P
petra.houghton@sandviks.com
Vieras
Pelottaako synnytys sinua niin paljon, että et voi edes kuvitella synnyttäväsi alateitse? Miten sektiotoiveeseesi on suhtauduttu?
Inxu
Piirimestaruustason postaaja
Kyllä peloittaa ensimmäisen epäonnistuneen synnytyksen takia niin paljon että haluan tämän toisen tulevan suunnitellulla sektiolla. Ensimmäinen pelkopoli käynti oli lähinnä että lääkäri kertoi mikä sektiossa voi mennä vikaan ja en kokenut että minun huoltani kuunneltiin tai otettiin vakavasti. Toivon todella että jos ensi synnyttäjä menee pelkojensa kanssa pelkopolille kuunnellaan häntä eri tavalla eikä vaan syytetä huonoksi äidiksi!
sadeyes
Silmät suurina ihmettelijä
Olen pelännyt pienestä asti synnytystä ihan hirveästi. Ongelmani on vain, että pelkään KAIKKIA tapoja saada vauva ulos sisältäni.
En halua lääkinnälistä kivunlievitystä, koska olen saanut anafylaktisen shokin penisiliinistä ja melkein kuollut ja vältän jopa särkylääkkeiden ottamista.
En halua missään nimessä välilihan leikkausta tai katetrointia, pelkkä ajatus saa paniikkiin.
Pelkään alapääni repeävän ja en kestä ajatusta tikeistä alapäässä tai, että en voisi enää nauttia seksistä, pelkään myös sektion koplikaatioita, että kohtuni arpeutuu ja se joudutaan poistamaan, tai että menetän verta, tai että joudun nukutettavaksi enkä enää koskaan herää...
Kärsin hypokondriasta ja paniikkihäiriöstä jonka takia voin alkaa hyperventiloimaan ja taju voi lähteä synnytyksessä, en tiedä siis miten lapsi saadaan ulos sisältäni loppujen lopuksi. Jos menen synnytyksessä paniikkiin ja en enää ymmärrä ympärillä olevasta maailmasta mitään, toivon, että saan nuijanukutuksen ja lapsi hoidetaan jotenkin ulos, minun ollen autuaan tietämätön mistään!
En halua lääkinnälistä kivunlievitystä, koska olen saanut anafylaktisen shokin penisiliinistä ja melkein kuollut ja vältän jopa särkylääkkeiden ottamista.
En halua missään nimessä välilihan leikkausta tai katetrointia, pelkkä ajatus saa paniikkiin.
Pelkään alapääni repeävän ja en kestä ajatusta tikeistä alapäässä tai, että en voisi enää nauttia seksistä, pelkään myös sektion koplikaatioita, että kohtuni arpeutuu ja se joudutaan poistamaan, tai että menetän verta, tai että joudun nukutettavaksi enkä enää koskaan herää...
Kärsin hypokondriasta ja paniikkihäiriöstä jonka takia voin alkaa hyperventiloimaan ja taju voi lähteä synnytyksessä, en tiedä siis miten lapsi saadaan ulos sisältäni loppujen lopuksi. Jos menen synnytyksessä paniikkiin ja en enää ymmärrä ympärillä olevasta maailmasta mitään, toivon, että saan nuijanukutuksen ja lapsi hoidetaan jotenkin ulos, minun ollen autuaan tietämätön mistään!
Emmy'
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Kyllä synnyttäminen pelottaa tai ehkä oikeammin minun tapauksessani jännittää. Olin ennen siinä uskossa, että haluan ehdottomasti sektion synnytyspelon vuoksi. Mieli muuttui, kun vatsaonteloani operoitiin (huom: vain tähystäen!) Sillä kipu mikä näistä pienen pienistä tähystysaukoista jäi oli aivan kamalaa! Toki tiedän, että episiotomia on varmasti myös hyvin kivulias ja pahimmillaan tulehtuu tms. Silti haluan synnyttää alateitse, enkä halua sektiota, ellei se vauvan terveyden vuoksi ole aivan välttämätöntä.
Sinkse
Oman äänensä löytänyt
Itsellä tosi ristiriitaiset tunteet, sillä olen aina pelännyt synnytystä ja nyt kun se on itsellä edessä on se paljon vaivannut mieltä ja kun neuvolassa asiasta puhuin, laitettiin lähete pelkopolille jonne aika onkin 6.3. En itse halua välttämättä sektiota, siinäkin on omat riskinsä ja haitta puolensa, siltikin alatie synnytyksen komplikaatiot on ne jotka suuremmin mieltä vaivaavat, mahdolliset suuret repeämät, episiotomian leikkaaminen, että joudutaan käyttämään imukuppia jolloin ilmeisesti aina tehdään eppari/tulee paljon repeämiä ja on myöskin vauvalle mahdollisesti haitallista "vaikka onkin pieni riski"(niin...jepjep). Ja pelkään että mut pakotettaisiin synnyttämään lapsi mahdollisessa perätilassa, sillä jos tilanne olisi se haluaisin ehdottomasti sektion, sillä taas on korkeammat riskin vauvan ja oman hyvinvoinnin kannalta perätilasynnytyksessä. Pelkään että hoitava kätilö/muu henkilökunta ei kuuntele eikä kunnioita toiveitani ja mielipiteitäni synnytyksessä, on jopa ilkeää/välinpitämätöntä. Haluaisin synnyttää alateitse, ns. "normaalisti', hyvillä mielin tietäen että itse saan olla aktiivisessa roolissa, päättää paljosta ja tunteä itseni arvostetuksi ja että kuunnellaan. Toivon että pelkopolilla käynnit auttavat ja saan tehtyä hyvän synnytys suunnitelman ja varman hyvän olon odottaa tulevaa :)
Toivottavasti muutkin synnytyspelosta kärsivät saavat apua, toivon saavani itsekin!
