Seksi episiotomian ja repeämisen jälkeen

Y

youngwoman

Satasella mukana keskusteluissa
Voisiko joku kertoa omista kokemuksistaan miten seksielämä on jatkunut sellaisen synnytyksen jälkeen jossa on jouduttu tekemään episiotomia tai kun on revennyt.
Itselläni tehtiin episiotomia ja sen lisäksi repesin todella pahasti niin ulkoisesti kuin myös sisältä emättimestä. En tiedä enkä välittäny edes kysyä montako tikkiä tuli mutta melko kauan minua parsittiin ja siinä oli kätilö sekä lääkäri ompelemassa(kun yleensä kai pelkästään kätilö ompelee). Olin monta viikkoa tosi kipeä haavojen takia mutta nyt vajaa kaksi kuukautta synnytyksestä voin jo ihan normaalisti istua ihan miten vaan kun aluksi vain pehmeillä alustoilla ym.
Tikit ovat jo sulaneet pois ja nyt kun olen alkanut miettiä seksin harrastamista se suoraan sanoen kauhistuttaa.
Olisi todella kamalaa jos se sattuisi koska minulla on kokemusta että kerran yhdyntä on sattunut ja vaikka mieheni kanssa lopetimme heti kun minua sattui ja niin ei käynyt uudestaan niin silloin meni todella kauan, kuukausia etten halunnut edes yrittää koska pelkäsin kipua.
Nyt pelkään että niin kävisi taas. Alapääni näyttää ja tuntuu erilaiselta ja pelkään ettei se enää veny samalla tavalla kun on arpikudosta ja ties mitä mutta onko pelkoni ihan aiheellista?
Jokainen on tietenkin yksilö eikä kaikilla ole samalla tavalla mutta rohkaisevia puheita olisi kiva kuulla kun kuitenkin haluaisin vielä joskus harrastaa seksiä ja saada myös lisää lapsia.
Vielä minulla ei ole kiire seksin kanssa koska synnytyksestäkin on vajaa kaksi kuukautta mutta kyllä sitä nyt jo miettii että sitten kun se aika on.
 
Lupaatko olla säikähtämättä, jos vastaan rehellisesti?

Haluan siis ehdottomasti painottaa sitä, että tää on vain mun henkilökohtainen kokemus ja todellatodellatodella harvinaista!

Kuten tickerikin kertoo, niin sain poikani jo 1v 2kk sitten. Repeämä oli paha, epparia ei ehditty tehdä... Kuulun niihin surullisiin superharvinaisiin tapauksiin, jotka saa repeämään emättimen lisäksi myös sulkijalihakset. Mulla tää johtui liian nopeaan tahtiin edenneestä synnytyksestä, pojan pää ei ehtinyt kunnolla pehmetä tai synnytyskanava sopeutua hommaan. Poika ei luojan kiitos rv 42:sta huolimatta ollut ehtinyt isoksi (51cm, 3745g), mutta tässä koolla tuskin olisi niinkään ollut merkitystä.

Mua ei voitu tikata edes synnytyssalissa lääkärin tai kätilön toimin, vaan oli lähdettävä sitten ihan leikkaussaliin tikattavaksi nukutuksessa. Tikkejä kolmessa kerroksessa...
Istuminen ei tuntunut muistaakseni mitenkään ihan supersuperpahalta (paitsi kovalla penkillä tai lattialla), mutta turvotus kesti todella pitkään ja tuntui siltä, kuin olisi ollut lenkkimakkara jalkojen välissä. Tikkejä taisi myös revetä, sillä niiden sulattua huomasin, että mulla on sellainen "ylimääräinen" klitoriksen omainen kieleke emättimen suuaukon kohdalla. Edelleen tuntuu siltä, että alapää ei ole oma, vaan se on jotenkin "laskeutunut", vaikka tällaista ei naistentautien polin mukaan ilmeisesti ole.

Noh, seksi sitten taas... muistaakseni kuukausiin ei uskallettu edes yrittää yhdyntää. Viime vuonna sitten yritettiin aina silloin tällöin, lämmittelyineen kaikkineen, mutta joka kerta sattui. Alkuunsa tuntui, että mut olisi voitu penetroida ainoastaan lyijykynällä, tamppoonin käyttö oli mahdotonta. Syksyllä lopulta emätin sopeutui jo tamppoonin käyttöön, kun sitä koitettiin venytellä...

