Synnytystarinat

 eli lauantaina aloteltiin käynnistys... sunnuntaina toisen sytotecin jälkeen alko supistelemaan.. paikat tällöin vielä epäkypsät, kinni ja kanavaa jälellä 1,5cm... 10 minuuttia supistusten alettua meni vedet ja supistuksista alko tulla todella kovia... lääkäri tutki tilanteen ja olin auennu sentin... supistusten väli oli kaksi minuuttia ja mie huusin supistuksien aikaan ku hyeenä... kätilö katto mua ja sano, et nyt kiireesti synnytyssaliin... hissillä mentiin 7. kerrosta alaspäin saliin pyörätuolilla ja kiireellä... supistusten väli yhden minuutin.... salissa heti kaasuille ja laittovat anestesialääkärin hakuun vaikka olin vaan sentin auki... anestesia lääkäri tuli heti paikalle ja mie yritän pysyy tajuissani ilokaasu naamalla... oli hankalaa laittaa epiduraalia, ku supistuksia tuli tosiaan minuutin välein... se saatiin laitettua ja sit helpotti tunniks.. alapääntilanne tutkittiin siinä tultaessa ja hissimatkalla oli 1,5 kanavaa hävinny kokonaan!! mut tosiaan noin tunnin päästä epiduraali lopetti vaikuttamisen ja supistuksilla ei ollu enää ollenkaan taukoa!!!! ne laitto lisää epiduraalia, mut ei vaikutusta... sit jossain vaiheessa tutkittiin tilanne ja 5 senttiä auki... hoitajat jotain höpisivät, et kohta alkaa tapahtuu ja kutsuttiin lisää porukkaa paikalle... 15 minuuttia oli menny viidestä sentistä, ku sanottiin et voit ponnistaa... mä olin ite vähän, et tä? no siinä ponnistin ja kätilöt toppuuttelivat mua, et älä ponnista niin kovaa, ku paikat repee.... mut ne oli ottanu pinnin pojan päästä pois ja mie luulin et jotain on pahasti vialla, joten ponnistin pojan kuudessa minuutissa ulos! ja ei yhtään repeämää... poika nostettiin rinnalle, mut mä sanoin heti, et kaikki ei oo hyvin ja vähän ajan päästä kätilötki tajus sen, ku poika ei huutanu ollenkaan ja sit ne lähti kiireen vilkkaa kärräämään poikaa pois... mä jäin yksin makaamaan tietämättömänä tunniks siihen synnytyspöydälle.... poika oli lopettanu hengittämisen viiden minuutin iässä ja vietiin sit hoitoon pariks päivää lastenosastolle.... koko synnytyksen kesto tasan 4 tuntia!!!!! josta ponnistusvaihe 6 minuuttia !!! sanovat, et ei ois uskonu, et oon ensi synnyttäjä=) pojan mitat 2946g, 47,5cm apgarpisteet 1min 8, 5min 4 ja 10min 7.... itse synnytyksestä jäi positiivinen kokemus, vaikka oli tosi raju...
 
Tässäpä vihdoin minunki synnytyskertomus. Tulee pitkä, mutta koittakaa jaksaa. :) Eli tosiaan perjantaina 30.9. oli kontrolli äitiyspolilla raskaushepatoosin vuoksi. Arvot oli aikaisemmin pysyneet suhkoht kurissa, mutta sappihapot oli nyt sitte nousseet korkeammalle. Lääkärin päätöksellä jäimme suoraan osastolle käynnistykseen. Tuossa vaiheessa en ollut senttiäkään auki + kanavaa jäljellä 2cm (vaikka viikkoa aiemmin oli sanottu että 1cm...). Perjantaina sain kolme kertaa nieltäväksi käynnistystabletin (en muista nimeä) ja ne saivat aikaan laimeita supistuksia epäsäännöllisin väliajoin. Illalla supistukset loppu kokonaan. Yöllä vähän ennen yhtä heräsin supistuskipuun ja osa lapsivesistä lorahti ulos. Supistuksia tuli välillä säännöllisestikin, mutta laimenivat ja epäsäännöllistyivät. Tuossa vaiheessa kivunlievityksenä riitti jyväpussi, kuuma suihku (oli muuten ihan parasta) ja keinutuolissa istuskelu, mutta aamuyöllä sain kipupiikin kankkuun. Aamulla ei supistellut taas juuri ollenkaan ja yhden maissa lääkärikierrolla lääkäri päätti aloittaa oksitosiinin suoraan suoneen. Tässä vaiheessa kanava kadonnut kokonaan ja auki 2cm. Vähän ennen kahta lauantaina siirryin synnytyssaliin ja mies tuli tiete heti matkaan. Sopimus oli, että enintään 6 tuntia voidaan tätä kokeilla ja jos ei auta, niin sitte pitää kokeilla seuraavana päivänä uudelleen. Supistukset oli perkuleen kipeitä koko tuon 6 tuntia ja sain taas kipupiikkiä, mies hieroi ym. mikä helpotti. 5 tunnin jälkeen EI MITÄÄN muutosta (olin jo menetellä hermojani, että turhaanko tässä kärsitään) mutta kun 6 tuntia tuli täyteen, niin JEEEE, 3cm auki! :D Eli tämä sentti lisää tarkoitti sitä, että jatketaan tippaa niin kauan kun syntyy. Tässä vaiheessa sain avuksi ilokaasun ja hommat alko eteneen vauhdikkaammin. Illalla kymmenen maissa olin 4cm auki ja kutsuttiin lääkäriä laittamaan epiduraalia. Mulla on iso leikkausarpi + yhteenluutuneita nikamia alaselässä, joten olin varautunut, että sitä en saa. Lääkäri pisti monta kertaa ja tunnin väkertämisen jälkeen luovutti, ei epiduraalia. Spinaali luvattiin laittaa myöhemmässä vaiheessa. Kahentoista jälkeen olin 7cm auki ja sain kohdunkaulan puudutteen + spinaalia alettiin suunnittelemaan. Meni 15 minuttia ja olin 10 cm auki ja valmis ponnistamaan; spinaali jäi siis saamatta! Ponnitusvaihe kesti 1h 12 min, koska supistukset lähes loppuivat ja pojalla oli pää vähän huonossa asennossa tuloreittiin nähden. Vihdoin klo 2.02 sunnuntain puolella pieni ihmeemme oli maailmassa! <3 Poika oli 49 cm pitkä ja painoi 3555g. Pisteitä hän sai 9; väristä lähti yksi pois. Mulle tuli yksi pieni toisen asteen repeämä + lisäksi kätilö joutui leikkaamaan pienen viillon välilihaan. Eilen, laskettuna päivänä, päästiin kotiin ja tästä tämä ihana vauva-arki alkaa <3
 
