Synnytyssuunnitelmat ja toiveet

IhaNainen

IhaNainen

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Ajattelin että josko aloitettaisiin tällainenkin osio jo. Onhan meidän synnytykset jo aika lähellä.
Mun pitäisi joku synnyttäjän esitietolomake, jota en ole vielä saanut. En nyt oikein tiedä tuleeko siihen jo jotakin näistä jutuista täytettäväksi?
No mutta meillehän on esikoinen tulossa ja sikäli tässä ollaan ensikertaa liikkeellä. Omat ajatukset on lähinnä sellaiset että toivoisin päjääväni ilman ebiduraalia, koska haluaisin pystyä liikkumaan ja synnyttämään tuntemalla oman kropan toiminnan. Episiotomiaa en halua ellei se tosiaan ole tarpeellinen. Aquarakkulat tuntuu lähinnä samalta ajatukselta kuin potkaista varvas seinään kun särkee päätä, ei särje enää pää niin paljon. Ilokaasusta en osaa sanoa, äitini sanoi että siitä tuli lähinnä huono-olo tosin toisiakin kertomuksia on.
Satks on mahdollisuus kuulemma saada akupunktiota ja ammeitakin on, ja tietysti suihkuun pääsee. Itse haluaisin synnyttääkin veteen, mutta se tuskin tulee kysymykseen sairaalassa ainakaan minun kohdallani. Mulla kun on tuota painoa niin tuntuu että vaikka olisin kuinka hyvässä kunnossa fyysisesti minut dumpataan huonokuntoisten kategoriaan. :(
Lämpimät kääreet varmaan auttaa hyvin. Vaikka ei pitäisi muistella, mutta silloin keskenmenon tyhjennyksen aikaan kuumavesipullo vatsalla tuntui todella hyvältä tavalta lievittää kipua. Samoin toimi keinuminen keinutuolissa ja lantion liikuttelu/keinuttelu rauhaksiin kontallaan tai seisten.
Synnyttää haluaisin pystyssä tai konttausasennossa, en ainakaan makuullaan selällään. Se ei tunnu mitenkään "minulta".
 
Ite mietin aikanaan valmennuksessa käynnin jälkeen, että nuo aquarakkulat ois kiinnostanu kokeilla. Ilokaasun käyttö taas vähän hirvitti... että jos siitä tulee paha olo... No, mun synnytys meni sit vähän eri tavalla ku olin "suunnitellu" ;D... hyvin selvittiin silti!
 
Meille sanottiin valmennuksessa, että epiduraalin kanssa kyllä pystyy liikkumaan. siinä pitää olla joku puoli tuntia sen laiton jälkeen paikallaan.
Itse ajattelin siis ottaa epiduraalin, jos vain saa, koska en viitsi väsyttää itseäni kivulla. Pelkään muutenkin sitä kipua niin vietävästi, että en tosiaankaan halua leikkiä urheaa. Aquarakkuloista olen kuullut, että niiden laitto on kivuliasta. Ei kiitos.
Eli ilokasulla ja epiduraalilla olen ajatellut suoriutua. Ammetta olisi kiva kokeilla avautumisvaiheessa ja ponnistusvaihe missä asennossa se nyt parheiten sieltä haluaa ulos tulla.
En ole itseasiassa hirveesti aio suunnitella. Se menee miten menee ja eipä tule pettymyksiä jos ei sitten asiat tapahdukaan niinkuin on miettinyt. Kunhan siitä järjissään ja hengissä selviää ilman suurempia taisteluvammoja, niin hyvä :)
 
Oma synnytykseni meni hienosti ensin ilokaasun ja sitten (kun olin 5cm auki) epiduraalin avulla. Epparia ei tehty, saldona oli vain nirhaumia, joista yksi vaati kaksi tikkiä. Eli ei mitään.

Ilokaasu: siitä tuli ihan lievästi semmonen ällö olo, mutta en oksentanut tai mitään. Ennen epiduraalia kun supparit oli tosi voimakkaita jo, välitin enemmän siitä ilokaasumaskista, kun mieheni läsnäolosta. Itseänikin vähän arvelutti etukäteen, mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan - se on aivan yllättävän tehokas apu läpi koko synnytyksen (ihan ponnistusvaiheen loppupuolella se maski sitten vietiin pois, että pää pysyi selvänä ja voimat keskittyi olennaiseen... meinasin itkeä sen maskin perään kun rakastin sitä jo niin kovasti siinä vaiheessa! :D).

