Totaalikyllästynyt 1-vuotiaan "temppuihin"

[K*rpä otsassa]

Joo, mä olen ihan paska mutsi, mutta kertakaikkiaan, samat jutut päivästä toiseen mua vituttaa, ehkä muutoksena se, että ne vituttaa joka päivä aina hivenen enemmän.

Kun tietäs, kuinka paljon voi yksvuotiaalta vaatia ymmärrystä ja tottelua. Sen mä ymmärrän, että esim kun se lääppii televisiota, niin ei mun auta siinä vaan kieltää, vaan haen pois. Tämä ei vituta. Paitsi tietenkin joskus, sadannen kerran kohdalla. Koska tiedän, että ei auta pelkkä sana, vaan itse täytyy toimia, niin ajan kanssa se oppii, että siihen ei kosketa, koska se menee rikki, ei siksi, että äitiä nyt vaan sattuu huvittamaan kieltää.

Mutta asiat, joissa ei oma ymmärrys riitä, niin silloin olen välillä aivan todella raivoissani, myönnän jopa joskus karjahtavani sanan ei. Esimerkkinä toimii tämä perinteinen:

Ruokaillessa, kun sillä maidolla on ihan pakko sotkea. Sanon ensin "ei, kun maitoa juodaan nätisti/ole nätisti tms". . Silloin tämä toope joko silittää maitokuppia (koska silittely ym. on meillä "nätisti tekemistä". tai sitten ei reagoi mitenkään, jatkaa vaan leikkiä. Sitten otan maidon pois, ja sanon ei. Niin toki pitää alkaa huutamaan kuin sikaa tapettaisiin. Huuto jatkuu, kunnes annan maidon takaisin, mitään ei ole opittu kumpikaan, paitsi mulla se kuuluisa kyrpä tuossa otsassa piteni taas muutamalla millillä. Sitten taas syödään, leikitään maidolla.. blöö blaa..

Eli kysymykseni/ongelmani on se, että ymmärtääkö 1vuotias, miksi siltä yhtäkkiä otetaan se maito pois? käsittääkö se yhtään????? se sotkee sillä, otetaan pois. luulisi käsittävän. mutta kun ei sille ihan oikeasti auta sanoa, että äiti ottaa maidon pois, kun sotkit. Tuntuu että sanoja on jo liikaa pötkönä, ei se tajua. vai tajuaako?? tää on kaikkein tuskallisinta, kun ei itse tiedä, paljonko voin vaatia. ja tätä on ihan hirveän vaikea selittää tätä mun ongelmaa. eli ajatteleeko 1vuotias jo, että kunhan huudan, saan taas maidon jolla sotkea hahaa äiti hävisi, vai ajatteleeko se, että jee maitoa, mitä, missä maito yhyy?? tajuaako se tätä syy- seuraussuhdetta, että maito lähtee, jos sillä sotketaan?

toinen asia, mikä raastaa, on yleinen reagoimattomuus mun "raivoon" joo kuulostaa pahalta, mutta antakaa kun selitän. mutta henkkoht ärsyttää ihan sikana, kun joka paikassa toitotetaan, että lasten nähden ei saa sitä ja tätä kun jo tyyliin kolmen viikon vanha alkio ymmärtää ja vaistoaa sitä ja tätä. musta taas tuntuu, että vaikka mä oisin kuinka raivona ja vihanen, ni tuo ei tajua yhtään mitään, ei tavallaan säikähä ikinä, jos mä joskus ärjäsen jotain, (vaikka siis joskus karjahdan kun eläin, jos vaikkapa lyön varpaani tai jotain, niin tää ei reagoi). ei vittu vaikka kuinka joskus jostain alkukantaisuuden syövereistä karkaa isoon ääneen jotain EI tai ET MENE SINNE KUN ON KUUMA TAKKA, tiedättehän, kun itse säikähtää ja sillon tulee huudettua (mä huudan kyllä joskus ilman säikähyksiäki) se ei edes säpsähdä, kääntyy vaan kattomaan että jaa, mikähän tolla taas on.

