Sydänoireita?

Muiia

Vauhtiin päässyt keskustelija
Heippa kaikki!

Huomasin ettei tästä ole puhuttu täällä vaikka on kuulemma aika yleinen huolenaihe.

Eli itselläni on alkanut raskauden myötä tulla jonkin verran rytmihäiriöitä. Tuntuu muljahduksia kun sydän jättää lyönnin väliin ja sitten välillä rysähtää yks ylimääräinen tumaus. Leposyke on jossain tuolla 80 (ennen raskautta 60). Ennen joulua säikäytti tuommoinen yksi väliin jäänyt lyönti ja sitä seuranneet muutamat TOSI nopeat, rintaa pompottavat lyönnit.

Soitin näistä neuvolaan ja sieltä sanottiiin että tuo leposyke on ihan normaali, voi mennä yli sadankin raskauden aikana! Mutta että noita rytmihäiriöitä pitää seurailla. Olisin päässyt myös käymään verenpaine- ja hempparimittaukseen mutta päätin tarkkailla tilannetta. Kun ei muita oireita, puutumista tai huimausta kuitenkaan ole.

Onko muilla ollut tämmöisiä? Tai onko joku saanut toisenlaista vastausta neuvolasta tai lääkäriltä?
 
Heippa,
mulla ihan samanlaista menossa, etenkin jos on ollut kovasti kiireinen päivä takana, ja illalla asettuu lepäämään niin pumppu lähtee tekemään ihan omia juttujaan... [:D]
Kysyin tästä neuvolassa, en oikein mitään vastausta saanut. Mutta asiaan ei siis tartuttukaan...[8|]

Ystäväni kanssa asiasta juttelin, hänellä oli ollut ihan samanlaista raskauksiensa aikana. Häneltä oli otettu sydänfilmi varmuuden vuoksi muttei muuta. Niin ja se filmi oli ollut ihan normaali.

Mun neuvola-tätsy ei sanonut MITÄÄN joten olin vähän huolissani, mutta kun tän ystäväni kanssa juttelin sain vaikutelman että aika yleistä, ja liittyy muuttuneeseen verenvolyymiin tms... [&:]

Seurailen tilannetta, ja jos pahenee niin otan yhteyttä neuvolaan. En tiedä oliko apua, mutta ainakin siis muillakin on ollut kyseistä vaivaa!
 
Moikka

Hyvä, että tästäkin on aloitettu keskustelu.

Mulla oli viime vuoden lopulla sydänoireita oikein kunnolla samaan aikaan tenttisuman kanssa.
Ja silloin tutustuin palpitaatioon, joka on nyt tullut takaisin.
Aluksi hätäännyin ihan kunnolla, joka pahensi asiaa.
Etsin tietoa asiasta ja itse koin mm. tämän linkin selventäväksi:

http://www.poliklinikka.fi/?page=5575414&id=7686061

HUOM! En ole lääkäri!! Suosittelen menemään lääkäriin, jos huolettaa.

Mutta itselläni auttaa sydänoireisiin rauhoittuminen, sellainen ihan oikea keskittynyt rauhoittuminen ja hengittäminen.
 
Hoi taas,

ja kiitos Kaika tuosta linkistä, oli kyllä tosi hyvä! Ja siellähän palpitaatiota aiheuttavissa tekijöissä löytyy raskauskin. Itseäni tämä ei enää ihan kauheasti vaivaa kun neuvolantäti oli niin rauhallinen, mutta kyllä tässä kaikkia sykäyksiä tietysti ihan herkkänä seurailee.

TyhjäSyli, itsekin huomannut nimenomaa tuon että sitten illalla kun on rauhassa ni sen pompotuksen ja kaikki huomaa herkemmin tai sitten se vasta alottaa sen. Ja syke kuuluu korvissa kanssa.. Mutta kun ei aiemmin ole ollut mitään ongelmia niin sekin vähän rauhoittaa mieltä. Niin ja minulle sanottiin vielä että jos pahenee tai alkaa häiritä ni suoraan lääkäriin yhteys, kun eivät neuvolassa pysty siihen asiaan puuttumaan.
 
Äitilläni oli pikkusiskoa odottaessa myös tuollaista, sillä seurauksella, että kerran hänet kiidätettiin ihan ambulanssilla sairaalaankin. Sydänfilmit sun muut otettiin, jotka oli ok, joten selvittiin pelkällä säikähdyksellä... [:)] On vissiin aika yleistä!
 
Heissan!

