovanhemmille olisi tarkoitus kertoa itsenäisyyspäivänä silloin raskaus on edennyt rv 13+0. Anopille ja appiukolle kertominen ei jännitä, sillä heillä on jo entuudestaan lapsenlapsia ja ovat hyvin iloisia niistä. Omat vanhempani taas hirvittävät. Isälläni on lapsenlapsia, mutta hän ei pidä heihin yhteyttä ja hän on aina sanonut, ettei hänen taloonsa kakaroita tuoda. Äitini on taas ilmoittanut useaan otteeseen, ettei hän ole valmis mummoksi.

Muutaman viikon päästä sitten katsotaan miten käy. Täytynee sitten kirjoitella tänne lisää.
 
Kivan aiheen Orak oli laittanut

Me kerrottiin meidän kummankin porukoille niin että laitettiin pojan päälle paita missä luki "isoveli" ja mentiin kyläilemään.
Kaikkien reaktio oli todella hyvä ja onnitteluja tuli (mun vanhemmat myös tiesi aiemmasta kkm ja yrittivät lohdutella että tällä kertaa kaikki menee varmasti hyvin)
Pomolle (=mies) piti vääntää rautalangasta kun ei meinannut tajuta mun vihjausta
"pitäis tänään lähteä aiemmin töistä ku meillä on eka neuvola".

Kavereille laitettiin suoraan facebookkiin kuva missä oli "pullat uunissa" ja siitä suurin osa sitten tajus

Esikoisesta silloin kerrottiin perinteisesti ultrakuva antamalla tuleville isovanhemmille ja silloinkin olivat kaikki todella onnellisia kun kummankin vanhemmille meidän poika oli ensimmäinen lapsenlapsi emoticon
 
Ihanaa ku tääkin on kohta käsillä =D

Esikoisesta runoilin ensin sisaruksilleni tekstiviestin missä kerrottiin odotuksesta. Tuleville isovanhemmille ostettiin isovanhempien kirjat ja annettiin ne heille lahjaksi ja vinkkinä, että tällaista sais nyt sitten alkaa täyttämään =)

Mä olen jo piiiiitkän aikaa suunnitellut miten kerron tästä pikkukakkosesta! Tuota isoveli-paitaa mietin kyllä myös jossain välissä, sekin voisi olla hauska =) Vielä voi pari viikkoa hioa suunnitelmaa =D
 
Meillä kertomisen on hoitanut kuopus, innoissaan vaan ilmoitti että meille tulee ihan ihan kesällä vauva :)  Anoppi on aina ollut vauvoja "vastaan". Hänen alkukommentit onnittelun sijaan ovat olleet tyyliin "itse sitten hoidatte" , " oletteko nyt aivan varmoja" yms ihania kommentteja. Nyt tämän kohdalla, ensimmäisen kerran siis kuudesta lapsenlapsen tulo-ilmoituksesta hän onnitteli ja halasi. Menin hieman hämilleni :))

Orak: Onneks lapsen saaminen ei oo kiinni siitä ovatko isovanhemmat valmiita rooliinsa vai ei, veikkaan että aika monelle se on kova paikka varsinkin jos nuorena tulee mummoksi. Oma äitini oli 39v kun tuli mummoksi, samanikäisenä siis kun moni ensari nykypäivänä :)  Teillehän se vauva tulee, he saavat vain ihastella ja lainata välillä :))

Töissä ollaan oltu tosi onnittelevaisia, ihmekkö tuo kun työskentelen synnyttäneiden ja lasten parissa ja siellä henkilökunta muutenkin melko sikiävää, nyt työkavereista 8 raskaana :D 
 
Oi, joillakin tämäkin ihanuus viel edessä :) Mä taas olin niin innoissani, että kun huomasin plussanneeni niin samantien soittelin kaikki tutut läpi ku olin niin onnessani :D Joten kaikki ovat tienneet heti. Aikaisemmin kyl aattelin, että pitkittäisin tietoa, mut ääh.. en vain malttanut. No ompahan saanut olla oma ittensä kaikkien aikana koko ajan 
 