Epiduraali: taivaan lahja synnyttävälle naiselle! Sen laiton jälkeen tosiaan pitää olla vähän aikaa paikallaan, mutta sitten voi liikkua, eli jakkarat ja pystyasennot ovat mahdollisia ponnistusasentoja (älkää siis sekoittako spinaaliin).
Laitto ei sattunut, tuntu vaan vähän hölmöltä.

Istuin lähes koko synnytyksen ajan, siihen epiduraalin laittoon saakka, fysiopallon päällä ja pompottelin siinä ilokaasumaskissa roikkuen ja hyvin meni! Liikkeillä ja pystyssä on hyvä pysyä niin pitkään kuin suinkin.
Aika pian epiduraalin jälkeen alkoikin ponnistusvaihe, olin polvillani sängyllä ja nojasin sängynpäätyyn+säkkituoliin. Ihan lopuksi menin kylkiasentoon. Jos mahdollista, ÄLKÄÄ jääkö selällenne/puoli-istuvaan asentoon!

Epparia ei ainakaan tällä suunnalla tehdä rutiinisti, ainoastaan jos on pakko (ja tämä tarkoittaa joko todella pahaa repeämisvaaraa tai lapsen terveyttä uhkaavaa jumittelua, imukuppia jos käytetään niin KÄSITTÄÄKSENI tehdään aina eppari).

Samoilla eväillä meinasin nytkin mennä. Miehelle lehtiä mukaan, itselle mehua ja jotain myslipatukoita ettei lopu voimat kesken. Vaikka musiikkia aina normaalisti kuuntelenkin, en sietänyt MITÄÄN ylimääräistä hälyä sinne saliin.
Mutta niinhän se on, että jokainen raskaus ja jokainen synnytys ovat yksilöllisiä. Voin kyllä suunnitella näin, mutta toteutumisesta ei voi olla varma. :)

Vinkki: ei kannata päättää mitään satavarmaksi etukäteen ja fiksautua siihen ajatukseen sitten. Kätilölle voi saliin mennessään kertoa toiveensa, mutta kannatta ottaa koko synnytys niin, että se tuo tullessaan mitä tuo. Siinä ottaa kroppa vallan ja itse kannattaa mennä mukana, eikä taistella vastaan. 
Äärettömän hyvä idea on tosiaan tutustua etukäteen eri kivunlievitysvaihtoehtoihin ja ainakin poissulkea sieltä sellaiset mitä ei edes halua kokeilla.

Ps. En ole minäkään saanut mitään synnytyksen esitietolomaketta - en esikoisen kanssa, enkä nyt.
 
Mua on alusta asti pelottanut etten voi synnyttää alateitse vaikkakaan sille ei ole mitään estettä missään vaiheessa ilmennyt mutta silti mua pelottaa edelleen että tulee eteen jotain miksi pitäisi sit sektio tehdä. Haluan niin kovasti synnyttää alateitse, tuntea ja kokea sen mikä on vain meidän naisten juttu ja onhan se muutenkin fysiikalle parempi ja luonnollisempi tapa kuin sektio. Ja varmasti myös lapselle paras keino syntyä. 

Synnytys ei pelota ainakaan vielä. Oon aika kipuherkkä ihminen, joten sitä oon kyllä miettinyt, että miten kestän sen kivun mut niin kliseeltä  kuin se kuulostaakin, niin kaikki on varmasti sen rakkauden hedelmän arvoista. Oon jo miestä varotellu että saatan sit huutaa tosi kovasti mut yritän käyttäytyä kivuista huolimatta ystävällisesti muita kohtaan :D 

Kivunlievityksiä en oo vielä hirveemmin miettinyt enkä kyllä synnytysasentoa tai -paikkaa myöskään. Jotenkin toi amme kyllä kiehtoo.. Tossa synnytysoppaassa on kyllä kuva naisesta joka synnyttää ammeessa, et varmaan se sit on mahdollista kysissä. Synnytysvalmennuksen jälkeen varmaan viisaampi näiden asioiden suhteen ja osaa sit käydä miettimään että mikä se mahdollisesti olis itselle paras keino.. 

