Sektiolla synnyttäneet

C

corolla

Näppärä viestien naputtelija
Olisi mielenkiintoista saada kuulla sektiolla synnyttäneiden tarinoita.
Ja varsinkin kiireellisellä / hätäsektiolla synnyttäneiden tarinat.
Miksi sektioon päädyttiin? Miten koit sen? Jälkihoito, kuinka sujunut?
 
Itsellä päädyttiin kiireelliseen sektioon 30 tuntia lapsivesien menon
jälkeen. Synnytys ei ollut edennyt viimeiseen neljään tuntiin mihinkään
olin tuolla hetkellä 6,5 cm auki. Sektiossa paljastui syy miksei lapsi
syntynyt normaalisti; napanuora oli kiertynyt mahan ja olkapään ympäri.
 
Itsellä näin viikko sektion jälkeen kirveltää edelleen pissatessa,
mahtaako olla normaalia?
 
tervehdys vaan.. itsellä tehtiin sektio 18.3 ja vaikea oli.. koskaan en ole ajatellu että sektiossakin vauva saattaa jäädä jumiin ja synnytys pitkittyy sen vuoksi. vauvamme oli melkein koko raskauden ajan poikkitilassa elikäs pää oli oikeassa kyljessä ja takapuoli vasemmassa kyljessä, pienet osat eli jalat ja kädet osoittevat alaspäin ( siis alaosa oli suhteellisen tyhjä). sektioon päädyttiin koska jo kaksi kertaa vauva oli käännetty ja aina
kääntyny takasin. synnytys kyllä alkoi veren vuodolla (38+4) ja mentiin käyrälle ja ultraan ja siellä todettiin kohdun suun olevan auki 3cm supistukset säännöllistyivät käyrän aikana 5minuuttiin ja sit tulikin lähtö leikkuriin. alku sujui niinkuin pitikin,mutta kun vauvaa piti ruveta ottamaan ulos niin olikin jumissa.. jalat vedettiin ensin sitten yritettiin saada takapuoli ulos, mutta ennen sitä lähtikin istukka jo syntymään (ja sen jälkeen alkoi kiire) aikansa jaloista vedettyään lääkäri sai pyllyn ulos ja sen jälkeen kehoa vedettyä ulos ja kädet yksitellen.sitten piti pään syntyä,mutta oli edelleen jumissa! lääkäri sai sormet vauvan suuhun ja yritti vetää alaspäin, ei tullut!! siinä piti antaa nitroa että kohtu ei supistelis ja jumittais vauvaa,ei auttanut.. sen jälkeen tehtii uusi viilto kohtuu ja saatiin vihdoin vauva syntymään. olo oli itsellä karmaiseva kun ääntä ei kuulunut ja kaikilla oli kiire. pitkän ajan kuluttua vihdoin kerrottiin,että kaikki on nyt hyvin mutta alku oli huono (pisteet 1min kohdalla 2.. 5min kohd.5.. ja 8min kohd. jo onneksi 8) tällä hetkellä terveeksi todettu poika nukkuu omassa sängyssään rauhallisia päiväunia. tämän kerroin siksi että kaikkea voi tapahtua ja että sektio ei ole aina edes turvallinen ja hyvä vaihtoehto ( voi olla että tämä ei olisikaan syntyny ollenkaan alateitse vaikka olisikin käännettykin ja muu ei olisi kohdallani onnistunutkaan kuin sektio)  kiitokset lähetän vauvamme elvyttäneille lääkäreille ( lastenlääkäri ja anestialääkäri) hyvinkään sairaalaan,ilman heidän ammattitaitoaan kaikki olisi voinut päätyä aivan toisin.. kyyneleet tulivat jälleen silmiin kun muistin tuon tapahtuman.
 
meia, hurjalta kuulosti. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.
Kiitos kertomastasi, toivottavasti saadaan lisää
kokemuksia tähän ketjuun...
 
minulle kanssa tehtiin kiireellinen sektio 13.3. lasketun ajan yli meni 6 päivää, kunnes yöllä meni vedet ja samassa alkoi supistukset jotka tuli 5-7 minuutin välein koko ajan. aamulla menin polille ja siellä ottivatkin jo synnytyssaliin, jossa olin seurannassa seuraavan päivän. aloin pikkuhiljaa aukeamaan, ja kun vesien menosta oli kulunut yli vuorokausi laittoivat oksitosiinia tulemaan jotta aukenisin kahdeksasta sentistä kymmeneen. toisen päivän aamuna otin epiduraalin kun nuo oksitosiinipoltot oli aivan kauheita.. no yritettiin kuusi tuntia saada sitä kahta senttiä sieltä mutta ei lähteny aukenemaan ja lapsi ei edes laskeutunut kanavaan. oli todella tuskaiset oltavat ja väsytti kun ei pariin yöhön nukkunut ja syönyt oikein mitään. lopulta supistukset tuli kahden ja sitten yhden minuutin välein ja aina kävi joku tekemässä sisätutkimuksen, jolloin kävi vielä kipeämpää.en pystynyt liikkumaan vaan koitin keskittyä hengittämiseen ja seuraavasta supistuksesta selviämiseen, mikä oli aivan kamalaa. halusin synnytyslääkärin mahdollisimman nopeasti paikalle ja odottelinki häntä sitten kaks tuntia ennenku tutki ja teki päätöksen kiireellisestä sektiosta.

sitten mentiin sektioon ja spinaalipuudutuksen jälkeen olo oli raukea ja hengittäminen oli hetkellisesti vaikeaa. itse toimenpide ei kauaa kestänyt, kunnes näin ihanan tyttövauvani, joka olikin sitten kymmenen pisteen lapsi:) painoa olikin neljä kiloa, joka osittain kai vaikutti siihen ettei lähtenyt sieltä tulemaan. asento ilmeisesti myös vaikutti siihen ettei laskeutunut kanavaan. vaan mene ja tiedä mikä oli lopullinen syy siihen etten auennut kokonaakn ja lapsi ei laskeutunut. Itse olin toki haaveillut alatiesynnytyksestä, mutta noiden viimeisten tuntien aikana minulle oli aivan sama miten vauva tulee, kunhan saadaan ehjänä ulos ja kaikki on hyvin.