Kävin asian takia gynekologilla naistentautienpolilla, hänen mukaansa mun oma ajatus "liian tiukalle tikkaamisesta" ei ollut todellinen ja limakalvot heidän mukaansa venyivät normaalisti. Silti musta, ja miehestä, tuntui, että siellä on joku ylimääräinen kieleke/lipare/jotain omituista, eikä todellakaan yhdyntä onnistu! Mut siis tutki ihan yliopistollisen sairaalan johtavat tyypit; gynekologi, kätilö ja erikoistuva lääkäri, mutta kenenkään mielestä mun alapäässä ei ollut vikaa.

Syksyllä onnistui ensimmäisen kerran saada mies sisään jotenkin, tosin olin ihan superhumalassa eli aika tunnoton, eikä silloinkaan todellakaan sen enempää pystynyt liikkumaan tai yhdyntää jatkamaan. Kivusta huolimatta ollaan yritetty, minä lähes itkien ja pakottaen miehen vaan keskittymään itsensä seisokissa pitämiseen, koska mies ei todellakaan ole myöskään nauttinut siitä nähdessään, että mua sattuu. Pari viikkoa sitten onnistui yhdyntä ensimmäisen kerran selvinpäin, sattui edelleen, mutta mies "pääsi maaliin"...

Tää siis todennäköisesti ei tuu olemaan myös sun "kohtalo", mutta halusin jakaa tän koko laajuudessaan, koska oon yhdestä toisestakin henkilöstä kuullut, joten ehkä meitä on muuallakin... Vähän siis rauhoittaakseni, että vaikka sattuis ja pelottais, niin rauhassa ja rauhassa ja rauhassa, omaan tahtiin! Meillä parisuhde on onneks kestänyt tän yli vuoden yhdynnättömyyden, ja toisaalta, ollaan alettu nauttia sitten enempi seksin muista osa-alueista! :)

Ymmärrän siis hyvin, että voi pelottaa, mutta kokeilematta ei voi tietää! Ja käytyäni tuolla naistenpolilla ja fyssarilla (johtuen sulkijalihasten ja lantionpohjalihasten vaurioista), oon saanut myös lähetteen seksuaaliterapeutille, jotta saan tästä myös henkisen puolen kuntoon. Apua siis on saatavilla, jos siltä tuntuu! Rohkeasti vaan asiasta puhumaan, puolison kanssa tietysti ensisijaisesti, mutta myös vaikka tarvittaessa ammattiauttajien!
 
Kiitos kun jaoit kokemuksesi. Itselläni ei ole vielä ollut jälkitarkastuslääkäriä ja en ennen sitä ole ajatellut harrastaa mitään kunnes lääkäri on tutkinut että kaikki on kunnossa. Minusta tuntuu että alapäässäni on juuri tuollainen joku ylimääräinen kieleke josta mainitsit. emättimen aukon alapuolella on oikeastaan kaksikin sellaista ihmeellistä ylimääräistä röpelöistä "rypälettä" jollaisia ennen ei ole ollut. Aion kysyä asiasta lääkäriltä ja kertoa jo hänelle huolistani koska tiedän että lääkäri on mukava. Jos kuitenkin sitten kun ensimmäistä kertaa yritämme harrastaa seksiä ja se ei onnistu tai tuntuu kipua aion hankkia apua koska tiedän aiemmasta kokemuksesta että en pysty yksinäni kovinaan hyvin käsittelemään sellaista asiaa että seksi sattuu koska niin ei kuitenkaan kuulu olla.
 
Oon tätä viestiä kytännyt ja odottanut, et joku vastais, koska en oo kehannu käyä vaan kommentoimassa "miulla kävi samallalailla ja samat pelot". Huoh.. ja samoja hemmetin ylimääräisiä "kielekkeitä", mistä ootte molemmat maininneet... Miulla siis repeämät aiheutti "liian jämäkät lihakset", jotka ei antanu periks juuri lainkaan. Tieto tästä oli jo aikasemmista tarkastuksista, niin en voi ymmärtää, miks pistettiin ylipäätään synnyttämään alakautta. Omasta mielestäni oon toipunut yllättävän hyvin (tyttö ens viikolla 2 kk) mut ei tässä oo seksiä uskaltanut kun ajatella.