Laskettu aika oli 5.10. ja meille oli varattu jo käynnistys 7.10. lapsen hitaan kasvun takia. Toivoin, että synnytys käynnistyisi kuitenkin luonnollisesti etukäteen, ja yritän rasittaa itseäni fyysisesti. 29.9. kävin sisätutkimuksessa, missä kävi ilmi, että paikat oli kypsät ja olin jo 1 cm auki. Samana päivänä menin useammaksi tunniksi ostariin ruoka- ja lahjaostoksille. N. 3 aikaan vessassa käydessäni huomasin verisen läntin. Soitin lääkärille ja kysyin, oliko tuo normaalia, ja kuulemma sisätutkimuksen jälkeen se oli. Lähdimme seitsemältä kotiin ajelemaan, ja matkalla alkoi olla kuukautiskipuja muistuttavia kipuja. Mietin, että nuo saattaisivat olla harjoitussupistuksia. Kotiin päästessäni huomasin hieman lisää limaista verta, ja pian alkoi alkkareihin tippua vettä. Veden liruttelu jatkui, joten aloin olla aika varma, että lapsivedet ne meni. Pian alkoi tulla lisää supistuksia, joita mittailimme miehen kanssa. Niitä oli nyt n. joka 7 minuutti ja ne kestivät minuutin ajan. Soitimme lääkärille, joka kehoitti lähtemään sairaalaan välittömästi. Sairaalaan saavuimme kymmenen jälkeen, ja jouduin heti käyrille. Puristelin aina supistuksen tullessa tennispalloa, mikä auttoi. Olin tässä vaiheessa 2 cm auki. Pääsin huoneeseemme n. klo 23.30, ja mies puhalsi minulle kumiammeen, johon menin köllöttelemään. Olo parani heti, ja makailinkin kuumassa vedessä n. 3,5 tunnin ajan. Suppareista meni pahimmat tuntemukset pois veden rauhoittavan vaikutuksen takia. Kolmelta jouduin valitettavasti pois ammeesta takaisin käyrille, kuivalle sängylle makaamaan, mikä oli hirveetä. Olin 5 cm auki, kun minulle tarjottiin kivunlievitystä - sitä ennen olin pärjännyt vedellä ja syvähengityksellä, mutta nyt aloin olla niin tuskissani ja kiljuin... kokeilin ensin ilokaasua, joka auttoi hieman, mutta pian lääkäri ehdotti epiduraalia, koska olin niin kärsivän näköinen. En olisi kestänytkään ilman... ja kun olin saanut epiduraalin, aloin voida paremmin heti ja sain levätä parisen tuntia sängyllä. Kun olin viimein 8 cm auki, kello 6 aikaan, lääkäri sanoi että nyt synnytyssaliin ponnistamista kokeilemaan. Hän ei ollut vakuuttunut, että  se onnistuisi, koska lapsi ei ollut vielä laskeutunut kokonaan.... ensin  kävelin salia ympäriinsä mieheen nojaten n. tunnin ajan, toivoen että lapsi laskeutuisi. Sitten alettiin ponnistaa sängyllä puoli-istuvassa asennossa (muihin asentoihin ei ollut lupaa). Yritin ponnistaa varmaan 10 kertaa, tunnin ajan, mutta vauva ei vaan tullut alas. Lopulta lääkäri luovutti ja sanoi, ei auta mitään - sydänäänet on laskeneet, eikä vauva ole tulossa ulos, joten on pakko suorittaa hätäsektio. Olin aivan järkyttynyt! Siihenkö se sitten meni. Pyysin vielä saada lupaa ponnistaa, mutta mitään kehitystä ei tapahtunut, joten minut vietin suoraan leikkaussaliin, johon mies tuli mukaan. Siitä en vahvalta epiduraaliltani muista muuta kuin että jotain edessäni puuhailtiin ja kohta rinnalleni nostettiinkin jo pieni itkevä vauva! Kuulemma poika oli tullut ja painoa oli 2,87 kiloa ja pituutta 50 cm. Seuraavaksi muistan sen, kun meidät vietiin huoneeseemme, ja siellä ihmettelimme miehen kanssa vauvaa (ekoja imetyksiä en lääkehöyryiltäni enää muista).