leikkausta seuraavana päivänä aloin jaloittelemaan ja toivuin nopeasti, pääsin neljän päivän päästä kotiin. ompeleet vähän kiristi mutta helpotti kun poistettiin. pissatessa mullakin tuntuu vähän oudolta ja nyt on veri enemmän sellaista limaista. että tällainen omasta mielestä voimia koetteleva ja rankka kokemus joka alkoi torstaina ja loppui sitten lauantai iltana. tekisin kaiken uudelleen kun nyt näen lopputuloksen:)
 
Omasta sektiosta on aikaa jo 6 vuotta, mutta kaikenkaikkiaan positiivinen kokemus. Omalla kohdallani oli kyse elektiivisestä sektiosta, kun raskausmyrkytyksen vuoksi yritettiin synnytystä käynnistellä viikoilla 35+3, mutta vauva ei syntymään lähtenyt. Leikattiin sitten viikoilla 35+4. Toipuminen oli mielestäni nopeaa eikä ollenkaan niin kauheaa kuin mitä on peloteltu. Ainoa mikä jäi kalvamaan oli se, että jouduin synnytyksen jälkeen prenataaliosastolle raskausajan komplikaatioiden vuoksi ja siellä oli ohjaus aivan mitätöntä. Alku vauvan kanssa elämiseen oli siis perse edellä puuhun -menoa. Vauvan kanssa päästiin samaan aikaan kotio kuitenkin vaikka keskonen olikin.

No nyt kun toinen syntyy (myös sektiolla, oma valintani) niin osaan pitää puoleni ja olen toisaalta fiksumpi vauva-asioissa joten oletan että sairaalassa olokin sujuu paremmin.
 
Hei!

Täällä yks lisää joka on synnyttänyt sektiolla. Minulla oli lievä raskausmyrkytys, jonka vuoksi olin sairaalassa 3 viikkoa sairaalassa ennen synnytystä, synnytystä ruvettiin käynnisteleen 37+5 ensimmäisen kerran mutta cytotecci sai aikaan vaan ilmavaivoja, toisen kerran synnytystä yritettiin käynnistää 38+1 mutta taas sama homma. 38+3 lääkäri teki rajumman sisätukimuksen joka sai sit aikaan supistukset, mutta loppuivat illalla kipupiikkiin, 38+4 lääkäri taas tutki ja ronkki kovempaa ja päätti antaa supistuksiin pontta cytotecilla, päivän ja illan supisteli ihan mukavasti ja käyriä otettiinki jatkuvasti, ilta muuttui yöksi ja yökkö tuli töihin joka kehtasi epäillä että onkohan mulla edes oikeita supistuksia ja passitti suihkuun, sit kun supistukset vaan yltyivät ja kovenivat mentiin saliin hengitteleen ilokaasua (kätilöllä oli vielä ajatuksena et tullaan takas sieltä) ja siellä sitten ilokaasua hengittelin koko yön, kiikuin ja kävin suihkussa ja sain kivun lievitystä, aamu tuli ja olin 4cm auki ja aamukätilö laittoi sitten sikiön päähän anturin seuraamaan sykettä, ja taas tuli käsky suihkuun, kätilö kävi hyssyttelemässä et pidäs pienempää ääntä, sit taas kiikkuun ja ilokaasua hengitteleen (jota kätilöjän mukaan osasin oikein ottaa), iltapäivällä pyysin epiduraalin että saisin hetken nukuttua, ensimmäin anestesialääkäri ei sitä saanut paikolleen vaan joutuivat hälyyttämään takapäivystäjän, sit epiduraalin vaikutti hetken ja alkoi tunto palautuu, rassasivat sitä pumppua kun siihen oli tullut tukos.

Koko päivän sain oksitosiinia suoraan suoneen vauhdittamaan supistuksia, välillä lisäsivät ja välillä vähensivät, mutta lopputulos illalla seitsemän aikaan oli että lääkäri tuli tutkimaan ja päätti tehdä kiireellisen sektion, koska olin auki vain 4cm, sikön sydän äänet olivat monotooniset (eli ei vaihtelua) ja tulehdusarvoni olivat nouseet melkein 200. Sit alkoiki hirvee hälinä kun päätös tuli, hoitajia alkoi lappaseen sisään, mulle asetettiin katetri ja sain lisää epiduraalia, sit mut kärrättiin saliin ja sain taas lisää epiduraalia, sit lääkäri kysyi et tuntuuko ja vastasin ettei tunnu, vieressä ollut kätilö kurkki verhon yli että mitä tapahtuu ja mies istui pääpuolessa vieressä. Sit vauva saatiin ulos ja lapsivesi oli kuin kuravelliä, lapsi oli kakannut lapsiveteen ja samalla huomasivat että minulla oli kohtutulehdus. Koko ajan odotin että milloin lapsi rääkäsee ja rääkäshän se lopulta, apgarin pisteet eivät olleet hyvät heti alussa, mutta nousivat hyvin lisähapen myötä, näin vaan vilauksen pojasta kun hänet vietiin kiireellä keskolaan. Tikattiin ja pääsin synnytyssaliin yöksi takas. Aamulla sit kömpesin ylös vessaan hoitajan avustuksella lappupesulle, kävin myös poikaa tervehtiin keskolassa, poika oli myös infektoitunut ja sai antibiootteja. Oma olo ei kohentunut, kipuja riitti ja kivunlievitys oli mitä oli, hoitajat ja lääkäri oli huolissaan kun söin kovia huumaavia kipulääkkeitä että pitäs vähentää, mut mitenpä vähentää kun ilman ei pärjää, tulehdusarvot vaan nousivat vaikka sain antibiootteja suoraan suoneen kunnes 6pv:nä nousi hirveä patti haavan viereen, ja kätilö soitti lääkärille ja tuli käsky olla syömättä ja juomatta mahdollisesti seuraavana päivänä leikataan uudellleen, 7pv:nä sektion jälkeen haava aukesi ja nestettä valui sairaalan lattialle, leikkausta ei tarvittu, lääkäri poisti pari tikkiä ja sit alkoikin haavanhoito, siihen sitten loppui huumaavien kipulääkkeiden käyttö kuin seinään kun alkoi normaaleilla kipulääkkeillä pärjäämään.

