Synnytys pelottaa tosi paljon

  • Ketjun aloittaja Saana
  • Aloituspäivämäärä
S

Saana

Vieras
Odotan toista lastani, ensimmäinen suloinen kullanmuruni on kohta 2,5. Esikoisen synnytyksestä on jäänyt ihan kamalat pelot, ja vaikka synnytykseen on vielä kuukausia, huomaan jo nyt ajattelevani asiaa yhä enemmän ja enemmän joka päivä. Mikään ei suoranaisesti mennyt pieleen, mutta se kipu oli jotain paljon hirveämpää kuin olin osannut kuvitella. Ensimmäistä ulos ähkiessäni muistan hämärästi hokeneeni itselleni, että "ei koskaan enää,ei koskaan enää, ei koskaan..." Ja nyt tietenkin olen tosihuolissani siitä,että tämä hallitsematon pelkoni tulee lisäämään synnytyskipuja vielä entisestään :(. Mitä tehdä? Onko siellä ketään, joka olisi edes jotenkuten päässyt oman pelkonsa yli? Ja millä tavalla.
 
Minulla ei varsinaisesti ollut pelkoa toista odottaessa vaikka eka synnytys oli yhtä tuskaa.
Oletko jo puhunut neuvolassa pelostasi? Jos et niin puhu siellä niin tarvittaessa ohjaavat sinut eteenpäin.
 
Odottelen ensimmäistäni ja olen ihan kauhusta jäykkänä kun ajattelen tulevaa synnytystä. Kerroin heti ensimmäisellä käynnilläni neuvolassa asiasta, mutta sen jälkeen siihen ei ole palattu. Silloinen kätilö oli kyllä hyvin ymmärtäväinen ja laittoi asian tietoihini. Ensi kerralle täytyy taasen kysellä asiasta. Haluan pelkopolille! Haluan kaikki kipulääkkeet ja myrkyt mitä maa päällään kantaa.
 
En edes tiedä mistä tämä kaikki kumpuaa, yleisesti ottaen pidän itseäni positiivisena, rohkeana ja asiaan tarttuvaisena. En tunne montakaan synnyttänyttä, mutta ne harvat, jotka ovat sen kokeneet, eivät asiaa juuri ylistä. Päinvastoin, kaikilla on ollut joko erittäin tai totaalisen kamala kokemus. Yksi ystävä kertoi, että kun jalka katkesi, niin se kipu ei ollut mitään verrattuna synnytyskipuun....Lisäksi olen ihan vakuuttunut, että kohdallani epiduraali a) ei joko onnistu tai b) sitä ei suostuta minulle laittamaan. Suvussani on muutama henkilö, kenelle sitä ei ole voitu antaa. Muuten pelko ei johdu mistään konkreettisesta, olen kysynyt jo asiaa yhdeltä lääkäriltä, mutta hänen mielestään minulle sen voi antaa. Tämä ei tietenkään takaa mitään, mutta jostain syystä tieto ei kuitenkaan helpottanut. Asia on mielessä jatkuvasti..vielä se ei ole tullut uniin (luojan kiitos en ensisynnyttäjänä tiedä mistä uneksia), mutta ajatus tekee sairaaksi...[X(].
 
hui hui... tällä hetkellä ehkä se ainut asia jota en osaa vielä pelätä... mutta en kyllä vielä innolla odotakkaan...
 
ALKUPERÄINEN: Manta_76

Odottelen ensimmäistäni ja olen ihan kauhusta jäykkänä kun ajattelen tulevaa synnytystä. Kerroin heti ensimmäisellä käynnilläni neuvolassa asiasta, mutta sen jälkeen siihen ei ole palattu. Silloinen kätilö oli kyllä hyvin ymmärtäväinen ja laittoi asian tietoihini. Ensi kerralle täytyy taasen kysellä asiasta. Haluan pelkopolille! Haluan kaikki kipulääkkeet ja myrkyt mitä maa päällään kantaa.

