suurensuuri suru, syyllisyys ja epätodellisuus

M

mintsM

Silmät suurina ihmettelijä
Kävin np-ultrassa viikolla 12+2, jolloin todettiin että kohtuni on tyhjä..
Raskaus kuulema keskeytynyt hyvin aikaisessa vaiheessa ja "tullut pois."
Mä en pysty ymmärtään enkä mitenkään kestä tätä tuskaa, haluan enkelini takaisin. :"(
Mä olin nähnyt viikoilla 7 sen olevan kohdussa, kun lääkärillä ultrattiin.
Mä olin kuullut sydän äänet viikolla 10, lääkärikin sanoi että tällä kertaa kaikki on hyvin, älä ole huolissasi. Mulla on ollut kaikki raskausoireetkin, eikä mitään kipuja ym. poikkeavaa..
Tästä siis kahden viikon päästä, sanottiinkin että siellä ei ole mitään muuta kun istukka ja laajentunut kohtu.
Menin shokkiin enkä pystynyt juuri mitään sanomaan, en katsomaan lääkäriä silmiin, en pystynyt muutakun itkemään.. Yritin sanoa niille kuitenkin, että en halua ottaa lääkettä vielä, sopiiko että otan vastan keskiviikkona. Se kumminkaan heille ei sopinut,
se oli heti otettava?!

Nyt jälkeenpäin miettinyt paljon kaikkea, todennäköisesti liikaakin. Mutta öisin on aikaa itkeä ja miettiä kun muut perheestämme nukkuu..

Oon kovasti miettinyt että mitä jos ne olikin väärässä?
Ensimmäistä lastani kun odotin ja menin np-ultraan, etsittiin poikaani n.5-10min, ennenkun löytyi.. Nyt tällä kertaa kätilö katsoi minuutin ajan ja lääkäri jos sitäkään.
Nyt ei yritettykään etsiä sydänääniä tai kaikua, eikä edes otettu raskaustestiä..

Neuvolassa aikasemmin epäiltiin, että mulla ei viikkoja ole niin paljon. Eli mitäs jos olikin niin pieni, ettei vain nähnyt sitä?
Mulle myös sanottiin, että kohduntyhjennys lääkkeestä tulee runsasta vuotoa ja pieniä hyytymiä.. Multa tuli 2 nyrkin kokosta palloa, mikä se sit oli jos ei istukka ja sikiöpussi? Kovasti ne väitti, kun soitin että on tyhjä raskauspussi ja istukka, mutta miksi se oli kiinteä?
Mä en ymmärrä! Pelkään niin että itse vein sen pois sisältäni, ottamalla ne lääkkeet.
Tiedän että näin ei saisi ajatella, mutta en voi mitään...
En tiedä miten tästä selviän.
Ja joo, niinkun kaikki sanovat, olenhan nuori ja vielä saamme pienokaisemme. Mutta kun ei se tätä menetettyä korvaa, eikä varmasti vie tätä surua ja tuskaa pois.
Enkä tiedä haluanko enää edes yrittää lasta, en kestä enää menettää.. En tiedä kuinka selviän tästäkään.. Mä ja mieheni oltiin niin onnellisina menossa katsomaan np-ultraan meidän pienokaista, jolle oli nimivalmiina, vaatteet valmiina.. Kaikki! Ja yhtäkkiä se ilo,onni viedään pois.. Päässä pyörii kysymys, mitä mä olen tehnyt väärin että ansaitsen tämän? En toivoisi tätä pahimmalle vihamiehellenikään, mutta silti miksi se vietiin meiltä pois....
Mutta ehkä vielä joskus se aurinkopaistaa, meidänkin risukasaan..

Kaikille menettäneille toivotan suunnattomasti voimia näihin koitoksiin.. <3

 
Kiitos kovasti, niitä voimia tarvitaan... <3 Ja toivotan niitä myösteille! <3
En tiedä mitä hain kun kirjotin tänne, oliko se vertaistukea, halusinko jakaa tarinani/suruni.. Ehkä molempia.
Mutta kun sain purettua edes osan itsestäni, tuli huomattavasti helpompi olo! Sain aikaiseksi, sen aikaisemman tekstin jälkeen soitettua neuvolaan ja peruttua aikani! Ja jopa pystyn siinä puhelussa myöntämään kuinka pahalta musta tuntuu ja että tarvitsen lääkri ajan. Ehkä siellä mulle selviää, että mitä tapahtui ja kuinka.
Sen jälkeen on ehkä taas helpompi hengittää..
 
