Suhteettoman suuri pelko vauvan hyvinvoinnista

[Kanerva]

Ajattelinpa tänne tällaisenkin keskustelun aloittaa. Raskausvko 23 menossa eikä huoli vauvelin hyvinvoinnista ota helpottaakseen. Takana on kaksi keskenmenoa jotka suuressa määrin asiaan vaikuttavat. Viime aikoina olen kuitenkin kokenut huolehtimisen jo henkisesti rasittavaksi.

Rakenneultrassa näkyi terve vauva joten mitään syytä huoleen ei sen perusteella pitäisi olla. Kuitenkin mietin päivittäin todella tarkkaan, mitä suuhuni pistän. Jos huomaan vahingossa syöneeni jotain parasta ennen -päiväyksen jälkeen, iskee pienimuotoinen paniikki. Puhdistusaineiden ym. myrkkyjen käsittelyn jälkeen tajusin, että niistäkin saattaa imeytyä jotain verenkiertoon ja sitä kautta vauveliin. Järjellä toisaalta tajuan, että nämä huolet on jo saaneet ihan megalomaaniset mitat. Tunteille kuitenkin vaikea puhua järkeä.

Edelleenkin vessareissut ovat aika ajoin tuskaa, toisin sanoen sitä pelkää että paperi värjäytyykin punaiseksi. Olenko jotenkin erityisen "seko" vai löytyykö toisia odottajia (mahdollisesti keskenmenon kokeneita) jotka stressaavat yhtä paljon?

 

[Sofi]

Heippa Kanerva, täällä toinen. Olo vähän helpottunut kun päästiin keskiraskauteen (mulla tänään 23+1) ja liikkeitä on alkanut tuntua (tosin sitten kun on hiljainen hetki iskee paniikki melko heti), mutta edelleen en ihan osaa nauttia raskaudesta ja lasken päiviä että tämä piina loppuu. Sitten kun vauva on maailmassa on uudet huolet, mutta ainakaan mun keho ei enää pysty hommaa pilaamaan. No eipä siitä yleensä keskenmenoissakaan ole kyse, mutta mielihän kehittää kaikenlaista (kuten olet huomannut). Mulla oli kesällä keskenmeno, ja se kyllä varjostaa tätäkin raskautta. Viime yönä näin unta että söin mätileipää ja tajusin vasta kun se oli mun suussa että ei helkkari tämähän on tuoretta mätiä, nyt saan listerian. Samanlaista se on oikeassa elämässä. Ennen olen syönyt huoletta eilistä jugurttia, nyt ei tule mieleenkään.
Tuo vessassakäynti on myös tuskaa ja tulee pahenemaan koska eilen aamullahan sitä verta sitten tuli paperiin ja nyt joka kerta kun käy on ihan paniikissa että tuleeko sitä nyt enemmän vai vähemmän, normaalitkin tuntemukset alavatsassa tuntuu miljoona kertaa pahemmilta, vaikka yritän ajatella että hei tältä se tuntui viime viikollakin vaikkei ollut vuotoa, ja sitten huomaan että hei mähän jännitän vatsalihaksia koko ajan, kummasti kipu loppuu kun rentoutuu... Pahinta on kun sanotaan että "seuraillaan", mutta toisaalta tiedän ettei nyt voi muutakaan niin en viitsi itseäni turhaan tunkea mihinkään polille. Liikkeet tuntuu niin katsellaan.
Kertomasi perusteella tiedän täysin miltä susta tuntuu. Jotenkin musta tuntuu, että mitä pidemmälle mennään, toisaalta helpottaa kun tietää että todennäköisyys siitä että poika pääsee maailmaan suurenee, mutta toisaalta jos nyt tapahtuisi jotain en tiedä miten sen kestäisin. Miksi sitäkin pitää etukäteen miettiä? :O
Onneksi aika kuluu väkisin, joten let's hang in there ja yritetään löytää niitä hyviä asioita tässä välillä.
Kai me ollaan niitä äitejä sitten jotka pelkäävät että lapsi lakkaa hengittämästä ja seistään yöt pääksytysten siinä sängyn äärellä, puetaan ne kesällä villavaatteisiin ettei ne palellu ja syötetään väkisin ylimääräistä ettei pääse laihtumaan... :)

 

[Kressida]

En ole ollenkaan huolehtimiseen tai ylenpalttiseen varmisteluun tai varomiseen taipuvainen ihminen, mutta useamman keskenmenon jälkeen tämä raskaus on ollut jatkuvaa epäuskoa ja katastrofin odotusta. Juurikin tuo vessapaperin kyttääminen on tuttua, ja jotenkin tosi surullista :-/ 

Itselläni helpotti hiukan siinä vaiheessa kun tosiaan liikkeet alkoivat tuntua useammin, ja sitten toinen helpotuksen aste saavutettiin, kun viikkoja oli sen verran, että vauva synnyttyään jo selviäisi. Ei se mikään suuri helpotus silti ollut, koska suurin pelkohan on vauvan kuolemasta kohtuun eikä suinkaan ennenaikaisesta elävänä syntymästä!