Olin ensin todella pettynyt ja vihainen, että 12h kestänyt normaali synnytykseni johti sektioon, mutta loppujen lopuksi sillä ei ollut väliä, kun poika tuli terveenä ulos. Tunne oli sanoinkuvaamattoman ihmeellinen ja ihana, kun saimme poikaamme tutustua. Pääsimme kotiin viime sunnuntaina, ja nyt on viikko opeteltu arkea vauvan kanssa. Päivääkään en vaihtaisi pois!
 
 
Elikkäs kaikki tapahtui 17.10 viikkoa ennen laskettua aikaa. Heräsin yöllä vessaan ja yllätyksekseni lapsivedet tuli vessan lattialle klo 03.00. Tuntia myöhemmin alkoi supistella. Lievinä ne pysyivät muutaman tunnin ja alkoivat siitä hiljalleen voimistua. Kahdeksalta aamulla ne alkoivat tehdä jo todella kipeetä. Kymmeneltä päätettiin lähteä synnärille vaikka supistukset tulikin vain 10 min välein. Autossa luulin kuolevani mutta päästiin kunnialla perille. Sairaalassa kätilö totesi minun olevan 2 cm auki. Olin käyrissä n puoli tuntia. Siitä siirryin vesialtaaseen jossa ehdin viettää kokonaiset 10 min kunnes supistukset tulikin jo 2 min välein. Kätilö kysyi että tarkistetaanko kohdunsuun tilanne. Onneksi suostuin sillä olin 10 minuutissa avautunut 7 senttiin! Nousin ammeesta ja kävin pissalla. Samantien katsottiin uudestaan ja olin 10 cm auki! Siitä sitten vaan ponnistelemaan ja reilun tunnin kuluttua tyttäremme oli sylissäni!!! Mitään puudutuksia ei keritty edes harkitsemaan vaan kaikki tapahtui ilman mitään kivunlievitystä. Koko homma oli aika rajua puuhaa mutta jäi hyvä ja positiivinen mieli. Tsemppiä kaikille synnyttäjille <3>
 
13.10. torstaina noin klo 17 alko tulla kesyjä supistuksia, noin 10min välein. Klo 20.30 supistukset alko voimistua ja niitä alko tulla entistä säännöllisemmin, 3-5min välein. Peittojaki siinä illalla vielä heiluteltiin ja isäntä kävi nukkumaan, mut mie en saanu unta, joten köllöttelin olkkarin sohvalla. Alkoi vereslimainen vuoto, arvasin että kohta päästään tositoimiin. Lopulta klo 4 herätin isännän ja sanoin, että voitais lähteä. Perjantaina 14.10. klo 5 oltiin sairaalassa. Tutkimuksessa väljästi 2sormelle auki ja supistuksia tulee edelleen 3-5min välein. Päästään heti synnytyssaliin odottelemaan avautumista. Kivunlievityksenä kaurapussi ja ammeessa kylpeminen. Klo 9 3cm auki. Klo 10 laitetaan aquarakkuloita selkään ja kivut on sen jälkeen siedettäviä. Käydään isännän kans kävelyllä kanttiinissa. Istuskelin jumppapallon päällä. Klo12.14 4cm auki. Klo 12.51 kivut alkaa olla sietämättömiä (riuduin tunnin käyrillä ikävässä asennossa ja tuli 15min kestosupistus, selkään sattui vietävästi!), joten otan ilokaasun avuksi. Ilokaasu oli kiva kaveri!=) Klo13.15 4-5cm auki. Klo 13.39 uudet aquarakkulat selkään. Klo 16.09 epiduraali, koska avautuminen etenee hitaasti + kalvot puhkaistaan,lapsivettä ei tule (ei tullu missään vaiheessa synnytyksen aikana!!? Liekö sitä sitten tihkunu ennen aikojaan, niinku olin aatellu..). Vauvan päähän laitetaan scalp. Klo 17.15. 6cm auki. Klo 18.37 paineentunnetta supistuksen aikana, puudutteen teho heikkenemässä. Auki 9cm. Laitetaan lisäannos epiduraalia. Klo 19.51 oksensin rajusti ja rakko tyhjeni.Sain oksitosiinia vauhdittamaan supistuksia entisestään. Klo 20.20 10cm auki -vihdoin!! Ensin kokeiltiin ponnistaa kyljellään, sitten seisten (että saatiin vauva hieman laskeutumaan) ja sitten siirryttiin toivomaani puoli-istuvaan asentoon. Aktiivinen ponnistus alkaa klo 20.30. 10min ponnistuksen jälkeen vauvan sydänäänet heikkenee ja lääkäri soitetaan paikalle. Kätilö puuduttaa välilihan ja tekee epparin, lääkäri kiinnittää imukupin ja hieman auttaa sillä poikaa ulos (pää oli jo tulossa ulos, joten ei ollu varsinainen imukuppisynnytys). Joudun ponnistamaan todella kovaa, poika pitää saada nopeasti ulos, ja kätilöt karjuu vieressä muhun vauhtia. 14.10.2011 klo 20.46 pieni, rakas poikamme putkahtaa maailmaan (mitat 3880g ja 51cm).<3<3 (1. vaihe tasan 24h, ponnistusvaihe 16min). Kun poika on mittailtu, hänet viedään hetkeksi happikaappiin, pulssi ja happisaturaatio kuitenkin hyvät. Jälkeiset syntyy 9min päästä vauvan syntymästä. Vaavi pääsee rinnalle, ottaa muutaman imun rinnasta. Sitten osastolle onnellisina.<3 Tarkoitus oli siis mennä luomukeinoilla koko synnytys, mutta epiduraali on ainut ja viisain ratkaisu, kun avautuminen venyi pidemmäksi kuin laki sallii. Ja kyllä sitä ponnistamisen jälkeen tuli sanottua, että oli se rankempaa kuin osasin kuvitella.=) Mutta ponnistaminen ei sattunu epiduraalin ansiosta yhtään!! Voishan tuota koittaa uudestaanki;) Ei jääny yhtään paha maku suuhun. Harmitti vain aluksi se ponnistusvaiheen nopeatempoisuus, en ees tajunnu että lääkäri oli laittanu imukupin kun se jo alkoi vetää. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Hyvä synnytys oli<3 Nii ja olin muuten valvonu 36h putkeen siihen mennessä kun poika syntyi! Että huhhuh..:P
 