On hyvä kun uskalsit puhua. saman kokeneena tiedän,ettei kannata sisälle surua lokeroida.Näillä palstoilla on hyvä purkaa suruansa ja muutenkin puhua,jos ei muita ole paikalla ja muut eivät välttämättä ymmärrä mitä on joutunut kokemaan.
Mutta nyt parantelet itsesi niin  ettet vajoa masennukseen on muuten vielä pahempi.

 
Mä olen ainakin kokenut puhumisen parhaana vaihtoehtona. Ihmisissä huomaa kyllä, että osa menee vaikeaksi, ei osaa käsitellä asiaa. Ymmärrän kyllä, ei tätä voi ymmärtää, jos ei ole itse kokenut vastaavaa. Sitten taas on käynyt niinkin, että on alettu kertoa omista kokemuksista, kun mä olen kertonut omistani. Keskenmeno on sellanen asia mistä jotkut ei puhu koskaan. Ite en pystyis pitään näin isoja asioita sisälläni. Hullukshan siinä tulee, jos vaan päänsä sisällä märehtii!

Tänne kyllä kannattaa kirjotella! Saa vertaistukea ja tsemppaavia kommentteja. Mulle tästä on ainakin tullut tosi tärkee juttu :). 
 
Olen niin pahoillani mintsM sun puolesta!

Mulla todettiin ennen joulua keskenmeno np-ultrassa. Kuvittelin olevani rv:lla 11 mutta kehitys oli loppunut viikolla 7. Vielä rv:lla 6+jotain sydänäänet kuului varhaisultrassa. Kyseessä oli elämäni ensimmäinen raskaus ja km vielä pitkittyi ylen määrin kun lääkkeellinen tyhjennys ei onnistunut jne. Näiltä sivuilta todella löytää vertaistukea ja tsemppaavia ihmisiä. Itsellenikin tämä on tullut aika tärkeäksi, vaikka suht harvoin tänne kirjoittelen.

Mulle sanottiin että rv:n 12 jälkeen ei enää voida tehdä lääkkeellistä tyhjennystä, vaan automaattisesti ohjataan kaavintaan. Tuo selittäisi ehkä sen kiireen miksi sulle on tuputettu ne lääkkeet välittömästi. Anyway, kaikki on tapahtunut sinulle niin äkkiä ja shokeeraavasti, että on tosi hyvä että olet kertonut tuntemuksistasi neuvolaan. Varmasti on toipumisesi kannalta tärkeää, ettet jää yksin tuskasi kanssa vaan pääset juttelemaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa tilanteestasi.

Oman kokemukseni jälkeen olin alkuun sitä mieltä, etten koskaan ikinä milloinkaan halua kertoa siitä kenellekään. Vauvatoiveistakaan kukaan ystävistäni ei tiennyt niin ajattelin että miksipä tätäkään jauhamaan. Muakin helpotti kertoa oma kokemukseni täällä (muistaakseni "yritystä keskenmenon jälkeen"-kuumeiluketjuun). Huojensi jakaa tuntojaan niin paljon, että sen jälkeen olen kertonut jo kolmelle ystävälleni - ja saanut niin paljon tukea ja välittämistä, että se on ollut aivan korvaamatonta.

Muuten, mulla on ollut yksi hassu tapa piristää itseäni lohduttomimmilla hetkillä (siis niillä, jolloin tuntuu että meille ei varmaan koskaan tule vauvaa ja että varmaan ensi kerrallakin käy kuitenkin huonosti). Lueskelen esim. raskaaksi 2012 ketjua tai muita odottajien ketjuja, sillä niissä on aivan lukemattomia ihania tyyppejä, jotka on kokeneet ainakin yhden, ellei useampia keskenmenoja. Ja tällä hetkellä niiden tickereissä on iloisesti 1-3 lasta :).

Paljon voimia sulle mintsM ja kaikille meille muillekin jaksamista! Luotetaan vaan lujasti siihen, että jonain päivänä on meidän vuoro!!
 