en tiiä... on pitkä teksti, jaksaneeko kukaan edes paneutua tähän... mutta ois kiva jos joku jotain ihanaa ja lohdullista "et oo ainut, oot aivan tavallinen äiti, koita jaksaa, me säälitään sua-" kommentteja laittais :D

älkää nyt ajatelko, että täällä on joku hirviö, joka viittä vaille mukilois lapsensa, en kuitenkaan oo koskaan sitä läpsinyt tms (tämäkin on hirvittävä asia, että kun itse suuttuu oikeen, niin ei sitä tietenkään tukista tms, mutta asiaa pitää joskus ajatella, että enpähän nyt tukista, vaikka mieli tekis. tämän kuitenkin olen antanut itselleni anteeksi, koska eläimet kurittavat lapsiaan huoletta, ja eläimistä mekin polveudumme, vaisto on siis puhtaasti alkukantainen, joka meidän nykyihmisten on vain tukahdutettava maassa, jossa lapsen kuritus on kielletty)

rakastan siis lastani yli kaiken, viihdyn sen kanssa, ja paljon halitaan ja enemmän on ruokahetkiä, kun onnistun olemaan näyttämättä ärtymystäni (vaikka aina siis ärsyttää sotkeminen yms :D) kiitos ja anteeks ja heippa!

 

[Miramaria]

Ei yksivuotias vielä ymmärrä syy-seuraus -suhdetta (vaikka lapset kyllä ymmärtävät yleensä enemmän kuin me aikuiset osataan arvatakaan...). Eikä kaksivuotiaskaan. Lähempänä kolmea vuotta tuntuu tuo syyn ja seurauksen suhde alkavan hahmottua, ainakin tällä kokemuksella! Mutta selitysten kauttahan ne lapset oppii, eli jatka vain yrittämistä, kyllä se vielä palkitaan! :)

Yksivuotias tosin voi alkaa jo testailla rajoja, ja kieltojen kaikuminen kuuroille korville on kyllä äärimmäisen rasittavaa, mutta huutaminen ei varmasti auta mitään. Tuossa iässä tuntuukin toimivan paremmin aikainen harhauttaminen ja puuttuminen kuin kiellot. Maitoepisodien kanssa kannattaa ottaa mallia Muumimammasta ja ottaa rennosti. Syöminen voi olla vielä pitkään yhtä sotkemista, kun koordinaatio ei ole kovin kehittynyttä ja sillä ruoalla nyt on kiva taiteilla! Se on osa ruokaan tutustumistakin, joten voihan sitä antaa vähän sotkeakin ja siivota sitten ruokailun jälkeen. Jos syöminen menee pelkäksi pelleilyksi niin tuskin lapsella on silloin nälkä ja ruokailun voi ihan hyvin lopettaa siihen.

Jos yhtään lohduttaa, meillä alkoi helpottaa 1,5 vuoden iässä, kun taaperokin alkoi jo puhua enemmän.

Et ole ainoa, oot aivan tavallinen äiti, koita jaksaa!

 

[Latteäiti]

Mun vauva on vielä niin pieni, etten tiedä mitä yksivuotias ymmärtää ja mitä ei, eikä mulla ole muutenkaan erityistä asiantuntemusta asiassa. Mutta haluaisin sanoa, että jos kaikesta ärsytyksestä huolimatta mietit ymmärtääkö lapsesi syy-seuraus -suhdetta ja mistä lapsen lapsen käytös johtuu, niin mielestäni se viestii aika hyvästä äitiydestä. Ja niin, en tunne ketään äitiä, joka nauttisi ruokapöydässä sotkemisesta. Lohdullista on se, että se loppuu ennen pitkää. Tsemppiä!