Onneks meilläkään ei parisuhde kärsi tästä. Läheisyyttä ja rakkautta muutenkin :)

Mutta suurensuuri kiitos teille molemmille, et ootte kertoneet tänne omat tarinanne. Helpottaa tietää ettei tosiaan ole ainut.
 
On kyllä helpottavaa kun huomaa ettei ole vaivojensa kanssa yksin.
Luulen että minulla repeämät aiheutuivat samasta asiasta kuin sinulla röllykkä koska muistan synnytyksessä kun kätilö sanoi että on niin nuoret ja terveet lihakset että ne eivät anna periksi. Synnytykseni oli myös todella nopea, ensisynnyttäjä ja synnytyksen kesto 5:38. Poika ei meinannut sitten tosiaan oikein mahtua tulemaan ulos ja alettiin jo puhua imukupista jolloin päätin että ei varmana.
Muistan että ponnistin niin kovaa että luulin että päässäni naksahtaisi joku verisuoni ja silloin poika sitten syntyikin. ponnistusvaihe kesti 11min ja ponnistin tosi kovaa ja se taisi sitten olla sen verran nopeaa ja rajua että aikamoiset repeämät jätti sille tielle josta pojan ulos puskin.
kuka tietää mistä johtui mutta onneksi siitä pahimmasta ainakin on aika hyvin selvitty.
Minun poikani myöskin täyttää ensi viikolla 2kk :)
 
Hurjaa, et vaikka kaikki on menny ihan erilailla, niin silti lopputulos niinsanotusti sama :) Miulla synnytys kesti kaikenkaikkiaan toista vuorokautta ja 1h15min oli ponnistusvaihe.
Suosiolla tosiaan välilihan leikkasivat ja olin ite äärimmäisen sekavassa tilassa, en ollu syönykään mitään sinä aikana mitä synnärillä oltiin ja pistin vaan kaiken energiani ponnistamiseen ja lopulta imukupilla lääkäri autto ulos ja kätilö venkslasi tytön hartioita ja ne hartiathan ne sit oli kuulema repiny emättimestä sisäpuolelta ja vähän "ulkoreunaakin". Siinä ne sillon salissa parsi kasaan jotain ja sit seuraavana päivänä piti käyä leikkaussalissa.
Totesin vaan sit osastolla ollessa, et onneks lopputulos on noin hyvä, tyttö nimittäin :)

Itellä tässä on puistatuksia aiheuttanu ajatus siitä jälkitarkastuksesta, mut eiköhän sekin helpota, kun sanoo vaan lääkärille suoraan, et pelottaa. Pelkään siis aivan järettömän paljon, se tarkastus tekee kipeää!!

Ja mitä tulee seksiin...no sitten kun on sen aika, niin uskosin et luottamus omaan kumppaniin on se paras "lääke". Ihan kaikessa rauhassa kun etenee. Luulisin, et meijänkin miehet sen verran järkeviä, et osaavat hiukan ajatella käyttäytymistään ;) ja vuorovaikutus ennenkaikkea siinäkin.
 
Mulla repes kanssa aika pahasti ja loppuvaiheessa sitten vielä autettiin leikkaamalla, koska ponnistusvaihe oli siinä vaiheessa kestänyt 30min. Tikkien määrää ei mulle suostuttu kertomaan, mutta kauan niitä ommeltiin. Ja haava ulottui peräaukon viereen. Aluksi ajattelin että se haava ei parane ikinä, istuminen ei sinänsä esim. sohvalla tuottanut ongelmia, mutta istuminen wc-pytyllä ja kovalla alustalla olikin sitten taiteilua.

