SYNNYTYSKERTOMUKSET <3
- Ketjun aloittaja Hemma
- Aloituspäivämäärä
Minäpäs aloitan kun ei ole vielä muut synnyttäneet kirjoitelleet :)
Minulla oli siis kehittymässä oleva pre-eklampsia jonka vuoksi käynnistelyt aloitettiin 37+2, vauva kääntyi ballongista säikähtäneenä perätilaan pe (37+5) jolloin sain suunnitellun sektion ajan viikon päähän torstaille (38+4), viikonloppuna oma vointi huononi ja maanantaina menin synnärille missä huomattiin ultrassa että vauva oli kääntynyt itse takaisin et joten käynnistystä jatkettiin prostiinilla jonka sain ma 27.8 kello 14.30. Siitä n. 30min päästä alkoikin säännölliset supistukset jotka napakoitui iltaa kohden ja illalla 21 aikoihin alkoi tulla todella kipeitä ja tiheitä supistuksia, kätilö tarkisti ennen puoltayötä kohdunsuun tilanteen kun alkoi olla tarve kivunlievitykselle ja kanava olikin hävinnyt ja kohdunsuu auennut 3cm joten päästiin siirtymään saliin.
Salissa aloitin ilokaasulla joka auttoi hyvin supistuksiin. N. 3 aikaan yöllä pyysin epiduraalin kun ilokaasusta ei ollut enää apua. Epin laitto oli vaikeaa mutta anestesialääkäri arveli sen olevan ok. Kivut ei kuitenkaan helpottuneet ja klo 6 aamulla epi laitettiin uudelleen, laitossa oli taas isoja ongelmia mutta jälleen anestesialääkäri uskoi kaiken olevan ok. Epi ei alkanut auttaa ja lisäksi tuli kipuja selkään/kylkeen ja lihasheikkoutta oikeaan jalkaan. Lääkärit tulivat paikalle toisen anestesialääkärin kanssa n. 9 aikaan aamulla ja todettiin että epi on väärin ja neurokorurgi kutsuttiin paikalle jalan heikkouden vuoksi. Epin laiton yhteydessä oli tullut veret selästä ja neurokirurgi arveli että selkään oli tullut hematooma joka heikensi jalan toimintaa. Laitettiin kuitenkin uusi epi jotta synnytystä päästään jatkamaan. Uusi epi auttoi heti ja sain hieman torkuttua pitkän ja kipeän yön jäljiltä. N. 12 maissa olin auennut 5cm ja siitä aukeaminen lähtikin vauhdilla. N. 14maissa olin auennut jo 8-9cm mutta sydänäänikäyrään alkoi tulla sykkeenlaskuja ja sain ohjeen kertoa heti kun on ponnistuksen tarve, se tulikin jo pian ja lääkäri tarkisti että kohdunsuu on täysin auki mutta vauvasta otetaan näytteet päästä ja varmistetaan vointi ennen ponnistusvaihetta. Arvot olivat huonot ja lääkärit sanoivat että vauva täytyy saada syntymään heti. Minua ei supistanut lainkaan ja lääkärit totesivat myös että vauva on avotarjonnassa eli ponnistusvaihe ei olisi riittävän nopea joten päädyttiin kiireelliseen sektioon.
Kello 15.16 vauva oli ulkona eikä itkenyt, hänet vietiin nopeasti virvoitteluun ja lastenlääkärin tarkistettavaksi. Vauva virkosi nopeasti ja vointi parani. Minut vietiin leikkauksen jälkeen magneettikuvaan jossa todettiin että epiduraalitilassa on pieni hematooma jonka vuoksi siis jalka oli heikompi. Tilanne ei kuitenkaan ollut kovin paha joten sitä seuraillaan nyt.
Hurja kokemus mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja nyt nyytti kainalossa
Minulla oli siis kehittymässä oleva pre-eklampsia jonka vuoksi käynnistelyt aloitettiin 37+2, vauva kääntyi ballongista säikähtäneenä perätilaan pe (37+5) jolloin sain suunnitellun sektion ajan viikon päähän torstaille (38+4), viikonloppuna oma vointi huononi ja maanantaina menin synnärille missä huomattiin ultrassa että vauva oli kääntynyt itse takaisin et joten käynnistystä jatkettiin prostiinilla jonka sain ma 27.8 kello 14.30. Siitä n. 30min päästä alkoikin säännölliset supistukset jotka napakoitui iltaa kohden ja illalla 21 aikoihin alkoi tulla todella kipeitä ja tiheitä supistuksia, kätilö tarkisti ennen puoltayötä kohdunsuun tilanteen kun alkoi olla tarve kivunlievitykselle ja kanava olikin hävinnyt ja kohdunsuu auennut 3cm joten päästiin siirtymään saliin.
Salissa aloitin ilokaasulla joka auttoi hyvin supistuksiin. N. 3 aikaan yöllä pyysin epiduraalin kun ilokaasusta ei ollut enää apua. Epin laitto oli vaikeaa mutta anestesialääkäri arveli sen olevan ok. Kivut ei kuitenkaan helpottuneet ja klo 6 aamulla epi laitettiin uudelleen, laitossa oli taas isoja ongelmia mutta jälleen anestesialääkäri uskoi kaiken olevan ok. Epi ei alkanut auttaa ja lisäksi tuli kipuja selkään/kylkeen ja lihasheikkoutta oikeaan jalkaan. Lääkärit tulivat paikalle toisen anestesialääkärin kanssa n. 9 aikaan aamulla ja todettiin että epi on väärin ja neurokorurgi kutsuttiin paikalle jalan heikkouden vuoksi. Epin laiton yhteydessä oli tullut veret selästä ja neurokirurgi arveli että selkään oli tullut hematooma joka heikensi jalan toimintaa. Laitettiin kuitenkin uusi epi jotta synnytystä päästään jatkamaan. Uusi epi auttoi heti ja sain hieman torkuttua pitkän ja kipeän yön jäljiltä. N. 12 maissa olin auennut 5cm ja siitä aukeaminen lähtikin vauhdilla. N. 14maissa olin auennut jo 8-9cm mutta sydänäänikäyrään alkoi tulla sykkeenlaskuja ja sain ohjeen kertoa heti kun on ponnistuksen tarve, se tulikin jo pian ja lääkäri tarkisti että kohdunsuu on täysin auki mutta vauvasta otetaan näytteet päästä ja varmistetaan vointi ennen ponnistusvaihetta. Arvot olivat huonot ja lääkärit sanoivat että vauva täytyy saada syntymään heti. Minua ei supistanut lainkaan ja lääkärit totesivat myös että vauva on avotarjonnassa eli ponnistusvaihe ei olisi riittävän nopea joten päädyttiin kiireelliseen sektioon.
Kello 15.16 vauva oli ulkona eikä itkenyt, hänet vietiin nopeasti virvoitteluun ja lastenlääkärin tarkistettavaksi. Vauva virkosi nopeasti ja vointi parani. Minut vietiin leikkauksen jälkeen magneettikuvaan jossa todettiin että epiduraalitilassa on pieni hematooma jonka vuoksi siis jalka oli heikompi. Tilanne ei kuitenkaan ollut kovin paha joten sitä seuraillaan nyt.
Hurja kokemus mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja nyt nyytti kainalossa
Mulla oli mitä mainioin synnytys tällä kertaa! Pitää kai todeta, että kolmas kerta toden sanoo, että tästäkin puuhasta jäi vain parempi fiilis kuin edellisistä.
