Tukivyö

Korppi24

Vauhtiin päässyt keskustelija
Joulukuiset 2023
Millaisesta tukivyöstä olette kokeneet olleen apua? Itselläni selkä vihottelee jo nyt ja ajattelin suunnata ostoksille. Tutkin, että vöitä on erilaisia.

Onko antaa kokemukseen perustuvia suosituksia?
 
Minulla laskettu aika syyskuussa, joten huutelen nyt vähän sivusta, pahoittelut siitä.

Minulla alkoi keskivartalo oireilemaan jokunen viikko ennen puoliväliä. Ostin tukivyön (Lola&lykke), jota en ehtinyt käyttää kuin ehkä kerran ennen kun pääsin äitiysfysioterapiaan. Se oli tosi hyödyllinen. Minulla taipumusta notkoselkään ja vatsalihakset eivät tässä kolmannessa raskaudessa ole entisellään, joten keskivartalon asento oli huono. Sain hyviä syvien vatsalihasten liikkeitä ja neuvoja selän notkon vähentämiseen. Sen jälkeen en ole tarvinnut vyötä. Fysioterapeutti oli sitä mieltä, että mieluummin fyysisiä harjoitteita. Itsellä toiminut tosi hyvin. Pitkät seisoskelut koettelee kyllä keskivartaloa, mutta siitä selviää kun pääsee välillä istumaan.

Lola&lykke-vyössä laaja säätömahdollisuus ja vyö mielestäni tarpeeksi leveä. Ostin käytettynä erittäin hyväkuntoisen. Mukana myös viilentävä geelityyny.
 
Siis geelityynyä voi viilentää tai lämmittää.
 
Kiitos vastauksesta @VäriSointu

Mä oon käynyt äitiysfysioterapiassa ja mulla on treeniohjelma odotusajalle. Taustaltani oon aktiiviliikkuja, jonka vahvuus on nimenomaan vatsa- ja selkälihakset. Eka raskaus, joten siinäkin mielessä vatsalihakset vielä ”entisellään”. Mulle fysioterapeutti suositteli tukivyön hommaamista selän tueksi.

Kävin sovittelemassa niitä eilen, mutta kaikki olivat liian isoja. 😕 Tilaavat liikkeeseen pienempiä kokoja, jotta pääsen sovittelemaan niitä.
 
Miksi sulle suositeltiin tukivyötä, jos core on ollut vahva ennestään? 🤔 Mulla myös core ollut kunnossa, enkä oo vyötä koskaan hommannut. Nyt neljäs raskaus menossa.
 
Onko muilla ajatusta hankkia tukivyötä synnytyksen jälkeiseen aikaan? Olen törmännyt tällaisiin verkkokauppoja selaillessani.
 
Minulla on joku tukivyö ollut joskus, mutta ne ovat aika nopsaan alkaneet tuntumaan pahalta. Ei voi pitää pitkiä aikoja, ja sitten käyttö tuppaa unohtumaan. Kai niistä apua vähän olisi kun vatsa on hyllyvää löllöä ihan just synnytyksen jälkeen. Onhan noita tapoja sitoa vatsaakin, jolla saadaan keskivartaloon tukea.
 
Mä kysyin näistä perhevalmennuksessa ja sieltä ei suositeltu ainakaan ekoille päiville, eikä oo mitään erityistä suositusta käytöstä sen jälkeen, jos kokee tarvitsevansa niin voi. Mä aattelin kokeilla olla ilman ja keskittyä lantionpohjalihaksiin ym. kuntouttaviin harjoituksiin ja hommata tämmösen sit jos kokee tarvetta.

Sen sijaan raskaudenaikaista tukivyötä rupean harkitsemaan jo vakavasti vaikka noi on käytettyinäkin aika hintavia, mutta toisaalta voi sitten itse myydä kans niillä hinnoilla kun käyttö loppuu 😅
 
Kannattaa kysyä neuvolan kautta lähetettä apuvälineisiin/ fysioterapeutilke, niitä vöitä voi saada sitä kautta raskausajalle lainaan.
 
Mulla on ennestään sellainen raskausajan jälkeinen tukivyö. Tosi vähän oon sitä käyttänyt, ehkä jollain kävelylenkeillä muistaakseni alkuun.
 
Mulla tulee vihdoin postissa tänään tukivyö, nyt viime päivinä meni olo niin hankalaksi että päätin kuitenkin ostaa että saisin mahdollisimman nopeasti, ostin käytettynä ton Lola & Lykken tukivyön ☺️
 
Takaisin
Top