Kun vain saisi synnyttää alateitse.. 
 
Synnytystoiveet, niin. Mä täytin viime perjantaina yöllä sen esitietolomakkeen ja laitoin vaan puudutuksia, puudutuksia ja peräruiske :D

Ainakin mun kohdalla on erittäin todennäköistä että alakautta ollaan tulossa ja oikeessa asennossa että mulla ei oo oikeesti mitään muuta toivetta kuin se että kerkeen saada puudutuksen. Meinaan pyytää epiduraalia.
Esikoisen kanssa kokeilin ammeessa lillumista kivunlievitykseksi mutta mulle tuli siellä huoneessa lilluessa huono olo, siellä oli niin trooppinen ilmasto et yäk. Kuumassa suihkussa istuskelin sairaalassa avautumisvaiheen aikana ja sain kaurapussia aluksi. Synnytyssalissa sain ilokaasun ja mulle ei ainakaan tullut paha olo, se autto hieman kun osas ajottaa sen ottamisen oikein. Epiduraalin kun sain, olin varmaan just kans sen 5 cm auki mutta ite en halunnu tässä vaiheessa edes enää liikkua. Ponnistustarve tuli eikä se vieny multa muuta pois kuin ne supistuskivut eikä ponnistaminen sattunut yhtään. Väliliha leikattiin tällöin ja haava parani viikossa hyväksi. Ei valittamista! :)
Kuopuksen kanssa menin sairaalaan kun olin jo neljä senttiä auki, supistukset oli jo tässä vaiheessa tosi voimakkaita, sain saman tien peräruiskeen ja siirryin synnytyssaliin ottaa ilokaasua. Jossain vaiheessa sain spinaalin, auttoi juu kipuihin mutta ihan yhtäkkiä kun tuli ponnistustarve, kaikki puudutus lähti! Vaikka sen laitosta oli kulunut alle kaks tuntia. Tunsin ne maailman kamalimmat poltot ja sen kun vauva liikkui pihalle synnytyskanavassa.. Se oli ihan kamala 10 minuuttinen enkä halua kokea sitä enää uudestaan!

Itse oon synnyttänyt molemmat puoli-istuvassa asennossa ja se on ollut ihan paras mulle, kaikki muut asennot tuntuu jotenkin niin luonnottomalta itselleni :) Sain hyvin ponnistettua kun otin sukkien varsista kiinni ja puristin minkä lähti samalla kun ponnistin.

Nyt on tosiaan toiveena ainoastaan epiduraali, spinaali kelpaa siinä vaiheessa jos on synnytys jo niin hyvin käynnissä ettei kestä kauan avautua :) Pelottaa vaan pirusti että loppuu vaikutus just siihen kun ei oo enää mahollista saada mitään :/ Mutta kai se hyvin menee :) Toivoisin ettei tulis alapäähän repeämiä, kuten kuopuksesta, että pystyis kävelee jo seuraavana päivänä pois sairaalasta! (tietty edellyttää sen että vauvalla ei oo hätää ja kaikki hyvin) :)

 
Itse en oo hirveästi suunnitellut. Esitietolomakkeeseen kirjoitin toivovani hyvää kivunlievitystä. Siinä se.
Eli epiduraali ja varmaan ilokaasu mulle - kaikki mikä helpottaa!
Mulla kiinnostais, jos mahdollista, päästä synnyttämään relax birth'n avulla! Täytyykin muistaa tänään neukkutätiltä varmistaa, et olikos Oulussa sellaista. Ja ens viikolla äippäpolilla sanoa et lisätään se mulle toiveisiin.

Eli mun toiveet periaatteessa on kaikki mahdolliset kivunlievittäjät ja toi relax birth ja siinä se. :D
 
Ensinnäkin sovitaanko meidän naisten kesken täällä että se sektiokin on synnytys. Kenenkään ei ole syytä tuntea huonommuutta jos ei onnistu alatiesynnytys. Ei sille sitten mitään voi jos niin käy. Tiedän tuttavapiirissä naisia jotka ovat ensin yrittäneet alatiesynnytystä ja sitten syystä tai toisesta on kuitenkin päädytty sektioon. Aika monet tuntee jotenkin huonommuutta kun ei pystynytkään normaaliin synnytykseen. Minusta se että on saanut kasvatettua sisällään uutta elämää on niin hieno saavutus ettei se syntymätapa sitten ole sellainen asia jolla meidän pitää itseämme tai toisiamme arvottaa.
Niin toiveet ja suunnitelmat muutenkin ovat vaan ajatuksia. Itse haluan siten valmistautua tulevaan. Tilanteen mukaan mennään,  suunnitellut antaa pohjaa tehdä sitten ne tarvittavat muutokset emoticon
 
