Suhtautuminen raskauteen

[Marianne2]

Ajattelin aloittaa tällaisen ketjun, ajatustenvaihtoa siitä, miten itse / puoliso / perhe / ystävät suhtautuvat raskauteen.

Omassa tilanteessani mies on jo pari-kolme vuotta hinkunut vauvaa, ja mä olen ollut se, joka asiaa on siirtänyt. En oikein koskaan ole potenut vauvakuumetta, vaikka lapsia haluaisinkin. En myöskään ole mieltänyt itseäni koskaan tosi äidilliseksi tyypiksi, toisin kuin jotkut ystäväni, jotka jo teinivuosista ovat haaveilleet monesta lapsesta ja äitiydestä. Mulla on ollut aina muut jutut etusijalla - ura, matkustelu, jne. Nyt on ikää jo sen verran että täytyi tosissaan miettiä now or never

Eli mies suhtautuu tilanteeseen innokkaasti, positiivisesti ja tosi luonnollisesti. Alusta asti jutellut vauvalle ja silittänyt masua, pohtinut nimiä, googlaillut pinnasänkyjä... ja muita vauvatarvikkeita, miettinyt kuinka jaettaisiin vanhempainvapaat ynnä muuta. Ollut lisäksi tosi avulias mun potiessa pahaa oloa, eli hoitanut kotitöitä, vieraiden kestityksiä ja juossut kauppaan hakemaan milloin mitäkin mielihalua. Lisäksi aina kyselee, minkä kokoinen sikiö nyt on ja onko sillä jo jalat / korvat / kädet.

Itse olen enemmän varovaisella linjalla, en uskalla iloita kun on km takana ja otin sen henkisesti tosi raskaasti. Odotan vain seuraavaa etappia (np-ultra) ja varmaan sen jälkeen sitten seulontatuloksia tai rakenneultraa... Muutenkin tuntuu että lähinnä jännittää miten raskaus etenee ja kuinka synnytyksestä selviän.

 

[Lacrima85]

Itse pelkäsin ennen ekaa raskautta että miten sitä osaa olla vauvan kanssa ja entä jos ei rakastakaan jne. mutta kaikki on mennyt omalla painollaan, ja tuntuu että oma maailmankatsomus on täysin muuttunut, eikä missään nimessä huonoon suuntaan.

Itseäni on vaivannut oman äidin suhtautuminen tähän toiseen, on suoraan sanonut monta kertaa että tämä toinen tulee liian nopeasti heti perään ja etten ole siihen valmis, eikä mun kroppa kestä jne jne. Tuntuu ettei hän oikeasti ole onnellinen meidän puolesta, on tosi vaisun olonen aina kun puhun tästä tulevasta vauvasta. Esikoisen kanssa oli kuitenkin aivan eri ääni kellossa.

Mies ja kaverit onneksi tsemppaavat ja ovat hyvillään, täytyy vaan koittaa keskittyä positiivisiin asioihin ja ihmisiin ja jättää negatiiviset omaan arvoonsa..

 

[Nilla]

Mä oon aina ajatellu, että mä olen äidillinen. Sitten ku esikoinen ilmoitti tulostaan, niin mä hoksasin etten mä osaa/jaksa/halua olla lasten kanssa. Siis muiden lasten ja varsinkaan yli 3 vuotiaiden. Mietin, että onko minusta äidiksi? Mulla myös puuttuu tukiverkosto täysin. Tiesin, että hoidan lapsen yksin kaikki arkipäivät, ku mies töissä 10-16h/pvä.... Pelotti, mutta silti olin innoissani myös. Päätin, että kun ei ole muita, niin elän vain lapselleni ja lastani varten seuraavat vuodet. Esikoisen synnyttyä kaikki on mennyt niin luontevasti ja vaikka välillä on todella yksinäinen, niin äitiys antaa todella paljon sisältöä elämään.

Kaikki sukulaiset tietää, että alettiin yrittää tokaa heti kun se oli esikoisen synnyttyä mahdollista. Oma äiti ja anoppi suhtautuivat kumpiki todella hyvin ja innokkaasti uutiseen. Tästä tokasta tulis mun äidin 10.lapsenlapsi ja anopille 5.lapsenlapsi. Tosin miehen puolelta muut kolme lastenlasta on jo 26-30v kun meidän puolella ikähaarukka 5-16v. :)

Mies suhtautuu tähän tokaan aika samalla tavalla ku ekaanki. Vähän välinpitämättömästi, vaikka onnellinen tulokkaasta onkin. Hänelle se on totta vasta, kun saa vauvan syliin.

 

[Sandstrom]

Mä en oo ikään ollu äidillinen ja ne ystävät jotka tietää on ollu vähä jopa ihmeissään että eipä olisi musta uskonu että lähden tähän, vaikkakin ovat toki olleet iloisia.

Miehellä on edellisestä liitosta kaksi teini-ikäistä lasta ja hän on alun alkaen sanonut että mikäli en halua lapsia niin ok mutta hän on todella lapsirakas ja yhteinen vauva on enemmän kuin tervetullut mutta en ole ikään kokenut asiasta painetta koska pallo on ollut heitettynä täysin minulle. En tiedä oikeastaan miksi halusin nyt lapsen, kun täytin 30v ja läheiset ystävät rupesivat saamaan lapsia niin jokin minussa vain heräsi että nyt tai ei koskaan. Eli toivottu lapsi on kyseessä.

Vanhemmat ja siskoni ja suuri sukuni ovat olleet todella iloisia eikä äiti malttanut heti olla ostamatta ensimmäistä bodya =D
Mies on ulkomailta ja saatiin kotiin yllätyspaketti joka sisälsi tosi suloisia sukkia vauvalle jotka hänen siskonsa lähetti, sieltä soittelevat viikottain ja kyselevät vointia.

 

[Delly]

Mei ei olla vielä omille vanhemmillemme eikä sisaruksille kerrottu. Muutamalle kaverille olen kyllä kertonut. Meillä on muutama läheinen pariskunta, jotka kärsivät lapsettomuudesta, ja heille kertominen tuntuu todella vaikealta.