Tukiverkoista

Mukkelis

Näppärä viestien naputtelija
Kaipaisin kertomuksia muiden tukiverkoista. Ketä teillä on tukena vauva-arjessa ja varsinkin millä tavalla? Koetteko että saatte riittävästi tukea? Vai tuntuuko (aina tai edes ajoittain) että olette varsin yksin ilman tukea?

Mä koen tällä hetkellä venyväni ja paukkuvani oman jaksamiseni kanssa. Periaatteessa mulla on tukiverkkoja, mutta jokaisessa on joku "mutta". Esim äitini on aina halukas auttamaan, MUTTA hän asuu toisella puolen Suomea enkä itse jaksa sitä(kään) että hän vierailee meillä joka viikko monta päivää putkeen. Kaikenlaisia vastaavia ja erilaisia "muttia" on muidenkin avuntarjoajien kanssa. Neuvola ehdotteli perhetyöntekijää käymään ja tänään yritinkin heille soittaa, mutta en saanut ketään kiinni. Lisäksi puhelun tuuttauksia kuunnellessa tuli ihan sellainen olo, kuin olisi tekemässä itsestään suurin piirtein lasu-ilmoitusta, vaikka ei perhetyö ole enää lasun alaista. On se avun pyytäminen vain niin pirun vaikeaa, kun tietenkin haluaisi itse olla lapsilleen se paras äiti, huoh...
 
Itsellä eka lapsi ja toistaiseksi on ollut innokkaita kyläilijöitä ja oon saanut apua.mies tekee 12h päiviä ja käytännössä käy nukkuu kotona. Mut toisaalta oon vähän erakko et nautin yksinkin olosta. Mut en tiiä jos tässä olisi useampi lapsi.. Voimia sulle mukkelis. Ehkä itse eniten kaipaisin nyt samassa tilanteessa olevia tyyppejä kun tuntuu että ei sä mitään kiksejä sinkku siskon fitness intoilusta ja huomaan välillä että se ei välillä ymmärrä mua..
 
Mulla aika hyvät tuliverkot mutta lähinnä oma äiti on se johon luotan vauvan hoidossa.
Jossain vaiheessa oli oma jaksaminen tiukoilla ja äiti oli välillä yötä ja hoiti jotkin yösyötöt niin sain nukkua. Siitäkin on jotenkin kumman huono omatunto nyt jälkeenpäin vaikka vauva oli ihan tässä meillä kotona olohuoneessa mummin kanssa niin silti aattelee saiko jotain traumoja :woot:
Ihan tyhmää, pitää ottaa apua vastaan ja se kannattaa kyllä jos apua vaan saa.
Mulla yllättävänkin paljon nyt kavereita ketä pitäs nähä jne. Mutta välillä kans olo et haluun ihan rauhassa olla vauvan kaa kotona ja varsinkin kun nyt on jonkinlainen rytmi päivissä niin en tykkää jos se menee ihan sekasin.

Mukkelis, pyydä ihmeessä apua! Kyllä äitikin tarvii välillä lepoa!
 
Mulla on onnekas tilanne kun koko mun perhe asuu samalla paikkakunnalla ja yksi siskoista samassa taloyhtiössä.
Perheeltä oon eniten apua pyytänytkin, jotenki se tuntuu luontevalta.
Siskot on käyny kärryttelemässä vauvaa ja olleet tässä sylinä että pystynyt tekemään jotain juttuja.
Usein meen vanhemmilleni jotka ovat vauvan kanssa niin voin nukkua päikkärit ym.
Mies tekee 3-vuorotyötä eli on keskivertoa vähemmän meidän kanssa kotona joten sinänsä ihana että on perhe lähellä.
Me myös kyläillään päivittäin kavereiden luona tai joku on meillä käymässä - sekin auttaa kummasti jaksamiseen. :)
Mun mielestä myös avun ottaminen vastaan on välillä vaikeeta mutta pakko meidän kaikkien on avun pyytäminen opetella, ei kukaan jaksa loputtomiin yksin eikä pidäkään!
 
Meidän "tukiverkko" asuu Suomessa, eli n.2000km tai 3h lennon päässä. Eli aika hiljasta on, mutta onneks Skype toimii ja äitin saa aina tarvittaessa kinni puhelimellakin.

Mutta onneksi mulla on täälä yks toinenkin samassa tilanteessa oleva josta saa tukea ja oma mies. Välillä tulee heikot hetket ja tuntuu et seinät kaatuu päälle,mutta jouluna päästään Suomeen 3viikoks saamaan vierihoitoa tukiverkoilta. :)
 
Meillä ei ole sukua lähettyvillä. Muutamia ystäviä, joista valtaosa elää tosin samaa lapsiperhearkea. Alan olla myös aika väsynyt.