En edes tiedä mistä tämä kaikki kumpuaa, yleisesti ottaen pidän itseäni positiivisena, rohkeana ja asiaan tarttuvaisena. En tunne montakaan synnyttänyttä, mutta ne harvat, jotka ovat sen kokeneet, eivät asiaa juuri ylistä. Päinvastoin, kaikilla on ollut joko erittäin tai totaalisen kamala kokemus. Yksi ystävä kertoi, että kun jalka katkesi, niin se kipu ei ollut mitään verrattuna synnytyskipuun....Lisäksi olen ihan vakuuttunut, että kohdallani epiduraali a) ei joko onnistu tai b) sitä ei suostuta minulle laittamaan. Suvussani on muutama henkilö, kenelle sitä ei ole voitu antaa. Muuten pelko ei johdu mistään konkreettisesta, olen kysynyt jo asiaa yhdeltä lääkäriltä, mutta hänen mielestään minulle sen voi antaa. Tämä ei tietenkään takaa mitään, mutta jostain syystä tieto ei kuitenkaan helpottanut. Asia on mielessä jatkuvasti..vielä se ei ole tullut uniin (luojan kiitos en ensisynnyttäjänä tiedä mistä uneksia), mutta ajatus tekee sairaaksi...[X(].

 
Ymmärrän vallan mainiosti pelkosi, minua pelotti kanssa kun kuuntelin muiden kauhutarinoita synnytyksestä. Sitten rauhoituin jossain viikolla 30. Totesin, ettei minulle tarvitse käydä niin kuin muille.
Varmaan kaksi tärkeintä muistettavaa ovat ensinnäkin pyytää kipulääkettä aina kun siltä tuntuu... Ja tarmokkaasti. Hirveän vaikea ne on saada uskomaan, että sattuu. Varsinkin ensisynnyttäjien mielipidettä kipulääkkeen tarpeellisuudesta väheksytään. Toiseksi, vaikka kuinka neuvolassa keskustelet aiheesta niin sairaalassa on erihenkilökunta. Heidän kanssaan kannattaa siis vaatia kunnon keskustelua aiheesta, eikä vain tyytyä tiedon ylösottamiseen. Kunnon keskustelu helpottaa omaakin oloa kun tietää että huoli on varmasti otettu huomioon.
 
Oma synnytykseni menikin sitten varsin kivuttomasti. Tietekin supistukset olivat aika julmia, mutta niistä selvisi kun sai liikkua. Itse ponnistusvaihe oli myös todella kivuton, jos niin voi sanoa. Kun vaan muisti olla ponnistamatta juuri kun pää oli tulossa ulos, antoi paikkojen rauhassa venyä ja luonnon hoitaa sen vaiheen, niin repeämiltäkin säästyttiin [:)]
Eli reippain mielin vaan, hyvin se menee.
 
Minulla on samoja ongelmia kuin sinulla saana. Mutta kyllä kait niistä eroon pääsee....jotenkin
Mutta onnea sinulle ja jaksamista eteenpäin [:D]
 
Toivottavasti pääset peloistasi, minulla oli kanssa aivan karmaiseva synnytys kolme vuotta sitten, vedet meni ja saman tien kivut yltyi niin järkyiksi attä ei tienny miten olis ollut. Mieskin sanoi että hän meinasi lähteä kesken pois kun meinasi housuun pissiä, käyttäysyin niin aggressiivisesti ja hurjasti supistusten aikana. Jouduin odottelemaan puudutteitatoista tuntia vaikka olin sairaalaan mentäessä jo 5cm auki (Lähdin heti kun vedet meni) muistot ei olleet mitkään hyvät.
Seuraavaa synnytystä odotin kammolla ja päätin että menen ihan samantien sairaalaan kun eka kunnon supistus tulee ja niin sitten kävi että supistukset alkoi illalla pari viikkoa ennen laskettua aikaa, odottelin vain kymmenen suistuksen verran (ei hirveän napakoita, mutta välit ja kesto oikeat ja lähettiin sairaalaan. Supistukset ei sattuneet ja sairaalassa oltiin auki taas 4-5cm, supistuksia tuli koko yö mutta koko yö päsjättiin pelkällä ilokaasulla keinuuolissa keinuillen, koko meininki oli tällä kertaa harmoonista ja rauhallista, istuessa ei edes sattunut. Aamulla sitten ehdotettiin kalvojen puhkaisua ja siinä vaiheessä päätettiin sitten varuiksi laittaa epiduraali jos kivut alkaakin siitä. epiduraali laitettiin ja kalvot puhkaistiin, vaavi syntyi n.tunnin siitä yhdellä ponnistuksella. Ainoat asiat mitkä sattui oli se kun epiduraalia pistettiin "turhaan" ja se kun vauva tuli kanavaa pitkin, muuten tämä synnytys oli oikea päiväuni ja vei pelot seuraavaakin kohtaan.
 