Mutta haava parantuikin yllättävän nopeasti ja kiristäminen loppui kun kaikki tikit olivat sulaneet. Muistaakseni parin viikon jälkeen alkoi helpottamaan. Seksiä sitten kokeiltiin kun synnytyksestä oli kulunut reilu kolme viikkoa. Sovittiin, että ilmoitan heti jos tuntuu pahalta ja käytettiin kondomin lisäksi (paljon) liukkaria. Aluksi haava hieman nipisti, mutta pian sekin meni ohitse. Eikä sen jälkeen seuraavilla kerroilla ole ollut mitään tuntemuksia (siis haavan suhteen :) )
 
Hmmm mulla tehtiin episiotomia ja tikit tuli kahteen kerrokseen.  Toipuminen vei aikaa, istuminen alkoi sujua ehkäpä kuukauden kuluttua (onneksi on päässyt unohtumaan, se oli tosi tuskallista aikaa).  Haavassa kipeä hematooma ja tikit aukeili ja haava tihkui verta muutaman viikon (ei siis solkenaan mutta pikkasen vähän väliä).  Lisäksi emättimeen tuli jokin pinnallinen repeämä joka ei tosin vaatinut ompeleita.  Joka tapauksessa paikat oli niin hajalla ettei seksi ollut ihan päällimmäisenä mielessä - tai oli itseasiassa - mutta ei tullut mieleen ryhtyä käytännön hommiin ihan heti.  Taisi olla pari päivää ennen jälkitarkastusta kun sitten ryhdyttiin niihin puuhiin.  Jännitti toki, mutta onneksi oli halut niin kohillaan ettei sitten liikaa jännittänyt niitä paikkoja.  Usean kuukauden ajan seksin yhteydessä tuntui pientä kiristystä ja parilla ekalla kerralla myös ihan pientä kipua sisäänmenovaiheessa mutta onneksi puuha sujui kuitenkin ihan kiitettävästi.  Enemmän teki kipeetä kuukuppi ekojen menkkojen aikana.  Onneksi sekin sitten alkoi luonnistua ajan mittaan.
 
Hmm, jotenkin nää pahimmat repeämät tulee kahdesta ääripäästä; joko synnytys on tosi nopea tai sitten kestää tuntitolkulla? Voikohan pitää paikkaansa? Onko "keskinopeita" synnytyksiä, joissa on revetty pahasti?

Mulla siis myös todella nopea ensisynnytys, ekoista kunnon supistuksista vähän reilu 3h niin poika ja istukka oli pihalla, itse ponnistusvaihe 9min...

Jaa vai nuoret lihaksetkin vois olla syynä? Sellasta mulle ei tarjottu (enkä mä nyt kuitenkaan ollut kuin just vasta 24 täyttänyt).. ainoastaan sanoivat, että pojan pää ei "ehdi" (??) muotoutua ja siksi synnytyskanava ei anna periks. Myöskään epparia ei tosiaan ehditty tehdä, ja vaikka kätilö kuinka koitti sormella venyttää ja auttaa välilihankohdalta, niin ei auttanut mulla.

Moon, sulla näemmä jo toinen siis tuloillaan... Pelottaako enempi, kuin ekan kohdalla? Mitä ovat sanoneet aiemmista tikkauksista, että onko suurempi repeämisvaara?
Mä sain jonkun paperin silloin matkaan, missä selitettiin, että näinkään paha repeäminen ei estä seuraavaa alatiesynnytystä, mutta jos tahtoisin mieluummin tulevan kohdalla suunnitellun sektion, niin siihen todennäköisesti suostuttaisiin mukisematta...
 
SannaKoo aika hurja teksti ! Iskiköhän mulle synnytys pelko ? :D

Mulle esikoisen synnytyksen aikana tehtiin eppari; istuminen ei onnistunut moneen viikkoon; enkä vieläkään lösähdä mihinkään kovalle istumaan. Mutta  seksiä pystyttiin harrastaan muutaman viikon jälkeen jo ! Eikä se sattunut yhtään. Vaan yhdynnän jälkeen tulee haavan alueelle jonkin sortin "paine" ei satu, mutta ei tunnu mukavaltakaan.... sama jos istuu kauan huonossa asennossa kovalla.... Mulle kans tikkejä tuli tosi paljon ja kauan ommeltiin. Sen muistan... Mutta mulle ei jäänyt kammoa epparista, tikeistä ym. Mutta jokaisella erilainen kokemus ja tuntemus. . . 

