Tuleva alkoholistiäiti(kö?)

[unbelebt]

Olen 21-vuotias nainen ja viidennellä kuulla raskaana. Lapsi ei ollut mitenkään maailman suunnitelluin asia mieheni kanssa. Elimme railakasta ja vapaata elämää. Emme olleet vastuussa kun itsestämme.

Minua on alkanut pelottaa miten olen alkanut kaivamaan tätä elämää takaisin. Olen toisaalta iloinen lapsesta,ostelen ja suunnittelen asioita vauvaa varten. Olen ollut ilman alkoholia ja tupakkaa koko raskauteni ajan,mutta muutamia kertoja on tullut todellinen kaipuu vanhoihin "tapoihin" ja varsinkin humalatilaa kaipaan silloin tällöin. 

Nyt pelottaakin se,että mitä tapahtuu kun lapseni syntyy? Mitä jos alan käyttäytyä kuin äitini,tissuttelen kotona ja hoidan lastani hiprakassa? Olen muuttanut uuteen kaupunkiin ja olen todella yksinäinen...Pelkään että minun sekä mieheni taustoilla (alkoholitausta) retkahdamme juomaan yksinäisyyden takia tai sen takia etten jaksa enää hoitaa lasta tai juominen muuten vain yksinkertaisesti vie voiton. Mieheni vaikuttaa kyllä tasapainoiselta,on iloinen lapsesta ja innoissaan koko ajan,itseäni siis enemmänkin pelkään että mitä tapahtuu.

Onko täällä kenelläkään kokemusta elämästä runsaan alkoholikäytön kanssa?Miten se on lapsen saatua muuttunut? Tottakai toivon että löytäisin heti äidin rakkauden lastani kohtaan kun hän syntyy eikä minun tekisi mieli enää juoda,mutta asiat ei aina mene kuin elokuvissa...pelottaa että tää koko päätös oli väärä.

 

[inna90]

Itselläni ei ole kokemusta alkoholitaustaisesta perheestä, mutta oli pakko silti kommentoida. 

Ensinnäkin ihan mahtavaa että pystyt asian tuoda julki ja näköjään osaat pyytää apua, hienoa ! Se on jo iso askel. Neuvolasta saat ihan varmasti apua, kun siellä asian otat esille. He ovat sitä varten, että auttavat ja ovat tukena. Olisiko esim. terapiasta apua? Saisit jutella säännöllisesti tunteista ja ajatuksista jollekin, joka kuuntelee ja osaa auttaa. Hienoa, että myös miehesi on innoissaan ja ilmeisesti myös tukenasi. 

Eikä se äidinrakkaus välttämättä heti syty palavana, turha siitä on potea huonoa omaatuntoa. Rohkeasti otat asian puheeksi neuvolassa ja pyydät sieltä apua. Olisi tärkeä päästä keskustelemaan jo raskausaikana, tässähän niitä muutoksia tulee huimaa vauhtia ettei meinaa perässä pysyä. 

Anteeksi kun musta nyt ei apua sen enempää ollut, mutta halusin vain sanoa kuinka rohkea olet kun jo uskalsit ongelman ja pelot myöntää ! Hurjasti tsemppiä sinne !!

 

[Melancolique]

Minunkin on pakko sanoa, että suorastaan ihailen sitä, kuinka avoin pystyt olemaan tämän asian kanssa, unbelebt.

En toista enää noita samoja juttuja, joita inna90 tuossa sanoikin, mutta olen samoilla linjoilla hänen sanojensa kanssa neuvolassa juttelemisesta.

Minulle tuo avoimuutesi kertoo sen, että vaikka pelkäät tehneesi lapsen suhteen väärän valinnan, saatat ehkä tietää sisimmässäsi, että tekemäsi ratkaisu on sittenkin oikea. Tuollaisesta huolehtimisesta ja (ymmärrettävästä) pelosta paistaa läpi aito välittäminen lapsestasi. Olet ollut koko raskauden ajan ilman alkoholia ja tupakkaa, mikä on minusta hieno saavutus. Varmasti jokainen odottava äiti kokee raskauden aikana jonkinlaista kaipuuta 'entiseen' elämään, 9 kuukautta on kuitenkin pitkä aika ja täynnä isompia tai pienempiä rajoituksia. Tätä kaipuuta ei minun mielestäni tarvitse hävetä, koen sen olevan täysin normaalia. (Tässä on itse kullakin ollut aikaa mietiskellä vaikka mitä juttuja, tulevasta ja menneestä. Nimim. Unettomia öitä :) )

Haluan vielä sanoa sen, että toivon koko sydämestäni sinun muistavan sen, että näiden asioiden tai minkäänlaisten ongelmien kanssa ei saa eikä tarvitse olla yksin! Vaikutat fiksulta ihmiseltä, joten tajuat tämän varmasti itsekin, mutta halusin vielä vain sanoa sen...

 

[ooona]

Munkin pakko kommentoida että oot tosi rohkea kun uskallat asiasta puhua!!
Ja ehdottomasti puhu ammattilaiselle, aloita neuvolassa ja sitten vaikka lääkärille.
Mulla on perheessä alkoholitaustaa, ja tiedän mistä puhut, mutta uskon koko sydämestäni että kun vauva syntyy, et kaipaa sitä"humalan" tunnetta enää juuri ollenkaan!
JA on ihan normaalia kaipaa niitä juttuja, ja miettiä ja murehtia, niiin minäkin oon tehnyt!