Mulla ollut noita viattomia rytmihäiriöitä jokusen vuoden. Aika hyvin pystyy jo oleen huolehtimatta, niitä tulee ja menee, ja kun löytää oikeet keinot miten saa helpottaan, niin aika hyvin niiden kanssa oppinut elämään. Oon ymmärtänyt, että kaikilla ihmisillä on jossain vaiheessa elämääns jonkin asteisia lisälyöntejä ym, mutta kaikki eivät niitä edes huomaa. Mulla usein joku paha asento saa tykytyskohtauksen aikaseksi, mutta kun vaihtaa asentoa niin menee ohi. Onhan se tietysti joskus pelottavan tuntuista, kun sydän alkaa yhtäkkiä hakata ja tuntuu, että se tulee rinnasta läpi. Siinä ei sitten auta muu kun ajatella että kohta helpottaa ja etsiä hyvä asento, raitista ilmaa, ja hengitellä. Lääkärissä ravasin aikanaa asiasta useinkin, mutta aina sama vastaus: vaarattomia, jos ei liity kipua tai tule fyysiseen rasituksen yhteydessä. Kyllähän noihin on lääkkeitä ja hoitomuotojakin olemassa, mutta se tietoisuus jo auttaa niistä selviämään. Nyt raskausaikana ihme kyllä on ollut parempi tilanne eikä oo nimeksikään tullut ainakaan vielä. Mutta varmasti saattaa myöhemmin tulla, kun kohtu alkaa tota rintakehää hipoa ja pistää sähkökäyrät sekaisin. On se vaan niin, että ihmiselimistö on niin monimutkainen laitos, että ei se ihme ookaan, jos välillä muljahtelee.
Joskus muuten myös jotkut lääkeaineet saattaa aiheuttaa noita rytmihäiriöitä, niinku sivuvaikutuksena.
 
Ajattelinpa kirjoittaa tänne, vaikka onkin jo vanha ketju, mutta...
Itselläni oli näitä sydämen tykytyskohtauksia viime raskauden aikana niin, että olin jo välillä sairaalan päivystyksessä. Tykytykset tulivat yleensä aina levossa ja rauhoittuivat kun vähän korjasin asentoa ja rauhotuin. Minulla oli myös vuorokauden kestävä sydänfilmi-laite (holter), mutta vaikka noita tykytyksiä tuli jonkin verran myös seurannan aikana, mitään erikoista ei löydetty. Lääkäri meinasi että syy on raskaudessa tai erikoista kyllä, lääkärini sanoi että myös närästys voi aiheuttaa myös tykytyskohtauksen kaltaisia oireita!!
 
vibe- mulla oli kans alkuraskaudessa ihan kamalia tykytyksiä[&:][&:]
Mulla sen aiheutti raskausajan anemia. Tykytykset + muut oireet loppui samoin tein, kun korjasin ruokavaliotani rautapitoiseksi ja söin samalla rautalisää.
 
Minulla on myös aiemmissa raskauksissa ollut sydämen muljahduksia ja ties mitä tykytyksiä.Neuvolasta on tullut monenlaisia selityksiä sydänoireille. Saattavat johtua
 -liian vähästä nesteen juonnista,
-siitä että vauva painaa jotakin hermoa (en muista mikä sydänhermo se oikeen oli),
-asennosta (makuullaan ja monesti vasemmalla kyljellä tai selällään tulee tykytyksiä, varsinkin syönnin jälkeen  kun mahassa on paljon tavaraa, tai kun vauva kasvaa ja painaa ylöspäin),
-foolihapon tai minkä lie puutteesta johon auttaa hedelmätäysmehun juonti.
-ja jos suolistossa on ilmaa siellä vasemmalla ylhäällä mutkassa, se tuntuu sydänvaivalta
-lisäksi myös se närästys saattaa tuntua sydämen seudulla niinkuin aiemmin tuli esille.

Minulla asentohuimauksen hoito poisti sydämen muljahdukset, ainakin vielä tähän asti (rv.27+4) Jos tykytykset ja muljahdukset vaivaavat niin parempi se on kuitenkin tutkia ettei tarvitse jäädä miettimään.
 
Neuvolassa sanottiin, että kova syke ja rytmihäiriömäiset oireet ovat normaaleja monelle odottajille. Itsellä nyt rv 32 menossa ja epäilen omien rummutusten liittyvän jotenkin ruoansulatukseen. Eli aina kun olen syönyt niin lähtee syke kiihtymään ja sydän muljahtelee. Leposykekin on korkealla, sen huomasi jopa neuvolatäti. Mutta syytä huoleen ei kuulemma ole, sydän pumppaa verta vain kovemmalla tahdilla kuin ennen.
 
Moikka,

Itselläni on muutenkin aina ollut hieman nopeampi syke ja kärsin jo ennen raskautta sydänoireista.
Lääkäriltä sain vastaukseksi hyvän laatuset rytmihäiriöt. Tarkoittaneen sitä että lähes kaikki nuoret saavat näitä oireita, mutta kaikille ei välttämättä tule niiitä niin että ne tuntee yms.
Täytyy muistaa kuulemma levätä enemmän ja kävellä rauhallisia kävelyitä.
 
Takaisin
Top