Syntymättömän lapsen vakuutus

Rocket & Pippinen: nähdäkseni tuo n. 140 e on vain odotusajan vakuutuksen hinta, joka lupaa
  • Turva vakavan synnynnäisen sairauden ja vamman varalta 
  • Turva lapsen sairaalahoidon varalta
Toisaalla sanotaan tarkemmin:
"Vauvavakuutuksen Odotusajan vakuutus 
on määräaikainen vakuutus, ja turvat ovat 
voimassa vakuutuksen tekohetkestä lapsen 
syntymään. Korvauksia maksetaan kuitenkin vakuutusehtojen mukaisesti ennen 
lapsen kolmen tai kuuden kuukauden ikää 
aiheutuneista vahinkotapahtumista (katso 
tarkemmin kohdasta "Odotusajan vakuutuksen vakuutusturvat") edellyttäen, että 
vakuutus on ollut voimassa lapsen syntyessä."

Lapsen synnyttyä pitää sitten hakea lapsuusajan vakuutusta lapsen ollessa vähintään 2 kk. Ja sen hinta määräytyy sitten erikseen.
 
Meidän oli tarkoitus ottaa vakuutus Fenniasta, mutta emme saa sitä, koska emme osallistuneet sikiöseulontaan. Toisin sanoen niskaturvotusta ei mitattu ekan ultran yhteydessä. :( Onko tietoa, onko jokin yhtiö, joka ei vaatisi seulan tulosta edellytykseksi vakuutukselle?

Pohjolan sivuja katselin ja sielläkin puhuttiin ultraäänitutkimuksen tuloksesta (että se pitää selvitä äitiyskortista). Lisäksi Pohjolan hinta (yli 500 euroa) tuntui niin järkyttävän isolta, että kyllä sitä saa aika monta kertaa viedä lasta lääkäriin ennen kuin maksaa itsensä takaisin.

Lähitapiolan sivuja katselin, mutta sieltä esteeksi nousi se, että kotivakuutus pitää olla heillä, jotta lapsivakuutuksen voi saada. No, ei olla tähän hötäkkään vaihtamassa kotivakuutusta yhtiöstä toiseen.

Ifin sivuja lueksin myös, mutta sieltä ei selvinnyt suoraan, edellyttävätkö seulan tuloksia... ultraäänitutkimuksesta kyllä mainitsevat.

Fennialta voi hakea syntyneelle lapselle hakemusta 4 vuorokaudenikäisestä asti edellyttäen, että lapsi on päässyt sairaalasta tuohon mennessä. Varmaankin päädytään tuohon, jos ei muuta keksitä.
 
Tuosta IFistä sen verran, että itse otin sinne yhteyttä ja kysyin, että mikäs hinta tulee sit vakuutukselle, kun lapsi on syntynyt..eli tuo "halpa" hinta on nimenomaan se odotusajan vakuutus ja sitten se muuttuu lapsuusajan vakuutukseksi, jonka hinnaksi mulle sanottiin n. 280€. Eli loppujen lopuksi siis aika samaa hintaluokkaa, kun muissa vakuutusyhtiöissä on ollut nuo vakuutukset.
 
Tuon perusteella If kuulostaisi silti halvimmalta. Tapiolalla vakuutus 350e, niin kyllä tuossa jo sen 70e säästäis. Tosin varausmaksu onkin sitten sen lähes 70e enempi. Taitaa mennä +/-0. Ellei sitten If oo seuraavina vuosina  halvempi, mutta vakuutuksenhan voi sitten vaikka vuoden ikäisellekin kilpailuttaa ja vaihtaa muualle. :)
 
Me otettiin Pohjolasta vakuutus. :) Meillä on siellä kotivakuutus, autovakuutus, matkavakuutukset, OP:ssä lainat yms. Hinta oli jotain päälle 300e/vuosi, kun on siellä myös kotivakuutus. Ajateltiin nyt ainakin pari vuotta pitää vakuutusta, näkee sitten kuinka paljon sitä tarvitsee. Ei kiinnostaisi yhtään täällä pääkapunkiseudulla jonotella huutavan lapsen kanssa jossain Jorvissa tms. :D No thanks.
 
Tietysti vakuutusta ottaessa on syytä huomioida omavastuun osuus, joka vaihtelee riippuen vakuutusyhtiöstä. Tuolla IFissä se on 150€ + 10% kuluista/vakuutuskausi. Pohjolalla puolestaan 10% vakuutuskauden kuluista, mutta kuitenkin vähintään 100€.

Mekin käännyttiin kyl Pohjolan puoleen juuri siitä syystä, että siellä on kotivakuutuskin ja vakuutuksen saa sen vuoksi halvemmalla.
 
Lapsivakuutuksia tehtässä hinnan lisäksi kiinnittäkää huomiota:

- Vakuutusmäärä (monella 50 000e, Pohjolalla 200 000e)
- Ikä, mihin päättyy (monella 15/17/20v, Pohjolalla 100v > jos päättymisen jälkeen tekee uuden, saattaa tulla rajoituksia)
- Mihin mennessä pitää hakea (monella 3kk ennen laskettua aikaa, Pohjolalla ennen lapsen syntymää - vaikka sitten viikkoa ennen)
- Omavastuu (monella on minimin lisäksi prosentuaaline esim. IFillä 150e + 10%, Pohjolalla voi olla vaikka 0e -> Pohjolalla omavastuu vaikuttaa vakuutuksen hintaan, siksi moni ottaa 100e EI prosentuaalista osuutta).
- Onko kotivakuutus sidottu lapsivakuutukseen (monella et voi siirtää kotivakuutusta pois tai lapsivakuutus päättyy myös / hinta nousee reilusti)

Huomioikaa, että IFin 140e on vain syntymättömän lapsen vakuutus, joka muuttuu lapsivakuutukseksi syntymän jälkeen ja hinta on eri (n. 450-470e/vuosi)

Tuli juuri itse näitä selvitettyä, kun vertailin ja kilpailutin omalleni :) Pohjolan vakuutus uudistunut reilusti paremmasi ja joustavammaksi noin vuosi sitten. Pohjolalla vakuutuksen sisältöä pystyy räätälöimään PALJON ja se vaikuttaa hintaan eli suosittelen käyntiä konttorilla, oman vakuutuksen hinta oli 250e/vuosi (ilman keskittämisalennusta olisi ollut 270e). Pohjolalla vakuutusta voi hakea, kun rakenneultra tehty.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top