 

[Ramsi]

Meidän tyttö on nyt 1v 1kk ja rapiat päälle. Joten tiedän kyllä jollain tapaa miltä susta tuntuu... Antaisin seuraavat vinkit:
- pysy johdonmukaisena, jos joku on kielletty, se on kielletty!! Jos se tänään on kielletty ja huomenna ei niin ihan varmaan lapsi kokeilee ja kokeilee joka kerta, että koska on sallittu ja koska ei. Eli vaikka sen sadannen kerran kiellät ja haet pois niin jatka jatka ja jatka.
-ruuan kanssa leikkiminen on tosiaan ihan normaalia tuossa iässä. Meillä myös tänään viimeksi otettiin ruokaa käteen, katsottiin ihan suoraan silmiin ja tiputettiin komeasti kaikki ruoka lattialle. Otin saman tien lautasen pois ja loppu ruoka syötiin pala kerrallaan pöydälle laitettuna. Näin tehdään ihan joka kerta ja vaikka kuinka tulisi itkupotkuhuutoraivari niin ei auta, piste. Kai se joskus oppii.
-mä kannatan myös tuota harhautusta. Jos sinne telkkarille mennään, pistä telkkari kiinni ja kaiva jotain mielenkiintoisempaa esiin. Meillä ei tällä hetkellä käytetä tietokonetta eikä älypuhelimia ipanan ollessa hereillä tai samassa kerroksessa, koska niistä tuli aina vain tautinen riita. Tuleepahan samalla itsensä vierotettua tästä nykyteknologiasta :D

Just puhuin hyvän ystäväni kanssa, jonka poika on nyt 3,5 vuotias. Hän sanoi, että varsinkin silloin, kun lapsi meni 1,5 vuotiaana hoitoon ja se yhteinen aika väheni rajusti vain pariin kolmeen tuntiin illassa niin antoi helposti periksi monessa asiassa. Nyt kuulema sitten niitetään sen hellämielisyyden satoa, kun lapsi on oppinut samaan periksi tarpeeksi kiukuttelemalla. "Viisaammat" sanoo, että ensimmäinen uhma tulee siellä 2-vuotiaana, mutta kyllä voisin näin tämän hetken kokemuksella sanoa, että kyllä tuo 1-vuotiaskin osaa uhmata ihan tosissaan! Lähes jokaisesta kiellosta totaalinen itkupotkuhuutoraivari ja veltoksi lattialle. Mutta ei auta kuin kestää. Onneksi niitä pusuja ja halejakin tulee, niin kuin tänään moneen kertaan niillä jaksaa taas pitkään.

*edit* Pakko vielä lisätä, että valitse taistelusi. Mieti, mikä on oikeasti kieltämisen arvoista (kuuma hella tai takka, veitset, sakset jne) ja mikä sitten on sellaista "ei nyt ole mukavaa, kun teet noin". Meillä esim. mies kieltää todella herkästi, jos lapsi painelee stereoiden nappuloita. Itse taas en ole läheskään niin tiukka, koska tiputtaa se ei niitä voi mitenkään ja onko se nyt niin kamalaa, jos se vähän jotain nappulaa painelee eikä siitä edes tapahdu mitään *edit*

 

[Bettie]

Kyllä ne ekat uhmat alkaa jo silloin vuoden iässä. Meillä esikko on nyt reilu kolme vuotta ja painitaan edelleen vähän samojen asioiden kanssa, mitä nyt ruokapöydässä ei ehkä niin paljon leikitä. Mulle neuvolan mt-hoitaja sanoi että vielä 3-vuotiaskaan ei aina ymmärrä syy-seuraussuhdetta. Sillekin on edellee kuulemma turha selittä miksi jotain ei saa tehdä, vaan se tekeminen pitää pysäyttää kerta toisensa jälkeen. Mut kyllä se selvästi ymmärtää et töniminen ja lyöminen sattuu. Siltä ku on kysytty et saako sille tehä niin, kun se tekee sitä hoidossa muille, ja vastaus "ei, se sattuu". Silti se muille sitä aina vaan tekee. Liekö ilkeyttä sitte.