5pv sektion jälkeen poika kotiutui viereemme keskolasta kun tulehdusarvot olivat laskeneet normaaliksi. 10pv sektion jälkeen kotiuduimme, mutta haavan hoito jatkui kotiterveyskeskuksessa päivittäin, välillä söin taas lisää antibiootteja kun haavassa todettiin bakteeritulehdus, vajaa 3kk kesti haavan hoito kunnes haava umpeutui. Sit tämän vuoden tammikuussa todettiin iso haavatyrä sektiohaavan vieressä ja toinen leikkaus oli edessä, nyt reilu 2kk on kulunut tyräleikkauksesta ja toipuminen on ollut kyllä hyvä. Sellainen oli minun synnytyskertomus, rankkahan se oli ja saa miettiä että uskaltaako sitä koskaan toista lasta edes alkaa yrittämään, suuri pelko persauksessa että mitä jos joutuu käymään saman uudelleen läpi.

corollamyyntiin: Itsellä kirvelyä oli noin viikon verran, mutta väheni kyllä päivä päivältä, kyse voi olla katetrin aiheuttamasta virtsateiden tulehduksesta, minulle ainakin sanottiin että vie labraan kontorllinäyte sen jälkeen kun jälkivuoto on loppunut ja ainakin minulla jälkivuoto loppui n. 3 vkoa synnytyksestä.

Maajo
 
Maajo, no huh huh. Sinä et sitten todellakaan helpolla päässyt.
Hienosti olet kuitenkin selviytynyt kovasta koettelemuksesta.
Kaikkea hyvää jatkossa!
 
corollamyyntiin: kiitos! Samoin sinullle kaikkea hyvää! Kyllähän tuo on voimille ottanut niin henkisesti kuin fyysisesti, mutta nyt puolivuotta synnytyksen jälkeen pystyin tuon tekstin kirjoittamaan ilman kyyneliä ja katkeria ajatuksia eli selviytyminen on plussan puolella.

meia: Hurja on tuo sinun kertomus! Voimia sinulle kovasti! Kovasti on jäänyt keskolan tekstistä mieleen kohta "syntynyt veltohko huonosti hengittävä poika...". Meilläkin poika tervehtynyt hyvin koettelemuksestaan ja on todettu terveeksi pojaksi.
 
Meidän tyttö syntyi toukokuussa kiireellisellä sektiolla mun vaikean raskausmyrkytyksen vuoksi viikoilla 33+5. Kyllähän se aika hurjakin toimenpide oli näin jälkikäteen ajateltuna. Pelotti ja jännitti aika paljon, kun ei yhtään tiennyt mitä on edessä. Muistan, kuinka tärisin leikkauspöydällä kun puudutusta laitettiin. Puudutus oli tosi hassun tuntuinen, yhtäkkiä alavartalo ikään kuin leijui ilmassa. Itse leikkaus tuntui epämiellyttävältä ja kovakouraiselta vellomiselta, yöks.

Myös meidän tytöllä oli ulosautossa vaikeuksia. Napanuora oli tiukasti kaulan ympärillä ja lääkäri ei alkuun meinannut saada tyttöä ulos sen vuoksi. Muistan kätilön sanoneen avustavalle hoitajalle, että painaa kovemmin jotta vauva saadaan ulos. Joutuivat sitten katkaisemaan napanuoran heti, jotta tyttö saatiin ulos. Ulos tullessa tyttö murisi vaimealla äänellä ja heti tiesin, ettei kaikki ole kunnossa. Kätilö varmisteli, että lastenlääkäri on jo soitettu paikalle. Tyttö ei hengittänyt. Veivät nopeasti virvoiteltavaksi viereiseen huoneeseen. Itse en nähnyt kuin miehen ilmeet virvoittelua seuratessa ja nuo minuutit olivat aivan kauheita kun ei tiennyt jääkö tyttö henkiin vai ei. Jälkikäteen mies sanoi, että tyttö oli ihan sininen. Onneksi ammattitaitoinen lastenlääkäri oli heti paikalla ja hänen avullaan tyttö alkoi hengittää itse 4 minuutin iässä, juuri ennen kuin hengitysputkea olisi alettu laittamaan! Apgarin pisteet olivat 3/7/9. Tyttöä vilautettiin minulle pikaisesti, ennen kuin lähti lasten tehovalvontaosastolle.

Terve tyttö on nyt, hurjasta alustaan huolimatta. Kaiken kaikkiaan sektio-operaatio oli mun kohdalla helppo ja toivuin onneksi nopeasti ilman mitään ylimääräisiä infektioita tms. Jos koskaan enää sektioon joudun, niin jännitän varmasti itse operaatiota huomattavasti vähemmän. Sen sijaan aika suuri lapsen menettämisen pelko tuosta jäi. Tosiaan, kuten Maajo sanoikin, ei sektio todellakaan ole välttämättä turvallinen tapa synnyttää ja lapsen ulos saaminen voi siinäkin olla vaikeaa.
 