Me ei olla kerrottu vielä kun mun äidille ja kahdelle läheisimmälle tuttavapariskunnalle - eikä varmasti olisi heillekään vielä kerrottu ellei meillä olisi ollut aikapäivää sitten sovittu illallinen. Mun punaviinistä pitäytyminen ei olisi siinä porukassa jäänyt huomaamatta

Ennen Nt-ultraa ei ole tarkoitus kertoa kenellekkään, enkä mä sittenkään ajatellut koko maailmalle ilmoittaa. Miehen englantilainen perhe ajoi mut viimeksi hulluuden partaalle, tällä kertaa en halua heidän tietoonsa laskettua aikaa, kuukauden korkeintaan ja senkin mahdollisimman myöhään vasta...

 
Mua pelottaa eniten kertoa mun äidinäidille (oma äitini on jo kuollut :/ ) ja äitini siskolle, joka tavallaan piti musta tai mun asioista huolta äidin kuoltua... Se on aina ollu vähän ehkä ylisuojelevainen (tai sit vaan luulen niin) ja sen tyttäret varmasti pimahtaa ku saavat kuulla. Heillä kun ikää jo 30 molemmin puolin ja haaveissa lapsia (muttei miehiä kuvioissa) ja sit kun me kerrotaan "ilo"uutinen niin... Muut onkin sit varmaan oikein onnellisia meidän puolesta. Ja sit sekin, et miten sais kerrottua mahd. monelle samaan aikaan, kun meidän suvussa on sellasta puhelinrinkiä jos joku saa kuulla jotain, niin siitä tietää jo kohta puol sukua. Et pitäis saada tyyliin kaikki samaan paikkaan ja kertoa :D
 
Mä en haluis taas kertoa vanhemmilleni ollenkaan. Tuntuu, että näin kohta 30 vuotiaanakaan en saa tehdä päätöksiä omasta elämästäni. Äiti sanoi Avan synnyttyä, että "ethän sä vaan toista oo tekemässä" Juu en.. kiitti v*tusti..

Ystävät on mun puolella ja heille joillekin olen kertonutkin jo, ja töissä osa tietää. Mutta hei oikeasti.. miksi pitää "pelätä" omia porukoitaan? Oksennus suunnilleen tulee suuhun, kun mietinkin äitille kertomista :/
 
No eipä se minullakaan kovin helppoa ollut. Yritin kertoa äidilleni heti plussan jälkeen, mutta pelon vuoksi en saanut sitä tietoa ulos soittaessani. Seuraavana päivänä sitten vain lauoin sen suustani ulos ja soppa oli siinä. Syy siis tähän, että oli pakontarve kertoa oli se, että viime kerralla stressasin tosissani sitä äidille kertomista. Onhan se varmaan sillainki, ett ne on suunnitellu, ett ensiks käydään koulut ja sitte hommataan työpaikka ja koti.. mennään naimisiin ja sitte tulee lapset, mut eihän aina elämä mee niinku on suunnitellu tai niinku äiti on suunnitellu.. olisihan se varmaan unelma, mut meillä se meni toisin. Mies kertoi sitten äidilleni, joka jo tuntui asiasta tietäneen kauan.. oli kai aavistanut. Eihän sekään kovin helpottanut, mut ainakin tiesi. Aina on Jesseä rakastanut eikä koskaan ole sanonut ettei heille saisi mennä kylään. Eli viimein se meni sit hyvin. Eikä se nytkään ole hassummin menny. Äiti sanoi vaan, ett, Ite saa isälles kertoa ja se sopi mulle. Vaikka on tainnu äitillä lipsahtaa ku iskä miehelle lauantai-iltana soitteli, ett miks oli muuttanu maanantain vapaaks ja mies siihen oli tuumannu, ett pitää kokkolassa käydä. Iskä siihen ett ultraanko ootte menossa? :D
 