Jännityksellä odotan miten nyt käy, mutta taas menen kun merkkejä tulee, käyn vaikka varuilta ennemmin kun enää koskaan kärvistelen tuntitolkulla turhaan
 
Itselläni synnytys olisi edessä kesäkuun puolessa välissä. Luin erään artikkelin jossa sanottiin viisaasti että kivusta seuraa suuri ilo kun  näkee lapsen syntyvän, ei pitäisi niinkään kivulle tai pelolle antaa valtaa. Eikä se synnytys varmaan ole niin kamalaa kuin joku paksusuolen tähystys esimerkiksi! Ja niinhän se totuus on että varmasti synnytys koskee mutta harva siihen kipuun on tähän päivään mennessä kuollut. Tsemppiä
 
Täälä yksi panikoitunut! [:D] Luen jo nyt ihan paniikissa raskausblogeja, joissa myös synnytys kuvattu. Minua ei kiinnosta mitkään alkuraskauden jutut vaan loppuraskauden kertomukset tai synnytyskertomukset.
 
Pelkään, että
- kuolen kipuihin. 
- synnytys on vaikea.
- en osaa ponnistaa.
- päästän isomman asian pöydälle.
- puudutus ei auta.
- kätilö on typerä.
- mieheni ei toimi tukenani niinkuin haluaisin.
- synnytys kestää monta päivää.
- en tiedä mitä pitää tehdä.
- minua ei opasteta tarpeeksi.
- vauvalle sattuu jotain.
- minulle sattuu jotain.
- mieheni pyörtyy.
- mieheni pyörtyy JA kaikki huomio kiinnitetään vain häneen.
 
Tuossa enemmän ja vähemmän typeriä pelkotilojani. [:D]
 
Oletteko muuten katsoneet synnytysvideoita?
 
Vapisuttaa!
Pelko on niin kummallinen asia kun sitä ei näe. Eikä sitä oikeastaan ole edes olemassa. Sitä ei voi ottaa käteen tutkiakseen ja ymmärtääkseen sen paskamaista olemusta. Ja kuitenkin se puristaa ja velloo ihmisen sisällä muodottomana. Ikiaikaisena.

Tästä päästään itse asiaan. Synnytyspelkoon. Se on varmasti alkukantaisin pelko, mitä ihminen on koskaan kautta historian kokenut. Edes kuolemanpelko ei ole samaa. Ja synnytyspelkoon liittyy juuri tämä kuoleman pelko. Ajattelen, että se on jotenkin luonnollista! Kun ei tiedä, eikä ole kokemusta. Joku suurempi, mysteerinen tulee ja OTTAA MINUSTA VALLAN, ENKÄ minä voi sille mitään.

LISÄÄ LUONNOLLISUUTTA: Nainen. Luotu värkkeineen tällaiseksi. Jokaisen meihin on tuikattu sellaien koodi joka mahdollistaa synnytyksen! Mahdollistaa! Vaikka minä pelkäisin miten pirusti, en voi sille mitään, että syntymän ihme osuu kohdalle. Minä olen uuden elämän välikappale ja mahdollisuus. Kaikki minussa, siinä hetkessä on vain ja ainoastaan uutta elämää varten. Se tulee ja tapahtuu vaikka en tekisi mitään! En voi sitä jouduttaa, mutta estää ja helpottaa voin. Helpottaa olemalla antautuva ja luopumalla kontrollista. SE kummallinen koodi meissä pistää kehon luovuttamaan käsittämättömiä hormooneja, jotka on varattu vain syntymän hetkeen. Minussa on valmiina kaikki se mitä synnytys vaatii. Minun kehoni ei petä minua, koska se on tehty sellaiseksi!