Raskausmyrkytyksen takia synnytin sektiolla rv 27+6. Tilaani seurattiin viikonlopun yli kolmesti päivässä käyriä seuraten ja aamuisin ultralla. Vauvan kasvu oli hidastunut, kun napanuorassa oli virtausblokki eli vauva ei saanut riittävästi ravintoa ja happea sen kautta. Vaikutti myös verenkiertoon.

Yliopistolliseen sairaalaan minut otettiin sisälle siis perjantaina. Maanantai-illan vauvan sykekäyrä ei enää näyttänyt kovin hyvältä ja sen vuoksi lääkärin tehtyä ultran hän määräsi minut synnytysosastolle jatkuvalle sykekäyrälle. Siellä sitä jännitettiin miehen kans pitkälle yöhön, jolloin saatiin varmistus, että sektio tapahtuu seuraavana aamuna eli tiistaina.

Ainoa asia, mitä jännitin (mietin) etukäteen sektiossa oli puudutus; sattuuko se ja miten paljon. Nätistihän se meni! Sen jälkeen olinkin muiden "armoilla"; nosteltavana, käänneltävänä. Tuntui oikeastaan vain epämiellyttävältä mahassa, kun mylläsivät sisuskaluja vauvan edestä.. Välillä tuntui, etten saa kunnolla happea, vaikka minulla oli happinaamari kasvoilla. Ehkä tunne oli ahtaanpaikankammo -tyyppinen, koska heti kun vähän raotin maskia, oli helpompi hengittää.

Vauva syntyi ilman ongelmia. Menetin verta yllättävän vähän, 450ml eli sama määrä kuin olisin luovuttanut verta! Neiti oli syntyessään 835g, 34.5cm ja sai pisteitä 8/8. Hengitti ihan itse alusta asti, mutta sai nasaali-CPAP:a kuitenkin apuna 4 ensimmäistä elinpäiväänsä. Tällä hetkellä pikkuneiti on jo 1450g ja pituutta on kertynyt 39cm eli hienosti on kasvanut. Edelleen kasvaa keskussairaalan keskosteholla ja kotiutunee joskus kuukauden päästä.
 
Meillä tuli kaksoset maailmaan 22.4. Ensimmäinen normaalisti, mutta toisen kohdalla lähdettiin hätäsektioon koska vauva oli vielä niin korkeella ja en saanu sitä ponnistettua alemmas. Imukupilla yritettiin aluksi auttaa ja n. puoli tuntia yritin ponnistaa. Supistukset alkoi olla harvoja vaikka olin kokoajan oksitosiini tipassa. Lopussa sitten vauvan sydänäänet lähti laskuun ja ilmeisesti sitten olikin viimeisellä ponnistusyrityksellä loppunu kokonaan jolloin tuli lähtö sektioon. Matkalla leikkaussaliin sydän oli ilmeisesti alkanu pumppaamaan taas. Itsellä kun ei oikein muistikuvia ole tosta toisen vauvan ponnisteluista kun olin ekan jälkeen niin uupunut että en enää meinannu edes jaksaa.

Itse koin sen hyvänä, koska oli kuitenkin ainoa vaihtoehto millä lapsi saadaan elävänä ulos. Koska synnytys oli hieman erilainen ja siinä oli omat ongelmansa niin kyllä se vielä tuolla mielensopukoissa kummittelee ja sitä miettii että miksi näin. Mutta sektio oli kuitenkin ainoa vaihtoehto siihen että saatiin miehen kanssa kaksi tervettä poikaa sairaalasta kotiin.

Paraneminen leikkauksesta ainakin mulla on lähteny loistavasti käyntiin. Siitä on nyt melkein viikko ja pystyn suht normaalisti hoitamaan asioita kotona. Tietenkään en saa siivota ja rehkiä liikaa. Mutta esim. muksujen hoito alkaa sujumaan ongelmitta kun taas sairaalassa ollessa en pystynyt edes vaippaa aluksi vaihtamaan, kun en pystyny seisomaan niin pitkiä aikoja. Vasta viimisenä yönä siellä sain vaihdettua vaippoja.

Ehkä tuo arpi tuossa navan alla ei mikään kaunein näky ole, mutta olenpahan saanut sillä jotain mahtavaa ja kaunista aikaseks.
 

Jouduin osastolle 36+4 raskausmyrkytyksen takia. Viiko sen jälkeen päätettiin käynnistää kun oli arvot lähteneet nousuun. 4 päivää cytotecia, ja edistys oli verkkaista. 38+1 sitten lääkäri totes että nyt puhkaisemaan kalvot. Okitosiinitippa kiinni ja maate. Poika ei ollut laskeutunut joten en saanut liikkua. Ilokaasun voimalla n 5 tuntia, jolloin oli jo niin tuskaista. En pystynyt virtsaamaan alusastiaan, joten tässä vaiheessa kätilö katetroi. Tuli yli litra virtsaa. Sitten lääkäri totes että homma ei ollut yhtään edennyt (!!) ja sydänäänet oli monotooniset, että nyt leikkaukseen.

Itse leikkaus sujui hyvin. Tosin kirurgi poisti myös kiinnikkeitä joten jälkityö kesti tuplasti kauemmin. Poika syntyi ja joutui heti happimaskin alle. Mutta virkoi hyvin. Pisteet oli 9/7/10. Poika ja mies lähti takaisin synnytysosastolle missä poika oli lämpölampun alla hetken.

Minua sitten tosiaankin ronkittiin vähän enemmän. Verta menetin 1,2  litraa ja hemppa oli 82 heräämössä. Seuraava päivä meni ihan jees, mutta sitä seuraava täysin helvettiä kun morfiini poistui kehosta.

Syy miksi poika ei laskeutunut, ja synnytys siten ei edennyt oli se että istukka oli ollut tiellä. Ei siis tulppana, mutta riittävän alhaalla että tod näk oli estänyt laskeutumisen. Ja silloin en auennut. Kirurgi sanoi että tod näk ei olisi syntynyt alakautta vaikka olisinkin mennyt loppuun asti.

