Tuleeko joulusuklaat liian aikaisin kauppoihin

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Alkaako teistä kauppojen hyllyillä olla liian aikaisin syksyllä joulusuklaita ja muita joulujuttuja?

Omasta mielestäni niitä on siinä mielessä aikaisin, että en niitä ajattelekaan ostavani lokakuussa. Toisaalta ei niiden hyllyissä oleminen minulta poiskaan ole ja kaiketi niitä jouluintoilijat ostaa jo silloin, kun kerran niitä jo silloin myydään. Ei niitä hyllyissä vuodesta toiseen niin ajoissa olisi, jos niitä ei kukaan ostaisi.
 
Kaikkina muina aikoina inhoan sitä että se joulu pitää tuoda kauppoihin jo syyskuussa. Mutta nyt on hyvä että se joulukama on ajoissa että vältyttäisiin siltä viime hetken ostosryntäilyltä.
 
muuta joulukrääsää ei tarttis tuoda niin aikaisin, mutta kyllä suklaata saa myydä ihan mihin aikaan vuodesta vaan :evil6
 
Minusta kaikki joulutavarat voisivat olla myynnissä vaikka ympäri vuoden, mutta se joululaulujen soittaminen ja kaupan koristelu voisi alkaa vasta vähän myöhemmin.

Minä ostaisin imellettyä perunalaatikkoa ympäri vuoden. Meidän sukulaisten luona sitä (mokkoa) syödään muutenkin ympäri vuoden.
 
On aivan sama ovatko suklaat siellä vai eivät, en sorru ostamaan niitä. Suosikkisuklaani ovat joka tapauksessa olleet myynnissä ympäri vuoden. Joululaulut saa jättää sinne joulukuulle, ne ärsyttävät aiemmin.
 
Takaisin
Top