Aikaistettu yliaikakontrolli saatiin sovittua keskiviikko iltapäivään suuren sf-mitan vuoksi. Keskiviikko aamuna tunsin hieman voimakkaampia supistuksia 4-5 aikaan ja hain kaapista Buranan, jonka avulla torkuin 7 asti. Kävin suihkussa, kun supistukset napakoituivat, mut eivät olleet kuitenkaan mitään mahdottomia ja niiden välissä pystyin hyvin rentoutumaan ja juttelemaan. Päätin kuitenkin pakata sairaalakassia valmiiksi, koska voisihan se olla hyvä ottaa mukaan kontrolliin joka tapauksessa.
Aamiaisen jälkeen ehdotin miehelle, ettei sittenkään kävisi aamulla töissä vaan jäisi mun kanssa kotiin jos tulee tarve lähteä sairaalaa kohti jo ennen lounasta. Samalla kerroin supistuksista äidilleni, joka oli meillä kaverina "lastenhoitovalmiudessa" tämän viikon ja sovittiin, että hän veisi lapset tarhaharjoitteluun yhdeksäksi minun sijaani.
Supistukset napakoituivat ja osa tuntui jo ihan kunnolla. Kävin vielä kahteen otteeseen suihkussa oloa helpottamassa, jonka jälkeen lähdimme ajamaan sairaalaan 10 aikaan, etteivät lapset ehtisi tulla kotiin harjoittelusta ja näkisi minua kipeänä. Rajan ylittäessä kello siirtyi tunnin eteenpäin, ja koska matka kesti lisäksi puolituntisen, saavuimme synnyttävien osastolle Suomen aikaa puoli 12 pintaan.
Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi minun olevan 8 senttiä auki. Luulin itse, että sen verran oli vielä jäljellä ja sanoin että menisi mielellään ammeeseen sitten kun sinne saisi mennä (about 4 sentin kohdalla) ja että lopussa ottaisin vielä spinaalin. Kätilö ehdotti, että mitä jos mentäisiin kuitenkin suoraan saliin, kun se loppu on jo alkanut. Mun piti sit salissa kysyä uusiksi, että missä siis mennään etenemisen osalta?
Lääkäri antoi spinaalin tunnin sisään ja totesi sisätutkimuksessa mun olevan 9 sentissä. Samalla kun ehdotti kätilöille, että kalvot voisi puhkaista jonkun ajan päästä, ne pamahtivat itsestään ja vettä lorahti todella paljon. Mahakin vajosi luonnollisesti olemattomaksi siihen nähden mitä se oli vielä hetki sitten ollut.
Spinaalin avulla otin lyhyet päiväunet ja avauduin aika pian täysin auki. En kuitenkaan tuntenut supistuksia tai ponnistuspainetta, niin jatkoimme odottelua rauhassa babyn liikkuessa itsenäisesti kanavassa eteenpäin pikkuhiljaa. Kätilö katetroi minut kun sanoin, että on liikkunut sen verran että tuntuu väärässä paikassa ikävältä. Babylle laitettiin samalla pinni päähän ja sydänäänet jumputtivat tasaisesti. Kätilö laittoi myös oksitosiinitipan, että supistukset tuntuisivat paremmin puudutteen läpi ja päästäisiin pikku hiljaa ponnistamaan. Hän katosi hetkeksi naapurihuoneeseen ja kuulimme puoli kahden aikaan vauvan parkaisun sieltä. Omat tuntemukset voimistuivat tipan ansiosta ja mies kävi sanomassa käytävällä kätilöille, että voidaan aloittaa kun olette valmiita. Ponnistelin aika pitkään, sekä kylkiasennossa että puoli-istuvassa, ja tuntuihan se venyminen ilkeältä, joten tuli lausuttua ne klassiset "en pysty tähän". Tällä kertaa kuitenkin kirosanat, huudot ja muut ulinat jäivät väliin, kun olotila ei missään vaiheessa ollut niin kamala.
Kummasti saivat tsempattua, ja baby syntyi hieman ennen kahta, jolloin meidät vastaanottaneen kätilön vuoro päättyi. Hän tuumasi kuitenkin, että haluaa kuulla tämän iitan mitat ennen kuin lähtee kotiin. Ja olihan iitalla kokoa; 4850g ja lähes 54cm. Rauhallisen ponnistusvaiheen vuoksi yhtään repeämää ei kuitenkaan tullut, vaikka alapää olikin turvotuksen vuoksi kuin Vatajan nakkipaketti :)
Näin lähes 24 tuntia synnytyksestä olisin jo ihan valmis kotiutumaan, kun oma olotila on todella hyvä - nakkipakettikin on normalisoitunut, mitä nyt pari pientä prinssinakkia on peräpukamina vielä paikoillaan, mutta nekään eivät ole kovin kipeät. Isokokoisuuuden vuoksi babyltä mitattiin ensimmäisen 12 tunnin aikana sokereita 3 tunnin välein, muttei niissäkään ollut mitään häikkää.
Synnytys ei siis olisi voinut paremmin sujua. Jos ei olisi käynnistynyt itsekseen, vaan olisin kuullut kontrollissa odottavani lähes 5 kiloista mukulaa, en olisi uskaltanut alatietä edes yrittää vaan pyytänyt päästä sektioon. Ja jos se olisi ollut synnytystapana, niin kokemuksesta tiedän, etten olisi itse näin hyvävointinen vielä viikonkaan kuluttua, joten olen kyllä todella iloinen asioiden kulusta.
Aikaistettu yliaikakontrolli saatiin sovittua keskiviikko iltapäivään suuren sf-mitan vuoksi. Keskiviikko aamuna tunsin hieman voimakkaampia supistuksia 4-5 aikaan ja hain kaapista Buranan, jonka avulla torkuin 7 asti. Kävin suihkussa, kun supistukset napakoituivat, mut eivät olleet kuitenkaan mitään mahdottomia ja niiden välissä pystyin hyvin rentoutumaan ja juttelemaan. Päätin kuitenkin pakata sairaalakassia valmiiksi, koska voisihan se olla hyvä ottaa mukaan kontrolliin joka tapauksessa.
Aamiaisen jälkeen ehdotin miehelle, ettei sittenkään kävisi aamulla töissä vaan jäisi mun kanssa kotiin jos tulee tarve lähteä sairaalaa kohti jo ennen lounasta. Samalla kerroin supistuksista äidilleni, joka oli meillä kaverina "lastenhoitovalmiudessa" tämän viikon ja sovittiin, että hän veisi lapset tarhaharjoitteluun yhdeksäksi minun sijaani.
Supistukset napakoituivat ja osa tuntui jo ihan kunnolla. Kävin vielä kahteen otteeseen suihkussa oloa helpottamassa, jonka jälkeen lähdimme ajamaan sairaalaan 10 aikaan, etteivät lapset ehtisi tulla kotiin harjoittelusta ja näkisi minua kipeänä. Rajan ylittäessä kello siirtyi tunnin eteenpäin, ja koska matka kesti lisäksi puolituntisen, saavuimme synnyttävien osastolle Suomen aikaa puoli 12 pintaan.
Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi minun olevan 8 senttiä auki. Luulin itse, että sen verran oli vielä jäljellä ja sanoin että menisi mielellään ammeeseen sitten kun sinne saisi mennä (about 4 sentin kohdalla) ja että lopussa ottaisin vielä spinaalin. Kätilö ehdotti, että mitä jos mentäisiin kuitenkin suoraan saliin, kun se loppu on jo alkanut. Mun piti sit salissa kysyä uusiksi, että missä siis mennään etenemisen osalta?
