Ei oikeastaan ole pelkoja...semmosta perustervettä, mutta ei auta kuin luottaa ettei mitään pahempaa satu.
Yks juttu mihin kiinnitän paljon kyllä huomiota on ääritunteiden hallitsemaan oppiminen ja olen siinä aika paljon pojalleni apuna. Poika on periny sen minulta, eli tunnetaan vain skaalan ylä ja alapäitä. Yläpäässähän ei ole ongelmaa, sillä siellä saadaan uskomattomia suorituksia irti, mutta se toinen pää on ongelmallinen ja sitä joutuu käsittelemään läpi elämän. Tässäkin asiassa ei auta kuin luottaa että poika pärjää ja pystyisin tässä olemaan mahdollisimman hyvänä tukena ja hän ymmärtäisi joskus, että sen lisäksi että joutuu voimakkaasti itse käsittelemään tätä, hän löytäis löytäis läheisen kelle pystyis näitä asioita purkamaan joka en ole minä.
