Televisio, kännykkä, älylelut jne..

Meillä katsotaan vain Pikku Kakkosen ohjelmia tai joitain Teletappeja, Titi nallea tms., joissa ei ole niitä pahiksia. Kaapo on ihana, kun on niin opettavainen ja poitsu tykkää siitä eniten. Autossa saa katsoa niin pitkään, ku jaksaa ennen ku nukahtaa, jos siis matka kestää pitkään. Muuten korkeintaan 30 min/pv. Yleensä katsoo parissa kolmessa pätkässä yhden tai kaksi jaksoa peräkkäin, mutta ei siis välttämättä päivittäin.

Esikoinen oppi käyttämään iPadia 1,5-vuotiaana tai laittoi itse ohjelmat. 2-vuotiaana pelasi Pikku Kakkosen pelejä jne. Hänkään ei vielä saa tuntia enempää käyttää padia nyt kohta 4-vuotiaana. Lapset siis katsovat Pikku Kakkosen yms. lähinnä padilta. Mielestäni siitä on ollut vain hyötyä hänen kohdallaan eli onki lastenohjelmista sanoja ja sanontoja ja käytti niitä loistavasti. Nyt oppii logiikkapelien avulla jne.
 
Muokattu viimeksi:
Solfiza, meillä poika käyttää padia enemmän kuin tykkäisin, vaikka itsekin välillä annan sitä kun olen väsynyt tai pojalla hankala päivä tm. Mutta en silti ole sitä mieltä, että saisi jonkun etulyöntiaseman tekniikan käyttöön. Muutenkin bongaa kaikki napit ja kauko-ohjaimet, kytkimet ja sähkölaitteet ja räplää kaikkia.

Nämä nykytaitteet on niin intuitiivisia, että niitä oppii kyllä käyttämään.
 
Ja jos ohjelmointiakin aletaan opettaa ala-asteella, ni hyvähän se on pienenä alottaa. Kääk.
 
Meidän neiti on löytänyt lempiohjelman itselleen. Ikinä ei oo mikään lastenohjelma kiinnostunu mutta kun pistää nalle apina ja ankka ohjelman pyörimään niin katsos niitä samoja jaksoja vaikka päivän hyvin intensiivisesti.. Tulee vissiin kakkoselta kun itse aina YouTuben kautta kaikkee katsotaan.
Ja sit asiasta kukkaruukkuun joko on vauvalehdessä ollu kuvaukselliset osiossa se vauvan kesätyyli juttu? En enää keväästä lähtien ole lehteä tilannu mutta oon omalla kuvalla tuohon osallistunu, harmi vaan kun vauvan sivuilla ei ikinä näy että mitkä kuvat on päässyt lehteen.
 
Meillä kelpaa vaan Masha ja karhu.. Ja toisinaan Pocoyo.. Telkusta aamuisin katsoo jotain muuta, muttei kauan kiinnosta.. Mashaa ja karhua katsoo silloin kun itse syödään kun muuten on lautaset täynnä leluja :D Osaa kyllä jo jaksot ulkoa kun esim jos piirretyssä taputetaan niin hyvissä ajoin laskee lelut käsistään ja valmistautuu taputuksiin..
 
meilläkin kyllästytty musarullaa ohjelmaan ja nalleapinaankkasettiin. Kauan siinä menikin:grin uusi suosikki on hauhau, piip ja veli :)
 
Meillä katotaan lähes poikkeuksetts aamuisin ja iltaisin Pikku Kakkonen. Viikonloppuna yleensä saavat katsoo yhden leffan päivässä omassa huoneessaan, tai joskus (aika harvoin) viikollakin, mut sit ei saa kattoo Pikku Kakkosta. Nää on siis sellaiset "vakiot", niistä jo tulee kaks tuntia. Lisäks silloin tällöin (ehkä kerran viikossa jos sitäkään) päivällä kun sisko on hoidossa, tyttö kattoo Netflixistä Pocoyota - se on aivan ehdoton suosikki.

Lisäks tabletti ja kännykkä, joita katsovat kotona hyyyyvin harvoin (no ehkä silloin tällöin isosisko saa pelata jotain kun tyttö on päikkäreillä - saa kerrankin tehdä jotain rauhassa...), mutta annan kyllä ehkä liiankin helposti puhelimen jos tyttö meinaa saada raivarit kun ollaan jossain. Puhelimesta meillä katotaan omia kuvia tai sit Tubesta videoita, yleensä sieltäkin Pocoyota.

Meillä ei kukaan näprää laitteita ruokapöydässä jos syödään yhdessä, siis ei me aikuisetkaan. Paitsi jos jostain syystä on pöydässä yksin niin silloin saa. Samat säännöt myös teinillä.

Muoks. Mainittakoon että tässä tekstissä "tyttö" on Tammikuinen2015 ja "sisko" on meidän 4v esikoinen. "Teini" isimiehen kohta 13vee osa-aika-asuja.
 
Takaisin
Top