Ei kuu niin piti lisätä, että ekoilla kerroilla kun heilutimme peittoa mieheni kanssa, niin se ei tuntunut niin mukavalta; meillä oli ehkäisynä silloin kortsu; mutta heti kun teimme sen ilman kortsua, niin WOW !  Eli yhdistin sen epämukavuuden kortsuun ja se ei sopinu mun kehooni. Epparin suhteen kaikki oli jo parin viikon päästä ok. 
 
SannaKoo: Saattaa kuulostaa tosi oudolta mutta mulla jäi niin hyvä maku siitä synnytyksestä kuitenkin että innolla odotan tätä tulevaa <:D  Ehkä mä sitten kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa valmistan monta paketillista jääsiteitä pakastimeen - saitko sä muuten synnärillä semmosia?  Teki hyvää kyllä!  Mä oon tähän kakkoskierrokseen varustautunu lasten uimarenkaalla, viimeksi en ollu hoksannu istumarengasta ostaa (synnytyksen jälkeiseen istuskeluun siis).  Mulla on semmonen käsitys että helpolla joutuu sitten tuon epparin uusimaan tai sen viereen saattaa tulla repeytymä.  Tiedä häntä sitten.  Esikoinen tuli meilläkin nopeasti, 14min ponnistelulla vaikka muutoin sairaalassa supisteltiin ja lapsivettä vuodettiin toista vuorokautta (pitkä avautumisvaihe...).  Yritän olla ajattelematta niitä haava-ajan asioita, ei ne onneksi hirveen päällä mielessä olekaan :)
 
Itselläni tulee kohta 2kk synnytyksestä ja tikit ovat kyllä parantuneet ja varsinaista kipua ei tunnu mutta aikamoista kiristystä kylläkin :S Olen koittanut itse vähän venyttää omia paikkojani jotta saisi jotain osviittaa siitä minkälaiselta seksi voisi tuntua ja aika pahasti kyllä kiristää repeämä/leikkaus kohta. Onneksi mieheni on ollut kärsivällinen ja ymmärtäväinen eikä hoputa minua mihinkään koska hän oli mukana synnytyksessä ja kuuli että melko pahasti kävi. 
Hän jopa sanoi että "jos minun vehkeessäni olisi tikkejä ja iso haava, tuskin haluaisin itsekään harrastaa seksiä ihan heti" :D
Ehkäpä tämä elämä tästä vielä iloksi muuttuu :)
 
Miekun kävin sillon 37 viikolla tarkastuksessa/ultrassa, niin lääkäri ylisti maasta taivaisiin, miten on lihakset hyvässä kunnossa ja ite tottakai intoa hehkuen, et synnytys tulee varmasti olemaan helppo. Niin sit tosiaan kätilö pahoitteli, kun tyttö oli jo pihalla, että ne siun lihakset nyt koitu kohtaloks ja sen takia repeilin. Pikkasen oli lyöty olo. Sit kävin vielä jossain "lantiopohjalihastreeni" ryhmässä sillon saikulla ollessa, niin fysioterapeutti sano et lihasten pitäis antaa kaikessa rauhassa löystyä viimeisen kolmanneksen, et normi arkihommia voi tottakai tehä, mut kaikki muu liikkuminen pitäis jättää vähemmälle. NONIIN, hienoa tietää tämänkin tässä vaiheessa. Jäällä tuli tepasteltua koiran kanssa ihan viimesilleen asti... eipä tiesti omakaan järki mitään sanonu, en ees osannu ajatella tuollasia!

"Olen koittanut itse vähän venyttää omia paikkojani jotta saisi jotain osviittaa siitä minkälaiselta seksi voisi tuntua ja aika pahasti kyllä kiristää repeämä/leikkaus kohta. "
-Hyvä, et oot ees ite uskaltanu kokeilla, pitäisköhän itekin? Lujaa menee, kun en ees ite uskalla kokeilla paikkojani :D Kaipa sitä aattelee, et olis sit rentoutuneempi, kun mies olis asialla.....??!