Ja oot sinä normaali äiti :) Me kaikki taistellaa noitten muksujen kans noist samoist asioist ja niin se on aina mennykii :)

 

[Winnie92]

Kyllä 1vuotias jo aika hyvin ymmärtää. Ainakin meidän. Uskoo ei sanaa normaalisti aina, kun sitä on vaan toitotettu ja haettu sit pois jollei oo uskonut. On leikkinyt ruualla niin et sylkenyt sen pois ja sit levittänyt, ja vaatinut sit lisää. Mä oon sylkemisen jälkeen kieltänyt kerran, ja toisesta sylkemisestä sanonut et kiitos. Ja laittanut pojan alas tuolista, lopettanut siis syöttämisen siihen, ja 1/2h tai 1h päästä lämmittänyt ruuan uudelleen jolloin on syönyt reippaasti. Nykyään sylkee tosi harvoin. Et kyllä ne oppii kun on aina johdonmukainen itse. Laatikoiden availu on kans sellanen mihin meni aluks hermo, mutta aloin kehua poikaa kun laittoi kaapit ja laatikot kiinni, niin ei oo enää ottanut laatikoista mitään, vaan avaa sen verran et sa laittaa takas kiinni. Välillä oikeen hermostuu mulle kun otan jostain kaapista jotain eikä hän saa ovea kiinni. :D sit eteisen kenkien levittäminen. Aina saa siivota, jatkuvasti.... tai sai. Joka kerta kielsin kun poika oli menossa eteiseen "ei mene sinne, tuus tännepäin" tjms, ja sit hakenut pois jos ei oo uskonut. Nykyään ei juurikaan eteiseen mene. Jos menee niin ei koske kenkiin ellei olla ulos menossa ja hän hakee kengät.:) näitä ärsyttäviä asioita on niin paljon kun jaksaa kirjoittaa, mut ite saanut aika hyvin karsittua tätä "väärää"käytöstä. Mielestäni voi jo olettaa että ton ikäinen ymmärtää.. mut voi olla et se on lapsesta kiinni. Meillä jätkä on aina ollut luonteeltaan peruskiltti, mitä nyt tota uhmaa ollut nyt lähikuukausina. -,-' oon huomannut myös et usein oikeella äänen painolla saa enemmän aikaan ku huutamalla. Ite kyllä huudan tosi helposti. Ja sit et kun kieltää jotain ni ei saa nauraa/hymyillä, pitää olla vakava ettei lapsi luule et se oli kivaa mitä hän just teki. Moni tuttu tekee näin eikä heidän lapset usko mitään..

 

[Ramsi]

Todellakin, jos tarpeeksi huutaa niin se huuto menettää tehonsa aika pian. Lapsi oppii sen "normaalina" äänenpainona eikä sen vuoksi siihen reagoi. Mä olen ehkä 2 kertaa huutanut, kun on totaalisesti mennyt hermo, lähinnä ipanan päättömään huutamiseen, jolloin olen karjassut kunnolla, että saan oman ääneni kuuluville. Niillä kerroilla on kyllä tullut aika pian hiljaista ja tyttö on katsonut minua ja ollut sen jälkeen hiljaa. Muuten käytän äänenpainoja, napakka ei tai sitten pehmeästi hyvä tyttö hienosti tehty! Ne tehoaa parhaiten. Ja tosiaankin, kieltäessä ei_saa_nauraa!

Ainahan se on lapsen luonteesta kiinni, mutta kyllä se johdonmukaisuus on se, mikä aika pitkälle ratkaisee. Ja juuri tuo myönteinen palaute. Me ostettiin ensin esim. roskakaapin oveen lukitus ettei tyttö pääsisi sinne. Mutta nyt onkin käynyt niin, että hän on oppinut viemään roskat roskiin! Ottaa roskan käteen, kävelee kaapille, avaa oven, laittaa roskan roskapussiin, laittaa oven kiinni ja taputtaa (taputtaminen = hyvä, hienosti tehty!). Joten eipä me enää tarvita mitään lukituksia, kun on opittu, että roska viedään roskiin, ei oteta. Joskus yrittää uudestaan avata ovea niin sitten vaan pidetään ovesta kiinni ja sanotaan, että ei oteta, kun roska on jo roskissa.

