Syyt lykätä vauvahaaveita?

[Bella Swan]

Mitä syitä teillä on, että joutuisitte lykätä vauvahaaveita?

Ei sitä tiedä onnistuuko enää. Mutta meillä järjen ääni on jo 4 vuotta toppuutellut, että tulee olemaan huono juttu edes ajatella kolmatta lasta. Koko ajan tapahtuu vaan entistä pahempaa ja rankempaa elämässä. Mutta milloin juna menee ohi? Jääkö harmittaa jos ei edes yritä? Mutta olisi ihan liian raskasta nyt. Kello kuitenkin tikittää..

 

[herkkis]

Mä en keksi mitään syytä lykätä lapsentekoa, jos lapsia haluaa. Kaikenlaista voi aina sattua ja tapahtua, joten ei kannata odottaa sitä ”täydellistä hetkeä” koska sellaista ei välttämättä ikinä tule.

 

[Bella Swan]

En tiedä. Jos tulisin nyt raskaaksi, se todellakin olisi kriisi. Koko perheelle ja läheisille, jotka auttaisivat arjessa. Voimavarat on kaikki käytössä, lääkitys ei sovi raskaana olevalle, lasten sairaalareissut, raha-asiat, oma aika jota en saa tarpeeksi vieläkään. Ja tietty se puoliso, joka sanoo ei nyt, mutta joskus ehkä jos asiat saadaan kuntoon. Mutta se jos on ollut talvella jo viisi vuotta ja pahemmaksi vaan mennyt. Toista viittä vuotta ei ole välttis aikaa odottaa biologian kannalta. Ehkä haen just lupaa ja oikeutusta olla realisti. Koska vauvakuume on kova yhä. Sydän sanoo joo, järki sanoo ei todellakaan!

 

[O.O]

Kyllähän siihen monta asiaa vaikuttaa. Itsellä oli isoin asia oma jaksaminen. Siksi nuorimmalle ja keskimmäiselle tulikin ikäeroa 7v itsellä olisi jäänyt harmittamaan ikuisesti jos ei oltaisi yritetty kolmatta. Mutta joskus elämä menee niin ettei vain kapasiteetti riitä siihen mitä sydän haluaa.

 

[VäriSointu]

Minulla oma jaksaminen oli myös lykkäämisen syy. Toinen lapsemme teki hampaita lyhyellä ajalla paljon ja itki yöt. Minulle kehittyi uniongelma, en enää osannut nukkua. Kyllä siinä vaiheessa oli pakko lykätä vauvahaaveita, kun hyvä, että selvisin arjesta kahden kanssa.

Toisen kerran tuli lykkäys, kun sain kolmen keskenmenon jälkeen kilpirauhaslääkityksen. Olin niin hajalla niistä keskenmenoista, että halusin antaa lääkityksen vaikuttaa ennen uutta yritystä. Seuraava raskaus alkoikin sitten heti kun sille annettiin mahdollisuus ja kaikki meni hyvin loppuun asti.

 

[herkkis]

Hmm, mulle oma jaksaminen ei oo mitenkään tärkeetä, kun oon jo lapsena oppinut että sillä ei oo merkitystä. Pakko on vaan painaa eteenpäin vaikka kuinka ois voimat lopussa ja luottaa siihen, että asiat jotenkin järjestyy.
Ootte kyllä varmasti oikeassa, että sitäkin on hyvä miettiä.

 

[Vargynja]

Meillä toisen lapsen saanti lykkääntyi juuri oman ja miehen jaksamisen takia. Tai ensin syöpähoitojen, mutta kun ne oli ohi, ei kummankaan mielenterveys ollut siinä kunnossa. Sitä herkästi ajattelee, että kaikki järjestyy tai sitä vain menee läpi vaikka harmaan kiven. Mutta jossain kohtaa voikin mäki nousta liian jyrkäksi. Kaikkea ei voi eikä tarvitse kestää. Lopulta lasten ikäeroksi tuli reilu 6 vuotta. Koko odotusajan vauvakuume vaivasi, mutta ei meidän voimavarat olisi yksinkertaisesti riittäneet toiselle lapselle.

 

[Pingviiniemo]

Mitä syitä teillä on, että joutuisitte lykätä vauvahaaveita?

Ei sitä tiedä onnistuuko enää. Mutta meillä järjen ääni on jo 4 vuotta toppuutellut, että tulee olemaan huono juttu edes ajatella kolmatta lasta. Koko ajan tapahtuu vaan entistä pahempaa ja rankempaa elämässä. Mutta milloin juna menee ohi? Jääkö harmittaa jos ei edes yritä? Mutta olisi ihan liian raskasta nyt. Kello kuitenkin tikittää..

Erityislapset. Esikoisen kanssa jo pärjää, mutta kuopus vaatii kokoajan enemmän huolenpitoa, puheterapiaa ja asioiden opettelua. Kommunikointi on vieläkin niin heikkoa, että raivareita on paljon ja hän on oikeastaan nyt ollut niin paljon sylissä ettei vauva mahtuisi sinne.

Mitä isommaksi kasvaa, niin toki oppii uutta, mutta sitäkin vahvempi tahto ja isompia on raivarit.

Mä rakastan lapsia ja haaveilen lisäyksestä, mutta näitä asioita on pakko ottaa huomioon.

 

[Lya M.]

Kyllähän siihen monta asiaa vaikuttaa. Itsellä oli isoin asia oma jaksaminen. Siksi nuorimmalle ja keskimmäiselle tulikin ikäeroa 7v itsellä olisi jäänyt harmittamaan ikuisesti jos ei oltaisi yritetty kolmatta. Mutta joskus elämä menee niin ettei vain kapasiteetti riitä siihen mitä sydän haluaa.

Meidänkin lapsille tuli ikäeroa 6 vuotta ( lähes tasan) En olisi jaksanut pientä ikäeroa, vaikka minulle sanottiin jo esikoisen kanssa, että olin ”vanha”.