Meille jos toinen tulis, niin varmaan vaatisin suunnitellun sektion.. Pystyn tässä vaiheessa jo ajattelemaan, et kivahan se olis raskaana olla ja kokea kaikki siihen liittyvä, mut ajatuskin alatiesynnytyksestä vie kyllä kaikki halut olla raskaana jälleen... :P

Pahinta tässä omalla kohdalla on tää henkinen puoli, kun toisaalta tuntuu, et mitä tuota märehtimään ja pitää itteensä niin heikkona ja raukkana sen takia. Enkä toisaalta koe, et miulla mikään identiteettikriisi olis noiden leikkauksien ja repeämien takia, mut kaipa sitä sit jonkun näköstä toipumisprosessia pidempään käy alitajunnassaan.. en tiiä.
 
Miekun kävin sillon 37 viikolla tarkastuksessa/ultrassa, niin lääkäri ylisti maasta taivaisiin, miten on lihakset hyvässä kunnossa ja ite tottakai intoa hehkuen, et synnytys tulee varmasti olemaan helppo. Niin sit tosiaan kätilö pahoitteli, kun tyttö oli jo pihalla, että ne siun lihakset nyt koitu kohtaloks ja sen takia repeilin. Pikkasen oli lyöty olo. Sit kävin vielä jossain "lantiopohjalihastreeni" ryhmässä sillon saikulla ollessa, niin fysioterapeutti sano et lihasten pitäis antaa kaikessa rauhassa löystyä viimeisen kolmanneksen, et normi arkihommia voi tottakai tehä, mut kaikki muu liikkuminen pitäis jättää vähemmälle. NONIIN, hienoa tietää tämänkin tässä vaiheessa. Jäällä tuli tepasteltua koiran kanssa ihan viimesilleen asti... eipä tiesti omakaan järki mitään sanonu, en ees osannu ajatella tuollasia!

"Olen koittanut itse vähän venyttää omia paikkojani jotta saisi jotain osviittaa siitä minkälaiselta seksi voisi tuntua ja aika pahasti kyllä kiristää repeämä/leikkaus kohta. "
-Hyvä, et oot ees ite uskaltanu kokeilla, pitäisköhän itekin? Lujaa menee, kun en ees ite uskalla kokeilla paikkojani :D Kaipa sitä aattelee, et olis sit rentoutuneempi, kun mies olis asialla.....??!

Meille jos toinen tulis, niin varmaan vaatisin suunnitellun sektion.. Pystyn tässä vaiheessa jo ajattelemaan, et kivahan se olis raskaana olla ja kokea kaikki siihen liittyvä, mut ajatuskin alatiesynnytyksestä vie kyllä kaikki halut olla raskaana jälleen... :P

Pahinta tässä omalla kohdalla on tää henkinen puoli, kun toisaalta tuntuu, et mitä tuota märehtimään ja pitää itteensä niin heikkona ja raukkana sen takia. Enkä toisaalta koe, et miulla mikään identiteettikriisi olis noiden leikkauksien ja repeämien takia, mut kaipa sitä sit jonkun näköstä toipumisprosessia pidempään käy alitajunnassaan.. en tiiä.
 
Röllykkä, no jos yhtään lohduttaa, niin mulla on kuitenkin vuos enempi tapahtuneesta aikaa kuin sulla, ja edelleen tunnun märehtivän ja vatvovan tätä asiaa... Etenkin jos "joutuu" asiasta oikeesti kunnolla jonkun kanssa keskustelemaan, niin itkuhan siinä tulee.
Itku tulee myös usein seksin jälkeen, yhdynnässä tai ei, kun jotenkin sitä tuntee pettävänsä myös miehensä, kun nyt sekin raukka joutuu tässä olemaan ilman sitä penetraatioo... Hullua kyllä, et kuulun näihin siveellisiin peppuseksin vihaajiin, niin oon jopa miettinyt, että pitäiskö miehelle sitä ees ehdottaa, jotta sillä vois olla "kivempaa"...