Mukkelis, meillä käy perhetyöntekijä. Pelkäsin myös, että mitä tästä tulee, mut positiivinen kokemus on ollut. Hän käy meillä kerran viikossa n. 3h kerrallaan. Mulla on osunut neuvoloita ja lääkäriä kaikille kerroille, joten hän on vahtinut jompaa kumpaa tai molempia lapsia. Olisi ihana jos voisin joskus vaikka nukkua hänen täällä ollessaan, mut meillä on niin pieni koti, että se ei ole mahdollista.
 
Joskus poden hieman huonoa omatuntoa siitä, että isommat lapset (4 ja 5 vuotiaat) ovat tarhassa 9-13 joka päivä. Perustelen tämän sillä, et saavat virikkeitä ja oman ikäistä seuraa. Pakko myöntää, että auttaa omaan jaksamiseen tosi paljon. Varsinkin kun en yleensä tuona aikana touhua mitään isommin, käy vaunulenkillä tai siivoa tms. Kunhan vaan oleilen ja joskus käydään asioilla/kaupassa.

Ja onhan meillä toki nuo isovanhemmat 1-2 tunnin matkan päässä (nähdään joka viikko tai joka toinen vähintään) ja mieskin on jo tän kolmannen kohdalla osannut ottaa ihan eri tavalla vastuuta vauvasta ja mikä tärkeintä myös minä olen osannut enemmän sitä jakaa. Mun vaan pitäis onnistua pumppaamisessa, niin ei olisi niin julmaa jättää babyä miehelle jumpan ajaksi, kun lähes aina tultuani odottaa nälkäinen ipana :/

Se mitä itse kaipaan olisi vertaistuki ihan irl samanikäisten babyjen äitien kanssa. Mä niin haluisin olla lattemamma! Mut hassua on, et täällä ollessa tuolle ei vielä ole ollut aikaa, että olis mennyt neuvolan vauvaryhmään mukaan tai hengaillut niiden parin kävelymatkan päässä asuvan samanikäisen vauvan kotiäidin kanssa. On vaan niin täysiä nämä viikot olleet!

Nytkin pidetään perheen kesken parin päivän syysloma ja matkustetaan Vuokattiin urheilemaan loppuviikosta. Ja viikko siitä lähdetään käymään Espoossa vajaan viikon reissu. Siellä mä saan jonkun verran lattemammatella, kun treffaan paria kaveria joiden vauvat syntyi syyskuulla.
 
Mullakin isommat lapset (4 ja 3v) on 2-3pv/vko hoidossa klo 8.30-15. Syyllisyys tästä on tuttua täälläkin, ja siitäkin että tuosta "avusta" huolimatta oma jaksaminen on vähän niin ja näin. Mut enpä oo osannu noina päivinä vain olla rennosti vauvan kanssa, vaan hoitelen niinä päivinä neuvolat, ruokakaupat, kodin siivoukset, pyykkäykset ynnä muut juoksevat asiat. Pitäisi kyllä opetella relaamaan nyt, koska eipä nuo touhuamiset ole oman jaksamisen menettämisen väärtejä.

Mun mies on aina ollu tosi osallistuva isä, mut nyt on pakon ja muuttuneiden tilanteiden edessä pois kotoa työpäivinä sen 12h. Useimmiten hän ehtii kotiin vasta lasten iltapalalle, mikä on uusi tilanne meidän perheelle. Ennen on ollut päivälliseltä vaihto, ja mies on hoitanut lasten iltaleikit, -ulkoilut ja laittanut unille. Sekin on venyttänyt mun jaksamista, kun vauva sylissä on pitäny hoitaa aiempaa enemmän myös isompia lapsia.

Kiitos perhetyövinkistä, soittelin sinne ja joku tulee meille tilannetta ja avun tarvetta kartoittamaan vielä tällä viikolla. Olisi kyllä kiva jos esim omaa sukua asuis lähempänä näinä pikkulapsivuosina! Mutta kun se ei ole mahdollista niin pitänee uskaltautua pyytää ja vastaanottaa muilta tahoilta apua.
 
Minäkin koen että on muuten oikein hyvä tukiverkko, mutta kaipaisin minäkin niitä samassa elämäntilanteessa olevia äitejä, joilta saisi vertaistukea irl. Kun ei mulla ole kuin yksi, vaikka sekin yksi on kyllä ihan todella suuri tuki ei sillä. Mutta toisi vähän vaihtelua ja lisävertaistukea.
 
Takaisin
Top