Me ollaan kerrottu vähän sitä mukaa, kun on läheisiä tavattu. Muille tutuille ei vielä olla kerrottukaan. Kaikki on ottaneet uutisen ihan hyvin. Osa on ollut tosi onnellisia osa lähinnä hämmentyneitä. Osa on tivannut kovasti, että milloin mennään naimisiin (mitä siis tuskin tulee tapahtumaan jos koskaan muttei ainakaan vielä) ymmärtämättä meidän ratkaisua tehdä lapsi avoliittoon.
Itselle on ollut vaikea ymmärtää ihmisten yllättyneisyyttä. Osalle jopa saanut sanoa, että lapsi on toki suunniteltu eikä vahinkona tullut. Parin vuoden yrityksen jälkeen ei tullut edes mieleen, että tää nyt voisi olla mikään yllätys. Unohtuu vaan itseltä, että eihän ne muut ole meidän yrityksestä tai hoidoista mitään tienneet 
 
Me ollaan kerrottu aika avoimesti, ei kuitenkaan ihan kaikille vielä.

Muutamien kommenteista olen pahoittanut vähän mieleni. Viime kesäisen masuvauvan kuoleman johdosta muutamien eka kommentti on ollut että: toivottavasti tällä kertaa kaikki menisi hyvin. Tiedän että kukaan ei oo tarkottanu mitään pahaa mutta ei ketään muutakaan onnitella raskaudesta sanomalla että toivottavasti et saa keskenmenoa...

Mun vanhemmilla on myös ollut suhtautumisongelmia... luulen että johtuu osittain siitä että eivät itse ole voineet mun jälkeen lisää lapsia saada. Tuntuu siis vauva uutiset yleensäkin olevan etenkin mutsille kovia paikkoja (vaikka ei myöntänytkään kun suoraan kysyin). Eivät myöskään pidä mun miehestä... Kumpikaan ei esim. ole onnitellut mua eikä miestä. Taidan nostaa kissan pöydälle lähitulevaisuudessa ja kertoa miltä musta tuntuu ja miten heidän käytöksensä koen.

Muutamat ystävät jotka tukivat meitä isosti viime kesänä ovat ollet ihan super onnellisia. Tuntunut niin ihanalle jakaa suurten surujen jälkeen suuria iloja <3 Ja isoäiti sanoin jotenkin niin ihanasti... miehän sanoin sinulle että teet vielä varmaan monta tyttöä ja poikaa. Äläkä ole huolissas, ei se salamakaan samaan puuhun kahdesti iske <3 Ja esikoinen on ollut ihanan onnellinen, taisi olla eka kenelle kerrottin :)
 
Sain eilen miehen suostuteltua antamaan siunauksensa kertoa noille isovanhemmille =) mulla meinaa mennä jo tarinat sekaisin kun yrittää omana tietonaan tätä pitää, että en jaksanut enää siitä ressata! Soitin eilen äidille ja kerroin ilouutisen - meidän pojasta tulee jussina isoveli =D äiti oli kovasti yllättynyt ja hurjan onnellinen! Mies ehkä tänään kertoo omille vanhemmilleen =) ultran jälkeen voi sitten kertoa muulle maailmalle!!
 
Kerrottiin eilen ultran jälkeen osalle mun sukulaisista ja mummille sekä miehen vanhemmille, siskoille ja mummille. Ja vaikka niin pelkäsin kertomista, kaikki otti asian tosi hyvin !! :) En vois olla onnellisempi tällä hetkellä :)) Vielä täytyy osalle kertoa, mutta pikkuhiljaa, kerkeehän tässä :D vaikka tekis mieli kyllä jo facebookiin päivittää että musta tulee äiti <3 :D
 
Moi!
Me ei olla kerrottu kun vasta miun yhdelle siskolle. Tällä viikolla kävin raskauden keston arvioinnin ultrassa, koska kierrot on ollu niin epäsäännölliset et ei voinu sanoo kuin pitkällä oon. No sielläpä selvisi et oonkin jo rv 11 +1.Ja viikko sitten tein vasta testin :) Nopeasti on siis mennyt 1/3. Ens viikonloppuna käydään kummankin vanhemmilla ja aijotaan kertoa ilouutinen <3 Omilla vanhemmilla on jo kaksi lastenlasta mutta mieheni puolelta ollaan ekat :)
 
