Mulle tehtiin sektio perätilan vuoksi. Olin valmis synnyttämään alateitse, koska lantio oli tarpeeksi tilava, mutta la:n lähestyessä ei ollut vielä mitään merkkejä synnytyksen alkamisesta. Lääkärit selittivät, että perätilasynnytystä ei käynnistetä eikä sitä saa päästää yliaikaiseksi, siksi sektio alkoi vaikuttaa ainoalta vaihtoehdolta.
Ennen toimenpidettä jännitti kovasti, mutta kun leikkauspäivänä ajankohta venyi iltapäivään asti ja oli jo kauhea nälkä, niin aloin olla ihan valmis leikkuupöydälle. Leikkaustiimi oli tosi ripeä, ammattimainen ja ystävällinen, joten jännitys karisi kokonaan pois. Olihan se jännä tunne kun ei tuntenut vyötäröstä alaspäin mitään ja välillä heilutettiin niin että hyvä etten pudonnut pöydältä. Anestesialääkäri oli koko ajan tukena ja turvana ja kyseli vointia, joka oli koko ajan hyvä.
Emme tienneet vauvan sukupuolta etukäteen, mikä herätti hilpeyttä tiimissä. He olivat aivan innoissaan, kun näkivät sen jo vauvan ollessa vielä vatsassani. Jotain he lepertelivät vauvalle ennen kuin saivat nostettua hänet ulos. Sitten kuului kolme aivastusta ja parku - ja saimme itsekin nähdä, että poika tuli.
Isä napattiin mukaan tekemään punnitukset sun muut vauvalle, sen jälkeen sain hänet takaisin leikkaussaliin rinnalleni. Heräämössä oltiin pari tuntia, palelin ihan horkassa ja olin pöllyssä morfiinista, mille mieskin vähän naureskeli. Mieliala oli silti korkealla.
Seuraava aamu oli aika hirveä kun oli ylösnousun aika, mutta kätilö tsemppasi hyvin ja piti ihanasti huolta, kun kävin suihkussa. Olo oli hutera ja vatsa tietysti kipeä, mutta päivä päivältä oleminen kävi helpommaksi. Vauvaa sain heti kantaa. Oli hankalaa, kun vauva ei viihtynyt yhtään omassa kopassaan ja sitä ei olisi saanut ottaa omaan sänkyyn nukkumaan ja sängystä nouseminen kävi todella tuskaisasti ja hitaasti. Lopulta kätilö antoi luvan nukkua poika kainalossa, kun ei siitä touhusta muuten tullut mitään.
Neljä yötä oltiin sairaalassa ja sitten kotiin. Maito nousi hitaasti ja alkuun mentiin luovutetulla maidolla ja korvikkeella, mutta kahden viikon päästä oma maito riitti. Kuusi viikkoa piti ottaa tosi varovasti - itse menin kantamaan turvakaukaloa ihan vain "vähän", mikä aiheutti sen, että haava rupesi vähän repsottamaan toisesta päästä. Älkää tehkö perässä! En saanut sairaalasta ohjeita treenaamisen aloittamista koskien, mutta selvitin itse netistä, että sektiosta palautumiseen menee kauan aikaa ja vähintään puoli vuotta on vältettävä raskasta liikuntaa, juoksuakin. Nyt kun siitä on mennyt vuosi, niin edelleen tuntuu vähän oudolta tuolla syvissä vatsalihaksissa, kun niitä jännittää.
Kaiken kaikkiaan oli hyvä kokemus eikä jäänyt fiilistä, että olisi jäänyt synnyttämättä. Olisihan se alatiesynnytys ollut kiva kokea (ehkä), mutta pääasia, että kaikki meni hyvin ja syntyi terve vauva.
Heräämössä sitten sain vauvan rinnalleni jo paremmin voivana. 