Voin antautua pelon valtaan tyynenä kuin perhettään puolustava luolamies. Suonet täynnä adrenaliinia. Pupillit tiukana, pelko perseessä, hengitys höyryten kuninkaallista huurua! Ja selviytyä sankarina, vapisevana ja pelokkaana muhkean bisoninnahkaturkin alla. Kohta juhlitaan ja kaadetaan kuohuvaa!

Maan kuningattaret! Tukka hulmuten taistoon... Teroitan tikarit, jotta voisin olla varma voitostani!

SIIS: KANNATTA TUTUSTUA SYNNYTYKSEN ERI VAIHEISIIN RAUHASSA MONEN MONTA KERTAA. SILLOIN KUN TIETÄÄ MITÄ ON MENOSSA TEKEMÄÄN JA MITÄ MINUSSA OIKEASTI TAPAHTUU, ON HELPOMPI YMMÄRTÄÄ OMAA PELKOAAN. JA ANTAA SEN OLLA VOIMAVARA!

Pikku tarina: Laitetaan kipu, kutina ja kosketus juoksukilpailuun. Maalina aivojen tunnistus keskus! Kilpailun voittaa aina rauhallinen kosketus! Kuitina ja kipu keskenään lähes tasavertaisia! Eli, suppareiden aikana, jo harjoitus sellaisten, vois kotona yrittää treenata niitä paikkoja joista kosketus parhaiten helpottaa. Mies on siinä hyvä apu, mikäli sellainen on kuvioissa mukan! Ja ne kipulääkkeet, kyllä niihin voi nojata!

Näillä eväillä tämä tyttö lähtee synnyttämään! Jos pelottaa, niin sitten pelotta. Minun sisältähän se tulee, niikuin pimeän pelko pikkutyttönä! Taskulamppu päälle ja napsis!
 
mää tos mietin että onkohan mussa jokin vika kun en oo ajatellu synnyttäväni alateitse? En tiedä onko se pelkoa tai jotain mutta aina olen ajatellut vain keisarileikkausta. Neuvolassa hoitaja kertoi että on olemassa apua synnytyspelkoon ja olin aivan hämilläni. En tiedä kuka saa keisarileikkauksen ja kuka ei mutta mä en edes nää muuta vaihtoehtoo kuin se. Eiks naisella ole oikeus päättää omasta kehostaan?[8|]
 
starletti: minulla oli yhdessä välissä sama "oletus". Olin ihan varma, että minä en alakautta joudu synnyttää.. Nyt olen sitten vain ottanut itseäni niskasta kiinni ja pakottanut itseni miettimään myös tätä alateitse synnytystä. Minun käsitykseni mukaan keisarileikkausta ei ihan mistä syystä tahansa saa? Siinä on kuitenkin omat riskinsä. Tässäkin yksi hyvä esimerkki: Äitini oli aina salaa toivonut, että ei viimeistä tyttöään joudu synnyttää alateitse (syntyi tämän vuoden toukokuussa) ja hätäsektio jouduttiin tehdäkkin loppujen lopuksi. Nyt hän on sitten ihan eri mieltä, hänen leikkaushaavansa nimittäin tulehtui, jonka vuoksi nousi korkea kuume. Haava jouduttiin avata uudestaan ja hän joutui olla sairaalassa parikin viikkoa. Kivulias myös oli tuo leikkaushaava. Ja on kuulemma vieläkin jos siihen osuu joku. Eli ei se hätäsektio aina paras vaihtoehto ole, vaikka siltä kuulostaakin.
 
Eikös keisarinleikkaus ole todella suuri leikkaus eli verrattavissa mihin tahansa avoleikkaukseen. Riskit tällaisissa suurissa leikkauksissa on paljon suuremmat kuin synnytyksessä. Siksi kai Suomessa pitää olla jokin syy, että "saa" keisarinleikkauksen. Lisäksi synnyttyksessä, kun lapsi pusertuu synnytyskanavan läpi, se jotenkin tulee valmiimmaksi tähän maailmaan? Siksi synnytys on sekä äidin, että lapsen kannalta suositellumpi vaihtoehto.
 