Lääkäri antoi spinaalin tunnin sisään ja totesi sisätutkimuksessa mun olevan 9 sentissä. Samalla kun ehdotti kätilöille, että kalvot voisi puhkaista jonkun ajan päästä, ne pamahtivat itsestään ja vettä lorahti todella paljon. Mahakin vajosi luonnollisesti olemattomaksi siihen nähden mitä se oli vielä hetki sitten ollut.
Spinaalin avulla otin lyhyet päiväunet ja avauduin aika pian täysin auki. En kuitenkaan tuntenut supistuksia tai ponnistuspainetta, niin jatkoimme odottelua rauhassa babyn liikkuessa itsenäisesti kanavassa eteenpäin pikkuhiljaa. Kätilö katetroi minut kun sanoin, että on liikkunut sen verran että tuntuu väärässä paikassa ikävältä. Babylle laitettiin samalla pinni päähän ja sydänäänet jumputtivat tasaisesti. Kätilö laittoi myös oksitosiinitipan, että supistukset tuntuisivat paremmin puudutteen läpi ja päästäisiin pikku hiljaa ponnistamaan. Hän katosi hetkeksi naapurihuoneeseen ja kuulimme puoli kahden aikaan vauvan parkaisun sieltä. Omat tuntemukset voimistuivat tipan ansiosta ja mies kävi sanomassa käytävällä kätilöille, että voidaan aloittaa kun olette valmiita. Ponnistelin aika pitkään, sekä kylkiasennossa että puoli-istuvassa, ja tuntuihan se venyminen ilkeältä, joten tuli lausuttua ne klassiset "en pysty tähän". Tällä kertaa kuitenkin kirosanat, huudot ja muut ulinat jäivät väliin, kun olotila ei missään vaiheessa ollut niin kamala.
Kummasti saivat tsempattua, ja baby syntyi hieman ennen kahta, jolloin meidät vastaanottaneen kätilön vuoro päättyi. Hän tuumasi kuitenkin, että haluaa kuulla tämän iitan mitat ennen kuin lähtee kotiin. Ja olihan iitalla kokoa; 4850g ja lähes 54cm. Rauhallisen ponnistusvaiheen vuoksi yhtään repeämää ei kuitenkaan tullut, vaikka alapää olikin turvotuksen vuoksi kuin Vatajan nakkipaketti :)
Näin lähes 24 tuntia synnytyksestä olisin jo ihan valmis kotiutumaan, kun oma olotila on todella hyvä - nakkipakettikin on normalisoitunut, mitä nyt pari pientä prinssinakkia on peräpukamina vielä paikoillaan, mutta nekään eivät ole kovin kipeät. Isokokoisuuuden vuoksi babyltä mitattiin ensimmäisen 12 tunnin aikana sokereita 3 tunnin välein, muttei niissäkään ollut mitään häikkää.
Synnytys ei siis olisi voinut paremmin sujua. Jos ei olisi käynnistynyt itsekseen, vaan olisin kuullut kontrollissa odottavani lähes 5 kiloista mukulaa, en olisi uskaltanut alatietä edes yrittää vaan pyytänyt päästä sektioon. Ja jos se olisi ollut synnytystapana, niin kokemuksesta tiedän, etten olisi itse näin hyvävointinen vielä viikonkaan kuluttua, joten olen kyllä todella iloinen asioiden kulusta.
Menna
Puuhakas puhuja
Sunnuntai aamupäivällä (23.8.) alkoi vaimeat ensimmäiset supistukset. Puoltapäivää kohti väli tiheni jo 10min. Menin koiran kanssa 4km kävelylle ja koko ajan tuli supistuksia. Klo.13 alkoivat tulla 5min välein. Sitten välit alkoivat olla 3-5min. Mies alkoi tekemään kolmen aikoihin poronkäristystä :D
Viiden maissa lähdettiin sairaalaan, kun supistuksia edelleen tiheästi ja napakoituneet. Oltiin sairaalassa klo.17.35. Puolisen tuntia käyrillä oloa ja tutkimuksessa 4cm auki. Siitä sitten ammeeseen vaille seitsemän ja 19 asti olin pelkästään ammeessa. Sitten supistukset alkoivat kovenemaan ja hengittelin ilokaasua, varsin nopeasti supistusten aikana aloin tuntea ponnistamisen tarvetta ja koitin vastustella, kun ajattelin sen olevan liian aikaista. Kätilö näki kun kiemurtelin ammeessa ja kysyi että eihän vaan ponnistuta, mie vaan että jooo! Kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen ja olinkin jo täysin auki. Hänelle tuli kiire lähteä laittamaan salia valmiiksi ja huikkasin, että voisin nyt ottaa jonkin puudutteen. Kätilö alkoi hymyillä ja tokaisi vaan, että ei tässä mitään puudutteita enää voi laittaa, että eikun vaan seuraavaksi ponnistamaan!
Ajattelin että ei hittolainen, ilokaasullako on mentävä?! Sain jäädä ammeeseen siksi aikaa kun kätilö lähti valmistelemaan salia. Mutta heti seuraavalla supistuksella lapsivedet hulahti ammeeseen ja hälytettiin kätilö. Heitä tulikin sitten kolme ja minut juoksutettiin vettävaluvana saliin. Sain alkaa heti ponnistamaan ja en muistanut edes sitä ilokaasua ottaa.. Yllättävän vähän kuitenkin oli kipua. Oikeastaan ei ollenkaan. Ponnistusvaihe 5min ja vauva oli syntynyt! 3450g ja 48,5cm. Ei yhtään repeämiä. Ja kello 19.35 eli tasan kaksi tuntia siitä, kun tultiin sairaalaan :D Uskomattoman helppo ja nopea synnytys.
Viiden maissa lähdettiin sairaalaan, kun supistuksia edelleen tiheästi ja napakoituneet. Oltiin sairaalassa klo.17.35. Puolisen tuntia käyrillä oloa ja tutkimuksessa 4cm auki. Siitä sitten ammeeseen vaille seitsemän ja 19 asti olin pelkästään ammeessa. Sitten supistukset alkoivat kovenemaan ja hengittelin ilokaasua, varsin nopeasti supistusten aikana aloin tuntea ponnistamisen tarvetta ja koitin vastustella, kun ajattelin sen olevan liian aikaista. Kätilö näki kun kiemurtelin ammeessa ja kysyi että eihän vaan ponnistuta, mie vaan että jooo! Kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen ja olinkin jo täysin auki. Hänelle tuli kiire lähteä laittamaan salia valmiiksi ja huikkasin, että voisin nyt ottaa jonkin puudutteen. Kätilö alkoi hymyillä ja tokaisi vaan, että ei tässä mitään puudutteita enää voi laittaa, että eikun vaan seuraavaksi ponnistamaan!
Ajattelin että ei hittolainen, ilokaasullako on mentävä?! Sain jäädä ammeeseen siksi aikaa kun kätilö lähti valmistelemaan salia. Mutta heti seuraavalla supistuksella lapsivedet hulahti ammeeseen ja hälytettiin kätilö. Heitä tulikin sitten kolme ja minut juoksutettiin vettävaluvana saliin. Sain alkaa heti ponnistamaan ja en muistanut edes sitä ilokaasua ottaa.. Yllättävän vähän kuitenkin oli kipua. Oikeastaan ei ollenkaan. Ponnistusvaihe 5min ja vauva oli syntynyt! 3450g ja 48,5cm. Ei yhtään repeämiä. Ja kello 19.35 eli tasan kaksi tuntia siitä, kun tultiin sairaalaan :D Uskomattoman helppo ja nopea synnytys.