Totta, tää on kyllä hyvä paikka keskustella ja ainakin mun oloa helpottanut suunnattomasti. Kiitos siitä kuuluu teille. <3
Mulle jotenkin on tosi vaikeeta ollut, kun kaikki tosiaan tapahtui niin äkkiä ja enkä pystynyt mitenkään hyväksymään asiaa vaan yritin vakuutella itselleni että ne oli väärässä.
Nyt kun viikko mennyt, alkanut ymmärtää että vaikka kuinka ne mulle olisi siellä ultrassa selittänyt miksi näin, olin varmasti niin shokissa että kaikki on mennyt ohi.
Sillä sen lääkäriajankin halusin, että joku selventää mulle tilanteen.
Mun mielestä se tuntuu vaan niin uskomattomalta, että sikiö häviää kohdusta.
Noh, ehkä kaikki tosiaan helpottuu kun joku kertoo miten tää on mahdollista.
Ehkä myös itsesyytökset sen myötä rauhottuu.
Mulle ja miehelleni kun on suotu jo yksi aivan ihana poika, niin tiedän että ei se mahdotonta voi olla, kyllä me vielä uusi perheen jäsen saadaan. Tässä ei nyt voi masentua, vaikka siltä jo välillä tuntuukin. En voi antaa periksi, poikani takia.
Ainut että tätä raskautta en ikinä tuu unohtaa ja varmasti kaipaan ikuisesti meidän pientä enkeliä.
Mutta niinkun sanoitte, vielä koittaa meidän vuoro.
Ja täällä pidän peukalot ja varpaat pystyssä, että saan pian lukea keskusteluista että teille on suotu suuri onni. :)
 
Ei näitä hyväksyä voikkaan. Nää on niin väärin :(. Keskenmeno on semmonen asia, jota ei kellekkään toivois ja sit se sattuu itselle useemman kerran. Ei voi olla miettimättä, että mikä itsessä on vikana ja olla syyttämättä itseensä niistä. Kaikki sanoo, että niin oli tarkotettu ja ei oo mun/meidän vika millään lailla, mutta mutta... Kyllä te tiedätte mitä tarkotan.

Mä otin ekan keskenmenon jälkeen tatuoinnin. Se muistuttaa mua aina mun elämäni ihanimmasta ja kipeimmästä asiasta. Varmasti tulevaisuudessa otan siihen jotain lisää, muistuttamaan kahdesta seuraavasta...

Kyllä, pakko se on uskoa, että vielä meille kaikille se suuri onni koittaa :) <3. 
 
JMH: Puhut asiaa.. Ei tosiaan pysty olla syyllistämättä itseään, vaikka kuinka muut väittäisi että ei olisi syy itsessä, mutta silti.. Niin kurjaa kun sekin on, mutta itse miettinyt että ehkä se vaan kuuluu tämmösen asian käsittelyyn. :(
Ja kuinka voisi olla etsimättä syytä, kun jotain näin paljon odotettua viedään yhtäkkiä pois ja tottakai sitä etsitään mahd. läheltä, eli itsestään..
Ja kiiitos, kun puhuit tuosta tatuoinnista!
Sain hirmusen inspiksen ja piirsin uuden kuvan itselleni jolla on suuri merkitys! :)
Nyt varaamaan aikaa ja ottamaan uusi tatuointi. :)
Kiitos myös siitä, että tän kautta löytyi taas innostus piirtämiseen, joka on ollut kadoksissa jo jonkinaikaa.. <3
 
Itsekin olen päättänyt että sueraavaan tatuointiini tulee tähti, tai no nyt itseasiassa kaksi. Siellä ne kaksi pientä tähteäni ovat taivaalla
 
Ihanaa jos musta oli hyötyä mintsM :).
Kyllä se niin on, että vertaistuki on parasta. Vaan saman kokeneet voi ymmärtää...

Mun tatuoinnissa on sydän, jolla siivet ja siinä samassa tähti. Tähti ns. sydämen alla. Tohon on helppo lisätä, kun sen aika on. Tykkään kovasti. Pieni ton piti olla ja oli tarkotus ottaa se olkaan tai lapaan... No, nyt se on vähemmän pieni ja pohkeessa :D. Hankalaa sijottaa mitään uutta vanhojen kuvien lähelle, kun ne kaipais kans kipeesti päivitystä.
 
Minullakin keskenmeno takana viime keväänä. Tai itseasiassa meni niin ettei alkio lähtenyt kehittymään ja jouduin menemään keskeytykseen pillereiden avulla.
Karmea kokemus kaikenkaikkiaan. Lasta exän kanssa yritettiin vuosia, ja avioliittokin loppui vain vuoden jälkeen häistä. Uuden mieheni kanssa raskauduinkin jo seurusteltuamme puolisen vuotta. Abortti ei silti tullut mieleenikään, koska luulin jo etten edes voi saada ikinä lapsia. Suunnittelimme jo nimeä, kerkesimme aloittaa asunnon hakemisen...
Asia painaa vieläkin mieltäni päivittäin, ja tunnen syyllisyyttä tapahtuneesta. Mietin koko ajan koska vauvamme olisi syntynyt, mikä muuten tapahtuisi tässä viikon sisällä :sad001
Nyt parin päivän aikana ollut tuntemuksia, josko olenkin nyt uudelleen raskaana.. Ihana asia olisi, mutta mieltä varjostaa ajatukset uudesta keskenmenosta.
 
Takaisin
Top