Suru sektiosta tai poikkitila - kokemuksia?

Liliann_

Piirimestaruustason postaaja
Elokuiset 2025
Hei, onko täällä kukaan muu joutunut sektioon vauvan poikkitilan takia? Tai onko muita, jotka ovat joutuneet vasten tahtoaan sektioon ja olleet asiasta tosi surullisia ja pettyneitä?

Itseä nyt harmittaa, koska vauva oli kuukauden ollut jo raivotarjonnassa eli pää alaspäin, mutta spontaanin vesien menon jälkeen kun synnärillä ultrattiin, tuli totaali yllätyksenä, että olikin poikittain.

Ilmeisesti siis poikittain olevaa ei pysty alakautta synnyttämään.. Vai voiko? Onko joku synnyttänyt?

Mietin, teinkö jotain väärin kun vauva oli poikkitilassa. Ainakin minulla oli normaalia enemmän lapsivettä. Jos olisin tiennyt että vauva on poikittain, olisinko voinut saada vauvan kääntymään istumalla etukenossa tai tekemällä jotain Spinning babies harjoituksia. Toki turhaa jossitella, kun sektio on jo takana ja vauva vierellä..

Onko jollain onnistunut ulkokäännös poikkitilasta? Sitä yritettiin ja saatiin vauva pää alaspäin, vaan hän kääntyi aina takaisin poikittain.

Olen surullinen kun jouduin sektioon ja tuntuu että jotain perustavanlaatuista jäi kokematta (vaikka siis yksi alatie on takana myös), ja jäi inhottava tunne että vauva syntyi "väärin", "huijaamalla" tms. Tuntuu, että keho yhä odottaa, että jotain tulisi tuolta alakautta ulos.

Jos on ajatuksia aiheeseen liittyen niin kuulisin mielelläni 🤍
 
Tuttu oli joutumassa poikkitilan vuoksi sektioon, tietenkään ei vauva poikittain voi alakauttakaan tulla 😅 hänellä sattui lopulta kuitenkin itsekseen kääntymään, oli mm. tehnyt juurikin noita Spinning babies -liikkeitä. Mutta nämä on kyllä niin asioita, joissa voi tehdä kaiken oikein ja siltikään ei välttämättä mene asiat niinkuin on suunnitellut, armollisuutta itseä kohtaan on hyvä yrittää löytää... Itse olin raskauden aikana melkeinpä pakkomielteinen, että en istuisi "väärissä" asennoissa ja tein loppua kohden päivittäin jotakin jumppaliikkeitä, joiden pitäisi auttaa vauvan hyvään tarjontaan. Noh, pää alaspäin kyllä syntyikin, mutta jotain häikkää luulen tarjonnassa silti olleen synnytyksen kulusta päätellen. Ja vaikka tein noinkin paljon asian eteen, silti mietin, olisinko voinut tehdä enemmän ja teinkö jotain väärää kuitenkin. Eli ihan luonnollisia ajatuksia kyllä sinänsä 😅
 
Onnea vauvasta 🩷🩷🩷

Poikkitilasta ei kokemuksia, mutta (hätä)sektiosta kyllä toisessa synnytyksessä (esikoinen oli onnistunut alatie)... Meidän tapauksessa päädyttiin vielä saliin ennen ekaakaan supistusta. Joten osaan samaistua tuohon oloon, jossa keho viestii sulle että jotain on jäänyt kesken tai jotain puuttuu. Voi olla tosi vaikeakin olo! Puhu kokemus hyvin läpi, kysy hoitohenkilökunnalta kaikki mitä mieleen vain tulee, vaikka tuntuisi hölmöltäkin. Puhu neuvolassa terkkarille, pyydä neuvolapsykologilta aikaa, ja juttele vertaistuen kanssa. Ota kaikki konkreettinen apu arkeen vastaan. Itke jos itkettää, sekin on kehon ja mielen yhdistymiseksi tärkeää. Älä säikähdä jos tapahtunut tulee uniin, mä näin pari kertaa kamalia painajaisia, joissa esimerkiksi vauvan liikkeet ovat lakanneet tms. Kehon ja mielen välistä reagointia nuo mieleenpalaamiset ja unet yms. Fyysisen toipumisen kannalta suosittelen muutaman kuukauden päästä käymään sinulle mieleisissä hoidoissa (fyssari, hieroja, osteopatia tms. Fyssarista oli itselle tärkeää apua vatsalihasten ja arven käsittelyyn ja jumppaohjeisiin, osteopatiasta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, hierojalla kävin nautiskelemassa omasta ajasta ja avaamassa selän lihaksia 😊 ). Ajan myötä tuo kokemus muuttuu sinun ja lapsesi tarinaksi 🩷 Pahin suru ja järkytys väistyvät kyllä. Voimia leikkauksesta toipumiseen ja ihanuutta vauva-arkeen 🩷
 