Toivottavasti muutkin synnytyspelosta kärsivät saavat apua, toivon saavani itsekin!
3.leijonanpentu
Silmät suurina ihmettelijä
Olen todella kiitollinen synnytyspelkopolin kätilöille siitä, että sain asiallisesti keskustella synnytykseen liittyvistä ennakkoluuloista ja peloista. Luulin, etten voi synnyttää alateitse, mutta loppuraskaudessa tajusin, etten halua päättää vauvani syntymäpäivää itse. En myöskään halunnut joutua isoon leikkaukseen. Tämä johti siihen, että sain aivan ihanaa kohtelua synnytysvuodeosastolla, pääsin ammeeseen ja vaikka kouhdunkaulanpuudutus epäonnistui ja epiduraali tuli tunnin myöhässä, pidän esikoisen syntymää hienona kokemuksena, jonka kokisin koska tahansa uudestaan. Miehen tuki oli se paras tuki, aina kipu lieveni kun sai ottaa miehestä tukea ja etsiä sitä parasta asentoa. Kaikkein parasta kivussa oli, että kun se loppui, se loppui. Se piti otteessaan tullakseen taas uudestaan voimistuvina synnytyspolttoina, mutta ei niihin kuollutkaan ja saatuani pienen vauvani rinnalle en todellakaan tuntenut enää kipua. Minulle tehtiin episiotomia, enkä voinut istua pariin päivään, mutta en tuolloinkaan tuntenut kipua. Luonto järjesti meille ihanan vauvan ja euforisen olon. Ps. se eppari ommeltiin liiankin tiukaksi, olisin toivonut hiukan helpotusta seksiin jälkikäteen ;0)
Mansikkamaa
Satasella mukana keskusteluissa
Pelkään niin kamalasti, mutta pelkään yhtä lailla kaikkia synnytysmuotoja eli alatiesynnytystä ja sektiota. En haluaisi synnyttää lainkaan, jos se vain olisi mahdollista. Meille on kolmas tulossa ja sanoinkin miehelleni, että nyt olisi jo sen vuoro hoitaa homma.
Mielestäni vika ei todellakaan ole sairaalahenkilökunnassa. Molemmat synnytykseni ovat olleet ns. täydellisiä eli helppoja ja nopeita. Aina on tullut jälkeen päin palaute, että elimistöni on suunniteltu synnytystä varten. Mutta mun korvien väliä ei ole. Olen saanut esittää toiveeni synnytyksen suhteen ja keskustelut synnytyksen jälkeen ovat olleet hyviä. Toisen synnytyksen jälkeen sanottiin, että ennen kolmatta kannattaa tulla pelkopolille ensin juttelemaan. Silloin vannoin, että kolmatta ei tule, sillä vaikka haluan saada kolmannen vauvan, niin en halua synnyttää kolmatta kertaa. Ja tässä sitä taas mennään... Yllätysvauva tulossa. Toisaalta, jos olisi saanut suunnitella, niin kolmatta ei siis olisi tulossa synnytyspelkoni takia.
Olen tällä hetkellä onnellinen ja kauhuissani yhtä aikaa.
Mielestäni vika ei todellakaan ole sairaalahenkilökunnassa. Molemmat synnytykseni ovat olleet ns. täydellisiä eli helppoja ja nopeita. Aina on tullut jälkeen päin palaute, että elimistöni on suunniteltu synnytystä varten. Mutta mun korvien väliä ei ole. Olen saanut esittää toiveeni synnytyksen suhteen ja keskustelut synnytyksen jälkeen ovat olleet hyviä. Toisen synnytyksen jälkeen sanottiin, että ennen kolmatta kannattaa tulla pelkopolille ensin juttelemaan. Silloin vannoin, että kolmatta ei tule, sillä vaikka haluan saada kolmannen vauvan, niin en halua synnyttää kolmatta kertaa. Ja tässä sitä taas mennään... Yllätysvauva tulossa. Toisaalta, jos olisi saanut suunnitella, niin kolmatta ei siis olisi tulossa synnytyspelkoni takia.
Olen tällä hetkellä onnellinen ja kauhuissani yhtä aikaa.