Tyllerömme synnytystarina alkoi tiistaina 4.10 klo. 06:04, kun heräsin märässä sängyssä. Ankkakävelyä vessaan, jossa hetken istuttuani vasta tajusin, että se on menoa nyt! Vaaputin miehen luo sanomaan, ettei hän varmaan mene töihin tänään. Soitin synnärille, että lähdenkö edes minnekään, kun ei missään tunnu, mutta kehoittivat lähtemään. Mies joutui kuitenkin lähtemään muutamaksi tunniksi töihin, eikä se haitannut yhtään, koska ei ollut minkäänlaisia tuntemuksia, että synnyttäis, lapsivettä vain lorisi tasaisesti. Veljeni vaimo lupautui lähtemään synnärille mun kanssa. Lähetin hermostuneen miehen töihin ja pakkailin itse kassia ja ruokkisin lemmikit. Synnärille saavuttiin noin klo. 07:40. Olin auki 1,5cm ja käyrillä ei näkynyt, kuin aivan minimaalisia supistuksia, mitä itse en tuntenut edes. Mies soitteli useamman kerran hermostuneena ja vakuutin, että mitään ei ole tapahtumassa. Hänellä oli kova kiire luokseni, vaikka sanoin, ettei ole mikään kiire. Mies saapui synnärille klo. 11:15. Mies alkoi melko pian turhautumaan, kun mitään ei tapahtunut. Kai hän oli odottanut hirveätä huhkimista, huutamista ja veren roiskuamista tai jotain. :D Käytiin kanttiinissa ja osastolla katsomassa telkkaria. Yllättävän hyvin se aika kului, vaikkei saanutkaan jännitykseltä edes nukuttua. En muista aikoja ja tapahtumia tarkkaan, mutta olin muutamaan kertaan käyrillä ja pari kertaa tutki olinko auennut, mut enhän mä tietenkään ollut.

Keskiviikkona 5.10 yöllä yhden aikaan alkoi supistukset. Käyrät näytti ihan mukavia supistuksia ja alkoi tuntumaan siltä, että lapsi saadaan sittenkin. :D Aika pian alkoi myös tuntua tosi epämukavalta ja mulle tuotiinkin sitten lämmin kaurapussi. Ei kyllä auttanu mulla mihinkään. Paras apu siinä vaiheessa oli, kun maattiin miehen kanssa kapealla potilassängyllä ja hän piti lujasti kiinni. Jossain vaiheessa keskiviikko aamun ja puolen päivän välillä sain kipupiikin pyllyyn. Mikä ei myöskään auttanut millään tavalla. Koko raskauden ajan olen pelännyt sitä, että joutuisin turvautumaan epiduraaliin. Pelko siksi, että kärsin selkärankafobiasta, enkä anna kenenkään koskea sinne. Tässä kohtaa mulle alettiin kuitenkin tarjota epiduraalia ja kieltäydyin. Olo alkoi olemaan melko tuskainen ja mulle ehdotettiin kuumaa kylpyä. Se auttoi jonkin verran ja kuka nyt ei tykkäisi lillua kuumassa vedessä? :) Lilluin siellä useamman tunnin, jonka aikana nousin kerran käyrille. Kylvystä, kun nousin ja olin käynyt suihkussa alkoi supistukset taas tuntumaan hirveiltä. Kätilöt tarjosivat epiduraalia, josta edelleen kieltäydyin. Epätoivoisena kokeilin ilokaasua, jota olin raskaana ollessani jo vastaan ja nyt vielä enemmän. Ei todellakaan sopinut mulle. Kipuihin ei auttanut millään lailla ja pää oli sekaisin, mikä aiheutti sinällään vaaratilanteita, koska supistuksen tullessa ponkaisin aina ylös sängyltä miestäni vasten. Ja kun nuppi oli sekaisin, niin mies sai tosissaan ottaa musta kiinni. Ja lopulta oksensin rajusti, kun oli niin pahaolo. Joten ei kiitos ilokaasulle! :/ Mulle laitettiin kohdunsuunpuudutus noin klo. 19:00, vaikka ei uskottukaan sen auttavan tässä vaiheessa. Voi luoja, mutta se sattui! Ja niin, kun arveltiin niin ei auttanut. Mies alkoi ylipuhumaan mua ottamaan epiduraalin, kun ei kestänyt enää katsella mun kitumista. Noin klo. 21:00 annoin luvan kutsua päivystävän anestesialääkärin paikalle laittamaan epiduraalin. Mies helpottui silminnähden päätöksestäni, itse olin tuskien ja kauhusta johtuen jäykkänä. Epiduraali laitettiin noin klo. 22:00, jolloin olin auki 4cm. Yhtä tuskaa sen laittaminen oli, mutta voi pojat, tuska helpotti heti! Epiduraali laittoi kropan tärisemään hurjasti, mikä kuulemma on yleistä. Epiduraalin jälkeen synnytys lähti etenemään vauhdilla ja..