No nyt ei ole meidän odotus enää MIKÄÄN salaisuus. Rupes sana leviää jo sen verran facebookissa että päätinpä kirjoittaa statukseen että meille tulee kesävauva <3 Ja voi, se saikin oikein ihanan vastaanoton :) hirveesti onnitteluja ja tykkäyksiä :))) huh :D Ainoastaan yks serkku oli vähän et MITÄ ja oon ihan sanaton, mutta siihen perään se lisäs monet onnittelut :D NIIN helpottavaa ku ei tarvii enää hyssytellä tätä asiaa, saa oikeesti vaan nauttia kasvavasta mahasta, käydä hypistelee ja ostelee vauvanvaatteita yms. :)
Tietysti mikään ei vieläkäääään takaa että kaikki sujuu hyvin loppuun asti vaikka ollaankin jo toisella kolmanneksella, mut jos ei suju, niin.. Ja ei sitä voi pelätäkään koko aikaa. Nyt mä NAUTIN <3 :))))
 
Onkos kukaan kertonut vielä työpaikallaan raskaudesta?
Mä ajattelin tällä viikolla, mutta toisaalta haluis vielä pari viikkoa odottaa.
Masu alkaa kyllä jo näkymään sen verran, että kohta pitäis kertoa.
 
Mun mahan kyllä ainakin huomaa jo, vaikka yritänkin sitä kaapujen alle vielä perjantain ultraan asti piilottaa =S lähin työkaveri tietää, on myös mun erittäin hyvä ystävä siviilissä ja ollaan vuodenvaihteessa pistämässä yhteistä firmaa pystyyn niin oli mun mielestä ihan aiheellista kertoa ajoissa! Pari työkaveria on lisäksi facebookissa kavereita, joten he kyllä tietää kun sitten perjantaina ultran jälkeen hehkutan tätä onnea ja autuutta sosiaalisessa mediassa =D eiköhän se sana siitä leviä, varsinkin kun tämä maha ei kamalasti jätä enää arvailujen varaan *hih*
 
Minun kaksi työkaveria tiennyt jo plussasta asti ja esimiehelle kerroin vko 8+. Nyt kuljen normivaatteissa ultran jälkeen, mutten aio "kertoa" kenellekään. Odottelen innolla, koska joku kehtaa kysyä.

Kyllä mä näytän raskaanaolevalta, mutta kovin moni ei ole varma selvästikään, niin vielä ei ole lähestytty.

Facebookissa aion kertoa vasta kun lapsi on syntynyt.
 
töissä oon kertonu, jos oon katsonu tarpeelliseksi. Nyt viikonloppuna oli just tilanne, jossa yksi sekava potilas oli potkassu mun kollegaa alavatsaan aika voimalla... joten ihan oman itsesuojelun kannalta olen sitte kertonut. Olen myös sanonut, ettei se ole mikään salaisuus vaikka viikkoja ei vielä ihan sitä 12 olekaan. Sydänäänet olin kuitenkin jo kuullut ja tänään koko asia varmistui ultrassa :) Tästä lähtien en muutenkaan salaile vaatteilla tms. mutta en nyt joka puolelle sitä toitotakaan! Vanhemmat ja sisarukset on tienneet alusta asti, nyt aion kertoa kaveripiirille sitä mukaa kun heitä tapaan.
 
Mä oon myös töissä kertonu, jouduin kertoo jo rv7+ kun meille oli pikkujoulu reissu koko vkl Riikaan ni ei ois mitkään tekosyyt menny läpi etten juo koko reissun aikana
Pomo otti tosi hyvin, sano että ymmärtää hyvin että haluun lapset suht pienellä ikäerolla..
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top