Ja eihän lapsen tulo ole elämän loppu, vaan alku. Ajattele asiaa toiselta kannalta, kyllä sä pääset juhlimaan sittenkin ,et vaan niin usein enää etkä juuri kun haluat, mutta uskon vahvasti että tunteesi lasta kohtaan voimistuu niin hurjasti että alkoholin kaipuu väistyy...! Asia on vakava, ja ehdottomasti kannattaa puhua jollekkin, nyt ja sitten myöhemmin. Itse oon käynyt monesta eri syystä psykiatrilla aikoinaan ja suosittelen lämpimästi, tippuu aina pieni kivi sydämeltä! :)

tsemppiä ja onnea !!!

 

[uppunen]

Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Itse tulen myös alkoholisti yksinhuoltaja perheestä, ja äidilläni on vakava alkoholiriippuvuus, on ollut aina. Eikä se ollut kotono tissuttelua, vaan päiväkapakoissa kännäämistä, josta sitten me sitten siskon kanssa saatiin kärsiä, minä nuorempana varsinkin, sisko oli tuolloin teini. Hain äitiä tunnollisesti koulun jälkeen kuppilasta raahaten kotiin, jossa äiti jatkoi sitten väkevillä. Hän jopa joi minua ja siskoa odottaessaan, mutta onneksi olemme molemmat terveitä.

Itse vietin teini ajoista lähtien erittäin kosteaa elämää, ja 18 vuotta täytettyäni, en muista selvää viikonloppua viettäneeni. Nyt olen 26 vuoden kupeella ja 16 viikkoa raskaana. Vauva on suunniteltu, ajankohta hyvä, koska aloin lopen kyllästymään baarissa notkumiseen, mutta ei sitä tullut lopetettua itsensä takia. Lopetin juomisen heti menkkojen jäätyä pois, sillä arvasin heti, että tärppäsi (ekalla yrittämällä).

Olin innoissani vauvasta ja uusista terveistä elämäntavoista, mutta kun viikkoja vierähti muutama, jouduin huomaamaan "vierotusoireita" alkoholista. Aika alkuraskauden aikoihin oli työpaikan pikkujoulut, joita olin pari kuukautta aikaisemmin odottanut innolla. Menin sinne sitten kuitenkin, ja huomasin, että ärsytti kun muut saivat juhlia ja juoda. Meni jonkin aikaa, että totuin ajatukseen, ja näin usein unia, missä join, vaikka olinkin raskaana.

Noin 10 viikon jälkeen en enää kaivannut kännejä tai alkoholin makua, mutta kyllä sitä silloin tällöin huomaa, että miettii mitenköhän aikaisin synnytyksen jälkeen uskaltaisi ottaa sen yhden lasin punaviiniä naudan sisäfilepihvin kanssa :)

Vinkkinä sinulle, viikonloppuisin, keksi uusi "rutiini". Minun rutiini heti tarttua perjaintai pulloon vaihtui viikonlopun leffaillaksi, ja paaaaaljon sitä karkkia :D
Keksi joku vastaava, mistä nautit ilman alkoholia. Voimia sinne!

 

[SisuSilli]

Täytyy kyllä sanoa, että tiedän täysin mitä tarkoitat! Lujaa on mullakin mennyt, ennen raskautta en ollut selvää viikonloppua nähnytkään vuosiin, vaikka ikääkin on vasta 22 vuotta. Vierestä on saanut pienen iän katsella, kuinka alkoholi tuhoaa puoli sukua. Usein itkeskelin öisin tätä kohtaloani - en jaksanut itsekään sitä elämää mitä elin, mutta poispääsyä ei ollut. Sitten tulin raskaaksi, ja tuskin millään muulla syyllä olisin selvänä pysynytkään. Sinusta varmaan on tuntunut samalta. Ihmiset naureskeli, että "miten ihmeessä tulet selviämään tämän 9 kk selvinpäin". Juomatavat kun tunsivat.. Minulla on päässä kuitenkin maalaisjärkeä, en ikinä ottaisi tippaakaan raskaana, enkä ole olutta edes haistanut. Mutta samalla tavalla pelkään sitä tulevaa niin kuin sinäkin, että mitä seuraa kun vauva syntyy ja päästään arkeen kiinni. Olen jopa yllättänyt itseni usein haaveilemasta että kun jo pääsisi. Lisäksi olen nähnyt melkein joka yö jopa unia, että juon.
Tsemppiä todella paljon arkeen! Pystyt kuitekin tiedostaman sen huolen, niin uskon, että selviät paremmin kun luuletkaan! Onnea odotukseen :)

 

[toukomamma2012]

Nostan teille hattua! On todella hienoa että pystytte puhumaan näin arasta asiasta avoimesti! Itsellä oli ennen pojan syntymää tapana juoda vapaa päivinä. Raskausaikana en juonut tippaakaan alkoholia. Poikani täytti nyt vuoden ja olen uudestaan raskaana. Kun hän syntyi niin ei ole tehnyt mieli juoda. Ne harvat kerrat kun juomaan lähdin oli kavereiden pakottamana. Uskon että kun saatte Sen pienen nyytin syliinne, niin ette tule alkoholia kaipaamaan :-) Onnea teille!