..torstaina 6.10 klo. 00.25 on kirjattu alkaneeksi ponnistusvaihe. Ei tunnu yhtään siltä, että ponnistusvaihe olisi kestänyt 41 minuuttia. Mahtaako johtua siitä, että siinä ihan tosissaan teki töitä. Paineen tunne, mikä laittaa ponnistamaan on aika inhottava. Ei tee yhtään kipeää, mutta tuntuu vaan oudon inhottavalta. Ponnistaessa tuntui, että virtsarakko repeäisi, mutta muuten ei mun mielestä synnytys aiheuttanu mitään kamalaa kipua. Tyttö syntyi klo. 01:06. Istukka syntyi 14 minuuttia tytön jälkeen, enkä oikein kerennyt sitä edes tajuamaan. Eikä kyllä kätilökään, kun paineli vatsaani ja kääntyi neuvomaan mua ponnistuksessa. Samassa tunsin, kun jotai loiskahti ulos ja kysyin kätilöltä, että tuliko se jo ja hän sanoi, että ei. Kääntyi kuitenkin katsomaan ja totesi, että tulihan se. :D Sain tytön syliin ja komensin miehen kuvaamaan. Pienellä avustuksella tyttö alkoi ime tissiä. Kätilö tarkasti mut ja ilmoitti, ettei tikkejä tarvita. Olin tosi helpottunut, kun kuulin sen. :) Tytön syntymän aikoihin olin ollu hereillä 43 tuntia. Olin muuten suuttua kätilölle, kun päästiin huoneeseen vauvan kanssa noin klo. 03:00 ja kätilö alkoi ajamaan miestäni kotiin nukkumaan. Todella törkeää! Mies oli sentään onnistunut nukahtelemaan tiistai aamun jälkeen, mutta oli todella väsynyt. Sanoin, että hän nukkuu meidän kanssa aamuun ja lähtee sitten. Kerettiin nukkumaan ennen aamulabraa ehkä neljä tuntia. Mies lähti melko pian kotiin käymään. Päästiin vauvan kanssa osastolle klo. 11:00.

Seuraavana päivänä eli perjantaina 7.10 vauva kellastui ja joutui valohoitoon. Keltaisuus oli sitkeä ja päästiin kotiin vasta tiistaina 11.10 illalla. Torstaina 13.10 oli bilirubiinin kontrolli ja arvo oli noussut taas, joten tytsy joutui jäämään lastenosastolle valohoitoon. Arvo lähti nopeasti laskuun ja perjantaina 14.10 vauva pääsi kotiin. Sunnuntaina 16.10 oli vielä kontrolli, mutta onneksi arvo oli laskussa ilman valohoitoa.

Näin alkoi meillä esikoisen elämä. Synnytyksestä ei jäänyt mitään kammoa. Suurimmilta tuskiltakin olisi välttynyt, kun olisi uskaltanut ottaa epiduraalin heti, kun sitä tarjottiin. Olisi synnytyskin edennyt nopeammin. Mutta ensi kerralla tietää sitten paremmin. :)

Ai niin, nostan hattua kyllä niille miehille, jotka ovat mukana synnytyksessa ja tukevat tulevaa äitiä kipujen keskellä. Ei tarvitse tehdä mitään, kunhan on siinä ja toinen tietää, ettei ole yksin. <3 Rakastuin mieheenikin uudelleen, kun myöhemmin tajusin, kuinka paljon hän oli ollut apuna ja kuinka raskasta se varmasti hänellekin oli. Joka miehestä ei varmasti ole tukemaan, kun on tosi kyseessä. Ei varmasti ole helppoa katsoa vierestä, kun toinen kituu. Ei siinä mies pysty mitään tekemään, koska mielestäni joku hierontakin on aivan turhaa lässytystä, ei auttanut yhtään. Mutta siis hatunnosto kaikille miehille, jotka ovat rakastaan olleet tukemassa! :)
 
Perjantaina 7.10. mentiin aamulla 40+2 neuvolaan. Neuvolatäti kommentoi heti, että en näytä kovin virkeältä. Pillahdin siinä sitten itkuun ja sanoin, että en ole tässä melkeen viikkoon juurikaan nukkunut kivuiltani ja en jaksa enää.

No, siinä vähän keksittiin tikusta asiaa, että saatiin laitettua mulle lähete Kätilöopistolle päivystykseen. Siellä lääkäri sisätutkimuksen tehtyään totesi, että tätä synnytystä ei käynnistetä vaan odotellaan, että käynnistyy itse. Sanoi myös, että voi tulla aivan hyvin jo seuraavana yönä kun on paikat niin kypsät. Sovittiin sitten, että jään seuraavaan aamuun asti päivystysosastolle ja saan nukahtamis- ja kipulääkkeitä, että saan nukuttua.

Joskus klo 13 aikaan sain lääkkeitä ja nukuin niiden avulla nelisen tuntia. Sen jälkeen oli vähän parempi olo, mutta kipulääkkeet ei mitää auttaneet.
Illalla kun makailin sängyllä ja lueskelin, tunsin ja kuulin ison raksahduksen. Pomppasin heti pystyyn ja heiluttelin vähän, mutta ei mitään tapahtunut. Jossain vaiheessa tuntui pikkarit vähän märiltä, mutta luulin valkovuodoksi. Kävin suihkussa myöhemmin, 21.30 aikoihin, ja siinä pukiessa tuli taas märkä läntti pikkareihin, noh luulin sitä tietty suihkuvedeksi ja en taas sen kummemmin asiaa miettinyt.