Olen pyrkinyt ottamaan huolenaiheeni enemmän 'viesteinä omalta alitajunnalta' kuin todellisina. Tarkoitan, että jos minua alkaa vaivata olenko sittenkin syönyt liikaa lakritsia ja aiheuttanut vauvalle aivovaurioita (joo, liioiteltu ajatus mutta hyvin konkreettinen mielesäsni!), niin yritän heti sanoa itselleni, että "ahaa, suren ja huolehdin taas koska olen siihen virittynyt", eli kiinitän huomion omiin tunteisiini ja historiaani ja siirrän huomion pois siitä nimenomaisesta huolesta (lakristsista vaikka) koska - ihan aikuisten oikeesti - on IHAN TURHA jostain mätitahnasta tai lakusta stressata kauemmin kuin 30 sekuntia :-P Huolen suuruus EI kerro siitä että riskikin olisi oikeasti suuri. Huolen suuruus kertoo sisäisestä tilastani :-/ 

On oikein ja luonnollista olla vähän rikki keskenmeno(je)n jälkeen. Sitä vastaan ei kannata taistella. Turhia huolia vastaan voi yrittää taistella. 

 

[Kanerva]

Olipa huojentavaa kuulla että muillakin on samanlaisia ajatuksia. En siis ole täysin "hullu". Sofi: Seuraan itsekin tarkkaan vauvan liikkeitä, yleensä juuri potkujen tunteminen saa olon hieman helpottumaan. Olisi niin ihana nauttia ja viettää onnellista odotusaikaa mutta se on kyllä täysin mahdotonta. Samoin lasken myös päiviä siihen, kun pienokaisella on hyvät mahdollisuudet selvitä mikäli päättää ennen aikojaan maailmaan tulla. Painajaisunet on tuttuja, tosin ne ovat onneksi vähentyneet sitten alkuraskauden.Ehkä niistä keskenmenoista on nimenomaan jäänyt se vaivaamaan, että mahdollisesti on toiminut itse väärin ja saanut sen aikaan (vaikka näinhän ei useinkaan ole). Nyt  huolehdin siitä että saan jotain vaurioita vauvan kehityksessä aikaan. Ironista. Ja aivan varmasti vietän monta unetonta yötä sängyn vieressä pienen hengitystä tarkkaillen! Mikään ylihuolehtiva äiti en haluaisi olla mutta merkit vähän viittaa sinne suuntaan...

Olisi ihana  vääntää aivot huolehtimisen suhteen off-asentoon. Mitä sitä tosiaan etukäteen murehtimaan kun suurempi todennäköisyys on, että se kaikki on aivan turhaa. Yksi "ylimääräinen" kahvikuppi, yhtenä päivänä väliin jäänyt ateria tai muu vastaava tuskin vaikuttaa vauvan kehitykseen millään lailla. Miksi minun tarvitsisi erityistä huolta kantaa kemikaaleista kun odottava ystäväni värjää hiuksiaan tuon tuosta? Terveitä vauvoja on maailma pullollaan, myös siellä missä olosuhteet eivät ole kaikkein terveellisimmät. Pitäisi varmaan myöskin lopettaa siihen vessapaperiin tuijottelu, äkkiä pönttöön ja pöntöstä alas.  

 

[IhaNainen]

Itsellä ei ole "kuin" yksi kkm takana, mutta sekin tuntuu kamalalta. Varsinkin alkuraskaudesta pelkäsin ihan hirmusti että Papu on kuollut kohtuun. Käytiin pariinkin kertaan varhaisultrassa ennen np-ultraa ja sitten hankin sitten kotiin dopplerin. Sitä sitten tuli käytettä harvase päivä! Vähän vainoharhainen olo tosiaan, mutta kun se ensimmäinen oli kuollut ja havaittiin vasta ultrassa muutamaa viikkoa jälkeen, niin en ole mitään vuotoa osannut pelätä, tosin ei mulla ole ollutkaan.
Nytkin doppleria tulee käytettyä joinain päivinä, ehkä kerran viikossa, ellei liikkeitä ole tuntunut. Meillä on myös soittorasia jota olen masun päällä soitellut ja sillä vauva usein intoutuu vähän liikkumaan ja hermostukseni sitten laantuu.
Syömisistä yksi ystäväni sanoi hyvin: Niitä on syntynyt ihan terveitä lapsia keskitysleireillä ja nälänhädässä vaikka varmasti äidit on syöneet mitä on sattunut suuhunsa saamaan, joten ei niistä kannata turhan suurta numeroa nostaa. Tämä rauhoitti ainakin minun mieltäni. Ja mulla menee se päivän vanha jugurtti ihan hyvin alas   ugh.
Ei sille silti mitään voi että pelottaa mitä kaikkea vielä voi tapahtua. Parempi tosiaan kuten Kressida sanoi yrittää suhtautua omaan mahdottomaan pelkoon ylilyöntinä ja päästä siitä vaan yli. Ei helppoa mutta murehtiminenkaan ei ole vauvalle hyväksi!
PS. itsellä normaalisti laku on se nami mitä himoitsen mutta nyt ei kyllä ole tehnyt mielikään, kummallista. On kyllä vaikea uskoa että ihan oikeasti joku voisi syödä lakua niin paljon että sillä saisi aivovaurion vauvalle aiheutettua! Nuita tutkimustuloksia on niin kaiken tasoisia ja suurimmassa osassa tutkimusaineisto on niin epämääräinen ja riittämätön ettei tuloksille kannata suuren suurta painoarvoa antaa. Joskus tulee mieleen että on tarkoitushakuista...