4 päivän päästä olin saanut riittävästi väriä naamaan että päästi kotiin. Hemppa 88. Poika voi koko ajan hyvin, sai pulloruokaa kun oma tuotanto ei lähtenyt käyntiin. Kun tultiin kotiin nousi maito, mutta poika oli jo tottunut pulloon eikä jaksanut imeä niin eihän imetyksestä tahtonut tulla mitään.

 

Onneksi jälkitarkastuksessa lääkäri antoi vinkkejä ja olen nyt saanut osittaisen imetyksen hienosti käyntiin. Yöt meillä menee ihan jo vaan yhdellä imetyskerralla.



Sektiohaava parani hienosti, ja pari viikkoa sektion jälkeen oli jo melkein ihan täysin kunnossa.

Mutta - nyt syyhyn miksi hain tällaista aihetta. Kävin tänään neuvolapsykologin luona. Syy on se, että jostain syystä minua on jäänyt kalvamaan se etten ole synnyttänyt alatietä. Minulta on riistetty se mahdollisuus. Ja samalla tuntuu etten olisi synnyttänyt poikani. Tämä ajatus vaan pulpahti päähän. Samalla kauhea katkeruus kun koko loppuraskaus oli niin raskas, kuukauden verran seurattiin turpomista, verenpainetta ja proteiineja. Olin niin huolissani, ja sitten se loppusairaalaolo. Oli kurjaa kun en saanut kokea sitä ihanuutta kun synnytys käynnistyy. Onko teillä muilla tällaisia fiiliksiä?

 
Vähän saman tyyppisiä ajatuksia täällä on ollut, itsekään en oikein osaa ajatella tyttöä "synnyttäneeni". Mitään en tiedä supistuskivuista. Kaikki meni niin nopeaa ettei oikein ehtinyt edes tajuta mitään ja tuntui hassulta, että yhtäkkiä vauva olikin jo siinä. Enkä saanut vauvaa kunnolla lähelleni vasta kun kotona. 

Tuntuu myös, että ehdin kokea vain puoli raskautta kun tyttö syntyi jo 33+5. Mahakin kasvoi tosi hitaasti ja oikeastaan omasta mielestäni olin "kunnolla" raskaana vain reilun kuukauden.

Nyt jälkikäteen olen alkanut myös syyttää itseäni enemmän tytön ennenaikaisuudesta ja siis omasta raskausmyrkytyksestäni. Olen ykköstyypin diabeetikko ja alkuraskauden verensokerit ei olleet mitenkään hurjan hyvät, mikä taas lisää riskiä raskausmyrkytyksen saantiin.

Ei täällä kyllä psykologilla olla näiden asioiden vuoksi käyty, ei ne niin paljon vaivaa. mutta saman tyyppisiä ajatuksia siis kuitenkin on.  
 
Moikka!
En tiedä onko tämä oikea paikka kirjottaa mutta kirjotan kummiskisn.
Olen 34 vuotias kahden teini-ikäisen lapsen äiti ja nyt on kolmas tulossa jota olemme yrittäneet mieheni kanssa 9 vuotta ja vihdoin tärppäsi.
Laskettu aika on 16.12 eli tänään lähti RV 38.
Kävin toissapäivänä äityspolikliniikalla ja katselivat vauvaa ulralla ja kaikki näyttivät hiuenolta, vauva voi hyvin ja ivrtaukset on ok.. Lääkäri kiinnitti huomiota pienokaisen pieneen kokoon (painoarvio 2670kg), ja hänen ja toisen lääkärin mielestä synnytys olisi järkevä käynnistää perjantaina elikkä tänään aamlla, vauvan pienen koon takia sekä että vauvalle ei satu mitään. Ihmettelen minkä takia synytys käynistetään jos vauvalla on kaikki hvyin ja istukkakin on kondiksessa? tai sitten lääkärit eivät kertoneet kaikkea olellista. He myös kiinnittivät huomiota vauvan päähän joka heidän mielestään oli pieni, HUOM: EI LIIAN PIENI, mutta pieni kummiskin.
Rv 34 minulla alkoi todella kovat supistukst ja oli todella epävarmaa että jos vauva tupsahtaa maailmaan enne aikojaan, mutta kuitenkin on vieläkin mahassa. Noin Rv 35 paikeilla huomattiin että lapsivettä oli niukasti mutta se asia on jo historiaa, sitä on kuulemma nyt riittävästi.
Synnytys käynistetään tipalla. Tiedän mitä odottaa sillä ensimmäinen raskauteni käynistettiin tipalla.
Olen 1cm auki ja kohdun suu on pehmeä, minua mietityttää mahtaako vauva syntyä alateitse ja vaikttaako tippa että pakat avatuisi heti? En haluasi sektioon..
Minua pelottaa todella paljon että jotakin ikävää sattuu sillä miksi synnytys käynistettäisiin nyt? Pelkään että lapsessa on jotakin vialla..
Onko teillä samanlaisia kokemuksia?
Onko käytäntönä että lapsen liikkeitä seurataan loppuskaudesta itse?
Kamalaa tämä epätietoisuus.
Toivottavasti kaikki menee hyvin ja tyttäremme syntyy terveenä !

-Mamma 34v / RV 38+0

ps. Olen itse 148cm pitkä ja enne raskautta painoni oli 57kg ja nyt se on 63kg.
 
