Sikiön kääntyminen, milloin?

PimpulaPampula

Keskustelun kolmiottelija
Syyskuunmammat 2015
Eli kokemuksia olisi kiva kuulla millä viikoilla sikiö on kääntynyt raivotarjontaan ja oletteko tunteneet kääntymisen?
 
En kyllä muista, koska esikko kääntyi. Enkä kyllä tuntenut mitään "suurta" asennonmuutosta millään kohtaa. Jätkä runnoi menemään loppuun asti sellaisella voimalla, vaikka tilaa alkoi olla vähän, että ei siinä yksi kääntyminen enää tuntunut :p Muistan kyllä, että jollain neuvolakäynnillä siellä loppupäässä lääkäri totesi, että on kääntynyt...
Kääntymisestä ei kannata ihan kamalan huolissaan olla, sillä ystävällä tyttö kääntyi samana päivänä kun syntyi. Perätilasynnytykseen oli jo varauduttu, mutta likka olikin jättänyt kääntymisen viime tippaan.
 
Mulla kääntyi puolen välin tienoilla. Eli oli niin pieni vielä etten mitään tuntenut..
 
Meillä oli rakenneultraan mennessä jo kääntynyt ja niin aikaisin en tuntenut sitä erikseen, kun 17 viikolta liikkui jo kovasti.
 
Ompa teillä kääntynyt myöhään. . Mulla 28 ja jo viime viikolla oli laskeutunut häpyluun alapuolelle :O
 
Täällä ollut kanssa jo pitkään raivotarjonnassa, todistetusti viikolta 28 ultrien mukaan. 32+1 käytiin ultrassa (toissapäivänä) ja nyt kätilö sanoi typyn olevan jo sen verran tiukasi alhaalla kiinni, että tuskin enää kääntyilee :D Olihan se hullua kun tutki kohdunsuuta, niin sanoi tuntevansa typyn pään jo, jaiks!
 
siis mulla on nyt vkoja 31+2 ja tyyppi on kääntynyt 2,5 viiikon aikana useamman kerran. en muuten tietäs, mutta kun on joudutu muuten tsekkaa vointia. terkka sanoi, että sopii kääntymään viel monta kertaa, saa nähdä sit
 
Nyt rv 31.
Rv 23 eteenpäin on neuvolakorttiin merkitty tarjonnaksi RT, mutta pää ei ole kiinnittynyt vielä ja pariin kertaan on liikkeet tuntunut samanaikaisesti molemmilla kyljillä joten sanoisin välissä käyneen toisessakin asennossa.
 
Viikko 34 menossa ja ei ole kääntynyt vaan tyytyväisenä siellä köllöttelee poikkitilassa. Perätilassa ollut suurimman osan ajasta mutta nyt sitten näin. Vähän alkanut usko loppumaan että neidillä mitään intoa olisi kääntyäkään..
 
Takaisin
Top