Sitterivertailu

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tuleva vanhempi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
T

Tuleva vanhempi

Vieras
Suosituksia sittereistä. Mikä on mielestäsi paras, ergonomisin vauvalle tai monikäyttöisin ja toimivin? Missä sitterissä on paras hinta-laatusuhde?

Tarkoitus olisi hankkia sellainen malli, jonka saa kiinni syöttötuoliin. Mitä vaihtoehtoja näissä on? Stokke ja Hauck -merkeillä ainakin on tällaiset, mutta onko muita?
 
Meillä on Hauck. Pari negatiivista huomiota tehty käytön aikana, mutta pääpiirteittäin ollaan oltu tyytyväisiä. Lattialla ollessa sitteri oli ihan vastasyntyneelle meidän makuun liian pysty, joten pidettiin edessä tukijalan alla pientä tyynyä kohottamassa, jolloin vauvan asento oli makaavampi. Eikä tätä siis tarvinnut kauaa tehdä, kun vauva kasvoi ja mielestäni syöttötuolin päällä asettuu paremmin. 🤔 Toisena se, että sitteriä ei voi käyttää syöttötuolissa yhtäaikaa turvakaaren kanssa. Eli siinä vaiheessa kun vauva aloittelee syömistä ja istuu vain ihan pieniä hetkiä, niin täytyy jossain vaiheessa tehdä valinta milloin ottaa syöttötuolin itsessään käyttöön, eikä enää saa sitteriosaa päälle. Mutta eihän tämäkään vaihe montaa viikkoa kestä, kun vauva istuukin jo tukevasti. 😅 Ja toki meidän tuoli&sitteri on jo lähes 6v vanhat, esikoiselle ostetut, joten on voinut tulla kehitystäkin.
Kahdella ollaan siis käytetty, ja todennäköisesti oltais valmiita ostamaan uusiks puutteista huolimatta. 🤔 Toki jos olis ylimääräistä rahaa maksaa reilusti kalliimmasta (mitä meillä ei ole) ja kalliimmassa ei olisi samoja vikoja, ei siis ole edes tutkittu/vertailtu kalliimpia hinnan takia, niin sitten kannattaa ehkä harkita toista. 🤔
 

Liitteet

  • 20240830_113754.jpg
    20240830_113754.jpg
    2.5 MB · Katsottu: 43
Takaisin
Top