Vetelin lisää nappeja naamaan ja nukuin taas pari-kolme tuntia, kunnes heräsin 2.30 aikoihin kipeään supistukseen. Kävin vessassa ja huomasin pikkareissa vaaleanpunaisen läntin. Sanoin kätilölle asiasta ja tämä totesi heti, että taitaa olla lapsivettä. No, sitähän se oli ja supistuksia alkoi tulla aluksi 30min välein, sitten 20min välein. Tässä vaiheessa ulisin kätilölle, että mulla tulee tosi kipeitä supistuksia (yeah, right..) ja sain piikin pyllyyn. Paikat oli muistaakseni 4cm auki tällöin. No eipä auttanut mitään ja supistuksia tuli n. 7min välein.

Tässä vaiheessa kello oli 5.00 lauantai-aamuna ja minä siirryin synnytyssaliin. Nyt olin 5cm auki ja kaikki kohdunkaulat sunmuut oli hävinneet (muistaakseni, mulla on vähän hämärän peitossa  missä vaiheessa mikäkin tapahtui). Siinä istuskelin kuumavesipullojen kanssa keinutuolissa, auttoi ehkä 10min.

Siirryin sängylle ja laitettiin käyrille, supistuksia tuli 5-7min välein ja eri vahvuisina. Kävin kuumassa suihkussa ja se pitkitti supistusten välejä ja helpotti kipua. Kuitenkin aika pian kun olin siirtynyt takaisin sängylle, alkoi tulla entistä kipeämpiä supistuksia. Sanoin, että kohta voisi olla epiduraalin aika. Kätilö tilasi anestesialääkärin ja sanoi, että pian tulee.

Kellon näyttäessä 8.50 multa puhkaistiin kalvot ja laitettiin tipat käteen. Odotellessa hengittelin ilokaasua, joka ei kyllä mua auttanut, lähinnä alkoi v*tuttaa. Aloin jo olla aika tuskainen, joten joku kävi tuikkaamassa mulle jonkun puudutteen kohdunkaulalle, taaskaan ei niin mitään vaikutusta.
Tässä vaiheessa aloin olla jo tosi kipeä ja huusin välillä suoraa huutoa. Olinkohan 8cm auki. Anestesialääkäri oli joutunut leikkaukseen, joten odottelin sitten aika pitkään epiduraalia. Juuri kun lääkäri vihdoin astui huoneeseen, minä tyttö yrjösin komeassa kaaressa aikaisemmat mustikkakeittoni pihalle.

Sitten sain epiduraalin klo 10 aikaan ja olin maailman onnellisin. Kuitenkin noin tunnin päästä puudutuksen vaikutus alkoi haihtua ja aloin olla taas tuskainen. Sain uuden annoksen joka auttoi edellistä vähän pidempään.

Kello 13 aikaan olin 10 cm auki, mutta vauva ei ollut laskeutunut vielä tarpeeksi alas. Sain vielä kolmannen annoksen epiduraalia, kun supistukset oli tosi kipeitä. Siinä sitten hengailtiin ja torkuin toinen silmä auki, oli ihanaa kun mihinkään ei sattunut.

Kello 15 tuli lääkäri katsomaan tilannetta, edelleen vauva ei ollut juurikaan liikkunut. Supistuksen aikana aina tuli alaspäin ja supistuksen loppuessa liukui takaisin ylöspäin. Kokeilivat kätilön kanssa molemmat vauvan päätä ja käsittääkseni kumpikaan ei oikein tuntunut löytävän aukileita.

Yhtäkkiä huoneessa oli varmaan kymmenen ihmistä, kätilöitä tuli joka suunnasta ja lääkäri oli paikalla. Vauvalta otettiin verikoe, multa otettiin verikoe ja ihmisiä juoksi joka suuntaan. Oltiin miehen kanssa ihan ihmeissään, että mitäs tässä nyt tapahtuu. Kummallakaan, mulla tai vauvalla, ei ollut missään vaiheessa mitään hätää kuitenkaan.

Yhtäkkiä meille ilmoitettiin, että nyt lähdetään leikkaussaliin, vauva ei pääse tulemaan tässä asennossa ulos. Ajattelin, että tässä ootellaan vähän aikaa ja ehdin totutella ajatukseen, mutta mua lähdettiinkin kärräämään samantien. Olin ihan hämmentynyt ja vähän peloissani, kun en tiennyt mitä tulee tapahtumaan.

Viimenen epiduraali vaikutti vielä ja muhun lykättiin toinen puudutus leikkausta varten. Aloin täristä ihan holtittomasti yläruumiista ja mulle tuotiin kuumia peittoja päälle. Jossain vaiheessa huomasin, että tuntuu vähän vaikeelta hengittää ja sanoin nukutuslääkärille. Tämä sanoi, että yritä hengittää rauhallisesti. Seuraavaksi huomaan, etten voi nielaista ollenkaan. En voinut myöskään liikuttaa käsiäni. Puudutus nousi mulla leukaan asti ja olin tässä vaiheessa jo aivan paniikissa ja tärisin entistä kovempaa.