Pääasia kuitenkin kai on, että nää kaikki ajatukset puhuu. Mä en ollut miehelle kai osannut tarpeeksi selkeästi asiasta edes puhua, kunnes sitten kerroin syksyllä saaneeni sen lähetteen seksuaaliterapeutille. Mies järkyttyi, että se ei oo tajunnut, kuinka paljon tää asia mua kalvaakaan!

Jenni90, älä nyt synnytyspelkoa mun kokemuksesta saa, lue mieluummin vaikka tuo ihanan positiivinen teksti Moonilta! ;)

(Ai ja loppu kevennys... mä naureskelin noiden ylimääräisten kielekkeideni kanssa, että jos miehen kanssa erottais, niin mun seksielämä varmaan loppuis siihen! En kestäis selitellä kellekään uudelle panolle, että siellä on sit sellasia nypyköitä, mut et ei niistä tarvii välittää :DDD)

Ja hei piti tosta omasta venyttelystä sanoa, et mulle suositeltiin lekurin toimesta sitä omatoimista venyttelyä, mieluusti sillä samalla vehnänalkioöljyllä, mitä synnytykseen valmistautumiseenkin suositellaan. Lisäks sain fyssarilta sellaisia ihme "tappeja" eri kokoisia, joilla voi rauhassa ottaa tuntumaa myös penetraatioon. Saman asianhan ajaa erikokoiset dildot. Itteä ainakin rauhotti kovasti se ajatus, että jos vielä vuosi sitten ajatus lyijykynästä tuntui pahalta, niin siitä päästiin kuitenkin kokoon tamppooni ja nykyään ei tarvii tuskankyyneleitä vuodattaa sellaisesta kahdensormen paksuisesta tapistakaan... Huh, hirvittää vähän jakaa tätä aikas henkilökohtaista tekstiä, mutta toivottavasti tästä löytyy ees joku toivonpilkahdus "perässä tuleville". Kyllä meistä vielä tulee muutakin kuin pelkkiä ÄITEJÄ, saadaan naiseus takasin!
 
Kyllä sen nyt tosiaan ymmärtää ettei kaikki oikeassa elämässä mene niinkuin elokuvissa. Ei ne lapsetkaan sieltä välttämättä lennossa sujahda ulos ja kaikki sujuu muutenkin mutkattomasti vaan joskus synnytys jättää jälkeensä tälläisiä ikäviä asioita sen ihanan pienen vauvan vastapainoksi. 
Vaikka oma synnytyksenikin ja sen jälkiseuraukset ovat mitä ne ovat niin silti jo nyt tuntuu että on hirveä vauvakuume :D Tuntuu että poika kasvaa ihan liian nopeasti ja ei mene varmaan kun hetki kun huomaan ettei minulla ole enää sellaista pientä vauvaa :) lapset ovat ihania kokoon katsomatta mutta olen ehdottoman varma siitä että vielä monesti haluan sen tunteen kun oma lapsi nostetaan rinnan päälle ja näkee hänet ensimmäistä kertaa<3
Vaikka itsekin koin pahan repeämisen ja episiotomian ja sen aiheuttamat kauheat kivut niin silti en koskaan haluasi siitä syystä sektiota.
Jos kyse ei ole omasta tai lapsen terveydestä en sektioon suostuisi.
Vaikka menisi paikat yhtä pahasti tulevissakin synnytyksissä niin silti niin kauan kuin se ei aiheuta hengenvaaraa vauvalle tai minulle aion synnyttää alateitse.
Minulle olisi todella paha paikka jos en voisi synnyttää.
Mutta sitä on turha nyt murehtia. asia kerrallaan ;)
 
Ärsyttävää kun saa painaa tuota VASTAA painiketta sata kertaa ennen kun toimii! Jos sittenkään....