Jenkkilässä on kuulemma nykyään "muotia", että naiset eivät halua kärsiä synnytyksestä, vaan siellä lapset tulevat maailmaan keisarinleikkauksella. Juttelin tästä aiheesta ystäväni kanssa, joka on juuri palannut sieltä suuresta maailmasta, niin hän oli ihan järkyttynyt, että Suomessa naisten pitää vielä synnyttää!!! [8|] Sen mielestä se on jotenkin alkukantaista!!!
 
Itse en ole synnytystä vielä kovin paljoa miettinyt, mutta uskon olevani siihen valmis. Tällä hetkellä suurimmat pelot synnytykseen liittyen on se, että mokaan itseni. Eli huudan, uikuta, ulisen, vikisen tai jotain sellaista ja sitten seuraavana päivänä minua hävettää. Eli jos tämä pysyy loppuun asti minun suurimpana pelkona koskien synnytystä, niin minulla ei ole mitään hätää. [:)]
 
Tervehdys!

Itseäni auttoi synnytyspelkooni käynti synnärillä juttelemassa asiasta kätilön kanssa. Ensimmäinen synnytykseni oli imukuppisynnytys ja siitä jäi valtavat traumat. Helpotti tosi paljon, kun asiasta kävin juttelemassa ennen poikani syntymää. Kolmannen kohdalla pelkäsin myös ihan hirveästi tulevaa ja mietin jo sektiotakin.... mutta siinä on kuitenkin riskinsä ja alateitse synnytys on vauvan ja äidin kannalta paras. Paitsi tietysti, jos on syitä miksei alateitse voi synnyttää. Toki synnytyspelkokin selleinen voi olla, mutta kannattaa harkita vakavasti ja huolella.

Tämän kolmannen kohdalla en ehtinyt minnekään juttelemaan peloistani, kun  hän päätti tulla ennen aikojaan, mutta ehdin jutella asiasta synnytyshuoneessa kätilölle ja kätilö oli tosi mahtava. Minun neuvoni on, että pyytää esim. lähetteen pelkopolille(Helsingissä ainakin on) ja käy siellä keskustelemassa asiasta. Ammatti-ihmisen kanssa juttelulla on yllättävän positiivinen vaikutus.
 
Käsittääkseni peräruisketta ei enää tänäpäivänä(pyydettäessä varmaankin) anneta, itselleni sitä ei ainakaan annettu. Jos pelkää, että synnytyksessä tulee kakkaakin, niin ihan turhaa... kätilöille ihan normaalia ja silloin he tietävät, että äiti ponnistaa oikein. [:)] alapäästä tulee niin paljon muutakin kun vauva on syntynyt, että se kakka on pientä sen rinnalla, joten huoli pois. 
 
Hei, vielä aiheeseen!

Netin ihmeellinen maailma tarjoaa myös hyvää synnytys tietoutta. Kannattaa tutustua esim. www.bebesinfo.fi sivuihin. Siellä minua pisti itkettämään aihe " normaali fysiologinen synnytys".
 
Itseä ei jännittänyt esikoisen synnytys ollenkaan, menin osastolle avoimin mielin ja minusta kaikki oli lähinnä mielenkiintoista. Opin omasta kehostani ja itsestäni paljon! Pikkukakkosenkaan synnytys jännitä yhtään kun esikoisen kanssa meni synnytys kuin oppikirjasta, vaikka vauva ei ollutkaan laskeutunut vielä lantioon edes synnytyksen käynnistyessä ja ponnistusvaihekin kesti tunnin. Ajantaju multa siinä touhussa katosi, päällimmäisenä oli vaan ajatus, että nyt mähän muuten synnytän tän lapsen! Saivat sillon ihan käskeä pidättelemään, mut oli vaan pakko ponnistaa. Puudutteita enkä epiduraalia silloin halunnut, mut nyt laitoin siihen esitieto/toive-lomakkeeseen, että jos ei tunnu riittävän kaasu ja lihaksiarentouttava niin saattaisin haluta jotain pientä kokeilla. Kuitenkin itse toivoisin että menis mahdollisimman luomusti tämäkin kerta.