Mulle tehtiin kanssa sektio.Elikkä 6.1.13 loppiainen aamulenkillä käytiin miehen kanssa ja,jostain syystä halusin sitten kuunnella jo nyt vaavin sydänääniä(yleensä iltaisin oli tapa)ja sit tuli hätä kun ei tyttö reagoinut ja eikä sydänääniä kuullut ei reagoinut mihinkään ja sitten itkien mentiin naistenklinikan päivystykseen siellä yli tunnin käyrässä kuului äänet ja liikkeet.Lääkäri ultrasi ja tyttö oli kääntynyt perätilasta vinottain asentoon,mutta verenpaineet oli sit eri asia, mut otettiin sisään ja tarkkailuun,Rv 33+3oli silloin plakkarissa.Mitä enemmän lääke annosta nostettiin ja kun vielä sain kolmoislääkityksen ja päälle sit vielä proteiini virtsassa niin oli lääkäreillä hätä.Ei ollut mitään oireita kun oli alkamassa akressiivinen ja lääkkeille vastustuskykyinen raskausmyrkytys.Kiirreelinen sektio tehtiin Rv 34 10.1.13.Sektio tehtiin epiduraali-spinaali puudutuksella ja en pystynyt jalkoja tuntemaan.kaikki men alussa hyvin mutta kun tyttö oli ulkona syntyi muuten peppu tarjonnalla,verenpaineet laski rajusti,kohtu ei alkanut menemään kokoon ja joutuivat laittaa erikoistikit,sitten tuli kovat rintakivut.Heräämössä olinsit aika sekaisin kaikesta mitä tehtiin ja sitten rintakipujen takia tekivät testejä niin selvis, mulle Pre-eclampsia oli tehtnyt tuhojaan sisältäpäin keuhkoissa nestettä 2l ja sydämmen vasenpuoli turvonnut,syvänlaskimotuksen vaaran estämiseksi jalat oli semmoisessa jalkapumpuissa mikä esti nesteenkerääntymisen jalkoihin.Tyttöä en nähnyt kun seuraavana aamuna oli maailman ihanin 2,2kg,45cm ja32cm oli tytönpituus.Ite en päässyt osallistumaan tytön ensipäiviin kun olin heräämössä hoidossa puolitoista päivää ja rintaruokintaa ei saanut tehdä kun oli nelois lääkitys päällä.Jouduin takaisin tarkkailu osastolle hoidon takia ja siellä kivat hoitajat sitten poisti katetrin ja pääsin vessa suihkuun valvonnan alaisena kun en ollut olut jalkeilla viikkoon.
Äippä osastolle seuraavana päivänä ja sitten tyttöä katsomaan VVO:lle Tytöllä oli onneksi kaikki hyvin keuhkot oli täysin kunnossa vaikka syntymän jälkeen antoivatkin ylipaine nasallilla ilmaa. sokeri arvoja seurasivat ja antibioottikuurikin meni ja painoa lähti 200g minkä takia oli VVO:lla 4 pä ennen kuin pääsi mammansa viereen hoitoon. Ei onneksi joutunut jatko hoitoon kun oli niin hyvin siellä kasvannut ja etenkin saanut lisää painoa ja ei tullut mitään lisä harmeja.


Nyt on 3kk ja 5kg ja 56cm iloinen ja reipas tytön alku.Mamsk iparantui hyvin leikkauksesta ja kun kotiinlähtö koitti niin oli painoa lähtenyt 10kg mikä oli siitä rajusta myrkytyksestä johtuvaa.
 
Täällä myös sektion kokenut äiti. Vauva leikattiin viikoilla 41+3 eli yliaikaisena. Perjantaina kävin yliaikaiskontrollissa ja lääkäri totesi, että sähän olet jo 3 cm auki. Olin ihan ihmeissäni, koska mitään erityisiä supistuksia ei ollut lainkaan. Selkää oli särkenyt, mutta sitä nyt särki melkein koko raskausajan. Ko. sairaalassa ei hoideta viikonloppuisin synnytyksiä, joten lääkäri mietti päänsä puhki mitä tehdään. Sanoi, että jos olisi maanantai hän pistäisi kalvot puhki saman tien. Kysyi sitten, haluaisinko jäädä oksitosiinitipalle, josko sillä syntyisi jo perjantaina. Valitsin kotiin lähdön ja toivoin, että synnytys käynnistyisi normaalisti. Maanantaina heti aamusta menin jälleen kontrolliin ja sama lääkäri totesi, että edelleen 3 cm auki ja pisti saman tien oksitosiinin tippumaan. Siinä sitten tiputeltiin ja annosta nostettiin pitkin päivää. Iltapäivällä vähän supisteli, mutta ei mitään ihmeempää ja klo 16 lääkäri taas tarkisti ja totesi, että edelleen 3 cm auki.

Yöksi tippa otettiin pois ja nukuin sairaalassa varmuuden vuoksi, jos synnytys lähtisikin käyntiin. Tiistaina klo 9 lääkäri puhkaisi kalvot ja pistettiin taas tipalle. Tässä vaiheessa huomattiin, että lapsivesi oli vihreää ja sittenhän sitä oltiinkin käyrillä ja tipassa. Puolen päivän aikaan supistukset alkoivat jo ihan oikeasti tuntua. Yhden maissa pääsin synnytyssaliin ja kätilö päätti epiduraalista. Selkäkipu oli niin mojovaa etten voinut olla missään asennossa ja kätilö epäili, että jännitin kipujen takia niin paljon ettei synnytys etene. Kolmen aikaan lääkäri tuli tarkistamaan tilannetta ja... olin edelleen 3 cm auki! Siinä kohtaa lääkäri totesi, että nyt leikkuriin, ei tämä tule täältä. Siitä alkoikin sitten tosiaan härdelli. Epiduraalia lisättiin saman tien, hoitajia tuli ja meni ja itse en ollut enää ihan kärryillä mitä nyt oikein tapahtuu. Ainoa mistä olin hädissäni, että pääsehän mieheni mukaan leikkaukseen.