Mamatson
Sanaisen arkkunsa ammentaja
12.8. Illalla alkoi supistukset 5-10min välein. Yöunet jäi näkemättä.
13.8. Aamulla supistukset taukos ja mies lähti töihin, josta hälytin hänet takaisin n.klo.9 aikoihin. Lähdettiin synnärille tarkistukseen, jossa todettiin, että kohdunkaula on lyhentynyt ja ollaan 1cm auki. Valitettavasti vain supistukset lakkasivat kuin seinään ja lähdettiin kotiin odottelemaan. Päivä oltiin aktiivisia ja koitettiin josko homma olis käynnistynyt uudelleen...
Illalla klo.20 maissa supistukset alkoi uudelleen ihan uudella tasolla. Vedin särkylääkettä synnärin ohjeiden mukaan, mutta supistukset voimistui koko ajan.
14.8. n.klo.02:00 tuli raja vastaan kun huusin itku kurkussa miehen kainalossa kivusta. Lähdettiin synnärille, jossa kivuliaat supistukset sai taas uuden tason. Mut oli juuri kytketty käyrille, kun tuli nälkävuosia pidempi supistus, huusin/itkin kivusta ja yhtäkkiä oli huone täynnä väkeä kun vauvan sydänäänet heikkeni supistuksen aikana. Ne kuitenkin palasivat normaaleiksi kun supistus vihdoin loppui. Kesti kuitenkin omasta mielestä vuosisata ennen kuin meidät siirrettiin synnytyssaliin, saatiin tipasta kipulääkettä ja tehtiin sisätutkimus. Olin siinä vaiheessa vaivaiset 2cm auki ja valmis laittamaan pillit pussii. Onneksi kipulääkitys helpotti oloa nopeasti.
Aika menetti merkityksensä ja mies passitettiin joskus klo. 9-10 syömään kahvioon jotain ettei pyörry saliin. Sain vielä toisenkin pussin tipan kautta kipulääkettä jolla pärjättiin vähän aikaa eteenpäin. Sitten pyysin epiduraalin ja onneksi anestesiologi oli lähellä ja se järjestyi nopeasti. Valitettavasti epiduraali jäi kuitenkin toispuoleiseksi. Samaan aikaan laitettiin oksitosiinitippa edistämään supistuksia. Kätilö kävi komentamassa asennon vaihdon kanssa useasti jotta vauva saataisiin laskeutumaan.
Sitten olinkin kokonaan auki ja sain alkaa ponnistaa. Kätilö avusti ja koetti venyttää paikkoja samalla, ja taas oli kohta huone täynnä väkeä kun vauvan sydänäänet heikkenivät. Puhuivat jo imukupin mahdollisesta tarpeesta, mutta lopulta tyttö syntyi klo.13:28 ilman sitä ja minä unohdin salamana kaiken tuskan kun tyttö nostettiin rinnalle. Sitten leikattiin napanuora ja ponnistettiin istukka ulos. Tämän jälkeen lääkäri totesi, että paikat repesi nopean ponnistusvaiheen takia useammasta kohtaa ja ompeli paikat kiinni. Vauvan happiarvot eivät olleet ihan parhaat heti synnytyksen jälkeen ja niitä tarkkailtiin alkuunsa, mutta paranivat nopeasti.
Rehellisesti sanottuna muistan synnytyksestä selvästi vain tuon ensimmäisen nälkävuosi-supistuksen kivun ja endorfiinipilven kun vauva nostettiin rinnalle. Olihan se kaikki tämän pienen prinsessan arvoista, mutten ihan heti haluaisi kokea sitä kipua uudelleen.
Mieskin järkyttyi kokemuksesta aika paljon, mutta olemme puhuneet aiheesta avoimesti. Onneksi hän oli paikalla koko synnytyksen ajan tukena ja turvana.
Sairaalassa vietimme yhteensä 6päivää toipumassa ja opettelemassa imetystä. Tyttö oli niin pieni, 2990g ja 48cm, ettei hän aluksi jaksanut imeä, ja meitä tarkkailtiin sen takia. Kotiin päästiin siis keskiviikkona 19.8. ja maitoa alkoi ilmestyä ihan eri tavalla rintoihin ja tyttökin keksi imemisen ihmemaan niin hyvin ettei pumppua tai muita vippaskonsteja enää tarvittu.
Nyt siis vain opetellaan uutta joka päivä ja iloitaan ihanasta pienestä
13.8. Aamulla supistukset taukos ja mies lähti töihin, josta hälytin hänet takaisin n.klo.9 aikoihin. Lähdettiin synnärille tarkistukseen, jossa todettiin, että kohdunkaula on lyhentynyt ja ollaan 1cm auki. Valitettavasti vain supistukset lakkasivat kuin seinään ja lähdettiin kotiin odottelemaan. Päivä oltiin aktiivisia ja koitettiin josko homma olis käynnistynyt uudelleen...
Illalla klo.20 maissa supistukset alkoi uudelleen ihan uudella tasolla. Vedin särkylääkettä synnärin ohjeiden mukaan, mutta supistukset voimistui koko ajan.
14.8. n.klo.02:00 tuli raja vastaan kun huusin itku kurkussa miehen kainalossa kivusta. Lähdettiin synnärille, jossa kivuliaat supistukset sai taas uuden tason. Mut oli juuri kytketty käyrille, kun tuli nälkävuosia pidempi supistus, huusin/itkin kivusta ja yhtäkkiä oli huone täynnä väkeä kun vauvan sydänäänet heikkeni supistuksen aikana. Ne kuitenkin palasivat normaaleiksi kun supistus vihdoin loppui. Kesti kuitenkin omasta mielestä vuosisata ennen kuin meidät siirrettiin synnytyssaliin, saatiin tipasta kipulääkettä ja tehtiin sisätutkimus. Olin siinä vaiheessa vaivaiset 2cm auki ja valmis laittamaan pillit pussii. Onneksi kipulääkitys helpotti oloa nopeasti.
Aika menetti merkityksensä ja mies passitettiin joskus klo. 9-10 syömään kahvioon jotain ettei pyörry saliin. Sain vielä toisenkin pussin tipan kautta kipulääkettä jolla pärjättiin vähän aikaa eteenpäin. Sitten pyysin epiduraalin ja onneksi anestesiologi oli lähellä ja se järjestyi nopeasti. Valitettavasti epiduraali jäi kuitenkin toispuoleiseksi. Samaan aikaan laitettiin oksitosiinitippa edistämään supistuksia. Kätilö kävi komentamassa asennon vaihdon kanssa useasti jotta vauva saataisiin laskeutumaan.
Sitten olinkin kokonaan auki ja sain alkaa ponnistaa. Kätilö avusti ja koetti venyttää paikkoja samalla, ja taas oli kohta huone täynnä väkeä kun vauvan sydänäänet heikkenivät. Puhuivat jo imukupin mahdollisesta tarpeesta, mutta lopulta tyttö syntyi klo.13:28 ilman sitä ja minä unohdin salamana kaiken tuskan kun tyttö nostettiin rinnalle. Sitten leikattiin napanuora ja ponnistettiin istukka ulos. Tämän jälkeen lääkäri totesi, että paikat repesi nopean ponnistusvaiheen takia useammasta kohtaa ja ompeli paikat kiinni. Vauvan happiarvot eivät olleet ihan parhaat heti synnytyksen jälkeen ja niitä tarkkailtiin alkuunsa, mutta paranivat nopeasti.
