Uusperhesatu
Asioista perillä oleva
Onko teillä ollut lapsilla pelkovaihetta joskus 2-3-vuotiaana?
Meillä 2 v 9 kk on nyt jo jonkin aikaa pelännyt vähän sitä sun tätä: erilaisia ääniä, pyykkikonetta ym. Samaan aikaan on nukkumisesta tullut oikein todella hankalaa. Hän nukkui pitkään vieressä, mutta keväällä siirtyi viimein omaan sänkyynsä (mikä kyllä on meidän aikuisten makuuhuoneessa). No, nyt syksyllä alkoi nyyhkintä sängyssä joka ilta ja päiväunien aikaan, ja lopulta se yltyi kunnon itkuksi ja oli pakko ottaa lapsi taas viereen siksikin, ettei kuopus herää ääneen (enkä nyt muutenkaan halua toista huudattaa). Siinäkin hän nyyhki ennen nukahtamista, mutta ei yhtä paljon kuin omassa sängyssään.
Sitten kuitenkin kypsyin kahden lapsen välissä nukkumiseen, kun koko ajan jompikumpi pyöri enkä itse saanut nukuttua. Päiväunien aikana tein usein puhelimella töitä, mutta sitäkään en voinut enää tehdä, kun kännykän valo herätti lapsen ennen aikojaan. Kun lapset olivat viikonloppuna yökylässä mummilassa, äitini sai hänet nukahtamaan "omaan" sänkyynsä, ja sen jälkeen päätimme itsekin taas yrittää sitä. Nyt hän on muutamat päivä- ja yöunet nukkunut omassa sängyssään, mutta joka kerta ennen nukahtamista hän nyyhkii ja itkeskelee vaikka kuinka kauan ja välillä niin äänekkäästi että pienempi meinaa herätä tai herääkin. Tämä siis, vaikka sänky on kiinni parisängyssämme ja vaikka pitäisin häntä kädestä kiinni. Tänään päiväunilla hänellä kesti puolitoista tuntia nukahtaa! Kun kysyn, että mikä häntä itkettää, niin välillä ei osaa sanoa oikein mitään ja välillä sanoo että pelottaa, muttei osaa kertoa, mikä pelottaa.
Olen nyt tosi turhautunut tilanteeseen. Ymmärrän, että ikään varmasti kuuluu jonkinlainen pelkovaihe, mutta nukkumaanmeno alkaa olla ihan katastrofaalista. En haluaisi että hän tottuu taas nukkumaan vain vieressä, koska se on oikeasti aika stressaavaa kun en saa itse öisin nukuttua ja päivisin en voi edes kännykällä enää tehdä töitä. Toisaalta myös nämä nyyhkintäsessiot tekevät nukkumisesta ja töiden tekemisestä ihan mahdotonta. Toivoisin niin kovin, että hän oppisi taas nukkumaan omassa sängyssään. Tai edes nukahtamaan sinne, vaikka sitten joskus aamuyöllä tulisikin viereen.
Mutta miten se onnistuu? En haluaisi häntä huudattaa, mutta en nyt oikein ymmärrä, että mikä on niin kamalaa siinä että hän makaa eri sängyssä mutta käytännössä ihan vieressä ja saa vielä pitää kädestä kiinni. Aiheutanko traumoja, jos en ota häntä viereen? Helpottaako se tilannetta ennemmin tai myöhemmin vai tuleeko sitten omasta sängystä vain joku mörkö? Jos jollain on kokemusta vastaavasta tai muuten hyviä vinkkejä, niin olen pelkkänä korvana.
(Miehestä ei oikein ole apua, koska hän tekee arkisin rankkaa fyysistä työtä ja herää jo kuudelta, niin en haluaisi hänen öitään pilata enkä toisaalta halua että lapset heräävät hänen herätyskelloonsa kuudelta. Siksi mies nukkuu tällä hetkellä olohuoneessa.)
Meillä 2 v 9 kk on nyt jo jonkin aikaa pelännyt vähän sitä sun tätä: erilaisia ääniä, pyykkikonetta ym. Samaan aikaan on nukkumisesta tullut oikein todella hankalaa. Hän nukkui pitkään vieressä, mutta keväällä siirtyi viimein omaan sänkyynsä (mikä kyllä on meidän aikuisten makuuhuoneessa). No, nyt syksyllä alkoi nyyhkintä sängyssä joka ilta ja päiväunien aikaan, ja lopulta se yltyi kunnon itkuksi ja oli pakko ottaa lapsi taas viereen siksikin, ettei kuopus herää ääneen (enkä nyt muutenkaan halua toista huudattaa). Siinäkin hän nyyhki ennen nukahtamista, mutta ei yhtä paljon kuin omassa sängyssään.
Sitten kuitenkin kypsyin kahden lapsen välissä nukkumiseen, kun koko ajan jompikumpi pyöri enkä itse saanut nukuttua. Päiväunien aikana tein usein puhelimella töitä, mutta sitäkään en voinut enää tehdä, kun kännykän valo herätti lapsen ennen aikojaan. Kun lapset olivat viikonloppuna yökylässä mummilassa, äitini sai hänet nukahtamaan "omaan" sänkyynsä, ja sen jälkeen päätimme itsekin taas yrittää sitä. Nyt hän on muutamat päivä- ja yöunet nukkunut omassa sängyssään, mutta joka kerta ennen nukahtamista hän nyyhkii ja itkeskelee vaikka kuinka kauan ja välillä niin äänekkäästi että pienempi meinaa herätä tai herääkin. Tämä siis, vaikka sänky on kiinni parisängyssämme ja vaikka pitäisin häntä kädestä kiinni. Tänään päiväunilla hänellä kesti puolitoista tuntia nukahtaa! Kun kysyn, että mikä häntä itkettää, niin välillä ei osaa sanoa oikein mitään ja välillä sanoo että pelottaa, muttei osaa kertoa, mikä pelottaa.
Olen nyt tosi turhautunut tilanteeseen. Ymmärrän, että ikään varmasti kuuluu jonkinlainen pelkovaihe, mutta nukkumaanmeno alkaa olla ihan katastrofaalista. En haluaisi että hän tottuu taas nukkumaan vain vieressä, koska se on oikeasti aika stressaavaa kun en saa itse öisin nukuttua ja päivisin en voi edes kännykällä enää tehdä töitä. Toisaalta myös nämä nyyhkintäsessiot tekevät nukkumisesta ja töiden tekemisestä ihan mahdotonta. Toivoisin niin kovin, että hän oppisi taas nukkumaan omassa sängyssään. Tai edes nukahtamaan sinne, vaikka sitten joskus aamuyöllä tulisikin viereen.
Mutta miten se onnistuu? En haluaisi häntä huudattaa, mutta en nyt oikein ymmärrä, että mikä on niin kamalaa siinä että hän makaa eri sängyssä mutta käytännössä ihan vieressä ja saa vielä pitää kädestä kiinni. Aiheutanko traumoja, jos en ota häntä viereen? Helpottaako se tilannetta ennemmin tai myöhemmin vai tuleeko sitten omasta sängystä vain joku mörkö? Jos jollain on kokemusta vastaavasta tai muuten hyviä vinkkejä, niin olen pelkkänä korvana.
(Miehestä ei oikein ole apua, koska hän tekee arkisin rankkaa fyysistä työtä ja herää jo kuudelta, niin en haluaisi hänen öitään pilata enkä toisaalta halua että lapset heräävät hänen herätyskelloonsa kuudelta. Siksi mies nukkuu tällä hetkellä olohuoneessa.)