Tällä välin vauvaa otettiin mahasta ulos. Pää oli ihan jumissa lantiossa ja kätilö joutui työntää alakautta sitä irti. Vauva saatiin turvallisesti ulos ja kello 15.28 ihana 9 pisteen poika sieltä tuli. Isi ja poika lähtivät pois leikkaussalista ja mua niittailtiin kiinni.

Tässä vaiheessa aloin hyperventiloida kun hengittäminen ja nielemin ei onnistunut, ja nukutuslääkäri sanoi, että voi antaa mulle jonkun piikin joka vie mut muihin maailmoihin ja en edes tajua, että tuntuu pahalta. Joo, ei kiitos, olin ihan pihalla jo muutenkin. Pari tuntia olin heräämössä ja sitten mut on kärrätty osastolle.

En muista ekasta illasta ja yöstä muuta kuin ihan pieniä pätkiä, en esim. muista, että olen saanut vauvan viereeni ja milloin olen imettänyt ekan kerran... Sunnuntai-aamuna kun pääsin sängystä ylös, olin ihan pöhnässä ja silmät pyöri päässä. Vessaan kävelin seiniä pitkin ja olin muutenkin ihan sekaisin.

Papereissa lukee "pitkittynyt synnytyksen avautumisvaihe" ja "kiireellinen toimenpide". Verta menetin 600ml ja tosiaan kaikenlaisia aineita muhun pumpattiin.

Sellanen synnytys mulla, voi kai sanoa, että oon melkein synnyttänyt molemmilla tavoilla... :)
 
pitäskö se itekki kirjottaa..
No joo torstai illalla menin ihan normaalisti nukkumaa joskus 11 aikaa .. Väsytti oikee mukavasti :) no vajaa parin tunnin pääst heräsin et jotain lirahti housuun ja mahaa vihlas.
Nousin vessaan ja katoin et limasta vuotoo ja sitte sitä tuliki lisää aina uuestaan ja uuestaan.
Heti mietin et nyt se on menoa! supistukset alko oikeestaan samantien 10 minuutin välein ja otti kipeetä. Soitinki heti melkeen sairaalaan ja saatiin lupa lähteä. 

n.3 aikaan yöllä oltiin sairaalassa. Vaihdoin vaatteet ja menin käyrille.. ei ollu kiva makoilla siinä puol tuntii paikallaan. No katottiin kohdunsuun tilanne ja ei mitään edistystä! kanavaa jälellä vielä 3cm.. noo mentiin miehen kans perhehuoneeseen oottelemaan aamua, Sain jotai tabletteja että ois saanu nukuttua mut 5 min välein tuli supistuksia ja en tosiaan pystyny nukkuun.. Kärvistelin siinä aamu 7 asti ku tultiin ottaa verikokeet. Sen jälkeen alkoki oksentelu eikä mikää pysyny sisällä.. ja siinä viel tunti ootettiin  ku kätilö tuli harjottelijan kans paikalle.. Sit katottiin uuestaan tilanne onks mitään edistynyt niin olin 4cm auki, jes. Sain kipupiikin reiteen. Noin tunnin verraks tuli rentoutunu olo ja pystyin levähtää. 

n.10 aikaan menin ammeeseen, sielä olin n.puol tuntia ku ei millään pystyny pitempää . Kyllä se vesi vähän helpotti mut ei tossa vaiheessa ku oli 5cm auki..

11 aikaan siirryttiin saliin ja siinä kokeilin ilokaasua mistä ei ollu mitään apua.. Alko olee niin kipee et pyysin epiduraalia.. Tässä vaihees olin 6cm auki?

joskus ennen kahta tuli anestesialääkäri laittaa puudutteen ja ihana mikä helpotus. Siinä vähän aikaa makoilin ja alko tuntumaan paineen tunnetta. Kätilö tuli ja sanoki et nyt onki jo kokonaan auki, En ois uskonu et niin nopeeta etenee :) 
Siinä sitte alettii ähkimää vauvaa alaspäin ja hyvin se sieltä tuliki.. Noin. 14.20 alkaa ponnistusvaihe ja tyttö syntyy 14.47 ( tuntuu et toi aika meni äkkiä) 
Siitä meneeki varmaan puol tuntia et jälkeiset syntyy. pieni repeämä tuli ja muutama tikki laitetaan.. Olihan se ihan erinlainen ku suunniteltu sektio . Mut ei jääny mitään kammoa 





 
Hei!
Olen uusi tällä palstalla. Taidan minäkin tämän synnytystarinan kirjoittaa...

Laskettu aika olisi ollut 25.10.-11, mutta synnytys alkoi 22.10. aamulla kymmentä vaille viisi. Heräsin silloin kipeään supistukseen. Olen hyvin herkkä uninen ja tuo oli varmaan ensimmäinen kipeä supistus, josta kyllä heti tiesin, että "nyt on tosi kyseessä".  Edellisestä synnytyksestä oli jo seitsemän vuotta aikaa. Menin suihkuun, mutta se ei auttanut yhtään kipuun. Olin jo valmiiksi synnärillä, joten pääsin käyrään, jossa supistukset olivat valtavia "vuoria". Kätilö lähti hoitamaan toista synnytystä ja jouduin olemaan yksin odottelemassa aamuvuoron töihin tulemista. Soitin ja herättelin mieheni ja pyysin tulemaan sairaalaan. Supistukset olivat tosi kipeitä ja niitä tuli viiden minuutin välein.