Rehellisesti sanottuna muistan synnytyksestä selvästi vain tuon ensimmäisen nälkävuosi-supistuksen kivun ja endorfiinipilven kun vauva nostettiin rinnalle. Olihan se kaikki tämän pienen prinsessan arvoista, mutten ihan heti haluaisi kokea sitä kipua uudelleen.
Mieskin järkyttyi kokemuksesta aika paljon, mutta olemme puhuneet aiheesta avoimesti. Onneksi hän oli paikalla koko synnytyksen ajan tukena ja turvana.
Sairaalassa vietimme yhteensä 6päivää toipumassa ja opettelemassa imetystä. Tyttö oli niin pieni, 2990g ja 48cm, ettei hän aluksi jaksanut imeä, ja meitä tarkkailtiin sen takia. Kotiin päästiin siis keskiviikkona 19.8. ja maitoa alkoi ilmestyä ihan eri tavalla rintoihin ja tyttökin keksi imemisen ihmemaan niin hyvin ettei pumppua tai muita vippaskonsteja enää tarvittu.
Nyt siis vain opetellaan uutta joka päivä ja iloitaan ihanasta pienestä
Zeinika
Näppärä viestien naputtelija
Lauantaina oli muutamia supistuksia ja illalla 11 ne suorastaan räjähti päälle säännöllisinä 4-6 min välein erittäin voimakkaana. Kaksi tuntia kärvistelin kotona kunnes ukko sanoi että nyt mennään. 2 yöllä sairaalassa käyrille supistuksia piirtyi koko ajan ja kanava hävinnyt ja sentille auki sain jäädä ja kipu piikin kanssa sinnittelin aamuun asti kunnes kivut oli niin kovat että oksensin. Kätilö päätti että näyt
N niin kipeältä että suoraan saliin. Olin 2cm auki ja saim ilokaasun ja epiduraalin. Mitä ei meinattu saada paikalleen kesti ja kesti ja sattui niin maan perkeleesti. Kun olin avautunut neljä cm niin avautuminen pysähtyi vaikka supistukset oli voimakkaita ja tiheitä. Laitettiin oksitosiini tippa ja sen jälkeen epiduraali ei enään auttanut vaikka sain kin lisää supistukset tuli tauotta monta tuntia ja minä romahdin kivusta itkin vaan ja hengitin maskiin monien tuntien päästä oli 8cm auki ja siitä 10 cm todella nopeasti heti ei tullut tarvetta ponnistaa ja itkin kivusta kun ei ollut yhtään taukoja vaihtelin asentoja ja työntelin hiljaa vauva oli vielä aika ylhäällä kyljellään ponnistaminen tuotti tulosta ja siirryin takaisin puoli istuvaan jalat tuolle ponnistaminen ilman kivun lievitystä oli tuskaa ja epätoivo iski mutta sain pojan kummiskin työnnettyä ulos ihan itse ja helpotuksen tunne oli valtava. Valitettavasti sain todella pahat repeämät että jouduin leikkaus saliin kursittavaksi nukutuksessa ;( en kerro yksityis kohtia koska en halua pelotella kenttään :) mutta kaikki oli silti sen arvoista ja rakastan tuota pientä poikaa koko sydämestä synnytys oli kivulias mutta silti siitä jäi ihan positiivinen mieli. Varmasti hyvin sekava teksti :D
N niin kipeältä että suoraan saliin. Olin 2cm auki ja saim ilokaasun ja epiduraalin. Mitä ei meinattu saada paikalleen kesti ja kesti ja sattui niin maan perkeleesti. Kun olin avautunut neljä cm niin avautuminen pysähtyi vaikka supistukset oli voimakkaita ja tiheitä. Laitettiin oksitosiini tippa ja sen jälkeen epiduraali ei enään auttanut vaikka sain kin lisää supistukset tuli tauotta monta tuntia ja minä romahdin kivusta itkin vaan ja hengitin maskiin monien tuntien päästä oli 8cm auki ja siitä 10 cm todella nopeasti heti ei tullut tarvetta ponnistaa ja itkin kivusta kun ei ollut yhtään taukoja vaihtelin asentoja ja työntelin hiljaa vauva oli vielä aika ylhäällä kyljellään ponnistaminen tuotti tulosta ja siirryin takaisin puoli istuvaan jalat tuolle ponnistaminen ilman kivun lievitystä oli tuskaa ja epätoivo iski mutta sain pojan kummiskin työnnettyä ulos ihan itse ja helpotuksen tunne oli valtava. Valitettavasti sain todella pahat repeämät että jouduin leikkaus saliin kursittavaksi nukutuksessa ;( en kerro yksityis kohtia koska en halua pelotella kenttään :) mutta kaikki oli silti sen arvoista ja rakastan tuota pientä poikaa koko sydämestä
synnytys oli kivulias mutta silti siitä jäi ihan positiivinen mieli. Varmasti hyvin sekava teksti :D
Tässä meidän pojan synnytyskertomus: Keskiviikkona oli meillä viikot 40+5 ja mulla aika vyöhyketerapiaan synnytyksen käynnistykseen. Siellä tehtiin n.25min jalkojen ja sormien käsittely sekä laitettiin 7 akupunktioneulaa vasempaan korvaan. Totesin siinä terapeutille, että nythän sen lapsen on pakko syntyä, kun en oo pystyny nukkumaan kuin vasemmalla kyljellä tammikuusta lähtien, eikä ne neulat korvassa olis voinu nukkua vasemmalla kyljellä. Kävi sitten niin, ettei tarvinnutkaan...