Minut kärrättiin leikkurin ulkopuolelle ja juotettiin jotain ihme vatsahapponestettä ja saman tien jo iskettiin pöydälle. Jotain lääkäri kyseli, että tuntuuko ja minä kysyin hölmönä, että mikä. Mies istui koko ajan pääni vieressä ja piti kädestä kiinni. Vauva saatiin ulos nopeasti ja rääkäisy kuului heti välittömästi. Pisteet saman tien 9. Samalla selvisi syykin, miksi synnytys ei edennyt. Vauva oli tulossa leuka edellä suu auki ja kun painoa oli mojovat 4550 g niin kätilöt totesivat yhteen ääneen, että tuo ei olisi koskaan tullut alakautta.

Sen jälkeen on muistikuvat hataria. Vauva ja isä lähtivät takaisin synnytyssaliin ja mulla alkoi hieman pimetä. Oksetti koko ajan ja hoin, että oksettaa oksettaa. Lopulta joku hoitaja toi astian ja oksensin kunnolla. Seuraavana on mieleen jäänyt se kamala tärinä, johon en saanut mitään kontrollia. Jostain kuulin, että tuokaa peittoja tää tärisee ihan hulluna. En tiedä torkahdinko vai menikö taju vai mitä tapahtui, mutta lopulta heräsin heräämöstä ja anestesialääkäri seisoi vieressä ja piti kädestä. Kyseli huolestuneen näköisenä, että onko kaikki ok. Hetken kesti tajuta, missä olin ja mitä oli tapahtunut, mutta kun pääsin tolkkuihini niin olo oli ihan siedettävä. Sain voimakasta kipulääkettä edelleen ja kun huono olokin helpotti niin kaikki oli ok. Kyselin vauvan perään ja heräämön hoitaja soitti vauvalaan ja sain tietää pituudet ja painot.

Viikon olimme sairaalassa, koska vauvan paino laski liian paljon ja halusivat seurata kehitystä. Imetys ei onnistunut kunnolla ja kotona päätinkin lopulta siirtyä kokonaan pulloon. Sen jälkeen vauva alkoi kasvaa hyvin. Itsellekin jäi vähän kaivertamaan etten kokenut alatiesynnytystä. Joskus käy mielessä, että "onko tuo mun vauva, enhän mä sitä edes synnyttänyt". Rakastan tyttöä enemmän kuin mitään muuta koskaan olen rakastanut, mutta jotain jäi silti puuttumaan. Vielä kun imetyskään ei onnistunut niin... Salaa haaveilen toista lasta, jonka kanssa kaikki menisi niin kuin Strömsöössä, mutta eihän sitä voi itse päättää. Tällä hetkellä elän, hengitän ja olen pienelle tytöllemme ja teen kaiken, minkä vaan suinkin voin hänen parhaakseen :)
 
Molemma pojat tulivat sektiolla ja jos lisää sattuu siunaantumaan niin ei ole enää asiaa edes yrittämään alateitse. Ensimmäinen oli perätilassa ja minulla oli raskausmyrkytys. Perätilan takia oli sovittu leikkaus rv 39+0 ja juuri sopivasti kestinkin siihen asti, leikkausaamuna oli proteiinia virtsassa ja raskausmyrkytys pahenemassa. Kaikki sujui hyvin ja lapsi oli täydellinen, itsellä vaan nousi paineet edelleen ja jouduin olemaan sairaalassa viikon. Haavan kipu oli aluksi ihan käsittämätöntä, kun vatsanseutua vähän hipaisikin niin vatsalihakseni kramppasivat todella kivuliaasti. Pyörryin, kun ensi kerran yritin nousta seisomaan. Nopeasti se kuitenkin parani ja kipu väheni päivä päivältä.

Toisen kanssa oli taas raskausmyrkytysepäily ja tiivis seuranta, mutta tarkoitus oli synnyttää alateitse. Lasketun ajan tienoilla vointini oli taas jo niin huono, että synnytystä alettiin käynnistää. Sitä yritettiin noin vuorokausi kaikin keinoin, mutta saatiin aikaiseksi vain hirveät kivut ilman mitään edistystä. Seuraavaksi olisi lopetettu oksitosiini ja annettu minun nukkua ennen uutta yritystä, mutta yllättäen aloin vuotaa verta. Olin vähän heikossa hapessa eikä lääkäri ollut varma onko istukka revennyt, joten lähdettiin äkkiä leikkaussaliin.

Taas poika voi hyvin, ei ollut istukkakaan revennyt eikä verenvuodon syy selvinnyt. Olin heräämössä monta tuntia, muistan vain kuinka leikkaussalissa tuntui etten saa henkeä, oksensin ja sen jälkeen alkoi hirveä tärinä. Olin kai joitain tunteja puolitajuttomana ja tärisin.

Seuraavana päivänä voin kuitenkin jo paljon paremmin, ja tällä kertaa leikkaushaava ei tuntunut juuri miltään. Olin ihan ihmeissäni, kun pystyin heti loikkimaan ketterästi sängystä ylös ja yritin muistuttaa itseäni olemaan varovainen. Kysyin leikanneelta kirurgilta asiasta ja hän sanoi, että kivun kokemus on aivan täysin sattumanvaraista. Leikkaus voi olla täysin onnistunut ja haava järkyttävän kivulias, tai päin vastoin.