Seitsemältä yksi aamuvuoron kätilöistä tuli heti minun tilanteen tarkastamaan. Kohdunsuu oli 6 cm auki ja hän sanoi, että pääsen heti saliin. Kerroin toiveestani synnyttää altaassa, joten sain sen salin, jossa allas oli. Lapsen isäkin saapui paikalle. Salissa otettiin vähän aikaa käyrää altaan täyttymistä odotellessa. Oli vaikeaa olla paikoillaan supistuksen tullessa. Kävin vessassa ja tuli limaa ja vähän verta, joka säikäytti, mutta kätilö rauhoitteli sen olevan normaalia. Pian pääsin altaaseen. Lämmin vesi ympäröi minut ja kasvoilleni levisi hämmästynyt hymy, miten hyvältä tuntuikin kellua siellä. Supistuksetkin tuntuivat ihan siedettävältä, mutta olivat ne kyllä kipeitä, sillä tuntui kuin supistuksen aikana vajoaisin jonnekin eri maailmaan... Keskityin vain sietämään kipua, olemaan mahdollisimman rentona. Mies toi minulle välillä juotavaa. Aika vähillä tehtävillä hän tässä synnytyksessä selvisikin... Kaksi kertaa jouduin nousemaan altaasta vauvan sydänäänien seuraamisen vuoksi. Toisella kertaa sen vuoksi, kun epäilin lapsiveden menneen. Ihan kuin olisin kuullut vaimean "poks" äänenkin. Ja niin kalvot olivat tosiaan puhjenneet itsestään. Ja kohdunsuu oli auennut kahdeksaan senttiin ja kätilö sanoi, että vauva syntyy ihan kohta. Mietin, että miten niin kohta, kai tuo kahden sentin avautuminen vielä kestää aikansa... Kello taisi lähestyä puoli kymmentä ja kätilö lähti katsomaan tarvitsevatko toiset kätilöt apua. Meidän salissa oli hiljaista ja hämärää, mutta muista saleista kuului huutoa. Kummallista miten se ääni ihan ärsytti minua! Kai se oli vain pelkoa, kun tiesin että kohta on minun vuoro ponnistaa.

Pian sen jälkeen, kun kätilö oli lähtenyt, pyysin miestä soittamaan kelloa. Supistus oli tosi voimakas ja sen jälkeen aloin tuntea ponnistamisen tarvetta. Kätilö tuli takaisin ja tarkasti tilanteen. Sain luvan alkaa varovasti ponnistamaan, kohdunsuu oli täysin auki. Olin istuvassa asennossa, toisella kädellä pidin kiinni mieheni kädestä ja toisella kädellä pidin kiinni altaan yllä roikkuvasta köydestä. Uudelleen synnyttäjänä tiesin miten ponnistaa, mutta pelkäsin, että olen unohtanut... Pyysin kätilöä ja kätilöopiskelijaa ja miestäni kannustamaan, jotka sitten saivat tsempattua minut niin, että tasan kymmeneltä poika syntyi tähän maailmaan. Hän hengitti ensimmäisen kerran ilmaa minun sylissäni, sillä kätilö uitti vauvan veden alla lähelleni, josta sain nostaa hänet syliin. <3

Kömmin altaasta sängylle, jossa istukka syntyi. Vauvaa puhdisteltiin sillä välin ja hänet tuotiin pian rinnalle ottamaan ensimaidot. Vauva osasi imeä hyvin ja siinä sitä pientä ihmettä katseltiin mieheni kanssa.
 
Heippa kaikille!! Ehkä mäkin viimein liityn tänne, ku näitä keskusteluja olen lukenut lähes koko raskauden ajan.. :D Meidän rinsessa syntyi 16.10 Synnytys alkoi  yöllä kahden aikaa supistuksella, kun olin vessassa. :D Eka suppari oli siis kahdelta, ja heti alkoi tulemaan 10 min välein parin tunnin ajan. Sitten tuli ihan sekasin 10, 7  ,3 min välein. Taju meinas lähtee ku ne vaa koveni ja koveni, ja ei tuntunu kyl mitkää kotikonstit enää auttavan. Noin klo 7 aamulla oltiin Tyks:sis sitten käyrillä. Yhtään ainoaa supistusta ei ollu piirtynyt siihen paperii, vaikka mua oli supistanu siinä käyrilläkin. Ajattelin,et mä olen ihan hullu ja kuvitellu kaiken :DD No mä olin sit kuitenkin 4cm auki :D Et synnytysreissu tuli.. Aluksi hengittelin ilokaasuu joku puoli tuntia, siin kohtaa mua naurattikki vähä. Mut sit ei siitä ollu enää mitää hyöytyä, ni sain epin, mun mielestä epiduraalin kanssakin tuntus kamalalta, ku se paineen tunne alhaalla tuntus kokoajan... Mulla puhkastii kalvot ja sit sain ruveta ponnistamaan, ku olin sit auki tarpeeksi. Ponnistusvaihe kesti 1 tunnin!!!! mulla tuli kyllä supistuksia usein, mut ei ne sit vissii ollu tarpeeksi voimakkaita.. Ja typykkä oli maailmas 13.20 :)) <3 mutta.... meidät sitten erotettii kun vauva oli tunnin iässä, ku hänellä oli sit keuhkokuume :/ Kaikenkaikkiaan mulle jäi ihan hyvät muistot synnytyksestä, no olihan se KAMALAA. mut olen jo unohtanut sen, et kyl mä sen viel uudestaan teen.. :DDD ja raskausaika oli jotai niin ihanaa, niin ikävä vauvan potkui ja SITÄ MAHAAA!! <3 <3
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top