Illalla puol yhdeksän jälkeen alkoi tuntua pikku nippailua mahassa. En vielä ruvennu varsinaisesti kellottamaan, aattelin et voivat hyvin loppua. Aika tarkalleen siitä hetkestä, kun olin tänne foorumiin kirjottanu mahdollisesta synnytyksen alkamisesta, nippausten luonne muuttui nopeasti tiukaksi ja alle 5min välein toistuvaksi, ja hyvin nopeesti se meni siihen että väli oli max.3 min. TENS laitettiin miehen kanssa varmaan siinä klo 22.20 tai 22.30. Pari kertaa lämmitin kauratyynyä, mutta supistukset ajoivat liikkumaan. Kylpyyn menin tuntia myöhemmin. Sekä mulla että miehellä oli mielessä se parin vuorokauden avautumismaraton esikoisen syntymästä, niin ei oltu ihan valmiita lähtöön. Esikoinen nukku rauhassa, sentään vihjastiin miehen vanhemmille et yön/aamun aikana voi tulla lähtö. Kävikin niin, että kun tulin kylvystä, en enää pystyny seisten ottaan vastaan supistuksia, vaan väkisin ajauduin kontilleni lattialle heiluttaan lantiota joka supistuksella. Kello oli ehkä 00.20 kun soitin synnärille (supistuksen aikana en kuitenkaan pystyny puhumaan) ja kätilö sano että mun pitäs lähtee tuleen. Jouduttiin ottamaan pikkunen unilta autoon. Mies ajo ylinopeutta, mutta silti sen 10 minuutin aikana tuli 4 helvetillistä supistusta, en tiiä mitä oisin tehny ilman tensiä, kun en lapsen takia edes voinu vaikertaa, vaan lähinnä hengitin ja lauloin sellasta hiljaista synnytyslaulua. Pappa ja mummu ehtivät sairaalan ovelle samaan aikaan hakemaan esikoista. Siinä supistusten välissä sain suikkastua "hymyssä suin" pojalle suukon ja pakenin synnärin käytävään ujeltamaan jo seuraavaa supistusta. Niitä tuli siinä vaiheessa mun mielestä ihan koko ajan. Ajattelin kauhulla, et jos paikat ei oo yhtään auki, en kestä. No olihan ne, siinä klo 22-01 välillä olin auennu 7cm. Pritsillä synnytyssaliin ja hetken harkinnan jälkeen päätin ottaa spinaalin. Mies veti tässä vaiheessa akunastat irti mun korvasta. Kun valmistelujen ajaks jouduin irrotaan TENSin, ne 4-5 supistusta ilman mitään kivunlievitystä tuntuivat kyllä aika infernaalisilta. Spinaali laitettiin 01:52. Se vei terävimmän kärjen supistuksilta, mutta silti alavatsalle tuli joka supistuksella aivan hirveä polte oikealle puolelle. Sitä kätilö myöhemmin pahoitteli, että aina ei onnistuta esim.annostuksessa tai sit on joku muu syy miks ei niin hyvin puudute toimi. Kuitenkin spinaali ilmeisesti vähän jarrutti synnytystä, koska loppua kohden supistukset eivät tulleet enää ihan peräperään, vaan pystyin vähän hengähtämään välissä. Sain siinä närästyslääkkeen, kun kurkkua karhensi ja pyrki oksettamaan. Kätilö puhkaisi kalvot, synnytyskertomuksesta lunttasin että tämä oli puoli kolme. Sen jälkeen kätilö rauhoitteli, et ei oo kiire ponnisteleen, voin odottaa et tulee ihan kunnolla tarve ponnistaa, mutta jos haluan, voin tehdä pikkusia työntöjä suppareiden aikaan, jos se helpottaa. Kyllähän se helpotti, että oli jotain puuhaa sen karsean alavatsapoltelun ajan. Spinaalin takia en saanut olla kontillaan enkä kyykyssä, joten kokeilin olla kyljilläni mutta päädyin lopulta perinteiseen puoli-istuvaan asentoon. Siitä sitten lopulta hiukan puudutteen sumentamalla suuntavaistolla työntelin pojan pikkuhiljaa pihalle. Ponnistusvaihe kesti kätilön mukaan 10 min, itse olisin arvioinut pidemmäksikin tuon ajan. Sitten poika oli sylissä, eikä enää puhettakaan poltteista tai muista kivuista. Mulle tuli vain pari pientä nirhaumaa ja 1 tikki. Suihkussa kävin sillä aikaa, kun poika pestiin ja mitattiin.
Itselle jäi hyvä mieli ja olo, että synnytys meni hyvin,vaikka olinkin aatellut etten haluaisi puudutteita. Spinaali taisi kuitenkin olla oikeasti tarpeen, sen verran kipeä olin sairaalaan päästessäni. Nyt köllin tän tuhistajan kanssa enkä tietty malta nukkua...
Illalla puol yhdeksän jälkeen alkoi tuntua pikku nippailua mahassa. En vielä ruvennu varsinaisesti kellottamaan, aattelin et voivat hyvin loppua. Aika tarkalleen siitä hetkestä, kun olin tänne foorumiin kirjottanu mahdollisesta synnytyksen alkamisesta, nippausten luonne muuttui nopeasti tiukaksi ja alle 5min välein toistuvaksi, ja hyvin nopeesti se meni siihen että väli oli max.3 min. TENS laitettiin miehen kanssa varmaan siinä klo 22.20 tai 22.30. Pari kertaa lämmitin kauratyynyä, mutta supistukset ajoivat liikkumaan. Kylpyyn menin tuntia myöhemmin. Sekä mulla että miehellä oli mielessä se parin vuorokauden avautumismaraton esikoisen syntymästä, niin ei oltu ihan valmiita lähtöön. Esikoinen nukku rauhassa, sentään vihjastiin miehen vanhemmille et yön/aamun aikana voi tulla lähtö. Kävikin niin, että kun tulin kylvystä, en enää pystyny seisten ottaan vastaan supistuksia, vaan väkisin ajauduin kontilleni lattialle heiluttaan lantiota joka supistuksella. Kello oli ehkä 00.20 kun soitin synnärille (supistuksen aikana en kuitenkaan pystyny puhumaan) ja kätilö sano että mun pitäs lähtee tuleen. Jouduttiin ottamaan pikkunen unilta autoon. Mies ajo ylinopeutta, mutta silti sen 10 minuutin aikana tuli 4 helvetillistä supistusta, en tiiä mitä oisin tehny ilman tensiä, kun en lapsen takia edes voinu vaikertaa, vaan lähinnä hengitin ja lauloin sellasta hiljaista synnytyslaulua. Pappa ja mummu ehtivät sairaalan ovelle samaan aikaan hakemaan esikoista. Siinä supistusten välissä sain suikkastua "hymyssä suin" pojalle suukon ja pakenin synnärin käytävään ujeltamaan jo seuraavaa supistusta. Niitä tuli siinä vaiheessa mun mielestä ihan koko ajan. Ajattelin kauhulla, et jos paikat ei oo yhtään auki, en kestä. No olihan ne, siinä klo 22-01 välillä olin auennu 7cm. Pritsillä synnytyssaliin ja hetken harkinnan jälkeen päätin ottaa spinaalin. Mies veti tässä vaiheessa akunastat irti mun korvasta. Kun valmistelujen ajaks jouduin irrotaan TENSin, ne 4-5 supistusta ilman mitään kivunlievitystä tuntuivat kyllä aika infernaalisilta. Spinaali laitettiin 01:52. Se vei terävimmän kärjen supistuksilta, mutta silti alavatsalle tuli joka supistuksella aivan hirveä polte oikealle puolelle. Sitä kätilö myöhemmin pahoitteli, että aina ei onnistuta esim.annostuksessa tai sit on joku muu syy miks ei niin hyvin puudute toimi. Kuitenkin spinaali ilmeisesti vähän jarrutti synnytystä, koska loppua kohden supistukset eivät tulleet enää ihan peräperään, vaan pystyin vähän hengähtämään välissä. Sain siinä närästyslääkkeen, kun kurkkua karhensi ja pyrki oksettamaan. Kätilö puhkaisi kalvot, synnytyskertomuksesta lunttasin että tämä oli puoli kolme. Sen jälkeen kätilö rauhoitteli, et ei oo kiire ponnisteleen, voin odottaa et tulee ihan kunnolla tarve ponnistaa, mutta jos haluan, voin tehdä pikkusia työntöjä suppareiden aikaan, jos se helpottaa. Kyllähän se helpotti, että oli jotain puuhaa sen karsean alavatsapoltelun ajan. Spinaalin takia en saanut olla kontillaan enkä kyykyssä, joten kokeilin olla kyljilläni mutta päädyin lopulta perinteiseen puoli-istuvaan asentoon. Siitä sitten lopulta hiukan puudutteen sumentamalla suuntavaistolla työntelin pojan pikkuhiljaa pihalle. Ponnistusvaihe kesti kätilön mukaan 10 min, itse olisin arvioinut pidemmäksikin tuon ajan. Sitten poika oli sylissä, eikä enää puhettakaan poltteista tai muista kivuista. Mulle tuli vain pari pientä nirhaumaa ja 1 tikki. Suihkussa kävin sillä aikaa, kun poika pestiin ja mitattiin.
Itselle jäi hyvä mieli ja olo, että synnytys meni hyvin,vaikka olinkin aatellut etten haluaisi puudutteita. Spinaali taisi kuitenkin olla oikeasti tarpeen, sen verran kipeä olin sairaalaan päästessäni. Nyt köllin tän tuhistajan kanssa enkä tietty malta nukkua...
