Seulassa kiinni

Sun_

Jostain jotain jo tietävä
Meillä täällä ensimmäistä odotellaan ja tänään 13+0 eli LA olisi 23.8.11. Tänään oli neuvolalääkäri ja pikkuisen sydänäänet sai kuulla. Oli helpotus kuulla ne, koska me jäätiin rajusti seulassa kiinni, riskisuhde 1:5

Lääkäri ei varmaankaan oikein minusta pitänyt, koska esitin omat mielipiteeni K-PKS:n toiminta tavoista melko jämäkästi. Elikkä täällä meillä ei tehdä ollenkaan istukkabiopsioita, vain lapsivesipunktioita jonka pystyy tehdä vasta 15+0-16+9 välisenä aikana eli vastausta saa odotella melkoisen paljon kauemmin tuossa lapsivesipunktiossa kuin istukkabiopsiassa, joka voidaan tehdä jo vkolla 11+0-12+6. Lähimpään yliopisto sairaalaan istukkabiopsiaan meiltä ei lähetetä kuin yli 40v raskaana olevat naiset (siis pelkän iän perusteella!!), minulla ikää 21v,  ja naiset jolla aiemmin takana kromosomipoikkeamainen raskaus. Esim. 42vuotiaalla naisella tuo riskiluku 1:35 eli melkoisen paljon pienempi kuin omani 1:5.

No, nyt ei auta kuin odotella kauhun sekaisella jänityksellä maaliskuun 7.päivää ja lapsivesipunktiota ja sen jälkeen tuloksia n. 2-4vkoa. Onneksi pikavastaus saadaan jo viikossa.

Jos jollakin jotakin omakohtaisia kokemuksia asiasta tai muuten vain sanottavaa niin kirjoitelkaahan!
 
Heippa! 

Mekin narahdettiin alkuraskauden seulassa viikolla 12, riskisuhde tosin oli 1:180, mutta kuitenkin. Meille tuli nopeasti aika istukkabiopsiaan, mutta sitä ei sitten voitu tehdä, koska minulla on takaseinäistukka ja vauva pötkötteli näytteenottoreitillä.

Sieltä lähdettiin kotiin odottamaan, että viikot on sen 15+0, jotta lapsivettä on tarpeeksi näytteenottoa varten. Ne 3 viikkoa oli varmasti yhdet elämäni pisimmät viikot, kun piti odottaa näytteenottoon pääsyä. Sinä aikana ehdin moneen kertaan itkeä silmät päästäni ja syyttää itseäni vähän kaikesta. Onneksi mies pysyi rauhallisena koko tuon ajan ja se kai sitten rauhoitti vähän minuakin. Näyte otettiin sitten noilla rv:lla ja lopullinen tulos tuli meille kotiin kirjeenä jo 4 päivän jälkeen! Olin varautunut odottamaan reilun viikon, mutta yllätys oli todella positiivinen, kun tulos tulikin niin äkkiä. 

Eli en tiedä miten siellä teilläpäin tuloksen tulo oikeasti kestää, mutta voihan olla, että se tulee myös nopeammin kuin luulet. Tiedän omasta kokemuksesta, että jo pelkkä näytteenottoon pääsyn odottaminen on henkisesti älyttömän rankkaa, tulosten odottamisesta puhumattakaan. Minua helpotti, kun sain puhua sellaisen ihmisen kanssa, joka on kokenut saman asian. 

Huonoltakaan näyttävä riskisuhde ei vielä tarkoita mitään. Testit on tehty äärettömän herkiksi, jotta ne reagoisivat aivan kaikkeen. Siksi suurin osa noista positiivisista riskisuhdetuloksista on todellisuudessa vääriä positiivia tuloksia. Eli vaikka nyt tuntuisikin pahalta ja huoli vauvan voinnista on kova, niin älä vielä heitä kirvestä kaivoon!
 
Toivottavasti meilläkin käy yhtä hyvin kuin teillä :)
Meillä ilmeisesti kestää vastauksissa sen takia niin kauan, että näytteet lähetetään Ouluun tutkittavaksi, mutta onneksi pikavastauksessa ei kestä kuin viikko. Ei en ole heittämässä kirvestä kaivoon vielä, mutta en todellakaan osaa nauttia tästä raskaudesta yhtään ennen kuin tiedän että kaikki on kunnossa. Sairaslomaa olisin neuvolalääkäriltä saanut, mutta ajattelin että ehkä on helpompi olla töissä, niin ei ole koko ajan mielen päällä.
 
Mäkin kävin töissä koko sen ajan ja se kyllä auttoi viemään ajatukset asiasta hetkeksi pois. Toivotaan tosiaan, että teilläkin on asiat kunnossa :)
 
Eilen tuli tieto, että meidän vauvalla on kaikki kunnossa emoticon

Oli maailman ihanin tunne ku sai kuulla... emoticon
Nyt aion ottaa menetetyn ajan kiinni ja nauttia raskaudesta täysin rinnoin!
 
Sun_: PALJON ONNEA JA IHANAA ODOTUKSEN JATKOA!! <3 Nyt ei muuta kuin urakalla hipeltämään ja ostelemaan kaikkia ihania vauvahörpötyksiä ja muuta.
 
Kiitos kaikille onnitteluista! emoticon

Olo on kyllä edelleen sanoin kuvaamaton! Ja shoppailtuakin on nyt keritty! Matkaan tarttu muutama body, potkarit ja puolipotkarit  emoticon  On nuo pienet vaatteetkin vaan niin ihania...


 
Takaisin
Top