Sitten on tämä totaalinen blokkaaminen. Esim. kukat. Niistä tapeltiin monta kertaa, kun repi lehtiä ja kaivoi multaa ruukusta. Lopulta sitten vaihdettiin huonekalujen paikkaa niin, että tyttö ei enää pääse ikkunalaudan lähelle. Pari päivää kiukkusi ja yritti kiivetä ja kiertää, mutta lopulta luovutti.

Joskus muuten esim. ruokapöydässä toimii sekin, että ei kiinnitä huomiota. Joskus tyttö syö paremmin silloin, kun istuu yksin pöydässä ja teen itse itselleni esim. salaattia. Leikkiminen ja räpeltäminen alkaa vasta, kun tulen itse pöytään. Selkeästi siis huomion kerjäämistä. Siihenkin auttanee se, että antaa sitä huomiota paljon ennen syömistä niin ei tarvitse enää pöydässä niin paljoa pelleillä.

 

[Aloittaja]

Kiitos kaikille ihanille vastauksista (jos tän olis laittanu kaksplussalle, mä oisin jo narunjatkona, niin paskaa sieltä väliin tulee niskaan, mistä ihmeestä ero voi johtua???) :D

Mulla on itseasiassa kovasti itellä nyt helpottanu toi ruokapöytähomma, yksinkertaisesti autto toi eka kommentoija, joka sano mulle sen, mitä oon ite miettiny, että ei, se ei ymmärrä syy-seuraussuhdetta. toki siis kiellän edelleen yms. mutta en raivoa (tai "raivoa") :D

jooh, ihanaa kuulla että muillakin on pitkälti samaa, eiköhän tää tästä. tosin nyt ihan viikon sisään on mokoma alkanu mua läpsimään, ku otan vaikka kaukosäätimen tms pois, ihan uskomattoman huvittavaa (vielä), mutta aina otan kädestä kiinni, käsken katsoa silmiin (usein se viimen sitte vähä alta kulmain katsoo) ja sitten sanonu että ei lyödä. sitte kehotan silittämään ja sitte on kaikilla mukavaa :D kyllä tää ihmisluonto on vaan erikoinen, miettikää. mistä ihmeestä se on oppinut lyömään?? miksi me ollaan näin paskasesti sisäänrakennettuja, että ei tarvi oppia, kun se tulee jostain sisimmästä, että hei, mua vituttaa, mäpäs lyön tota :D (anteeksi karkea puhekielen käyttö ja lukuisat muutkin virheet, nyt ei jax ;P)

 

[Ramsi]

Meillä myös oli yhdessä vaiheessa tuota läpsimistä. Mä tein niin, että laskin ipanan saman tien lattialle ja "käänsin selkäni" eli en huomioinut vaikka huusi ja itki ja potki siellä. Kun rauhoittui, tuli usein itse pyytämään takaisin syliin ja halimaan. Tosin saattoi sitten saman tien uudestaan läppästä ja taas pistin lattialle ja sama kuvio uudelleen. Nyt on onneksi se läpsiminen jäänyt pois, joten se taistelu voitettiin ainakin tällä kertaa.

Nyt on se vaihe menossa, jos ei saa mitä haluaa niin lattialle istumaan ja huidotaan käsillä ja huudetaan ja tekoitketään. Kuten jos ei saa vaatteita naulakosta tai ei pääse yläkertaan. Osaa siis jo pyytää ulos ja yläkertaan leikkimään/nukkumaan. Joskus vaan aikataulu ei täsmää vanhempien aikatauluun ja sitten ollaankin törmäyskurssilla. Mutta tämähän on tätä vanhemmuutta :)