Tiutiutia
Satasella mukana keskusteluissa
Noin viikon verran oli supistellut joka päivä ja ehkä joka päivä aavistuksen napakoitunut. Ti iltana tuli pari todella napakkaa supistusta ja alkoi tuntua niiden aikana paineentunne peräsuolessa/häntäluun kohdilla myös. Supistukset loppu, mutta pieni menkkamainen jomotus jäi päälle nukkumaan mennessä.
Klo 01.00 herään kovaan kipuun alavatsalla ja pelästyin kipua niin paljon, kun se oli jotenkin erilainen kuin aiemmissa synnytyksissä.
Odotin kolme supistusta ja ne tulikin jo noin 4 minuutin välein kivun kanssa, joten soitin heti Jorviin.
Sanoivat että lähde tulemaan vaan heti kun siltä tuntuu, kun on uudelleen synnyttäjäkin.
Kirjauduin Jorviin klo 2.34 ja sain siinä piikillä vähän kipulääkettä ja odotushuoneen. Olin tässä vaiheessa vasta pari senttiä auki ja kanavaa oli jäljellä aika reilusti.
Supistukset vaan kipeyty hurjaa vauhtia ja noin 1,5 tunnin päästä jo soitin kelloa oksennuspussi kädessä ja itkien että en kestä enää yhtään!
Kätilö tsekkasi tilanteen ja olin 4cm auki tässä vaiheessa. Ja sanoi että mennään äkkiä synnytyssaliin että saan pikaisesti spinaalin, kun olin niin kipeä.
Spinaali laitettiin ja vei ihanasti kivut pois ja sain rentoutua :).
Tunnissa olinkin sitten avautunut 4cm:stä 8cm:iin ja ruvettiin hommiin...
Tässä vaiheessa tunsin milloin supistukset tuli, mutta kipua ei ollut.
Alettiin painamaan päätä alaspäin ponnistuksilla ja kohta jo ponnistettiinkin pihalle.
Kaikki tämä ilman kipua! Ihanaa! Ja ilman repeämiä.
Poika syntyi 20minuutin ponnistuksella klo 06.00.
Uskomatonta kuinka voi synnytykset olla niin erilaisia! Ensimmäinen synnytys oli suht helppo ja kesti 6tuntia, 2.lapsen synnytys oli kauhukokemus ja kesti 13 tuntia ja tää oli maailman helpoin ja vaan 5tuntia.
Mitä jäi päällimmäisenä mieleen synnytyksestä (jos ei tietty ihanaa pientä perheenlisäystä lasketa)... IHANA SPINAALI olit pelastus!
Klo 01.00 herään kovaan kipuun alavatsalla ja pelästyin kipua niin paljon, kun se oli jotenkin erilainen kuin aiemmissa synnytyksissä.
Odotin kolme supistusta ja ne tulikin jo noin 4 minuutin välein kivun kanssa, joten soitin heti Jorviin.
Sanoivat että lähde tulemaan vaan heti kun siltä tuntuu, kun on uudelleen synnyttäjäkin.
Kirjauduin Jorviin klo 2.34 ja sain siinä piikillä vähän kipulääkettä ja odotushuoneen. Olin tässä vaiheessa vasta pari senttiä auki ja kanavaa oli jäljellä aika reilusti.
Supistukset vaan kipeyty hurjaa vauhtia ja noin 1,5 tunnin päästä jo soitin kelloa oksennuspussi kädessä ja itkien että en kestä enää yhtään!
Kätilö tsekkasi tilanteen ja olin 4cm auki tässä vaiheessa. Ja sanoi että mennään äkkiä synnytyssaliin että saan pikaisesti spinaalin, kun olin niin kipeä.
Spinaali laitettiin ja vei ihanasti kivut pois ja sain rentoutua :).
Tunnissa olinkin sitten avautunut 4cm:stä 8cm:iin ja ruvettiin hommiin...
Tässä vaiheessa tunsin milloin supistukset tuli, mutta kipua ei ollut.
Alettiin painamaan päätä alaspäin ponnistuksilla ja kohta jo ponnistettiinkin pihalle.
Kaikki tämä ilman kipua! Ihanaa! Ja ilman repeämiä.
Poika syntyi 20minuutin ponnistuksella klo 06.00.
Uskomatonta kuinka voi synnytykset olla niin erilaisia! Ensimmäinen synnytys oli suht helppo ja kesti 6tuntia, 2.lapsen synnytys oli kauhukokemus ja kesti 13 tuntia ja tää oli maailman helpoin ja vaan 5tuntia.
Mitä jäi päällimmäisenä mieleen synnytyksestä (jos ei tietty ihanaa pientä perheenlisäystä lasketa)... IHANA SPINAALI olit pelastus!
Klo. 6.30 unen keskellä tunsin kun pieniä tippoja rupesi tulemaan jalkoväliin,lähin vikkelästi vessaa kohti mutta kerkesi valua ehkä n.1-2 desin verran nestettä lattialle. Tässä vaiheessa en ollu varma olinko vaan pissannut housuun vai oliko lapsivettä :D heti perään alkoi kuitenki tulemaan tosi vaimeita supistuksia 5-15min välein,soitin synnärille,käskivät tulla puolen päivän aikaan näytille. Tässä välissä supistuksetki taukosi tunniksi mut palasivat synnärillä takasin samanlaisina. Tunti melkeen oltiin käyrillä ku oli ruuhkaa, klo.14.30 testi näytti että lapsivettä se oli, oli tullu jostain ylempää ku kalvot oli alhaalla vielä ehjät, olin tässä vaiheessa väljästi sormelle auki eikä kanavaa jäljellä. Käskivät käydä rauhassa syömässä ja kävelyllä,jolloin supistukset tihenivät 3-5min välein tuleviksi,ei kovinkaan vielä kipua tuntunut. Klo.17 olin 3cm auki ja pärjäsin hyvin,18.30 menin ammeeseen lilluttelemaan,klo.20 laitettiin kohdunkaulan puudute ja puhkastiin kalvot, sen jälkeen tapahtuikin kohtuu nopeasti,klo.22 olin jo vähän kipeä ja 8cm auki, uusittiin tällöin kohdunkaulan puudute ja otettiin ilokaasu kaveriksi. Söin vielä iltapalaa supistusten välissä ku tarjottiin. Ennen puolta yötä olin täysin auki mutta supistukset taukosivat,puolilta öin palasivat kuitenkin ja sain alkaa ponnistamaan. 27 min ponnistelin ja vähän pelotti kun vauvan sydänäänet alkoi laskea,olikin napanuora kaulan ympärilä löyhästi ja saivat sen helposti pois,sitten olikin sylissä tuhiseva tumma- ja tuuheatukkainen neiti. Synnytyksen kokonaiskesto oli 9h 27min ja mielestäni varsin ihana kokemus,en tuntenu juurikaan kipua kun tuossa 7-8cm kohdalla jonkun verran. 2.asteen repeämiä tuli ja niiden korjaaminen kesti kätilöopiskelijan toimesta,se oli ehkä pahinta koko synnytyksessä ku kylmänhorkassa makasin ja kursittiin kokoon..