Juurikin näin IhaNainen! :)
Synnytys alateitse tai sektiolla niin ihan yhtä hyvä äiti on :) ei millään tavalla tarvitse huonommuutta tuntea! ja onneksi on molemmat vaihtoehdot olemassa, esim. niille jotka pelkäävät synnytystä alateitse, ja jos äidin tai lapsen terveys sitä vaatii :)

Kirjoitin pitkät sepustukset aiemmin, mut kas vain eihän sitä tänne sivulle ilmestynyt...
Eli siis olin kirjoittelemassa, että onneksi mulla ei vielä minkäänlaista stressiä, jännitystä synnytystä kohtaan ole, menen sinne avoimin mielin, olen valmis kokeilemaan kipulääkkeitä, mutta haluan niistä lievemmistä aloittaa eli siis ilokaasu ja aquarakkulat...
Ja luulenpa että minulla tuo synnytysasento tulee olemaan puoli-istuva - tuntuu jotenkin omalta... toki katsoo nyt miten päin sitä sitten tykkää olla kun saa ruveta ponnistelemaan :)
Luultavasti käynnistellään jo etukäteen niin kaikki kauhistelee asiaa minulle että voi ei se tulee niin ja näin kipeää... mutta kun ei ole kokemusta koko synnytyksestä niin vaikeaapa muiden puheita on kuunnella. Joka tapauksessa synnytys tuskin tulee olemaan missään vaiheessa täysin kivuton :o
Haluaisin että alateitse pääsee yrittämään, mut jos ne ei taho alkaa käynnisteleen niin täytyy kyllä vaatia lantionpohjakuvaukset että se vauva sit varmasti mahtuu tulemaan.. että en ensin haluaisi yrittää alateitse ja sitten joutuakkin sektioon. että jompikumpi. ja se kumpi on turvallisempi vauvalle että minulle.

Juttelin äitini kanssa sen synnytyksistä niin se ei oo saanu mitään muuta kipulääkettä kuin ilokaasun!! ja siitäkin sille tuli vian huono olo ettei pystynyt juurikaan käyttämään :o se on sentäs 3 lasta synnytäny... ei sille edes tarjottu mitää. ainoastaan sit ku veljen synnytti niin se käynnistettiin niin sit ku ei auennu tarpeeksi niin meni sektioon niin sit se nukutettiin... Ku ennen on kuulemma pitäny itte osata vaatia tiettyjä kipulääkkeitä jos on halunnu...
 
Silläpä jotenkin kai suojelen itseäni osittain etten ajattele tuota epiduraalia, kun voi olla ettei sellasia keretä kuitenkaan edes antaa. Oma äitini on minusta, esikoisestaan, ollut sairaalassa kolmisen tuntia ja veljestä, no joo kerkes sairaalaan ja sai housut pois jalasta. En siis oleta että siellä kauhean kauan menee, vaikkakin ymmärrän että keskimäärin siellä ollaan reilu 10 tuntia näin ensikertalaisena, ja aikaa saattaa mennä pitkälti toinenkin vuorokausi... Sehän selviää tuossa sitten parin kk sisällä ;)
 
Mä olen aika epiduraalivastainen ihminen kun olin just töistä päin puoli vuotta sitten yhdessä koulutuksessa jossa pureuduttiin epiduraaliseen kivunhoitoon. Mulla on niin vahvana mielessä ne kaikki mahdolliset erilaiset halvaukset (osa parantumattomia, osa kuolemaan johtavia) mitä pieleen mennyt epiduraali voi aiheuttaa, että jotenkin - no thanks. :(

Sitten mietin niitä satoja ja tuhansia synnyttäjiä, jotka ei ole edes tietoisia näistä (melko harvinaisista - tosin) riskeistä vaan ottavat epiduraalin sen enempää miettimättä että hmm, tää saattaa tää puudute mennä väärään nestekiertoon ja halvaannuttaa kaikki mun peruselintoiminnot... :D Ja ottavat sen epiduraalin ja kaikki sujuu niinkuin pitääkin.