Avotarjonnan takia ei synnytys edennyt ja meni kiireelliseksi sektioksi.
Kivut ja väsymys (2vrk hereillä kivuissa) olivat niin kovat ja koko reissu meni monelta osin niin päin prinkkalaa ettei varsinaisesti jäänyt mitenkään vajaa tai huijari olo. Ennemmin tunsin itseni hurjaksi selviytyjäksi, vaikka toivoin ettei kaikki olisi mennyt niin.

Miulla kesti kyllä selvitellä omaa päätäni tapahtuneen jälkeen, mutta tärkein oli itselleni se armollisuus itseä kohtaan, että toimin koko ajan parhaan osaamiseni mukaan niin raskausaikana kuin synnytyksen käynnistyttyäkin.

Olin pettynyt etten päässyt kokemaan normaalia synnytystä ja olin pettynyt sairaalan toimintaan monessa kohtaa. Alkuun olin myös pettynyt kehoni toimintaan. Mutta mitä enemmän asiaa kävin lävitse niin sitä ylpeämpi olin siitä miten jaksoin, vaikka rehellisesti sanottuna mietin jossain kohtaa synnytyksen aikana, että olisi vain helpompaa hypätä pää edellä portaikkoon.

Varmasti sektio on ollut paras ratkaisu tuossa tilanteessa. Ja juttelemalla ja ottamalla selvää asiasta pääset vielä sinuiksi sen kanssa. ❤️ Onnea pikkuisesta! 🤗
 
Onnea vauvasta! 💖 Ja pahoittelut, kun jouduit sektioon vasten tahtoasi. ❤️

Poikkitilasta ei ole kokemusta, mutta esikoiseni oli perätilassa. Yritin synnyttää alateitse, mutta lopulta mentiin kesken ponnistusvaiheen kiireelliseen sektioon. Sydänäänet laski liikaa. Se oli silloin kova pala. Olin tosi pettynyt ja koin epäonnistuneeni. (Vaikka todellisuudessa sektio ei ole epäonnistuminen!) Alkuun aloin aina itkeä, kun mainitsin sektion. Aikaa myöden se painui enemmän mielen perukoille, mutta ei kaikonnut. Lopulta auttoi ehkä eniten psykoterapiassa asian puiminen sekä kuopuksen synnytys, joka oli korjaava kokemus. (Psykoterapiassa kävin muista syistä, mutta tuli sekin käsiteltyä.) Kuopuksen synnytyksen lähestyessä toinen sektio oli pahin pelkoni. (Lapsilla ikäeroa yli kuusi vuotta.)

Mietin myös alkuun olisinko voinut tehdä jotain asian eteen ja että minun olisi pitänyt olla tiukempi asiasta. Neuvolassa aina sanottiin lapsen olevan pää alaspäin, mutta jotenkin pelkäsin lapsen olevan perätilassa ja mietin onko se ylhäällä puskeva kuitenkin pää (ja ilmeisesti olikin). Ehkä vauvan olisi voinut kääntää, jos perätila olisi huomattu neuvoladsa? Ehkä istumalla oikein olisin saanut kääntymään itsestään? En tiedä, ehkä mikään ei olisi auttanut.

Anna itsellesi aikaa ja tilaa surra ja tuntea kaikkea mitä tunnet! Yritä kuitenkin löytää armollisuutta itseäsi kohtaan. Poikkitila ja sektio ei ollut sinun syytä eikä sektio todellisuudessa ole huijaamista. ❤️
 
Ja ihan sellainen fakta, että ennen nykylääketiedettä äitejä kuoli jatkuvasti synnytyksiin. Ihminen on aika huonosti suunniteltu tuohon synnytykseen. Itse olen ajatellut sitä niin, että mieluummin olen elossa lapseni kanssa kuin arkussa mullan alla.
 
Mun ensimmäinen vauva tönötti sinnikkäästi koko raskauden perätilassa. Tein noita spinning babys liikkeitä pitkin raskautta, erityisesti loppupuolella, mutta niillä ei ollut mitään vaikutusta asiaan. Ulkokäännöstä yritettiin, mutta se ei onnistunu. Vauva syntyi suunnitellulla sektiolla, koska ei ollut tarpeeksi tilaa syntyä alakautta.

Olin ihan todella pettynyt sektio päätökseen. Itkin asiaa monta päivää. Itkin lohduttomasti puhelimessa, kun lääkäri soitti magneettikuvauksen tulokset ja kertoi lopullisen päätöksen. Tää tuntu ihan todella isolta asialta. Meillä oli taustalla keskenmeno, lapsettomuushoidot ja tää sektio. Tuntu et mikään lisääntymiseen liittyvä ei vaan onnistu minulta. Mutta mullahan oli ollut pitkään tiedossa perätila ja vielä sektiopäätöksen jälkeenkin useampia viikkoja aikaa sulatella asiaa, joten synnytyksen aikaan olin kerenny jo käsitellä asiaa. Sektio oli lopulta hyvä kokemus.

Mun toista raskautta seurattiin kuukauden välein ultralla ja tää toinen vauva oli mallikkaasti raivotarjonnassa alusta asti, kunnes yhtäkkiä loppu puolella olikin kääntynyt, ei ihan kokonaan poikkitilaan, mutta osittain vinoon. Niin paljon kuitenki vinossa oli, että lääkäri halusi tehdä ulkokäännöksen. Tämä onnistui heti ja helposti. Toisin kuin perätila käännös. Lääkäri totesi että mun kohdussa saattaa olla jotain rakenteellista, kun mun vauvat vaan jämähtää johonkin asentoon ja siinä pysyvät, mutta mistä näitä tietää. Oma kokemus on kuitenkin sellainen, että ei noihin voi oikein vaikuttaa. Tulee mitä tulee. 😅

Onnea vauvasta 🥰 ja saa todellakin surra sektiota ja kannattaakin surra niin paljon kun surettaa, mut lopulta se on onneksi vaan yksi yksittäinen asia. Ja ainakin tuo mun neljä vuotias on loputtoman kiinnostunut omasta syntymästään. Hän kyselee siitä miten oli tulossa peppu edellä, miten syntyi ja mistä ja minkä näköinen on sektioarpi. Että ainakin hänestä se on todella jännittävä asia ollut 🙈
 
Onnea vauvasta! 💖 Ja pahoittelut, kun jouduit sektioon vasten tahtoasi. ❤️

Poikkitilasta ei ole kokemusta, mutta esikoiseni oli perätilassa. Yritin synnyttää alateitse, mutta lopulta mentiin kesken ponnistusvaiheen kiireelliseen sektioon. Sydänäänet laski liikaa. Se oli silloin kova pala. Olin tosi pettynyt ja koin epäonnistuneeni. (Vaikka todellisuudessa sektio ei ole epäonnistuminen!) Alkuun aloin aina itkeä, kun mainitsin sektion. Aikaa myöden se painui enemmän mielen perukoille, mutta ei kaikonnut. Lopulta auttoi ehkä eniten psykoterapiassa asian puiminen sekä kuopuksen synnytys, joka oli korjaava kokemus. (Psykoterapiassa kävin muista syistä, mutta tuli sekin käsiteltyä.) Kuopuksen synnytyksen lähestyessä toinen sektio oli pahin pelkoni. (Lapsilla ikäeroa yli kuusi vuotta.)

Mietin myös alkuun olisinko voinut tehdä jotain asian eteen ja että minun olisi pitänyt olla tiukempi asiasta. Neuvolassa aina sanottiin lapsen olevan pää alaspäin, mutta jotenkin pelkäsin lapsen olevan perätilassa ja mietin onko se ylhäällä puskeva kuitenkin pää (ja ilmeisesti olikin). Ehkä vauvan olisi voinut kääntää, jos perätila olisi huomattu neuvoladsa? Ehkä istumalla oikein olisin saanut kääntymään itsestään? En tiedä, ehkä mikään ei olisi auttanut.

Anna itsellesi aikaa ja tilaa surra ja tuntea kaikkea mitä tunnet! Yritä kuitenkin löytää armollisuutta itseäsi kohtaan. Poikkitila ja sektio ei ollut sinun syytä eikä sektio todellisuudessa ole huijaamista. ❤️
Minua yritettiin (80-luvun alussa) väkisin kääntää perätilasta oikein päin - no, eihän siitä mitään tullut, ja äitini päätyi sektioon. Mutta kiitos vääntämistrityksen, en edelleenkään en saa toista jalkaa kunnolla sivulle, mikä vaikeuttaa esim. kiipeilyharrastustani huomattavasti.

Itse pelkäsin ihan hirveästi, että historia toistaa itseään, kun kuopus oli pitkään väärin päin, mutta onneksi kääntyi itse.
 
Takaisin
Top