Molemmilla kerroilla imetys sujui kaikin puolin hyvin, sektiohan ei siihen vaikuta. Tokalla kerralla olin heräämössä niin kauan, että vauva sai useamman annoksen luovutettua maitoa, mutta ei sekään mitään haitannut.
 
mullakin sektio takana, kylläkin suunniteltu ja ei kyllä ollut mikään miellyttävä kokemus. ennemmin olisin alakautta halunnut synnyttää mutta muksu sellaisessa asennossa ettei se ollut mahdollista. minulla "loppui" puudutus kesken kaiken ja kamala kipu tuli mahan alueelle ja jalat alkoivat liikkua. leikkaava lääkäri kysyikin että pitääkö nukuttaa vai kestänkö joten hoidettiin leikkaus loppuun suoneen laitettavalla kipulääkkeellä, toki puudutustakin oli vielä mutta tunto alkoi palautua. eli kokemus ei ollut mikään ihana mutta helppo tapahan se on jos kaikki menisi niinkuin pitää. kaikki muu minulla meni hyvin, pääsin heti leikkausen jälkeen huoneeseen tyttöni ja mieheni kanssa ja imetyskin sujui hyvin. arpi oli viikon verran todella kipeä mutta kk kuluttua se oli jo sellainen ettei sitä huomannut. toki vieläkin kutittaa ja välillä vihloo arpea (6kk synnytyksestä), mutta se on ihan normaalia koska leikkaus kohtahan ei enää ikinä ole entisensä.voin kokemuksesta sanoa 3 maha leikkauksen läpikäyneenä. tyttöä hoidin itse jo seuraavana päivänä leikkausesta. on aivan normaalia tuo kirvely ja juiliminen haavan kohdalla, ainakin itsellä oli vielä pitkään leikkausista tuommoisia oireita.
 
Täällä kiireellinen sektio takana maaliskuulta. Itsellä todettiin toksemia rv 37+5, kun tarpeeksi oireita kertyi. Kaksi päivää myöhemmin toksemia oli edennyt huonontaen tilaani sen verran, että lääkärit päättivät leikata vauvan ulos. Tuolloin rv 37+5 neuvolasta marssitettiin minut päivystyksenä sairaalaan, jonne minut otettiin tarkkailuun pimeään huoneeseen ja parin tunnin perästä synnytyksen käynnistysyritykset alkoivat. 1,5vrk minulle annettiin kohdunsuulle 4h välein cytoteciä tuloksetta. Leikkauksen/synnytyksen jälkeen minua pidettiin tuon graavin toksemian vuoksi kaksi täyttä päivää täydessä vuodelevossa kaikkinen putkineen ja letkuineen. Kolmantena päivänä opeteltiin ylösnousemista ja vauvan vierihoitoa. Viidentenä päivänä synnytyksestä päästiin kotiin. Maidontuotanto ei koskaan oikein päässyt käyntiin, tytöllä oli niin kova kiire saada ruokaa eikä hällä ollut kärsivällisyyttä olla tissillä vaan alkoi raivoamaan heti. Arpi oli kipeä viikon verran ja kutiaa vielä silloin tällöin ja saattaa tuntua epämukavalta välillä kyyristyessä eteenpäin...
 
Meillä kiireellinen sektio 4/2013.
Synnytys käynnistyi itekseen rv 40 + 6 lapsivesien menolla.
Vedet alkoi lirahdella illalla noin klo 19 ja supistukset alkoivat puolilta öin ja parhaimmillaan tulivat noin 5 min välein, mutta epäsäännllisesti.

Aamulla lähdettiin sairaalaan ja tässä vaiheessa supistukset oli hiipuneet, että enää tuli noin 20 min välein ja kesti korkeintaan puoli minuuttia.
Sairaalassa laitettiin käyrille ja sisätutkimuksessa olin auki 1,5 cm.

Jäin sitten osastolle odottelee, josko synnytys alkasi kunnolla tai sitten käynnistävät, kun vedet kerta olivat menneet.
Sielä sitten päivä odoteltiin, eikä niitä suppareita oikein ollu ku just tosin harvoin ja tosi lyhyitä.
Illalla noin klo 20 alkoi sitten supistukset olla niin kipeitä, että pyysin kipulääkettä ja jonkin ihanan piikin sainkin.
Ajattelin, että nyt kyllä nukun yön hyvin ja aamulla sitten käynnistykseen.
Tähän väliin vielä lisäyksenä, että sain suonen sisäisesti antiobiottia, jos tulehdus iskee.

Noin klo 22 loppu kipulääkkeen tehot kuin seinään ja alkoi tulla TOSI kipeitä supistuksia ja tiheään.
Sisätutkimuksessa katottiin, että 5 cm auki, eiku synnytyssaliin. Matkalla soitin miehelle, että alahan tulla, että nyt alkoi tapahtumaan.

Salissa olin noin klo 23 ja ensimäisenä kyselemässä kätilöltä lääkitystä; kaikki tänne, kunhan auttaa! :D
Ilokaasun voimin kärvistelin pari kolme tuntia, ennen kuin sain epiduraalin, sitten vain odoteltiin...
ja aamullakin vielä odoteltiin...

Puolilta päivin olin kokonaan auki ja sain alkaa ponnistamaan, mutta ei sitten mitään tapahtunut.
Ei itse asiassa tullut tunnetta, että pitäisi ponnistaa. Lopulta supistukset loppui jälleen kerran. Sain oksitosiinitippaakin ja epiduraalia laitettiin pois päältä, mutta ei! Supparit oli niin onnettomia, ettei niillä voinu ponnistaa. Lääkäri kävi ultralla kattoo, että reippaan kokoinen kaveri ois tulossa avosuin, että ei taida onnistua.
Sitten omat tulehdusarvot alkoi nousta uhkaavasti ja kuumeenkin pukkas, niin saatiin sit lopullinen päätös leikkauksesta.
Vauvalla oli kaikki onneksi koko ajan kunnossa, että sen puolesta ei ollut hätää.

Poika 3900g ja 51cm syntyi iltapäivän puolella vajaan 2 vrk kestäneen synnytyksen jälkeen sektiolla.
Rv 41 + 1.

Osastolla oltiin 4 päivää. Imetys lähti hyvin käyntii, samoin kuin oma toipuminen.
Pari ekaa päivää vatsan seutu oli aika kipeä ja arka, sitten pystyi jo aika normaalisti liikkumaan.
Viikon verran oli vielä ylös nouseminen hieman hankalaa, mutta muuten saikin muistuttaa itseä leikkaukseta.
 
Takaisin
Top