En tiedä pitäiskö vaan unohtaa noi kaikki riskit.

Mulla on melko matala kipukynnys mä tiedän sen. Mutta haluun tehdä kaikkeni sietääkseni sitä kipua mahdollisimman pitkälle. Liikkua paljon, keskittyy hengittämiseen, pyytää miestä paineleen akupisteistä, käyttää muita kipulääkkeitä.

No saa nähdä, tapahtuu mitä tapahtuu, aion mennä virran mukana ja yrittää olla pelkäämättä turhaan.... Ei se pelkääminen ainakaan auta siihen kipuun, päin vastoin. Pitää yrittää löytää keinot rentoutua ja saada mielen keskittymään.
 
Mulla on korkea kipukynnys ja viimeksi neuvolassa kyselinkin että milloin supistuksista pitää olla "huolissaan" ts. kuinka kovaa kivun pitää olla jotta tietää olevan tosi kyseeessä...Huoh.
Kyllä sen kuulemma nainen tietää emoticon kun on aika lähteä.

En ole vielä miettinyt synnytystä, en kivunlievitystä...olen päättänyt ottaa asiat sellaisina kuin tulevat ja luottaa siihen että minua on auttamassa ammattilaiset. Ehkäpä korkealla kipukynnyksellä on oma roolinsa tässä, etten pelkää. Uteliaana ja mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. Yritän selvitä ilman puudutuksia, mutta vasta paikanpäällä tiedän pärjäänkö vaiko en.
Peräruiskeen pyydän jos sille on aikaa, miehen kanssa ollaan hihitelty tuolle kakkahommalle monet kerrat jo.

Tuolla taisi Sipriina (jälleen kerran!!) sanoa ihan samat sanat mitä juttelin äitini kanssa pari päivää sitten - ei pidä liikaa suunnitella ja rakentaa "ihannemallia", koska aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, ei tartte pettyä eikä harmitella.
 
Ensinnäkin sovitaanko meidän naisten kesken täällä että se sektiokin on synnytys. Kenenkään ei ole syytä tuntea huonommuutta jos ei onnistu alatiesynnytys.

IhaNainen, kiitos!
emoticon 
En ottanut tuota sektio -kielteistä lausahdusta pahana, mutta mietitytti kyllä... että ajatteleeko joku oikeasti niin, että jos en ole voinut synnyttää lastani normaalisti alateitse vaan lapsi on tullut maailmaan sektiolla, olisin jotenkin huonompi äiti??!! Ehkä lapsikin olisi silloin jotenkin huonompi??... NO EI!! Olen yhtä lailla hyvä äiti lapselleni sektiosynnytyksestä huolimatta. Olen PARAS ÄITI HÄNELLE!
 
Todellakin, sektio on ihan oikea synnytys. Ja monesti itseasiassa sekä kokemuksena, että toipumiseltaan rankempi äidille kuin alatiesynnytys, että ISO hatunnosto ja kumarrus sektiosiskoille!

Ja vaikka tässä tosiaan kaikki toivookin, että saisi alateitse "normaalisti" synnyttää, niin veikkaanpa, että tästäkin porukasta se 10% sitten kuitenkin päätyy sektioon. Joko suunniteltuun, tai sitten kiireiseen (toivottavasti hätäsektiota ei kuitenkaan). 
Näin nämä jutut vaan menee: kaikkea voi suunnitella, mutta oikeastaan mitään ei voi itse kontrolloida. 
Kunhan saadaan vauva ja äiti terveinä kotiin laitokselta, ni se nyt on ihan sama, vaikka se vauva ois korvasta ulos vedetty. :)
 
Se on varmaan ihan miten kukin kokee tuon sektion. Tuli vaan mieleeni kun äitini on synnyttänyt kaksi sisarustani alateitese ja minut sektiolla ja puhuu aina miten helppoa oli kun minä synnyin niin, että kaikki oli täysin vaivatonta.

Toiset sitten taas puhuu päinvastaista, että alateitse synnytyksestä toipuu niin paljon nopeammin jne. Ilmeisesti äitini sitten toipui siitä sektiostaan vaivattomasti.