öllikölli
Oman äänensä löytänyt
Itse olen myös hiukan miettinyt tätä, odotan toista alussa se kokemus ei nyt niin älyttömästi enään pahalta tuntunut kun puitiin sitä usempaan kertaan, mutta nyt kun odotan uudestaan tajusin oli minulla aikaisemmasta traumat jäänneet.. Ensimmäisessä synnytyksessä kaikki meni muuten erittäin hyvin mutta epiduraalin laittaja tökkäskin piikin väärin ja se ei kerralla osunut, anestesia lääkäri oli ulkomaalainen eikä osannut oikein sitten kommunikoida muuta kuin nyt pistää ja sattuu, helkkari mie huusin melkein korvat ulos kun se pisti väärään ensin ennen kuin osu oikein, nykyäänkin saatan herätä siihen että se taas osuu väärin ja en kestä sitä pahaa kipua uudelleen. Hirvittää jopa ajatus siitä että se ei osu ja huudan kuin palomuuri, mieheni sormet puristin melkein rikki samalla kun kipu oli jotain täyttä helvettiä. Olisi ihana kuulla niitä kertomuksia että jos piikki on osunut oikein onko se todella sitten sattunut?:)
Toivottavasti seuraava ois kauniimpi kokemus :)
Toivottavasti seuraava ois kauniimpi kokemus :)
-Dolly-
Puuhakas puhuja
Minuakin pelotti kovasti. Otin sen jo heti ekalla neuvolakäynnillä puheeksi. Halusin sektioon, en missään nimessä synnyttäisi. Neuvolan täti sit kyseli kaikkea, että mikä siinä pelottaa yms. Ja puhui sektion vaaroista ja jälkikivuista. En vieläkään kuitenkaan sisäistänyt sitä ja halusin edelleen sektion. Sit me joka kerralla siitä puhuttiin ja sain muillekin siitä puhua. Ja muut jakoivat sitten kokemuksiaan kanssani ja neuvolasta sain dvd:n joka käsitteli synnytystä.
No loppua kohden mentäessä pelotti kokoajan vähemmän, vaikka luulin että pelko vain kasvaisi.Pikkuhiljaa aloin suhtautua synnytykseen paremmalla mielellä, en pitänyt enää omavalintaista sektiota vaihtoehtona.
Omalla kohdalla pelko taisi johtua vain tietämättöyyttä, ja jotenki olin antanut tv:ssä näytettävien tarinoiden yms. järkyttää mieltäni.. Miehelläni oli myös omat pelkonsa ja sekin pelotti minua, se ettei mieheni tulisikaan mukaani kun synnytän, ja joutuisin tekemään sen ilman tukihenkilöä. Asiat kun loksahtivat päässäni paikoilleen, oli heti helpompi suhtautua tulevaan synnytykseen. Esim. sinä päivänä kun synnyttämään lähdin en pelännyt tippaakaan. Mieheni oli mukanani vieden viimeisetkin pelot yksinsynnyttämisestä.
Synnytyksenikin sujui hyvin, joten ei jäänyt pelottamaan sen jälkeenkään. Olen valmis menemään uudelleen synnyttämään, jos vielä lapsen saamme :)
No loppua kohden mentäessä pelotti kokoajan vähemmän, vaikka luulin että pelko vain kasvaisi.Pikkuhiljaa aloin suhtautua synnytykseen paremmalla mielellä, en pitänyt enää omavalintaista sektiota vaihtoehtona.
Omalla kohdalla pelko taisi johtua vain tietämättöyyttä, ja jotenki olin antanut tv:ssä näytettävien tarinoiden yms. järkyttää mieltäni.. Miehelläni oli myös omat pelkonsa ja sekin pelotti minua, se ettei mieheni tulisikaan mukaani kun synnytän, ja joutuisin tekemään sen ilman tukihenkilöä. Asiat kun loksahtivat päässäni paikoilleen, oli heti helpompi suhtautua tulevaan synnytykseen. Esim. sinä päivänä kun synnyttämään lähdin en pelännyt tippaakaan. Mieheni oli mukanani vieden viimeisetkin pelot yksinsynnyttämisestä.
Synnytyksenikin sujui hyvin, joten ei jäänyt pelottamaan sen jälkeenkään. Olen valmis menemään uudelleen synnyttämään, jos vielä lapsen saamme :)
Emmuliini
Näppärä viestien naputtelija
Mulle tehtiin -13 kiirreellinen sectio agressiivisen raskausmyrkytyksentakia viikoin 34 kaikki meni nappiin haava parani hyvin niin hyvin,et 3,5kk sectiosta kuopus tarttu matkaan mukaan, 2014 tuli si suunniteltu sectio etuseinäistukan takia ja pojan vierheasennon takia elikkä ekassa oltaissiin tytön kanssa kuoltu tai ainakin minä turvonneen ja suurentuneen sydämmen ja 2l nestelastin takia,jos sectioo ei oltais tehty.