Synnytyskertomus:
Maanantaina 31.8 alkoi vähä selkää nippailla klo 14 aikaan,piruuttaan kellottelin ja n. 10 min välein tuli laimeita supistuksia. Vietin iltapäivän sohvalla telkkaria kattellen ja neuloen. Illalla laitoin pojan nukkumaan kahdeksan aikaan ja katteltii miehen ja mun pikkuveljen kanssa telkkaria ku tuli yks kivulias supistus. Menin käymään vessassa ja pikkuhousunsuojassa oli verta. PANIIKKI. Sit kuulu "plumps" ja limatulppa lähti. Soitin äitille,et mitä pitää tehä,käski soittaa synnärille. Klo 20.11 soitin synnärille ja selitin tilanteen, oli kuulemma normaalia et vähä tulee verta ja käski seurailla. Heti puhelun jälkee rupes tulee kipeitä supistuksia 3-4 minuutin välein. Sanoin ukolle,et tänää varmaa tulee lähtö ja se rupes syömää. Laitoin pojan eskarikamat valmiiks ku mun veli ilmotti et jää meille yöks. 21.31 soitin uudestaa synnärille,et voinko lähtee tulee,et supistaa 3 min välein ja sanoivat et ihan oman fiiliksen mukaan. Melkei heti sen jälkee lähettii ajelee ku matkaa kuitenki yli 40km. Koko matkan supisti ja kaurapussist ei ollu mitää apua. Synnärille päästii 22.45 ni otti heti mut sinne tarkastushuoneesee ja vaihdoin vaatteet. Meinas laittaa mut käyrille,mut sisätutkimuksen jälkee totes,et mennääkin suoraa saliin,oot 6cm auki ja iso kalvorakko. Salissa sain ilokaasua ja supistukset alko olee koko ajan kipeempiä. Lääkäri kävi puhkasee kalvot ja vauva sai pinnin päähän,olin auennu jo 8cm. Sain aquarakkulat alaselkään,niist ei ollu mitää hyötyy ja rupes tuntuu,et joku tulee mun lantiost läpi,eli alko ponnistuttaa. Ilokaasu sai jäädä koska tuntu,et en pysty hengittää ollenkaa. Kätilö pyys toisen hoitajan auttaa jalkojen kaa ku en saanu pidettyy niist kiinni ja tökkäsivät annoksen oksitosiinia lihakseen supistuksia voimistamaan. Ponnistusvaihe alko 00.35,aluks tuntu et en osaa ponnistaa ollenkaa mut sit ku hoksasin sen,ni tulikin muutamal työnnöl ja vauva syntyi 00.45. Kivut loppu samantien ja kätilö kysy,et "tyttöhän sen piti olla?" Ei oltu tiietty,mut tyttöä toivottiin. Istukka syntyi 8 minuutissa. Sain vielä cytotec-tablettei peräsuoleen,et kohtu supistuu,ku oli iso vauva. Ja isohan hän olikin, 54cm ja 4,645kg. Sai 9/9 pistettä ja ääntä lähti paljon. 1. asteen repeämä tuli ja sain 1 tikin. :) Synnytyksen kokonaiskesto 3h53min. Kivut yllätti kyllä todella,koska en muistanu yhtää mitä ne oikeet supistuskivut on. Esikosta sain epiduraalin,joten se synnytys oli melko erilainen, myös pidempi. Sairaalassa kysyttiin synnytysarvosanaa ja annoin 9, koska kaikki meni hienosti ja vaikka itsestä tuntui,että en pysty ja kroppa räjähtää,kätilö ja mies tsemppas kivasti ja lopputulos oli täydellinen. Ison kokonsa takia tyttö oli 2 vrk sokeriseurannassa,mutta eilen päästiin kotiin. Nyt harjoitellaan kotielämää ja mulla haasteena olla kahden lapsen äiti :D Ja tosiaan rv oli 41+0,eli ei ihan elokuista saatu :)
Maanantaina 31.8 alkoi vähä selkää nippailla klo 14 aikaan,piruuttaan kellottelin ja n. 10 min välein tuli laimeita supistuksia. Vietin iltapäivän sohvalla telkkaria kattellen ja neuloen. Illalla laitoin pojan nukkumaan kahdeksan aikaan ja katteltii miehen ja mun pikkuveljen kanssa telkkaria ku tuli yks kivulias supistus. Menin käymään vessassa ja pikkuhousunsuojassa oli verta. PANIIKKI. Sit kuulu "plumps" ja limatulppa lähti. Soitin äitille,et mitä pitää tehä,käski soittaa synnärille. Klo 20.11 soitin synnärille ja selitin tilanteen, oli kuulemma normaalia et vähä tulee verta ja käski seurailla. Heti puhelun jälkee rupes tulee kipeitä supistuksia 3-4 minuutin välein. Sanoin ukolle,et tänää varmaa tulee lähtö ja se rupes syömää. Laitoin pojan eskarikamat valmiiks ku mun veli ilmotti et jää meille yöks. 21.31 soitin uudestaa synnärille,et voinko lähtee tulee,et supistaa 3 min välein ja sanoivat et ihan oman fiiliksen mukaan. Melkei heti sen jälkee lähettii ajelee ku matkaa kuitenki yli 40km. Koko matkan supisti ja kaurapussist ei ollu mitää apua. Synnärille päästii 22.45 ni otti heti mut sinne tarkastushuoneesee ja vaihdoin vaatteet. Meinas laittaa mut käyrille,mut sisätutkimuksen jälkee totes,et mennääkin suoraa saliin,oot 6cm auki ja iso kalvorakko. Salissa sain ilokaasua ja supistukset alko olee koko ajan kipeempiä. Lääkäri kävi puhkasee kalvot ja vauva sai pinnin päähän,olin auennu jo 8cm. Sain aquarakkulat alaselkään,niist ei ollu mitää hyötyy ja rupes tuntuu,et joku tulee mun lantiost läpi,eli alko ponnistuttaa. Ilokaasu sai jäädä koska tuntu,et en pysty hengittää ollenkaa. Kätilö pyys toisen hoitajan auttaa jalkojen kaa ku en saanu pidettyy niist kiinni ja tökkäsivät annoksen oksitosiinia lihakseen supistuksia voimistamaan. Ponnistusvaihe alko 00.35,aluks tuntu et en osaa ponnistaa ollenkaa mut sit ku hoksasin sen,ni tulikin muutamal työnnöl ja vauva syntyi 00.45. Kivut loppu samantien ja kätilö kysy,et "tyttöhän sen piti olla?" Ei oltu tiietty,mut tyttöä toivottiin. Istukka syntyi 8 minuutissa. Sain vielä cytotec-tablettei peräsuoleen,et kohtu supistuu,ku oli iso vauva. Ja isohan hän olikin, 54cm ja 4,645kg. Sai 9/9 pistettä ja ääntä lähti paljon. 1. asteen repeämä tuli ja sain 1 tikin. :) Synnytyksen kokonaiskesto 3h53min. Kivut yllätti kyllä todella,koska en muistanu yhtää mitä ne oikeet supistuskivut on. Esikosta sain epiduraalin,joten se synnytys oli melko erilainen, myös pidempi. Sairaalassa kysyttiin synnytysarvosanaa ja annoin 9, koska kaikki meni hienosti ja vaikka itsestä tuntui,että en pysty ja kroppa räjähtää,kätilö ja mies tsemppas kivasti ja lopputulos oli täydellinen. Ison kokonsa takia tyttö oli 2 vrk sokeriseurannassa,mutta eilen päästiin kotiin. Nyt harjoitellaan kotielämää ja mulla haasteena olla kahden lapsen äiti :D Ja tosiaan rv oli 41+0,eli ei ihan elokuista saatu :)
Muokattu viimeksi: