Sukulaiset kaukana/lähellä

[lehdykkä]

Hei!
Olemme esikoistamme (laskettu aika marraskuun -11 alussa) odottava aviopari (34-vuotiaita) ja erittäin tyytyväisiä nykyiseen elämäntilanteeseemme. Vauva on toivottu niin meidän kuin sukulaistemmekin taholta. Ilmeisesti nyt tämä raskaus on alkanut vaikuttaa ajatuksiin ja tunteisiin siten, että mielessä on alkanut pyöriä ajatus muuttamisesta lähemmäksi omia sukulaisia.

Asumme kaukana kaikista sukulaisista - n.4-5h ajomatkan päässä. Tämä ei ole haitannut meitä kahta aikuista, mutta nyt matka on alkanut mietityttää. Oman lapsuuteni vietin eri ikäisten sukulaisten seurassa ja se sosiaalinen pääoma on ollut todella arvokasta. Nyt huolettaa, etten pysty antamaan omalle lapselleni sitä samaa turvallista kasvuympäristöä kuin mitä itse sain kokea. Lisäksi huolettaa oma jaksaminen - jos lapsi valvottaa tai sairastelee paljon ei sukulaisten apu ole todellakaan lähellä. Ainoa vaihtoehto tällä hetkellä on palkattu lastenhoitaja, sillä olemme asuneet tällä paikkakunnalla vasta vajaa kolme vuotta eikä sellaista "lastenhoidollista" sosiaalista piiriä ole ehtinyt syntyä, kun olemme molemmat käyneet vielä toisella paikkakunnalla töissä.

Pähkäilymme aihe on siis muuttaako lähemmäksi sukulaisia. Muuton syy olisi todellakin ainoastaan se, että lapsi saisi varttua lähempänä sukujuuriaan ja me pääsisimme osallistumaan enemmän omien sisarustemme ja heidän lastensa elämään ja serkukset voisivat viettää enemmän aikaa yhdessä.

Miten te muut olette kokeneet sukulaisten asumisen lähellä tai kaukana? Onko ajatukset muuttuneet omien lasten myötä? Tiedän, että pärjäämme varmasti täällä kaukanakin, mutta ajatus ei nyt jostain syystä jätä rauhaan.

 

[starletti]

Mulle sukulaiset ei oo ollu tärkeessä asemassa. Vierailut toisella puolella Suomee tuntuivat väkinäisiltä ja pakko oli vanhempien mukana kulkea silloin pienenä. Ainoostaan yks samanikäinen serkku on, johon pidän vieläkin silloin tällöin yhteyttä (vaikka kaukana toisistamme olemme aina asuneetkin). Muut serkussuhteet (ne mitä muistan lapsuuden leikeistä) on katkennu jo aikoja sitten. Kyllä lapsi oppii elämään ilman sukulaisia eikä osaa kaivata heitä niin kuin sinä, jolla ne ihmiset olivat aina ympärillä. Murehdin joskus sitä, että oma siskoni asuu niin kaukana eikä tyttäreni tutustu häneen niin kuin haluaisin, vaan mieheni siihen tokaisi että ei hän pienenä kaivannu vanhoja tätejään. 

 

[Yumna]

Me asuttiin pitkään ennen lapsen syntymää kaukana lähiperheestä ja päätettiin raskausaikana, että muutetaan mahdollisimman pian lähemmäs. Meillä tosin päätös muutosta oli siinä mielessä helppo, että haluttiin muutenkin vaihtaa isompaan kaupunkiin. Siihen asti kun tyttö oli 4kk, asuttiin vielä toisella paikkakunnalla ja kyllä ero sitten muuton jälkeen oli aika suuri.

Tuntuu tosi kivalta, kun tyttö voi nyt kasvaa oikeasti läheiseksi omien serkkujensa kanssa. Varsinkin, kun itselläni on läheiset välit kaikkiin sisaruksiini. Myös läheisten konkreettinen arjen tuki on tärkeää. Entisellä paikkakunnalla meillä ei ollut ketään jolle tytön olisi saanut joskus hoitoon. Nyt ollaan päästy silloin tällöin kahdestaan miehen kanssa tekemään jotain kivaa eikä oo tarvinnut pelätä, kuinka tyttö pärjää kun hoitajat ovat niin tuttuja ja läheisiä.

Ymmärrän täysin, että asia mietityttää. Omaan kokemukseen pohjaten voisin sanoa, että kyllä perheen (ja suvun) lähellä asuminen helpottaa arkea ja antaa lapsellekin tosi paljon. Varsinkin, kun itse olet kokenut perheen läheisyyden omassa lapsuudessasi hyvänä asiana. Tokihan sitä itsekseenkin pärjää eikä perheen tuki mikään välttämättömyys ole, mutta kyllä siinä etunsa on. 

 

[malin]

hej meillä on sukulaiset aika lähellä, oma mutsi asuu noin 100 m päästä ja on aina ravaamassa kattoo vauva ja pikkusiskoki tulee ilmottamatta aika usein ja se ärsyttää ku meil on kolme isoo koiraa jotka haukkuu aina ku joku tulee kylää ja on tunkemas ovesta ulos nii kukaa ei oikee ikinä pääse helpol sisää jollei oo ollu aikaa laittaa niit toisee huoneesee ja portti kii ennen ku ihmiset tulee kylää mut siihe tarttee ilmottaa etukätee ku niit on iha mahoton saada oven luota pois jos ne tietää et sielt on joku tulossa...

 

[Margeliini]

Meidän sukulaiset eivät asu ihan noin kaukana meistä. Mun äidin luokse n. tunnin ajomatka meiltä ja miehen vanhemmille ajaa n. 2,5 tuntia. Miehen pikkusisko asuu samassa kaupungissa. Mun äiti on muutama vuosi sitten löytänyt rinnalleen uuden miehen ja nyt he kovasti matkustelevat, mökkeilevät ja käyvät teatterissa jne. Miehen vanhemmilla on joku keski-iänkriisi, harrastelevat hirveesti ja ovat kans koko ajan menossa. Eli eipä meidän neiti paljoo isovanhempiaan näe, vaikka suht lähellä asuvatkin :(

Mua itseäni harmittaa vähän tää tilanne. Lapsemme on molemmille isovanhemmilleen ensimmäinen lapsenlapsi, mutta silti mulle on tullut yllätyksenä, että tuoreet isovanhemmat tulevat katsomaan häntä niin harvoin ja menevät niin paljon omia menojaan. Toki jokainen elää elämäänsä miten lystää, mutta jotenkin sen alun hössöttämisen (kun tyttömme syntyi) jälkeen tuntuu kummalliselta, että tilanne on nyt tämä.

Olis myös joskus kiva saada miehen kans viettää aikaa kahden. Tähän mennessä olemme kaksi kertaa päässeet tuulettumaan tytön syntymän jälkeen. Miehen sisko on kuitenkin sen verran nuori eikä hänellä ole omia lapsia, niin en uskalla näin pientä vauvaa (5 kk) jättää hänelle hoitoon.

Musta itsestä oli lapsena kivaa kun molemmat mummit ja vaarit asuivat lähellä ja heitä näki usein. Mutta pienessä kaupungissa kun asuttiin, niin muutin sitten muualle opiskelemaan. Nyt mulla on vakituinen työsuhde nykyisessä kotikaupungissa, niin ei juuri tee mieli muuttaa täältä pois. Varsinkaan, kun noita vakipaikkoja ei ihan hirveesti ole tarjolla...