Joo, jokaisella omanlainen kokemus ; ja kaikki kokee asiat erilailla. Ei mulle synntyskammoa oikeesti tuosta tekstistä tullut ;]

Muistan kun TH tuli kotiin sitten Turo-Eemil oli syntynyt, ja se kysyi, että oonko ote kattonu peilin kautta haavaa, että onko kuinka parantunut; en oo halunnu nähdä haavaa/arpea ollenkaan missään vaiheessa; en ole vieläkään halunnut sitä nähdä... En mä sillä, että se olis mitenkään "ruma" päin vastoin, oikein hyvin parantunut eikä mitään kosmeettisia haittoja oo jääny;mutta en vain halua sitä nähdä /koittaa... :D
 
Youngwoman, alateitse synnyttämisessä kun on pahan repeämän jälkeen niin suuret uudelleenrepeämisen vaarat, että sehän siinä lähinnä painaa, ei niinkään se pelko tai kivut... Itse menetin siis 1.8l verta, ja paljon enempää ei kyllä olisi ollut varaakaan, sen takia siis tulen varmasti tarkkaan punnitsemaan vaihtoehtoja... Mutta uskoakseni alateitse silti pyritään seuraavakin maailmaan saattamaan, mutta sitä ennen taidan olla pelkopolin asiakkaana raskausaikana pohdiskelemassa näitä omia tuntemuksia.

Itse synnytyksestähän mulla ei oo mitään huonoja muistikuvia, mä jopa kuvittelin, että en oo edes revennyt :D Läpällä heitin kätilölle (joka ei siis parsimaan alkanut, ja sen jotenkin huomasin siinä vauvaani ihastellessa), että eipä tainnut tulla parsinneulalle töitä! Vaan syy kätilön tikkaamatta jättämiseenhän sitten olikin ihan vallan toinen...
 
SannaKoo, eli voin siis armahtaa itseäni, et on ihan normaalia märehtiä asioita tälleen 2kk poikimisen jälkeen :D
Itekin yllätyin, et näinkin avoimesti uskaltaa täällä kirjoitella tästä, mut kai tää on omanlaista terapiaa tämäkin.

Miun piti päästä heti kotona (viikko synnytyksestä) kattomaan peilillä alapäätä..olihan se sillon aika hurjan näkönen, turvotus oli jo laskenu, mut se haava :S istuin pöntöllä ja pitelin päätäni, et tällaisekskö tää tulee jäämään... mut sit aloin jatkossa samallalailla kattomaan sitä parin päivän välein ja pikkuhiljaa aloin tottumaan,et siellä sellanen vekki on ja nyt voin jo todeta et ei se niin äärettömän pahannäköinen olekaan. Joku oma terapia muoto siis tämäkin :D ja luulisin, et tuon myötä ei sitä identiteetti kriisiä oo tullu. Kaipa sitä ihan suoraan ja suomeks sanottuna vaan vituttaa. Fyysinen kipu vituttaa ja sit se rassaa henkisellä puolella. alkaa olla siihen niin väsyny...
 
SannaKoo niinhän se varmaan on että seuraavissa synnytyksissä on se suurempi repeämisen vaara kun on ennestäänkin revennyt ja olen siitä tietoinen mutta silti mielummin kestän sen kuin että tehtäisiin sektio. Mutta jos sinä menetit noin paljon verta ja sinulle kävi todella pahasti niin ymmärrän sen siinä tilanteessa täysin. Kuten sanoin jos oma tai lapsen henki on kyseessä niin siinä tapauksessa en olisi sektiota vastaan mutta yleisesti omassa mielessäni on vahvasti sellainen mielipide etten sektiota haluaisi :)
mutta ehkäpä huolehdin nyt tästä lapsesta ensin ja mietin sitten vasta seuraavia synnytyksiä ;)
Ja niin kauan kun en uskalla harrastaa seksiä on turha miettiä mitään kun eihän se todellisuudessa kuitenkaan haikara ole joka ne lapset tuo :)

Itselläni oli eilen jälkitarkastuslääkäri ja ilmoitin heti kättelyssä että pelkään kamalasti että tutkiminen sattuu. Lääkäri otti asian huomioon ja käytti paljon liukastetta ja oli varovainen ja olin todella yllättynyt siitä että se ei sattunut lainkaan vaikka se kamala metallinen härpäkekin sisälle tungettiin. Se sai miettimään että ehkä on toivoa vielä seksiäkin harrastaa ilman kipua :)
Ceridal öljyä lääkäri suositteli episiotomia kohtaan koska se pikkasen kiristää niin voisi auttaa että iho venyisi vähän paremmin arven kohdalta 
 
Takaisin
Top