Tottakai sektio on synnytys siinä missä alatiesynnytys ja mua ainakin ajatus sektiosta pelottaa enemmän ku alateitse tapahtuva synnytys, onhan se iso leikkaus joka voi aiheuttaa monenlaisia komplikaatioita...

Minä itse toivon että synnytys tapahtuisi alakautta, mutta olen psyykannut itseäni siihen että mitä vaan voi tapahtua ja on parempi vaan antaa asioiden tapahtua ja hyväksyä se. Pääasia että lapsi tulee turvallisesti ulos.
 
Juu, normi alatiesynnytystä minäkin omalle kohdalle kuvittelin... ja lapsen selviytynmisen vuoksi päädyttiin sektioon. Niin se vaan on, että vaikka kuinka suunnittelis etukäteen asioita, ei kaikki mee aina niinku elokuvissa.
 
Siis en koe todellakaan että olisin huono äiti jos synnytän lapseni sektiolla. Tärkeintä minulle on että lapsi saadaan turvallisesti ulos. Ja toki myös jos itselleni jotain tulisi niin tottahan se sektio silloin tehdään. Mutta jotenkin haluan vain niin kokea sen synnytyksen kokonaisuudessaan. En osaa selittää sitä, mutta jotenkin vain jännitän ja huomaan jopa yöllä herääväni miettimään, että entä jos en voikaan synnyttää alateitse... Outo ihmismieli, en vaan osaa sitä selittää..
 
Vai että synnytystoiveita.. 
Minen oikee mitään osannut siihen lappuun kirjottaa, muuta kun että luomuna mennään mieluiten koko synnytys, ellei kivut sitten rupea olee sitä luokkaa, että taju menee (tein abortin muutama vuosi aikaisemmin, silloin meni pelkästä siitä pienestä kivusta taju, hyvä siis varautua).
 
Mä en kyllä muista saaneeni mitään lomaketta synnytystoiveista. TYKSistä sain sen esitietolomakkeen, mutta siinäkin oli vain terveyskysymyksiä ja nimiehdotus.. muistaakseni.

Synnytystoiveita mulle ei käytännössä ole, koska en oo koskaan synnyttänyt.. Ajattelisin, että se selviää sitten siinä tilanteessa. Epiduraali laitetaan, jos "täytyy" laittaa. Sisko kertoi omalla kohdallaan kivun vaihtuneen epiduraalin jälkeen valtavaan syyhyyn, ja iho oli tullut kauttaaltaan punakirjavaksi. Ilmeisesti jonkinasteinen allerginen reaktio siis.

Voihan se olla, että siinä oikeassa tilanteessa on sitten valmis ottamaan kaikki mahdolliset kivunlievitykset, vaikka nyt ajattelisi mitä :)
 
Tänään oltiin tutustumassa sairaalaan ja ilmeisesti pitää pyytää joku kokematon kätilö jotta ei tuolla Satks automaattisesti aleta leikkailla tuota välilihaa! Oli kätilö vähän nolona kun kysyin miksi Porissa on yli kaksinkertaiset eppariprosentit ensisynnyttäjillä kuin vaikka TYKSissä. Kätilö totesi siihen suuntaan että eri-ikäisillä kätilöillä on eri toimintatavat, ja ei täällä ketään turhaan pilhota. Naureskeltiin miehen kanssa sitten autossa kotimatkalla että onko satakuntalaisilla naisilla siis yleisesti ottaen tiukemmat perät kuin vaikka juuti turkulaisilla? Kokomaassa kun episiotomia tehdään keskimäärin 28.8% ja Porissa 44%, ensisynnyttajillä vastaavat luvut 54.8% ja Porissa 81.8%. Minusta nämä on merkittäviä eroja. 
Mä siis en halua että rutiinisti tuota looraa mennään leikkelemään. Todellakin haluan ettei se leikkaaminen  vaikuta negatiivisesti mun seksuaalielämään jatkossa. Eli pyrin aktiivisesti seuraaman omaa tilannetta synnytyksessä ja olen yrittänyt tutustua aiheeseen ja omaan kroppaani parhaani mukaan. Tottakai ymmärrän että jos tulee hätätilanne niin sitten leikataan, mutta vasta kun oikeasti tarvitsee.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top