Eli olen ihan samoilla linjoilla kuin Miskaro, Riikka33 ja maarinen.

Undulaatti kirjoitti tuolla ylempänä noista peloista ja mulla niistä toteutui se, että synnytyspöydälle tuli "muutakin" kuin vauva. Mutta ei siinä noloudelle ole aikaa! Eikä nuori isä (silloin 20.v) osannut tukea mua ehkä riittävästi, mutta hänen läsnäolonsa kuitenkin auttoi. Kätilö oli ihana ja tuki, kannusti ja opasti koko ajan.

Eli pelko pois, turha etukäteen kuluttaa energiaansa miettimällä synnytystä negatiivisesti. Naisen keho on rakennettu kestämään kipua paremmin kuin miehen keho, tämähän on tieteellisestikin tutkittu juttu!!! Ja tarvittaessa apua kipuihin saa! Uusimmassa lokakuun Vauva-lehdessä oli paljon synnytysasiaa eli lukaiskaapa!
 
Heippa tännekin!
 
Mulla jo kolmas tulossa eikä tuo synnytys pelota yhtään... päinvastoin.. taidan odottaa sitä innolla.
 
Mulla eka synnytys meni niin että jouduttiin käynnistämään 3 päivää ja vihdoin kun käynnistyi, se kesti 9 tuntia ja ponnistusvaihe 9 minuuttia joten tuli nopeasti. En saanut epiduraalia kun ei lääkäri halunnut laittaa sitä ettei vaan supistukset lopahtaisi. Sain kohdunkaulan puudutuksen jota kesti n. 1,5 tuntia ja Aqua-rakkuloita (pistettiin selkään ja ne kirveli ihan vietävästi, mutta veivät kivun kyllä pois vatsan ja alaselän puolelta). Kaikkein eniten mulla sattui se välilihan leikkaaminen (ja sen paraneminen kesti aika pitkään eli luultavasti myös keisarileikkauksesta toipuminen olisi kestänyt), mutta se tilanne oli nopeasti ohi eikä traumaa jäänyt.[:)]
Toinen synnytys jouduttiin myös käynnistämään kun meni la 10 päivää yli. Se käynnistyi heti ja kesti vajaa 4 tuntia ja ponnistusvaihe oli 4 minuuttia... joten ei tarvinnut ponnistaa kuin 2 kertaa ja kaikki oli ohi. En ehtinyt saamaan muuta kuin ilokaasua. [:D]
Toivuin todella nopeasti synnytyksestä ja pääsin kotiin heti muutaman päivän kuluttua.
Ajattelin etten halua mitään lääkitystä tähän kolmanteen eli mahdollisimman luomuna.
 
Kaikkein mahtavinta oli se hetki kun vauva tuli ulos ja päästi parkaisun ja hänet sai vatsan päälle... itkin ilosta... jos on lääkehuuruissa niin siitä ei varmasti pysty nauttimaan yhtä paljon.
 
Ja kaikille jotka synnytystä pelkäävät.... eniten synnytyksen kulkuun vaikuttaa oma jännittyneisyys...eli se voi jopa estää supistukset joten älkää taistelko vastaan vaan RELAX! Huutakaa ja karjukaa vaikka mutta rentoutuminen on parasta.
 
Mulla on mies ollut mukana molemmissa ja eikä jäisi pois mistään hinnasta. Hänestä oli tosi suuri apu siinä että hieroi selkää joka lievitti kipua sieltä.
 
Minä en mistään hinnasta haluaisi keisarileikkausta...ensinnäkin, siitä toipuminen on hitaampaa ja siitä voi seurata kaikenlaisia muita infektioita. Tietty jos joudutaan se tekemään siksi että alatie-synnytys on mahdotonta, niin sille ei sitten voi mitään.
Luonnollinen syntymä on äidin ja lapsen kannalta parasta. Ja sitä ei tosiaan tarvitse hävetä jos tulee muutakin ulos kuin lapsi...se on täysin luonnollista.
 
 
 
Takaisin
Top